Ulkokuntosaleja rakennetaan nyt myös opiskelija-asuntojen pihoille
Suomessa on menossa ulkokuntosalien rakentamisen buumi.
Ulkokuntosaliksi mielletään lähiliikuntapaikka, jossa on painoyksiköllisiä ulkokuntokuntoilulaitteita koko kehon harjoitteluun. 2010-luvun jälkeen kaupungit ja kunnat alkoivat todenteolla lisäämään ulkokuntosalien rakentamista yleisiin urheilupaikkoihin. Perinteisesti pururatojen varteen asennetut kuntoilulaitteet ovat siirtyneet lähemmäs ihmisiä ja helpommin saavutettavaksi.
Nykyisin ulkokuntosalit suunnitellaan ja rakennetaan puistoihin, uimarannoille ja kaupunkien keskustoihin eli alueille, joissa ihmiset liikkuvat. Helsingin kaupungin esimerkkiä seuraten muun muassa Lappeenranta, Lahti, Espoo ja Turku ovat investoineet ulkokuntosaleihin ja liikuntapaikkojen saavutettavuuteen.
Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoasin mukaan opiskelijat haluavat asua yksiöissä, mutta kaipaavat kuitenkin yhteisöllisyyttä arkeensa. Tämän yhtälön ratkaisemiseksi Hoasilla alettiin miettiä ratkaisuja sekä opiskelijoiden yksinäisyyteen että liikunnallisuuteen. Hoasilta lähestyttiin ulkokuntosalilaitteiden toimittajaa Omnigym oy:ta ja kumppanit alkoivat suunnittelemaan opiskelijoille sopivaa ulkokuntosaliratkaisua.
”Ratkaisuksi Hoasin tarpeeseen tarjosimme kolmen laitteen ulkokuntosalia, jolla opiskelija voi tehdä koko kehon treenin vaikka opiskelupäivän jälkeen. Koko päivän istuminen voi tuntua kropassa esim selässä ja niskassa”, sanoo Omnigymin myyntipäällikkö Mika Sangi.
Kolmeksi pilottikohteeksi valikoituivat opiskelijakortteli Hoas Huippu Pasilassa, opiskelijakohde Maarinsolmu Tapiolassa sekä opiskelijakortteli Riihitonttu Niittykummussa. Esimerkiksi Pasilassa ulkokuntosali on rakennettu seitsemänteen kerrokseen ulkoterassille. Siellä opiskelijat voivat sekä saunoa viereisessä saunassa että harrastaa kuntoilua.
”Meillä on aiemmin ollut taloissamme sisäkuntosaleja, mutta nyt päätimme entisestään panostaa liikunnallisuuteen. Nyt pilottikohteiden jälkeen laadimme kyselyn ovatko opiskelijat olleet tyytyväisiä näihin uusiin ratkaisuihin ja sen jälkeen katsomme laajennammeko ulkokuntosaleja myös tuleviin kohteisiin.”, Hoasin vastuullisuuspäällikkö Marika Nyyssönen jatkaa.
Omnigymin laitteet valmistetaan heidän omalla tehtaalla Kaarinassa. Tuotepäällikkö Juho Lahden mukaan Omnigym on rakentanut yli 750 ulkokuntosalia Euroopan laajuisesti. Julkisten tilaajien lisäksi asiakkaina ovat olleet taloyhtiöt, hotellit ja rakennusyhtiöt.
Suomesta löytyy 450 Omnigymin laitteilla varustettua ulkokuntosalia. Niistä 60 Helsingin alueella. Kuluvan vuoden aikana Helsinkiin on rakentumassa kymmenen uutta salia lisää. Suomen kaupunkien osallistuvissa budjeteissa nousee yhdeksi suositummaksi pyynnöksi ulkokuntosalit. Monet kaupungit järjestävät ohjattua liikuntaa ja ulkokuntosaliopastusta omien liikuntaohjaajien ja vapaaehtoisten liikuntaluotsien kanssa.
Omnigym tarjoaa ulkokuntosaleihin myös siirrettäviä ratkaisuja, jolloin mitään kiinteää tai lopullista ratkaisua ei tarvita. Käyttäjämittauspalvelun kautta saadaan tietoa sijainnin vetovoimasta ja jos tarpeen tulee, laitteet voidaan siirtää uusiin paikkoihin. Laitteiden helppokäyttöisyys ja soveltuminen eri käyttäjäryhmille ovat nykyisten ulkokuntosalien vaatimustekijät.
Kaupunkien ja kuntien lisäksi ulkokuntosaleja ovat tilanneet niin Puolustusvoimat kuin vankilatkin.
Tätä artikkelia on kommentoitu kerran
Yksi vastaus artikkeliin “Ulkokuntosaleja rakennetaan nyt myös opiskelija-asuntojen pihoille”
Tuppaavat olemaan kovin kesäpainotteisia ainakin olman katosta