Kiinteistönvälittäjät: Varainsiirtoverosta piikki asuntokauppoihin loppuvuonna

Kiinteistönvälittäjät uskovat, että varainsiirtoveron muutos houkuttaa ihmisiä asuntokaupoille ennen vuodenvaihdetta. Asunto-osakkeen ostajan varainsiirtovero nousee vuodenvaihteessa 1,6 prosentista 2 prosenttiin. Samalla vero ulotetaan koskemaan yhtiölainaa, millä on asunnon ostajan kukkaroon veronkorotusta suurempi vaikutus.

Varman kiinteistösijoitusten tuotto säilyi ennallaan

Keskinäisen työeläkevakuutusyhtiö Varman kiinteistösijoitusten tuotto pysyi tammi-kesäkuussa viime vuoden tasolla. Eläkevakuuttajan kiinteistösijoitusten tuotto oli sekä viime että tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla 3,1 prosenttia. Varman suorien kiinteistösijoitusten tuotto oli tammi-kesäkuussa 3 prosenttia, samoin kuin edellisvuonna. Kiinteistösijoitusrahastojen ja yhteissijoitusten tuotto oli 3,5 prosenttia, kun se viime vuonna oli 4,2 prosenttia.

Eteran kiinteistösijoitusten tuotto heikkeni

Keskinäisen Eläkevakuutusyhtiö Eteran kiinteistösijoitusten tuotto painui kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla 2,7 prosenttiin. Viime vuoden vertailujaksolla eläkeyhtiön kiinteistösijoitukset tuottivat 3,2 prosenttia. Eteran suorat kiinteistösijoitukset tuottivat alkuvuoden aikana 2,3 prosenttia, kun taas kiinteistösijoitusrahastojen ja yhteissijoitusyritysten tuotto oli 4,2 prosenttia.

Suomen Skanska pyörittää johtajiensa vastuualueita uusiksi

Skanska Oy toteuttaa johdossaan useita muutoksia, jotka astuvat voimaan syyskuun alusta. Etelä-Suomen talonrakennuksesta nykyisin vastaava toimialajohtaja Tuomas Särkilahti siirtyy Skanska Oy:n varatoimitusjohtajaksi. Johtoryhmätasolla hänen vastuullaan ovat jatkossa Skanskan Viron-toiminnot sekä Skanska Rakennuskone Oy.

Fenestra lopettaa ikkunatuotantonsa Forssassa – 106 henkeä irtisanotaan

Ikkuna- ja ovitoimittaja Fenestra on muutosohjelmaansa kuuluneiden yt-neuvotteluiden tuloksena päättänyt lopettaa ikkunoiden kokoonpanotehtaan toiminnan Forssassa vuoden 2012 lopussa. Sen myötä Forssasta irtisanotaan 106 henkeä. Fenestra keskittää jatkossa ikkunatuotantonsa Kuopioon, mihin Forssan ikkunatehtaan toiminnot siirretään vaiheittain. Toiminnan keskittämisellä yhtiö tavoittelee parempaa kannattavuutta.

Maarakennusalan konekustannusten nousu kiihtyi hieman heinäkuussa

Maarakennusalan konekustannukset nousivat heinäkuussa 3,3 prosenttia vuoden takaisesta. Konekustannusten nousu hidastui kuluvan vuoden keväällä usean kuukauden ajan. Kesäkuussa konekustannukset nousivat 2,9 prosenttia, toukokuussa 4,1 prosenttia, huhtikuussa 4,3 prosenttia ja maaliskuussa 5,1 prosenttia. Tiedot selviävät Tilastokeskuksen maarakennusalan konekustannusindeksistä.