Rakennusliiton Harjuniemi: Konnat pois työmailta
Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi (vas.) vaatii rikollisia toimijoita pois rakennustyömailta. Rakennusliiton tietojen mukaan Suomessa työskentelevän ulkomaisen rakentajan kotitalo poltettiin kotimaassa kostoksi omien ja työtovereiden oikeuksien valvomisesta.
Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi (vas.) vaatii rikollisia toimijoita pois rakennustyömailta. Rakennusliiton tietojen mukaan Suomessa työskentelevän ulkomaisen rakentajan kotitalo poltettiin kotimaassa kostoksi omien ja työtovereiden oikeuksien valvomisesta.
Ongelma koskee Harjuniemen ulkomailta Suomeen tulleiden aliurakoitsijoiden työntekijöitä. Mukaan on tullut rikollisia toimijoita.
”Poliisilla pitää olla oikeudet ja mahdollisuudet puuttua tuoreeltaan asioihin ja vähän seuratakin, mitä nämä konnat täällä oikein touhuavat”, Harjuniemi sanoo.
Harjuniemi ei halua paljastaa uusien kostotoimien pelossa, mistä maasta työntekijä on. Työntekijä oli ollut yhteydessä Rakennusliittoon saadakseen palkat ja muut työehdot suomalaiselle vähimmäistasolle.
”Työmailla jatkuvaan moraalittomaan toimintaan täytyy saada ryhtiä. Suomalaiset toimijat voivat sen itse asiassa lopettaa”, Harjuniemi sanoo.
EU:n komission aloite ammattiliittojen kanneoikeudesta ulkomaisten työtekijöiden etujen valvomiseksi on Harjuniemen mielestä hidas tie.
Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa
6 vastausta artikkeliin “Rakennusliiton Harjuniemi: Konnat pois työmailta”
Eikö nää Eestin maatalouslomittajaTimpurit saakkaan samaa palkkaa? onko meillä kahden vai kolmen kerroksen työmarkkinat
Konnat pois ay-toimitsijanhommista!
Kun on näin salaista, niin mieleen tulee Olkiluoto.
Konnat rakentavat homeista sutta ja sekundaa. Homeista sutta ja sekundaa rakentavat kaikki. Ovatko siis kaikki konnia?
Joo, miksi niitä ei ole saatu jo pois työmailta. On ollut vuosia aikaa laittaa asiat kuntoon. Tilaajavastuita kiristetään ja sanktioita suurennetaan, mutta mikään ei muutu miksikään. Harmaatalous sen kun rehottaa ja voimistuu koko ajan.
Kyllähän sinne tilaajapuolelle pitäisi saada uusia työkaluja, että sillä halvimmalla ei tarvitsisi aina teettää ja etenkin tilaajapuolen bonuspalkkaukset kokonaan pois niin jää vielä se ahneuteen perustuvat laiminlyönnit pois. Sanktiot sen verran suuriksi, että ne on oikeasti pelote ja se henkilö joka laittaa nimensä paperiin vastaa henkilökohtaisesti siitä, että alihankkijat ovat ottaneet tarjousta tehdessään huomioon sen, että sääntöjä ja työehtoja noudatetaan.
Kovat keinot on otettava nyt käyttöön, kun hyssyttelemällä tämä ei parane. Suomalaiset työpaikat rakentamisessa vähenevät joka päivä tämän takia ja jokainen voi kuvitella, mitä se yhteiskunnalle maksaa. Virolaiset työntekijät ja firmat eivät tuo tänne valtioon mitään.
Tästä Rakennusliitossa ei haluta puhua, eli liiton jäsenten edunvalvonta ontuu, mutta huuto kuuluu, ottakaa konnat kiinni.
”Hajoavan palkkapolitiikan Hullut Päivät” on Markku Salomaan kirjoitus (Uudessa Suomessa) ja lukemisen arvoinen analyysi.