Kokeile kuukausi maksutta

Älyrakentamisessa älytön asenneongelma – paloturvallisuudessa säästetään

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Spek ja Tampereen yliopiston Palolaboratorio selvittvät paloturvallisuusratkaisuihin liittyviä asenteita.

Palontorjuntatekniikka mielletään vain harvoin kannattavaksi investoinniksi rakentamisessa, koska paloriski realisoituu harvoin.

Selvityksen mukaan älykkäiden paloturvallisuusratkaisujen hyödyntäminen kompastuu moniin inhimillisiin ongelmiin. Puutteita on tiedossa, asenteissa, resursseissa ja tekniikassa.

Palontorjuntatekniikka mielletään herkästi yksityiskohdaksi, josta kustannussäästöjä on helppo tehdä.

Tutkimusryhmä selvitti, miten paloturvallisuus huomioidaan nykyaikaisessa älyrakentamisessa. Tulosten perusteella voidaan ohjata tulevaa tutkimus- ja koulutustoimintaa sekä kohdistaa teknisiä ratkaisuvaihtoehtoja vastaamaan todellisia haasteita.

Selvityksestä käy ilmi, että älykkäitä paloturvallisuusratkaisuja on olemassa, mutta niiden laajempi jalkauttaminen kompastuu tiedon tai asenteiden, taloudellisten resurssien tai teknisen käyttökelpoisuuden puutteisiin – usein kaikkiin yhtä aikaa.

Ei mielletä kannattavaksi investoinniksi

Palontorjuntatekniikka mielletään vain harvoin kannattavaksi investoinniksi rakentamisessa, koska paloriski realisoituu harvoin. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa paloturvallisuus koetaan päälle liimatuksi yksityiskohdaksi. Siitä on helppo tehdä kustannussäästöjä ymmärtämättä täysin kokonaisuutta, johon vaikutetaan.

”Pahimmillaan loppukäyttäjä joutuu miettimään ratkaisuja tilanteisiin, joissa vanhan mallin mukainen teknologia ja kehittynyt toimintaympäristö ovat ristiriidassa keskenään”, Spekin  turvallisuusasiantuntija Lauri Lehto sanoo.

”Lisäksi kustannushyödyissä olisi ymmärrettävä myös välilliset hyödyt, kuten vaikutukset turvallisuuden tunteeseen ja toiminnan imagoon. Erityisesti asianmukaisen tekniikan mahdollistama jatkuva turvallinen toiminta sekä jatkuvuuden varmistaminen jää usein taka-alalle” Lehto sanoo.

Riskiryhmien asukkaita tavanomaisissa asunnoissa

Haasteita älyrakentamisen paloturvallisuudessa aiheuttavat muun muassa säädökset, ympärivuorokautisen toiminnan monipuolisuus ja riskiryhmien riittävä huomiointi. Tekniikka kehittyy nopeammin kuin asetukset ja lainsäädäntö.

Asetukset eivät myöskään aina ohjaa rakentamisen ratkaisuja kovin selkeästi, ja niiden erilaisia tulkintoja on paljon. Tutkimustiimin mukaan ratkaisuna olisi yhteistyö ja tiedonvaihto.

”Nykyaikaisissa käyttöympäristöissä tilat voivat myös olla käytössä ympäri vuorokauden ja toiminnan luonne voi vaihdella paljon, jolloin riskitkin vaihtelevat. Tällöin turvallisuuden varmistaminen voi olla puutteellista niin sanottujen päivärutiinien ulkopuolella”, Lehto arvioi.

Lisäksi tekniset ratkaisut on aina sovellettava niiden käyttö- ja toimintaympäristön tarpeisiin. Varsinkin riskiryhmiin kuuluvia asukkaita asuu tavanomaisissa asunnoissa, vaikka heidän kyvykkyytensä itsenäiseen asumiseen on alentunut tai sitä ei ole arvioitu.

Selvityksen toteutus sisälsi teemahaastatteluja eri kaupungeissa, joissa on ollut vahvasti esillä älykkäiden kaupunkiympäristöjen suunnittelu. Haastateltavat edustivat erilaisia rakennushankkeiden asiantuntijoita. Lisäksi tehtiin nettikysely laajemmalle osallistujajoukolle.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Älyrakentamisessa älytön asenneongelma – paloturvallisuudessa säästetään”

  1. Oli kerrankin sellaista tekstiä, että tuli luettua kolmeen kertaan. Tuo, että paloturvallisuus koetaan muusta automaatiosta erilliseksi on valitettavan yleinen ongelma, vaikka se tulisi ehdottomasti integroida kulunvalvonnan ja ilmanvaihdon ohjauksen kanssa. Etenkin suurissa rakennuksissa paloilmoittimen tulisi ohjata ovien sähköiset lukitukset auki ja pysäyttää hallitusti koneellinen ilmanvaihto paloalueella. Myös ilmanvaihdon suunnittelussa on virheitä, osastoivia palopeltejä kanavissa puuttuu. Yhtenä suurena ongelmana pidän palo- ja pelastussuunnitelmien puutteita ja niiden laiminlyöntiä. Tässä kyse on valvonnasta ja siten viranomaisten resursseista. Meillä on valtava määrä rakennuksia, joiden pelastussuunnitelma on pelkkä paperi ilman mitään konkreettista toimintaa, jos sellaista on edes tehty. Kuinkahan paljon on pelastussuunnitelmia, joiden vastuuhenkilöt ovat jo vainajia?

  2. Jos kysytte tästä jumalattomasti jeesustellusta asiasta etappisioilta jotakin, saatteko vastausta???

  3. Tuossa horinassa ei ole mitään mistä saisi kiinni. Antakkee rahhoo tehään pumpulikupla talon ympärille jos vaikka ajaapi rekka piän niin säästyyppi rahhoo.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat