Merkintä 17.4.2024: Tarkastajan ulkomainen ystävä kävi Helsingissä. Vierailija ihasteli kaupunkia ja samalla arvioi sitä. Hienot yksittäiset kohteet, maanalainen rakentaminen ja vanhat kaupunginosat tekivät vaikutuksen, mutta uusien kortteleiden kohdalla tökki.
Kiertoajelu meni tunteisiin ja osoitti, miten ihminen kokee rakennetun ympäristön. Hyväksi koettu arkkitehtuuri tuo mielihyvää. Huono elämys toimii päinvastoin. Menetkö mieluiten vanhaan kaupunkiin? Viihdytkö toreilla? Missä syöt mieluiten? Missä otat selfieitä? Mistä syntyy muistikuvia?
Miksi kauniin kaupungin mahdollisuuksia pilataan kansalaisia kiukuttavalla, monotonisella tai kikkailevalla arkkitehtuurilla, kysyi vierailija? Symboloivatko ympäristöönsä sopimattomat rakennukset ja yksitoikkoiset kadut kaupungin modernisoitumista ja dynaamista ilmettä vai yksittäisten kaupunkisuunnittelijoiden omia mieltymyksiä? Onko kyse rahasta, viitseliäisyydestä vai osaamisesta?
Taide ja arkkitehtuuri ovat luonteeltaan samankaltaisia, molemmissa on tyylisuuntansa, mutta toisen vaikutus on paljon laajempi. Yksittäisen taideteoksen näkee vain sitä katsomaan tulleet. Rakennusta on sen sijaan kaikkien pakko ihailla tai sietää vuosikymmenien tai vuosisatojen ajan.
Vieraamme valisti myös, että ”modernistinen” arkkitehtuuri on itse asiassa sitä, joka syntyi jo 1910-luvulla. Walter Gropius ja Bauhausin taidekoulu olivat esikuvia. Samoina aikoina myös arkkitehti Le Corbusier esitteli visiota, jossa arkkitehtuurilla ja kaupunkisuunnittelulla olisi myönteinen vaikutus ihmisten elämään, yhteisöihin ja sosiaaliseen toimintaan. Hän uskoi, että hyvin suunniteltu ympäristö voisi luoda parempia elinolosuhteita ja edistää ihmisten hyvinvointia. Pitäisikö uuden modernismin palata vanhaan?
Tasapainon löytäminen esteettisten ja toiminnallisten tavoitteiden ja kaupungin historiallisen perinnön ja modernisoitumisen välillä on vaikeaa. Toteutetaanko yksittäisen suunnittelijan näkemystä vai laajemman yhteistyön tulosta? Jokainen rakennus luo joka tapauksessa mahdollisuuden hyvään tai pahaan oloon.
Merkintä 31.3.2024: Maailman onnellisimman kansan työväki lakkoilee. Satamat seisovat, leikkaukset jatkuvat, yritysten tappiot kasvavat ja investointihalut vähenevät. Media toteaa tilanteen menneen jo sisällissodan aikoja muistuttavaan pirunnyrkkiin.
Tarkastajan joululahjaksi saamassa Perttu Immosen kirjassa ”Suomalainen historia” on tuolta ajalta tarina:
Savossa sijaitsevalle Rantasalmelle ei ollut tullut postia viikkoon, mutta tiedettiin, että suurlakkoa suunniteltiin. Länsi-Suomessa maatyöläiset olivat estäneet isäntiä kylvämästä näiden omia peltoja, mitä Itä-Suomessa ihmeteltiin. Rantasalmella rengit eivät kapinoineet isäntiään vastaan, vaan tekivät näiden kanssa rinta rinnan peltotöitä. Luokkataistelua ei ollut. Alueella ei kärsitty nälästä, koska maatilat tuottivat ruokaa yli oman tarpeen ja sillä maksettiin työväen palkkoja. Etelä-Suomessa alkava vallankumouskin kuitattiin helsinkiläisten asiaksi. Maatiloilla oli löydetty yhteinen intressi, jonka hyödyt jaettiin. Tulosvastuu oli ulotettu kaikille ja jaettavaa riitti.
Keskuskeittiövetoiset mallit eivät ole yhteistä intressiä tai tuloksenteon mallia löytäneet. Halutaan olla oikeassa, mutta eri asioissa. Hakaniemi etsii keskitettyjä ratkaisuja ja Eteläranta yrityskohtaisia. Riidan hinta on ylittämässä intressin arvon.
Toimitusjohtaja ja tuomioistuinsovittelija Antti Heikinheimo tuo kirjassaan ”Rahariidat” esiin ratkaisujen taloudellista tehokkuutta kuvaavan Pareto-ajattelun. Pareto-optimi saavutetaan, kun kummankaan neuvotteluosapuolen asemaa ei voida enää parantaa huonontamatta vähintään yhtä suurella määrällä toisen osapuolen asemaa. Kokonaisuuden kannalta paras neuvottelutulos on silloin saavutettu. Tuntuu siltä, että tässä riidassa kaikki eivät etsi optimia, vaan työmarkkinan valojen annetaan sammahdella kuin laivassa kohti Baltimoren siltaa.
Klubilla joku totesi, että etiikan tehtävä on välttää riitelyä ja diplomatian sotia. Maalaisjärjen tehtävä voisi olla välttää poliittisia lakkoja. Rantasalmella valitettiin aikanaan etelän touhuista, että ”tietoisuus on jotenkin puuttuvaa”. Sama tilanne näyttää vallitsevan sata vuotta myöhemminkin.
***
Merkintä 19.3.2024: EU:n komissio on julkaissut raportin Transition Pathway for Construction, jossa esitellään seitsemän osa-alueen tiekartta rakentamisen kehittämiseksi. Raportti on osa EU:n uutta teollisuusstrategiaa. Jäsenvaltioiden toivotaan ottavan aiheesta kopin ja kertovan komissiolle, mitä kussakin jäsenvaltiossa on saatu aikaan. Tarkastaja jää mielenkiinnolla odottamaan, mitä hienoa Suomesta löytyy ja kenet ympäristöministeriön Teppo Lehtinen osoittaa hanketta koordinoimaan.
Aihetta tangeerasi viime kuussa Vantaalla järjestetty Rakentamisen tulevaisuus -seminaari. Seminaarin käytävillä Tarkastajan korvaan tarttui toteamus: ”Kehityksestä pidän, mutta muutosta vastustan”. On parempi jatkaa huonojakin tapoja, koska ne ovat tuttuja, kuin kokeilla jotain uutta. Työmaalla kuulemma hymy hyytyy nopeasti, kun uudet tavat vaativat monen tunnin koulutuksen ja projekti on jo ehkä valmiiksi myöhässä. Muutokset ovat työläitä ja uhka vakiintuneille käytännöille.
Rakentamisprosessin kehittäminen onkin kuin renkaiden vaihtamista liikkuvaan autoon. Ei onnistu vauhdissa. Mutta missä välissä voisi pysähtyä? Aikataulut ovat tiukkoja, arvoketjut pitkiä, sopimuksia paljon, eikä komentoketju yllä koko verkostoon. Arjen todellisuus on ankara kuin kireä pakkaspäivä.
Joku on sanonut, että kuka tahansa pystyy tekemään yksinkertaisesta asiasta monimutkaisen, mutta tarvitaan Einstein tekemään monimutkaisesta asiasta yksinkertainen. Rakentaminen on monimutkaista. Se kuitenkin tiedetään, että jos tekee jotain aina samalla tavalla, on turha odottaa erilaista lopputulosta.
Professori Lauri Koskela toi leanin Suomeen 1990-luvulla. Professori Arto Kiviniemi kehitti tietomallinnusta 2000-luvun alussa. Visonin Lauri Merikallio runnoi läpi ensimmäisen rata-allianssin 2010-luvun alussa. Professori Olli Seppänen ja tekniikan tohtorit Jan Elfving ja Joonas Lehtovaara ovat kehittäneet tahtituotantoa 2010-luvulta lähtien. Nämä herrat ovat hakeneet oppinsa ulkomailta, pääasiassa USA:sta, mutta soveltaneet tietoja hienosti Suomeen. Ehkä näistä aiheista löytyy jotain kerrottavaa komissiollekin? Olkoonkin, että uusien tapojen siirtäminen alalle on kestänyt 10–20 vuotta.
Muutos on väistämätöntä, mutta niin on myös ihmisten kyky sopeutua ja kasvaa. Vantaan elinkeinojohtaja Tommi Koivusalo totesi viime kuun seminaarissa, että parhaat ideat syntyvät kovina aikoina. Jos uskomme Tommia, ja miksi emme uskoisi, niin nyt on oikea aika – kerrotaan ideoista sitten Brysseliin tai ei.
Merkintä 5.3.2024: Onko sellainen virhe, jota ei huomata, virhe? Mitä Skanskassa ajateltiin, kun päätettiin, että vastuu asentamattomien palokatkojen virheestä jätetään juridisin perustein taloyhtiön hoidettavaksi? Jos jotain olisi sattunut kymppivuotisvastuun aikana, olisi kyseinen huolimattomuus ollut nykyisen oikeuskäytännön mukaan törkeän tuottamuksellista. Eikä vahingonkorvauksella olisi ollut ylärajaa. Onneksi mitään ei tapahtunut – paitsi, että jotain tapahtui. Pala yrityksen ja rakentamisalan mainetta menetettiin. Sopimusteknisesti oikeassa olemisen hinta maksetaan myöhemmin.
Laadun tuottamisen vaikeuden voi rinnastaa työturvallisuuteen. Ennen kuin työturvallisuusasiat saatiin hallintaan, oli Skanskan entisen toimitusjohtajan Juha Hetemäen mukaan rakennusala osa tappamisteollisuutta. Joka vuosi joku kuoli työmailla.
Suomen ilmavoimilla oli sama ongelma. Läheltä piti -tilanteita aliarvioitiin tai niistä vaiettiin pelon tai häpeän vuoksi. Ilmavoimien Kim Jäämeri loi kuitenkin kulttuurin, joka kannusti ilmoittamaan läheltä piti -tilanteista ilman pelkoa seuraamuksista. Virheet todettiin arvokkaiksi oppimistilaisuuksiksi, joista sai parannusehdotuksia toiminnan kehittämiseksi.
Voiko sama periaate toimia rakentamisen laatuasioissa? Mitä opimme virheistämme, joita väistämättä sattuu? Virheen juurisyy on harvoin valvonnan puutteessa. Valvovia silmiä voi työmaalle toki lisätä, mutta rakentamisen kustannuksia se ei pudota, ei tuota lisää arvoa rakennukseen, eikä välttämättä edes poista laatuvirheitä. Olisiko valvontakulttuurin sijaan sellainen kulttuuri parempi, joka kannustaa omien ja muiden virheiden ennalta ehkäisemiseen ja havaitsemiseen ajoissa, ilman pelkoa seuraamuksista? Tähän kai uusi rakentamislakikin yrittää kaikkine valuvikoineenkin tähdätä.
Puutteiden ja virheiden esiin tuominen nähdään alalla toistaiseksi negatiivisena asiana – ei yhteisenä oppimismahdollisuutena. Ottaako RT:n Antti Aaltonen kymmenen vuotta vanhat Jukka Pekkasen powerpointit esiin ja aloittaa jo lopetetun laatuprojektin uudestaan? Ehkä.
Tarkastaja jaksaa kaikesta huolimatta uskoa, että alan laatukulttuuri muuttuu paremmaksi ja erinomaisiakin esimerkkejä kuullaan jatkossa. Ja että monen rakennusliikkeen laadun tarkastuslistoissa on viimeistään tästä eteenpäin kohta myös palokatkoille.
Merkintä 28.2.2024: Isännöinnin eettinen neuvosto on aloittanut toimintansa. Neuvoston puheenjohtajana toimii käräjätuomari Juha Kärkölä Helsingin käräjäoikeudesta. Keskuskauppakamari hallinnoi operaatiota. Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva tavoittelee toimella luottamuksen edistämistä isännöintialaa kohtaan ja Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltunen alan valvonnalle vaikuttavuutta.
Hyvä näin, mutta näyttää kovin kevyeltä ja myöhäsyntyiseltä. Rakennusalan eettisyys on ollut yhteiskunnallisessa keskustelussa jo vähintäänkin vuosikymmenen, mutta isännöintiala heräilee vasta nyt. Tarkastajaa huolettaa, että vaikka neuvoston perustaminen onkin parannus, niin toimella ei välttämättä ole todellista vaikutusta isännöinnin laatuun tai luotettavuuteen.
Tarkastajan saamien tietojen mukaan Suomessa on reilut 700 isännöintiyritystä, joista Isännöinnin auktorisointi ISA ry on auktorisoinut 110, eli noin 15 prosenttia. Isännöintiyrityksissä työskentelee noin 3 500 isännöitsijää, joista 150 on auktorisoitu, eli noin 4 prosenttia.
Eettisen neuvoston asearsenaalin kovin panos on eettisiä ohjeita rikkovan isännöitsijän auktorisoinnin peruminen. Lukujen valossa tuo uhka koskee vain murto-osaa isännöitsijöistä. 96 prosenttia selviää mahdollisesta epäeettisyydestään julkisella huomautuksella.
Suomalaisista noin 2,7 miljoonaa asuu taloyhtiössä. Yhtiöiden hallituksissa vaikuttaa 300 000 enemmän tai vähemmän maallikkojäsentä. Isännöitsijä toimii taloyhtiössä kuin toimitusjohtaja yrityksessä. Erona on kuitenkin, että taloyhtiön hallituksissa harvoin istuu kiinteistö- ja rakennusalan ammattilaisia.
Taloyhtiöiden hoitokulut ovat vuosittain lähes 9 miljardia euroa ja korjauksiakin tehdään yli 3 miljardilla eurolla. Isännöitsijät ovat kiinni isossa omaisuusmassassa. Valtaa ja vastuuta siis on.
Onko meillä varaa olla vaatimatta isännöitsijöiltä eettisyyden lisäksi myös ammattimaista ja laadukasta kiinteistönpidon ja rakennuttamisen osaamista? Ja nopeampaa reagointia toimintaympäristön muutoksiin? Rakentamisalalla on lakisääteisiä ja vapaaehtoisia pätevyyksiä monien alojen asiantuntijoille. Olisiko isännöinninkin pätevyyksiä harkittava, FISE:n toimitusjohtaja Timo Korhonen?
Merkintä 2.2.2024: Tekoäly demokratisoi arkkitehtuurin, kirjoittaa Tero Ojanperä kirjassaan Tekoälyn vallankumous. Tekoälyn avulla voi syntyä ainutlaatuista arkkitehtuuria, joka on samalla energiatehokasta ja rakenteellisesti ehyttä, hän toteaa. Arkkitehtitoimistojen liiton ATL:n toimitusjohtaja Kalle Euro on tätä asiaa yrityskauppoja sydän syrjällään seuratessaan joutunut todistamaan ja käynnisti hankkeen ”Mitä arvoa arkkitehtuuri tuottaa?”. Tarkastaja tosin kuuli taksitolpalla, että arkkitehtuuria ei saa arvostella – se on aina edellä aikaansa. Ehkäpä niin, mutta nyt ajan edelle pääseminen vaatii entistä enemmän.
Lausumat kirvoittivat klubilla keskustelun siitä, voisivatko eri alojen ammattilaisten ja tekoälyn näkökulmat täydentää toisiaan ja tuottaa yhdessä enemmän arvoa? Ja johtaa parempiin suunnitteluratkaisuihin?
Entinen rakennushallituksen pääjohtaja, professori Matti K. Mäkinen peräänkuulutti jo aikanaan monitieteellistä lähestymistapaa rakennushankkeisiin. Hänen totesi, että arkkitehtien pitäisi olla enemmän insinöörejä ja insinöörien enemmän arkkitehteja. Arkkitehtien pitäisi ymmärtää paremmin insinööriasioita ja insinöörien olisi taas kiinnitettävä enemmän huomiota arkkitehtonisiin ja esteettisiin näkökohtiin. Generatiivista tekoälyä Matti K. ei osannut tähän yhtälöön sijoittaa.
Nykyisistä arkkitehtijohtajista monitieteisyyttä peräänkuuluttaa Ollan toimitusjohtaja Mikko Lahikainen. Mikko kysyy, mitä voi olla, kun arkkitehtuuri ajatellaan uusiksi? Osaamisia yhdistämällä asioista tulee summaansa suurempia. Mer Arkkitehtien perustaja Jenni Hölttä pitää dialogia erilaisten toimijoiden kesken erittäin tärkeänä ja vie monitieteisyyttä eteenpäin toimistossaan ja Yrittäjä-Safassa. Swecon Jenni Lautso, Rambollin Kaisu Nousiainen, Afryn Kim Karves ja A-Insinöörien Jaakob Solla ovat isojen insinööritoimistojen kyljessä uineet integroidun ja algoritmiavusteisen suunnittelun maailmaan ja kehittäneet arkkitehtuuria osana monitieteistä arvoketjua.
Arcon Sami Horto suojaväistyi päivittämään käyttöjärjestelmäänsä ja antoi veto-ohjat Marko Somermalle. Nimitys lienee yhtiön ensimmäinen siirto tangentin suuntaan. Tarkastaja on kuullut ihmettelyä, voiko johtamisammattilaisen vetämä yritys tuottaa hyvää arkkitehtuuria? Perinteisesti on ajateltu, että arjen realiteetit ovat uhka arkkitehdin luovuudelle. Tähän ottaa blogissaan kantaa ATL:n asiantuntija-arkkitehti Roni Koski-Tuuri, joka kannustaa arkkitehteja innovoimaan omaa toimintaansa rohkeammin itsensä ja alan hyväksi, kun kerran jo innovoivat asiakkaiden ja projektienkin hyväksi.
Tarkastaja jää pohtimaan, mikä maailman trendeistä uhkaa eniten arkkitehtuuria ja hyvää suunnittelua. Vai pakottaako maailman kehitys meidät löytämään vuosituhantiset arvomme uudistuaksemme yhdessä? Kysymys on myös siitä, uskallammeko ja osaammeko hyödyntää generatiivisen tekoälyn voimavaran ja vapauttaa resursseja todelliseen asiantuntijatyöhön?
***
Merkintä 24.1.2024: Uuden vuoden juhlissa Tarkastajan korviin tarttui vertaus epäonnistuneen golflyönnin ja rakentajien viime vuoden välillä: kuin anoppilyönti – näytti hyvältä, kun lähti. Vuosi olikin poikkeuksellisen surullinen. Noin 600 rakennusalan konkurssia.
Synkistä uutisista huolimatta ala jakoi vuoden mittaan ahkerasti tunnustuksia kovasta osaamisesta ja omistautumisesta. Vuoden urotöitä palkittiin paalutuksesta arkkitehtuuriin, puusta betoniin, julkisivuista siltoihin, kierrättämisestä vastuullisuuteen, tömpistä tietomalleihin ja laadusta leadershipiin. Parikymmentä valtakunnallista ja lukuisia alueellisia tunnustuksia.
Rakennuslehden päätoimittaja Tapio Kivistö totesi vuoden lopun kolumneissaan, että kaikki ovat palkintonsa ansainneet. Näin varmasti on, onnea kaikille palkituille!
Tarkastajaa jäi kuitenkin mietityttämään, onko palkinnoista ollut hyötyä. Onko niissä voimaa, vai ovatko ne vain kertakäyttötuotteita, joiden tuottama hetkellinen lämpö hukkuu lumihankeen? Tarkastajan backoffice teki pienen taustaselvityksen, joka paljasti, että palkinnot otetaan toki kiitollisuudella vastaan, mutta ei niistä juurikaan numeroa tehdä – ainakaan isoa.
Otetaan esimerkiksi Kontio. Maailman suurimman hirsirakennusten valmistajan edustaja Hanna Haipus viilettää bleiseri hulmuten pitkin maailmaa julistamassa hirsirakentamisen ilosanomaa. Sanoma leviäisi varmasti nopeammin, jos Kontion nettisivut kertoisivat jotain yhtiön saavuttamasta Tuusulan Monion koulun puurakentamispalkinnosta. Lujatalon viestintäpäällikkö Paula Lahdenperä on hankkeen urakoitsijana Monion koulun maininnut, mutta heidän urakoimansa Kokkolan monitoimitalon saamaa Vuoden vihreä edelläkävijä -palkintoa ei sivuilla näy.
Maisema-arkkitehti VSU:n siltaestetiikka oli keskeisessä roolissa Rokkiporkkana-sillan saamassa Vuoden siltapalkinnossa. Lienee oululaista vaatimattomuutta, että yhtiö ei tuo tunnustusta esiin edes yhtiön referensseissä? Tampereen kaupungin kiertotaloutta edistävästä tontinluovutusmallistaan saama Vuoden kiertopalkinto hukkuu kaupungin muihin uutisiin ja samoin käy Vuoden vihreä edelläkävijä -palkinnolle Kokkolan kaupungilla.
Isommat organisaatiot ja yritykset, niin rakennusliikkeet, insinööritoimistot kuin arkkitehditkin, hehkuttavat tunnustuksia hetken LinkedInissä, mutta muuten voitoilla näyttää olevan vain kertauutisen arvo. Poikkeuksen tekee Lahti, joka pyytää tutustumaan kestävän ympäristön kehittämisestä saamaansa SAFA-palkintoon ja muihinkin palkintoihin ”Menestyvä Lahti” -otsikon alla. Ja A-Insinöörit, jossa viestintäjohtaja Silja Sarkamo on uutisoinnin lisäksi integroinut vuosittaisen palkintosarjan osaksi yrityksen tarinaa.
Eiväthän palkinnot itseisarvoja ole, mutta silti Tarkastaja toivoo, että yritykset käyttäisivät niistä tulevaa nostetta häpeilemättä hyväksi ja antaisivat alankin oppia huippusuorituksista. Palkinnot tekevät hyvää yrityksen maineelle, kiinnostavuudelle, uskottavuudelle ja vakuuttavuudelle. Palkintokaapit auki ja kaikkien nähtäville!
***
Merkintä 30.12.2023: Siitä, miten asiat ovat, ei voida päätellä, miten asioiden tulisi olla, totesi David Hume 1700-luvulla. Tokaisu tunnetaan nimellä Humen giljotiini. Päteekö tämä myös Suomen työmarkkinoilla? Työministeri Arto Satonen yrittää vääntää työmarkkinajärjestöjen kiskoja skandinaaviselle raideleveydelle. Vientivetoinen palkkamalli ja valtakunnansovittelun maksimi eivät ole maistuneet kaikille järjestöille. Taisteluhuutoja kuuluu varsinkin Hakaniemestä. Tarkastajan talousviisaan ystävän mukaan lakkokassat polttelevat järjestöjen näppejä ja kirstun kannet ovat puoliksi auki. Kojamon Jani Nieminen ei ole viime aikoina omistajaliitoilleen verovapaita osinkoja pudotellut, mutta aiemmat tienestit riittänevät jopa yleislakkoon.
Rakennusala ei lakkoja nyt tarvitsisi. Ratkaisuja, joilla yritysten kilpailukyky ja palkanmaksukyky säilytetään tai parannetaan, olisivat toivottavampia. Nyt tarvitaan hermoja ja pitkää sihtiä. ”Onko maallamme malttia vaurastua?” kysyi Kekkonenkin jo aikoinaan.
Työnantaja- ja palkansaajajärjestöt ja hallituskin ovat unohtaneet yhden tärkeän elementin: työmarkkinahengen. Jo Kalevala opetti Lemminkäistä ennen retkiään olemaan kerskumatta tai uhoamatta ja mieluummin vaalimaan metsän henkiä. Korskea urhomme ei tätä uskonut ja suksirikkoonhan retket päätyivät.
Menestyneimpien rakennusprojektien yhdeksi syyksi on usein todettu, että työmaalla oli hyvä henki. Tarkastaja toivoo, että hyvän hengen luojat kertovat, miten se tehtiin. Työmarkkinametsän henkeä on nimittäin syytä vaalia, ettemme ajaudu tilanteeseen, jossa maltti ei enää ole valttia.
***
Merkintä 15.12.2023: Tontut ovat liikkeellä, ja ainakin kaksi lahjapakettia on jo kääröissä, vaikkei kilteistä lapsista ole vielä tietoa. Jerome Powell (FED) piti keskuspankin ohjauskoron ennallaan ja Christine Lagarde (EKP) seurasi perässä. FED ennakoi, että se laskee ohjauskorkoaan ensi vuonna kolmeen otteeseen ja EKP:nkin ennustetaan toimivan ensi vuonna aggressiivisesti. Inflaation odotetaan edelleen laskevan. Suomen kira-ala on näitä uutisia odottanut pitkään kuin pukin porot vetoapua lumettomana jouluna.
Kun rakennusala itsekin terästäytyisi parantamaan tuottavuuttaan ja laskemaan kustannuksia, niin uutisemme olisivat ensi vuonna parempia. Pelkkä rahan hinnan aleneminen ei riitä käynnistämään investointeja. Myös rakentamisen hinnan on laskettava. Firan Topi Laine yrittää oikeilla piloteilla ratkaista tuottavuuskehityksen epäyhtälöä, mutta entä muut rakennusliikkeet? Systeeminen muutos vaatii vahvaa visiota ja koko arvoketjun mukana oloa.
Toisen joululahjan paketoi sulttaani Al Jaber Dubaissa. COP28-ilmastokokouksessa räätälöitiin sopu, jossa todetaan, että uusiutuvan energian kapasiteetti kolminkertaistetaan ja energiatehokkuuden parantamisen tahti kaksinkertaistetaan vuoteen 2030 mennessä. Paperin allekirjoitti EU:n lisäksi 197 valtiota, mukana kaikki öljyvaltiot.
Tulos on hyvä maapallolle, mutta myös Suomen kiinteistö- ja rakennusalalle, joka on jo pitkään kehittänyt rakennettuun ympäristöön kestäviä ratkaisuja. Kansainväliset sijoittajat tulevat olemaan tästä mielissään, mutta näyttöjä tietty tarvitaan. Suomen Green Building Councilin johtaja Antti Ruuska kirittää pulkkaamme tämän globaalin trendin kärkijoukoissa pysymiseksi.
Dubain viesti sijoittajille oli myös selvä: vihreää siirtymää on kiihdytettävä jo tällä vuosikymmenellä. Vastuullisuusraportointia tavoitteet tiivistävät entisestään, mutta onhan taksonomiaan ja CSRD/ESRS-universumiin ehditty jo tutustua. Tarkastajan talousasiantuntija muuten tiesi kertoa, että direktiivi ja standardi tulevat vaatimaan yrityksen raportointia koko arvoketjusta – osana yhtiön tilintarkastettua toimintakertomusta. Arvoketjun hallinta saa tästä uuden ulottuvuuden.
Tarkastaja toivottaa kaikille erinomaista joulua ja toivoo maailmaan rauhaa ja rakennusalalle hyvää tahtoa!
***
Merkintä 4.12.2023: Tarkastaja on pannut merkille, että konsulttipuolellakin kulmahuoneen yölamppua polttaa moni uusi henkilö. Sitowisessa alan inertiaa yrittää voittaa Heikki Haasmaa.
Haasmaa hakee yhtiölle ajatusjohtajan positiota ja digiloikan kärkiroolia. Historiallisesti digiosaamista periytyykin Sitosta ja Haasmaan kansainväliset kokemukset Kone Oy:ssä auttanevat uusien ajatuksien tuomisessa rakennusalalle.
A-Insinöörit saivat kokeneen rakennusliikejohtajan YIT:stä. Kari Kauniskangas joutui aloittamaan myrskyisässä markkinassa, mikä lienee tuttua parikymmentä vuotta rakennusliikkeessä toimineelle. Konsulttijohtajien kierrätystaival rakennusliikkeissä jäi lyhyeksi – toivotaan, että kuvio toimii toisin päin.
Maija Jokelan shikaanikäännös uravalinnassa päätyi Rambollille. Tanskasta tuli käsky siirtyä vihreään ja Suomihan seuraa ohjeita. Jokela on myös innokas naisverkostuja. Yksi suora onkin jo koossa: Jokela on puheenjohtajana SKOLissa, jossa toimitusjohtajana on Helena Soimakallio ja RILin puheenjohtajaksi tulee Annina Peisa, hänkin Rambollilta. Tarkastaja jää mielenkiinnolla odottamaan, millaista vauhtia tämä kolmikko saa alan keskusteluun.
On konsulttipuolella poikkeuskin. Granlundissa Pekka Metsi on jo ylittänyt toimitusjohtajan keskimääräisen virassaoloiän. Metsillä on vielä työ kesken nostaa talotekniikan arvostus Nextille levelille. Ja yritys pitäisi kasvattaa isoksi kansainväliseksi toimijaksi. Tarkastaja seuraa tilanteen kehittymistä.
***
Merkintä 22.11.2023 Tarkastajalle on kerrottu, että rakentaminen ei lopu koskaan. Eikä varmaan lopukaan varsinkin, kun katsoo, miten infrastruktuuria tuhotaan Ukrainassa ja nyt myös Gazassa. Suomi on kansainvälisten järjestöjen ja pankkien jäsenenä mukana kriisien hallinnassa, mutta ei perinteisesti ole osallistunut jälleenrakentamiseen. Saksan rahoittamat sotilaskylät aikanaan ehkä jonkinlaisena poikkeuksena.
Rakentajien kaukomaaperinteitä yritetään nyt herättää henkiin järjestöjen ja valtiovallan toimesta. Fokuksessa on uusi kehitysapukohteemme Ukraina. EK lähti liikkeelle ensimmäisenä. EK:n Petri Vuorion johtama elinkeinoelämän yhteistyöfoorumi on listannut osaamisia, joita se puskee mukaan jälleenrakentamiseen. RT on perustanut jälleenrakentamisen tilannehuoneen, jonka kautta Antti Aaltonen yrittää pitää jäsenensä tietoisena mahdollisuuksista.
Eteläranta 10:ssä toimivat myös aktiviteettinsa Ukrainaan muuttaneet kauppakamari East Cham ja East Office of Finnish Industries. East Chamin puheenjohtajana toimii East Officen entinen puheenjohtaja, pankkimies Ilkka Salonen. Officen operatiivista toimintaa johtaa nykyään Ukraina-konkari Janne Harjunpää. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio määräsi Team Finlandin antamaan neuvoja jälleenrakentamishankkeista kansalaisille ja nimesi deskin vetovastuuseen rakentajillekin tutun Reijo Kankaan Business Finlandista. Yksityisiä kauppadelegaatioita järjestelee myös Lvivin vanha leijona Jukka Laikari, jolla on entuudestaan paljon kokemusta alueella toimimisesta.
Neuvojista ei siis ole pulaa. Mutta riittääkö avaukseksi se, että seuraamme huolestuneena tilannetta kotisohvilta? Entisten vientiritareiden leimat passeissa alkavat ikävästi himmentyä. Onko yritystemme tulkinta riskeistä kaventunut pelkästään negatiivisten riskien tunnistamiseen, eikä riskien hallintaan tai jopa positiivisten riskien eli mahdollisuuksien hyödyntämiseen?
Tarkastajan entinen pomo sanoi, että ”Maailma on täynnä mahdollisuuksia – älä käytä niitä”. Ehkä se on mantra vieläkin, kun suomea ei Tarkastaja ole ulkomaisissa pöydissä juurikaan kuulut.
***
Merkintä 15.11.2023 Kustannukset, aikataulu ja laatu. Kaksi saat, mutta kolmatta et, tietää vanha hokema ja tietysti Tarkastajakin. Tähän kiteytyi Helsingin Sanomissa rakentamisen laatua käsittelevä artikkeli muutama viikko sitten. Aihe synnytti kansalaisissa paljon lämpöä ja kommenttipalsta oli pitkään suljettuna mielipidetulvan takia.
Rakentaminen koetaan konkreettisena toimintana. Se näkyy, mitä tehdään. Toimittajilta ja asiantuntijoiltakin jää usein huomioimatta se, mikä ei näy tai mitä jää tekemättä tai tehdään väärään aikaan.
Hukka ei näy. Tehtävien väliset riippuvuudet eivät näy. Kriittinen polku ei näy. Hinnoitellut riskit eivät näy. Virtaus ei näy. Hajonta ei näy. Esivalmistuksen edut eivät näy. Osaoptimoinnin ongelmat eivät näy. Juurisyyt eivät näy. Näihin näkymättömiin asioihin puuttumisella saataisiin paljon enemmän aikaan kuin osaamattomien työntekijöiden syyttelyllä. Mitä pitäisi tehdä?
Millä palveluntuottajat kilpailevat hankkeeseen pääsystä? Yleensä hinnalla. Pelkällä hinnalla kilpailu johtaa lähes väistämättä alilaatuun. Alhainen alkuhinta ei välttämättä edes ole edullisin loppuhinta. Ala on tosin itsekin syyllinen pelkällä hinnalla kilpailuttamiseen: korkeampi hinta ei ole aina taannut korkeampaa laatua tai parempaa aikataulun pitoa. Julkisissa hankinnoissa tilaaja altistaa itsensä helposti markkinaoikeudelle, jos kilpailuttaa muuten kuin hinnalla.
Hankintaosastot eivät osaa tai uskalla käyttää monipuolisempia malleja, vaikka yleisesti on tiedossa, että kannattaisi. Hankkimisesta tulee ostamista. Paradoksaalista on, että jos esimerkiksi lyhintä läpimenoaikaa käytetään valintakriteerinä, on voittaja helposti myös halvin! Arvoa tuottavan ajan osuus on ei-arvoa tuottavaa aikaa suurempi. Tutkimusten mukaan yleensä on toisin päin ja aikasidonnaiset kustannukset jatkavat kasvuaan.
***
Merkintä 7.11.2023 Tarkastaja osallistui alan asiantuntijaseminaariin – niitähän meillä riittää – ja perinteisesti myös kokkareille. Kuuntelin seurueen keskusteluja markkinatilanteesta. Synkistelystä tuli mieleen Shakesparen Macbeth: “Hell is empty and the devils are here”. Nykytilannetta verrattiin 70-luvun öljykriisiin, 90-luvun lamaan, 2008 Lehman Brothersien romahdukseen, 2014 taantumaan ja muihin anomalioihin. Toisaalta tietäjät tiesivät, että se, mikä menee alas, tulee myös ylös. Mutta koska?
Asuntorakentamisen alho tuntuu vievän koko sektorin huomion. Kysyntä on alhaalla, raha on kallista, jos sitä ylipäätään saa, eikä nykyinen kustannuskehitys anna riittävästi varmuutta investointien aloittamiseksi.
Tarjottimien äärestä tuli myös ennustus: ensi kesän korvalla inflaatio ja korkotasot ovat vakiintuneet ja patoutunut kysyntä jo niin suurta, että liikkeelle lähdetään. Työpula vaihtuu ensi syksynä työvoimapulaksi. Uskokoon ken uskaltaa.
***
Merkintä 3.11.2023 Tarkastajan työmatkaa helpottamaan on avattu Raide-Jokeri. Kiitos siitä. Ajelinkin osan päivittäismatkasta mielenkiinnosta uutuudella. Kyyti oli tasaista ja nopeuskin paikoin oikein hyvä. Muutamat kaarteet tuottivat kipuilua. Rautapyörä ei taivu ja se kuului. Insinööreillä tuntuu tosin olevan ongelmaan jo ratkaisu, mutta jälkitöihin taitaa allianssi joutua.
Matka antoi mahdollisuuden tarkkailla myös ympäristöä. Valmiita kiinteistöjä oli ehtinyt reitin varrelle tulla paljon, mikä antaa uskoa raideinvestointien vipuvaikutukseen, mutta tyhjiä tontteja ja hiljaisia työmaakuoppiakin oli. Mikäli uskoo torninosturien määrän kertovan jotain suhdanteista, niin harvassa kurjet ainakin tuon reitin varrella olivat.
Mutta ei odottavan aika pitkäksi käy – markkina elää paremmin muualla kuin uusien asuntojen tuotannossa. Uskotaan siihen, mitä toivotaan ja viritetään itseämme tällä välin parempaan tuloskuntoon. Friedrich Nietzschen sanoin: ”To live is to suffer, to survive is to find some meaning in the suffering”.
***
Merkintä 1.11.2023 Yksityisautoilunkin ystävänä Tarkastaja juuttui katutyöruuhkaan Helsingissä ja mieleen palasi Visonin Jani Saarinen, joka on kuvannut katutyömaita jo useamman vuoden ja ihmettelee Linkedinissä harva se viikko, miten kaupunkien keskustoissa työmaa- ja muita ajoneuvoja saa pysäköidä ja rakennusmateriaaleja varastoida keskeisillä alueilla kuukausitolkulla kenenkään häärätessä ympärillä. Kuvissa esitellyt työmaat ovat hiljaisia, aitojen vartioimia maakasojen, materiaalien ja koneiden varastoalueita.
Työvaiheen jälkeen valmiita kadunpätkiä avataan uudelleen jopa useaan kertaan, kun eri osapuolten oma työsarka on jäänyt kaikesta huolimatta vaiheeseen. Rakentaminen on tietysti lähtökohtaisesti väliaikaisen haitan tuottamista, mutta jotain on muutettava, kun töiden hitautta ja häiriöitä joudutaan näin kovasti päivittelemään.
Helsingin entisellä pormestarilla Jan Vapaavuorella oli kunnianhimoinen tavoite nostaa Helsinki maailman toimivimmaksi kaupungiksi. Yhtenä teemana oli sujuvat katutyöt. Helsinki-mallia lähdettiin kehittämään suurella innolla ja avuksi otettiin Aallon liinaava professori Olli Seppänen tutkijoineen. Lähtöaineistoa kertyi paljon ja hankkeisiin osallistuvien tahojen määrä huimasi tutkijoiden päätä. Lopputulos oli, että yhteistyötä on lisättävä ja jonkinlainen yhteinen intressi on projekteissa löydettävä. Vaikea monimuuttujayhtälö, totesi Vapaavuori ja lähti privaattipuolelle.
Kehityshanke nosti kuitenkin esiin hyviä ideoita, jotka ovat edelleen käyttökelpoisia. Eivät ehkä toimi kaupungin omissa töissä, mutta ainakin kilpailu-urakoissa. Voisiko hankkeita esimerkiksi kilpailuttaa läpimenoajalla? Voitaisiinko siirtyä kahteen vuoroon? Tutkimusten mukaan tämä nopeuttaisi töitä 20-40 prosenttia. Toimisivatko yhteistoiminnalliset urakkamuodot paremmin tai otettaisiinko niistä kehitysvaihe osaksi muitakin urakkamuotoja?
Mallia voidaan ottaa myös Ruotsista. Siellä kaupunki ilmoittaa katutyön etukäteen ja kaikkia osapuolia velvoitetaan tekemään omat korjaustyönsä alueella. Katua ei valmistumisen jälkeen saa avata kolmeen vuoteen. Tai Japanista, jossa rakentamisprosessin kokonaisvaltaiseen suunnitteluun uhrataan merkittävästi aikaa. Ympäristölle aiheutuvaa haittaa minimoidaan jopa siten, että katutyöt tehdään öisin, puhdistetaan jäljet ja aloitetaan seuraavana yönä uudestaan – kaupunkilaisille haittaa tuottamatta. Ehkäpä pormestari Vartiainen lähteekin käymään Tokiossa toteuttaakseen ex-pormestari Vapaavuoren vision. Tarkastaja tulee mielellään mukaan matkaseurueeseen.
Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa
6 vastausta artikkeliin “Ulkomainen vieras sen kertoi: mikä toimii ja mikä ei rakentamisessa?”
”Ympäristölle aiheutuvaa haittaa minimoidaan jopa siten, että katutyöt tehdään öisin, puhdistetaan jäljet ja aloitetaan seuraavana yönä uudestaan”…
Tämäpä hyvä idea. Asuintalojen remontitkin voisi tehdä yöllä, kun asukkaat nukkuvat. Aamulla kämppä olisi taas käytössä päivän askareita varten.
Olisikohan nyt syytä tarkastaa yleisesti rakennettujen kiinteistöjen palokatkojen tekemättä jättäminen. Ihmeellistä vielä on jos rakennusvalvontakaan ei ole lopputarkastuksessaan palokatkoja huomioinut. Mikäli näin rakentaja on tietoisesti tehnyt on se törkeää piittaamattomuutta rakennuksen käyttäjien turvallisuudesta.
”Tarkastaja jaksaa kaikesta huolimatta uskoa, että alan laatukulttuuri muuttuu paremmaksi ja erinomaisiakin esimerkkejä kuullaan jatkossa. Ja että monen rakennusliikkeen laadun tarkastuslistoissa on viimeistään tästä eteenpäin kohta myös palokatkoille.”
Tässä on se jutun pointti, miksi valvontaa (maksajan puolelta) edelleenkin tarvitaan.
Se on aivan sama mitä rakennusliikkeen tarkastuslistassa on aiheena tai onko siinä ruksi ja päivämäärä, kun itse asia on tekemättä. Vain kuittaus on tehty.
Esson baarin mittauspöytäkirjameininki ei ole muuttunut miksikään ja kysymys kuuluu millä sitä muutetaan.
Olen kirjoittanut Rakennettu ympäristö-lehteen yhteenvedon siitä, millaiset kulttuuriongelmat ovat ongelmista vaikenemisen taustalla. Nämä käytännöt ovat laajasti vakiintuneet eivätkä itsestään parane, joko tapauksia lähdetään selvittelemään ylemmän johdon päätöksenteon tasoon asti nyt ennustavasti tai sitten silloin, kun paljastuu kestämättömän iso moka.
https://www.rakennustarkastusyhdistys.fi/hyvinvoiva-rakennusala-on-yhteisollinen/
Olipahan melko ontuva vertaus, ”renkaiden vaihtaminen liikkuvaan autoon”… Jos aina jäädään odottamaan, että liike pysähtyy kokonaan, niin aina ollaan myös pahasti myöhässä.
Valvonta työmaalla työmaaoimihenkilöiden taholta monesti köykäistä, esim. syystä, että töitä valvovat usein melko kokemattomat tekijät, joilla ei ole näkemystä tai vaihtoehtoisesti uskallusta puuttua. Koulutus työhön ja opastus työtehtävään on usein niin räikeän puutteellista, jotta hirvittää. Tuossa on työmaa käyppä katsomassa… kaiken kiireen keskellä kenelläkään ei ole aikaa kunnolliseen opastukseen ja ohjaukseen ja siitä kärsii työmaa ja sitä kautta koko ala.