Suomalaisten asuntolainojen koko on kasvanut yhä
Suomalaisten viimeisen kahden vuoden aikana ottamat asuntolainat ovat olleet kooltaan keskimäärin 120 500 euroa, kun vuosi sitten kahden viimeisen vuoden aikana otetut asuntolainat olivat suuruudeltaan keskimäärin 115 500 euroa. Suurten yli 150 000 euron lainojen osuus viimeisen kahden vuoden aikana otetuista asuntolainoista on kasvanut hieman. Tiedot käyvät ilmi Finanssialan Keskusliiton tuoreesta tutkimuksesta.
Suomalaisten viimeisen kahden vuoden aikana ottamat asuntolainat ovat olleet kooltaan keskimäärin 120 500 euroa, kun vuosi sitten kahden viimeisen vuoden aikana otetut asuntolainat olivat suuruudeltaan keskimäärin 115 500 euroa. Suurten yli 150 000 euron lainojen osuus viimeisen kahden vuoden aikana otetuista asuntolainoista on kasvanut hieman. Tiedot käyvät ilmi Finanssialan Keskusliiton tuoreesta tutkimuksesta.

Keskimääräiset asuntolainamäärät ovat tämän tutkimuksen mukaan nousseet koko 2000-luvun asuntohintojen kasvun myötä. Kasvuvauhti on kuitenkin hieman hidastunut muutaman viime vuoden aikana. Kun vuonna 2007 asuntolainamäärissä oli kasvua edelliseen vuoteen 12 prosenttia, oli muutosprosentti 7 vuodesta 2008 vuoteen 2009, kuten myös vuodesta 2009 vuoteen 2010. Keväällä 2012 muutosta edelliseen kevääseen oli viisi prosenttia. Nyt vuonna 2013 kasvua viime vuoteen verrattuna on noin neljä prosenttia.
Niillä henkilöillä, joilla on asuntolainaa, on sitä tällä hetkellä keskimäärin 89 500 euroa. Viime keväänä luku oli 85 800 euroa. Korkeamman asuntojen hintatason myötä pääkaupunkiseudulla asuvilla myös asuntolainamäärät ovat muuta maata suuremmat, eli keskimäärin 109 500 euroa. Viime keväänä luku oli 105 900 euroa.
Laina-ajat lyhentyneet vuodesta 2009
Asuntolainojen keskimääräiset laina-ajat ovat nousseet vuodesta 1998 lähtien. Kun vuonna 1998 viimeisten kahden vuoden aikana otettujen asuntolainojen keskimääräinen takaisinmaksuaika oli 11 vuotta, oli se vuosina 2008 ja 2009 noussut lähes 19 vuoteen.
Vuonna 2010 takaisinmaksuajan pidentyminen kääntyi laskuun, ja tällä hetkellä kahden viimeisen vuoden aikana otettujen asuntolainojen keskimääräinen takaisinmaksuaika on 17,9 vuotta. Tyypillisin kahden viimeisimmän vuoden aikana otetun asuntolainan takaisinmaksuaika on tällä hetkellä 20 vuotta, kun se viime keväänä oli 25 vuotta.
Hankitun asunnon ostosta keskimäärin 75 prosenttia on rahoitettu lainalla. Tämä on kaksi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Lainanottajilla velanhoitomenojen osuus käytettävistä tuloista on keskimäärin 29 prosenttia. Vuosi sitten luku oli 21 prosenttia.
Finanssialan Keskusliiton juuri valmistunutta ”Säästäminen, luotonkäyttö ja maksutavat” -tutkimusta varten haastateltiin helmikuussa 2 400 henkilöä, jotka olivat 15-74 -vuotiaita.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Suomalaisten asuntolainojen koko on kasvanut yhä”