Rakennustöiden valvoja
uudisasuintalokohteisiimme
Rakennustöiden valvojana vastaat nimettyjen A-Kruunun omien uudisrakennushankkeiden työmaa-aikaisesta rakennustöiden valvonnasta ja takuuaikaisista tehtävistä. Kohteet sijaitsevat pääkaupunkiseudulla, Uudellamaalla ja Etelä-Suomen isoimmissa kasvukeskuksissa.
Tehtäviisi sisältyy myös pitkäaikaisen kiinteistönomistajan kehitystehtäviä ja rakennuttajaorganisaation asiantuntijatehtäviä. Lopullinen tehtävänkuva määräytyy valittavan henkilön työhistorian mukaan, joten voit olla raudanluja ammattilainen tai nuorehko uransa alkupuolella oleva henkilö.
Edellytämme sinulta tehtävään soveltuvaa teknistä koulutusta (rakennusmestari tai rakennusinsinööri). Sinulla on aikaisempaa työkokemusta mm. asuntotuotannosta, rakennushankkeiden rakennuttamisesta, asuntojen suunnittelusta tai urakoinnista. Työtehtävät edellyttävät omatoimisuutta, joustavaa asennetta sekä omaa autoa ja ajokorttia. Sujuvan kirjallisen ja suullisen suomen kielen lisäksi tulet toimeen työasioissa myös englannin kielellä.
Toivomme sinulta rakennustöiden valvojan tehtävään liittyviä pätevyyksiä ja täydennyskoulutuksia, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.
Tarjoamme sinulle tärkeän roolin mielenkiintoisessa ja yhteiskunnallisesti merkittävässä toimintaympäristössä, uudet toimitilat Helsingin Pasilassa sekä kilpailukykyisen kuukausipalkan ja edut.
Aloitamme hakemusten läpikäymisen ja haastattelut jo hakuaikana, joten haethan tehtävää pikimmiten viimeistään sunnuntaina 23.2.2025.
Lisätietoja tehtävästa antaa rakennuttamisjohtaja Leena Aho-Manninen
14.2.2025 klo 8-10 ja 17.2.2025 klo 13-15 puhelin 040 5600481.