Rakennusalan vihreän siirtymän ympärille on syntynyt parin viime vuoden aikana monenlaista aloitteellista toimintaa. Tämä ei ole ihme, sillä rakennukset vastaavat noin puolesta EU-alueen energiankulutuksesta ja rakennusala on toiseksi suurin jätteen tuottaja heti valtavia kivimassoja käsittelevän kaivosteollisuuden jälkeen. Jotta siirtymä tapahtuisi, toimeliaisuus pitäisi saada jalostettua innovaatioiksi eli uusiksi kaupallisesti elinkelpoisiksi tuotteiksi, palveluiksi ja prosesseiksi.
Uusien innovaatioiden käyttöönotossa rakennusalalla on omat haasteensa, ja useat niistä liittyvät pitkiin arvo- ja päätösketjuihin.
Jotta rakennushankeen asiakas voi päättää ympäristöystävällisen ratkaisun käytöstä, rakennushankkeiden suunnittelijan täytyy tuntea ratkaisu ja olla riittävän varma sekä sen saatavuudesta että vastaavuudesta asiakkaan tarpeisiin. Ratkaisujen kehittäjät eli rakennustuotteiden ja järjestelmien valmistajat puolestaan joutuvat vakuuttamaan ensin suunnittelijat ratkaisun toimivuudesta, sitten urakoitsijat ratkaisun toteutettavuudesta ja lopuksi rakennuksen omistajan ja käyttäjän ratkaisun soveltuvuudesta asiakkaan tarpeeseen. Ja viranomaisten vaatimuksetkin pitäisi täyttää. Rakennusalan innovaatiot siis syntyvät verkostojen yhteistyönä, jos ovat syntyäkseen.
Verkostomaisen kehittämisen tarve on tunnistettu myös julkisten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoittajien parissa, sillä jo pelkästään Euroopan aluekehitysrahastosta myönnetään eri väyliä pitkin miljoonia euroja erilaisiin hankkeisiin yliopistoille, ammattikorkeakouluille, kaupunkien kehitysyhtiöille ja muille toimijoille.
Julkinen sektori siis rahoittaa kymmeniä henkilötyövuosia, joiden tarkoitus on edistää innovaatioiden syntymistä, joten nyt kannattaa myös yrityssektorin olla hereillä. Osallistumalla eri hankkeiden tapahtumiin voi saada ratkaisevan avun keksintöjen tekemiseen ja innovaatioiden kaupallistamiseen.
Kira Circularis on yksi näistä hankkeista. Siinä ovat mukana Metropolia, Tamk, Turun amk, Oamk, Xamk ja Karelia-ammattikorkeakoulu. Euroopan unionin osarahoittaman hankkeen tarkoituksena on ymmärtää, tunnistaa sekä auttaa yrityksiä tunnistamaan innovoinnin esteitä ja tarjota ammattikorkeakoulujen resursseja ongelmien ratkaisemiseen. Vastaavia hankkeita on muitakin, ja yrityssektoria on jopa saattanut hieman yllättää tarjolla olevien tapahtumien määrä.
Yrityksissä on ehkä pohdituttanut, miten tätä toimintaa pystyy hyödyntämään, eli kuinka paljon ja mihin tapahtumiin kannattaa osallistua. Yleisenä ohjenuorana voisi todeta, että osallistumista erilaisiin tapahtumiin kannattaa miettiä tapahtumasarjana eikä yksittäisinä ihmeen tekevinä tapahtumina.
Yrityksillä tulisi siis olla kehitysstrategia, joka auttaisi tunnistamaan, millaisessa kehityksessä kannattaisi olla mukana ja miten. Ne yritykset, jotka osaavat tämän parhaiten, saavat eniten irti näistä kehitysmiljoonista. Toisaalta riski on myös, että yritykset ja tapahtumat eivät löydä toisiaan. Silloin miljoonat valuvat hukkaan.
Tätä artikkelia on kommentoitu kerran
Yksi vastaus artikkeliin “Vihreä siirtymä vaatii verkoston yhteistä tahtoa”
Ja kysymys kuuluu: Miksi?
”Uusien innovaatioiden käyttöönotossa rakennusalalla on omat haasteensa, ja useat niistä liittyvät pitkiin arvo- ja päätösketjuihin.”
– Tämä on täysin totta. Alalle juurtuneita tapoja on hyvin vaikea muuttaa, niin kauan kun muutos aiheuttaa jotain ylimääräistä, jotain mitä ei ole pakko tai jotain mistä ei ole oikeasti mitään (konkreettista euroissa mitattavaa) hyötyä rakennushankkeen toteutuksen tai rakennuksen käytön ja ylläpidon kannalta (terveellisyys, taloudellisuus, turvallisuus).
Esimerkiksi voidaan ottaa jo vitsiksi muodostunut tietomallinnus – ihan oikeasti se tuli jo 1990-luvulla käyttöön ja siihen vihkiytyneet ovat asiasta etua saaneet ja prosesseja hioneet, mutta ei se silti ole kovin laajalti käytössä, vaikka nykyisin suunnittelun perustyökalut malleja vaihtelevin sisällöin tuottavat. Edelleen, kun hankintaan ei saa malleja antaa, eikä ne ketään sido, vaan urakkakilpailut vielä perustuvat väärinlaskemiseen. Tähän rakentamislailla yritettiin vähän keppiä antaa, mutta pdf-porkkanaksi se lopulta vesitettiin.
Entä hiilijalanjälkilaskenta? Tästä on kohkattu pian vuosikymmen ja sitä yritettiin myös rakentamislakiin nostaa, mutta eipä olla päästy kansallisella tasolla ymmärrykseen edes siitä mitä pitäisi laskea ja millä menetelmillä. Varmasti tämäkin muuttuu vielä korjaussarjan korjauksella tämän vuoden aikana, mutta kovin uskottavaa touhu ei ole, eikä se lopulta taida ketään koskea tai ainakaan kovin paljon haitata.
Joten miksi hankkeeseen ryhtyvää / kiinteistönomistajaa kiinnostaisi vihreä siirtymä, kiertotalous, purettavaksi suunnitteleminen tai raja-arvojen kautta väkipakolla tehtävä viherpesu, kun pääosin rakennushankkeissa on kyse toiminnan tarpeiden tyydyttämiseksi tarvittavasta sääsuojasta. Rakennuksesta, jonka tulee olla terveellinen ja turvallinen (koska regulaatio) ja taloudellinen. Taloudellisuus kiinnostaa, eli halvalla pitää saada hyvää ja ylläpitokustannukset pitää saada minimoitua, varmistaen mahdollisimman pitkä ja edullinen elinkaari. Tältä osin suunnittelussa ollaan vielä täysin lapsenkengissä, monitavoiteoptimointi, koeteltujen ratkaisujen haastaminen ja uskottava varmuus vaihtoehtoisista ratkaisuista puuttuu täysin, kun suunnitteluun varataan mahdollisimman vähän aikaa ja rahaa, jotta päästään mahdollisimman nopeasti rakentamaan halvalla.