Lukuoikeudet kuntoon ryhmätilauksella!

New Yorkin pilvenpiirtäjistä ehkä tuulivoimaa

New Yorkin pormestari Michael Bloomberg ehdottaa, että kaupungin kuulujen pilvenpiirtäjien katoille rakennettaisiin tuulimyllyjä. Tuulivoimaa voitaisiin saada myös silloille ja rannoille pystytettävistä myllyistä.

Kuuntele juttu

Bloomberg hahmottelee näkemyksiään New Yorkin muuttamisesta vihreämmäksi kaupungiksi puheessa, jonka hänen on määrä pitää puhdasta energiaa käsittelevässä konferenssissa Las Vegasissa. Kopio puheesta jaettiin etukäteen.

Hänen mukaansa olisi kaunista, jos Vapaudenpatsas valaisisi tietä soihdulla, jonka energia olisi tuotettu tuulivoimalla.

Bloomberg vaatii yrityksiä tekemään innovatiivisia ehdotuksia New Yorkin energiatarpeiden hoitamiseksi. Määräaika on syyskuun 19. päivä.

Tuulivoiman lisäksi mahdollisia keinoja ovat muun muassa aurinkopaneelit ja maalämpö.

Bloombergin mielestä energiakriisi on Yhdysvaltain suurin ongelma. Hän kannattaa hiiliveron määräämistä päästöjä aiheuttaville laitoksille.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “New Yorkin pilvenpiirtäjistä ehkä tuulivoimaa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat