Rakennuttajapäällikkö, VTK Kiinteistöt Oy
VTK Kiinteistöt Oy:n matkassa pääset nyt jättämään oman sormenjälkesi tulevaisuuden kiinteistö- ja toimitilakehitykseen sekä tekemään merkityksellistä työtä mielenkiintoisten hankkeiden parissa Vantaalla.
Työpöydälläsi sinua odottavat mm. Tikkurilan Jokiniemeen vuosina 2024-2028 kohoava kaupunkitasoinen Osaamiskampus-kärkihanke, Aviapoliksen lukio sekä lukuisia muita toisen asteen koulu- ja liikuntakiinteistöhankkeita. Rakennuttajapäällikkönä johdat itsenäisesti vastuullesi nimettyjä uudisrakennus- ja peruskorjaushankkeita ja teet tiivistä yhteistyötä niin Vantaan kaupunkiympäristön palvelualojen kuin ulkoisten toimijoiden kanssa (rakennusliikkeet, suunnittelutoimistot jne.).
Tyypillisesti astut mukaan hankkeisiin siinä vaiheessa, kun tarveselvitys ja hankesuunnitelma ovat valmistelun loppuvaiheessa. Työpanostasi tarvitaan erityisesti onnistuneessa johtamisessa suunniteltuun lopputulokseen – aikataulun ja budjetin mukaisesti, useimmiten konsulttien kanssa yhteistyössä.
Toivomme sinulta aiempaa työkokemusta julkisten toimitilojen rakennushankkeiden parista ja kyvykkyyttä kehittää toimitilaratkaisuja uudistuvissa toimintaympäristöissä. Edellytämme ratkaisukeskeistä ajattelutapaa sekä erinomaisia vuorovaikutustaitoja ja tietenkin rakennusalan lainsäädännön ja asetusten osaamista.
Tervehdys tulevalta esihenkilöltäsi
Esihenkilösi, VTK Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Jukka Antila toivoo löytävänsä osaavaan asiantuntijatiiminsä yhteistyökykyisen ja kehittämishaluisen henkilön, joka johtaa rakennuttamishankkeita tavoitteellisella otteella sekä kykenee myös tekemään itsenäisiä, strategisia ratkaisuja omassa työssään.
”Toivon sinulta rohkeutta kehittää toimintaamme sekä johtaa hankkeita. Olet innostunut rakennuttamisen ammattilainen, jolla on kykyä asioiden toimeenpanoon. Sinulla on taustallasi aikaisempaa kokemusta projektien johtamisesta. Pääset nyt mukaan VTK:lle hyvässä vaiheessa, sillä toimintamme on hyvällä kasvu-uralla.”
Jos olet valmis kehittämään itseäsi ja työskentelemään Suomen neljänneksi suurimman kaupungin kiinteistötoiminnan parissa – tartu rohkeasti haasteeseen!
Kiinteistöliiketoimintamme keskittyy pääosin Vantaalla toimivien pienten ja keskisuurten yritysten tarpeisiin sekä julkisiin kiinteistöihin. VTK toteuttaa Vantaan kaupungin kiinteistöstrategiassa määriteltyjä rakennushankkeita, ja tätä kautta pääset mukaan osaltasi rakentamaan kaupungin palveluverkostoa ja mahdollistamaan sitä kautta mm. uusien työpaikkojen syntymistä.
VTK Kiinteistöt Oy:n liikevaihto on viimeisten vuosien aikana kasvanut keskimäärin 15% vuosittain. Tilikauden 2022 liikevaihto oli 29 milj. euroa ja taseen loppusumma 155 milj. euroa.
VTK Kiinteistöt Oy konserni hallinnoi, ylläpitää ja vuokraa omistamiaan teollisuus -, toimistotiloja sekä julkisten tilojen käyttöön soveltuvia kiinteistöjä. Kiinteistöliiketoimintamme keskittyy pääosin julkisiin tiloihin sekä Vantaalla toimivien pienten ja keskisuurten yritysten tarpeisiin.
Vantaan kaupungin omistama VTK Kiinteistöt Oy on osaava kumppani kaikissa yrityksen tilatarpeissa. Neljän vuosikymmenen aikana VTK Kiinteistöt Oy on ollut merkittävä kiinteistöjen toteuttaja Vantaalla. Viime vuodet ovat olleet VTK Kiinteistöt Oy:lle voimakasta kasvun aikaa.
Tutustu toimintaamme: VTK-Kiinteistöt Oy
Työsuhteen tietoja
Kelpoisuusvaatimus: Soveltuva peruskoulutus vähintään (talon-) rakennusalan opisto- tai AMK insinööri tai muu soveltuva koulutus esim. arkkitehti.
Luemme eduksi:
– jatkotutkinnot kuten esim. RAP, RAPS
Sovellettavan virka- ja työehtosopimuksen mukaan (Kiinteistöalan toimihenkilöiden TES)
Työpaikkojen lukumäärä: 1
Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa
Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen
Palvelusuhteen muoto: Työsuhde
Työaika: Sovellettavan virka- ja työehtosopimuksen mukaan
Yhteystiedot:
Jukka Antila, toimitusjohtaja, VTK Kiinteistöt Oy
p. 050 331 1223
jukka.antila@vtkoy.fi
Tavoitettavissa
pe 1.9. ja ke 6.9. klo 9.00–11.00
Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia, osaamista sekä työyhteisön hyvää ilmapiiriä.
Lähetä hakemuksesi täältä > löytyvän rekrytointijärjestelmämme kautta.
Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.