Tutustu nyt 1 kk veloituksetta!

Poikkeuksellista rakennuspaikkaa johdetaan kuin sinfoniaorkesteria

Aivan Helsingin keskustan ytimessä Kampin kaupunginosassa rakennetaan parhaillaan kaupungille uutta Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskusta. Hanke on yksi Rakennuslehden Vuoden työmaakilpailun ehdokkaista.

Kuuntele juttu

Työmaan yksi suurimmista haasteista onkin metroasema, jonka päälle ja päällä Kampin THK:ta parhaillaan rakennetaan – metroliikenteen toimiessa rakennustyömaan alla koko ajan normaalisti.

Kyseessä onkin erityisen vaativa rakennuspaikka, sillä suoraan rakennusalueella sijaitsevat metron lisäksi Sähkötalo maanalaisine osineen ja Kampin joukkoliikennetunneli. Rakennusalueen välittömässä läheisyydessä sijaitsevat myös Autotalo, Radisson Blue Royal -hotelli sekä Fredrikinkadun raitiovaunuliikenne, jotka kaikki on pitänyt ottaa huomioon myös suunnitteluratkaisuissa.

”Uskaltaisinkin väittää, että tämä on tällä hetkellä Suomen haastavin paikka rakentaa”, YIT:n projektinjohtaja Jukka Niemelä huomauttaa. Hänen mukaansa työmaan johtaminen muistuttaakin enemmän sinfoniaorkesteria, jossa onnistumisen takaa avoin kommunikaatio.

Kohteeseen sisältyy varsinaisten THK:n sisältämien kahdeksan maanpäällisen ja kahden maanalaisen kerroksen lisäksi Kampin metron läntinen lippuhalli ja liukuporrasalue. Näin ollen työmaalle syntyy korkeuseroa kaikkiaan 65 metriä.

Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskus

  • Tilaaja Kiint.oy Helsingin toimitilat
  • Urakoitsija YIT Rakennus
  • Urakkamuoto Yhteistoiminnallinen projektinjohtourakka
  • Pääsuunnittelija PES Arkkitehdit
  • Laajuus Noin 19000 brm2
  • Toteutusaikataulu 1/2024–10/2026 (toteutusvaiheen aikataulu purkuvaiheesta PJ-urakan luovutukseen)

Koska projekti on erityishaastava ja monimutkainen, ovat monimutkaisen yksinkertaistaminen ja ennakointi olleet avainasemassa projektinhallinnassa suunnittelu-hankintatuotantoketjussa. Työmaan hyvä hallinta onkin järjellä ja sydämellä yhdessä tekemistä.

Keskeisen paikan logistiikan hallinnan lisäksi ratkaistavana on ollut monia tavanomaisesta poikkeavia asioita. Toteuttajaa ovat haastaneet esimerkiksi rakennuksen ainutlaatuinen massoittelu ja kaupunkikuvallisesti keskeisen paikan julkisivuratkaisu sekä viereisten kiinteistöjen ja maanalaisen olemassa olevan infran läheisyys.

Erityisinä ratkaistavina asioina ovat olleet myös metrotekniikan siirrot, metroliukuporrasalueen haalaukset sekä metron hätäpoistumisjärjestelyt. Metroliikenteen työmaan välittömässä läheisyydessä pitää jatkua häiriintymättä koko työmaan ajan.

Lue lisää: Valtavien ja raskaiden liukuporraselementtien haalaaminen paikalleen on vaativa urakka – lohkot painavat jopa 9 000 kiloa

Kaiken edellä mainitun pohjalta onkin yllättävää, että hankkeessa on urakoitsijan itsensä esityksestä asetettu tavoitteeksi toteutusvaiheen sopimusaikataulun merkittävä alittaminen. Luovutusaikataulutavoite on aikaistettu alkuperäisestä tavoitteesta reilulla vuodella.

Aikataulun saavuttaminen on edellyttänyt ja edellyttää erityisen hyvää rakentamisen hallintaa ja useita aikataulua edesauttavia ratkaisuja. Muutamana erityismainintana tekniikkasiirto, purku- ja louhintavaiheistus, paikallavalurungon ja ulkoseinien tehokas etenemä yhdellä torninosturilla, metroliukuporrasalueen töiden järjestelyt sekä talotekniikkaurakoitsijan hyvä aikainen integraatio ennen talotekniikkatöiden aloittamista.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Poikkeuksellista rakennuspaikkaa johdetaan kuin sinfoniaorkesteria”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat