Rakennusalalla on kymmenen vuoden aikana opittu keskittymään askel kerrallaan tuottavuuteen. Teema on kaikkien toimijoiden agendalla ja yhteinen puheenaihe. Keskeisiä keinoja ovat olleet pysyvämmät kumppanuudet, esivalmisteet ja moduulit sekä lean-ajatteluun nojaava tahtituotanto ja logistiikka.
Uusimman ja kenties vaikuttavimman keinon tuo nopeasti kehittyvä tekoäly kielimalleineen ja agentteineen. Näemme jo ensimmäisiä hyötyjä: tekoälyn yleisiä sovelluksia hyödyntää esimerkiksi A-Insinööreissä arviolta kolme neljästä asiantuntijasta.
A-Insinöörien tavoin monet yritykset ovat muokkaamassa dataansa tavalla, joka mahdollistaa sisäisten tekoälysovellusten kehittämisen. Ne vapauttavat aikaa suunnittelutyön rutiineilta ja suuntaavat osaamisen arvokkaampaan tekemiseen, kuten vaihtoehtojen tutkintaan. Suunnitteluautomaatio ja parametrisen suunnittelun työkalut ovat jo lisänneet suunnitteluprosessin tuottavuutta. Tekoäly tuo vastaavat edut kaikkiin suunnitteluun liittyviin tehtäviin.
Kehitystyötä joudutaan tekemään paljolti itse ja kaupallistenkin tekoälysovellusten käyttäminen maksaa. Suunnittelu- ja konsulttiyritysten liikevaihtoon suhteutettuna panostukset tekoälyyn ovat varsin merkittäviä. Rakennusalan käytännöt eivät kuitenkaan kannusta kehittämään suunnittelutyön tuottavuutta – pikemminkin päinvastoin.
Skolin viimeisimpien tilastojen mukaan 73 prosenttia suunnittelusopimuksista tehdään tuntihintapohjaisesti, noin 23 prosenttia kiinteällä hinnalla ja alle 10 prosenttia perustuu arvoperusteiseen hinnoitteluun. Kiinteässä hinnoittelussa suunnittelijan parantunut tuottavuus mahdollistaa alhaisemman hinnan tarjoamisen tilaajalle ja samalla hyödyn suunnittelijalle. Mutta miten vastaava tuottavuushyöty tulisi näkyväksi pelkkään tuntihintaan perustuvissa toimeksiannoissa?
Suunnittelukilpailutuksissa ratkaisee useimmiten yksikkökohtainen hinta – vain harvoin tuntien määrä – ja voittavat tuntihinnat ovat viime vuosina pikemminkin laskeneet kuin nousseet. Samalla palkkakustannukset ja inflaatio ovat nousseet ja ohjelmistovalmistajat muistavat hinnankorotuksilla.
Tällä hetkellä parhaiten menestyy sillä, että keskittyy kulujen minimointiin. Kehitystyötä ja ylimääräisiä ohjelmistokuluja ei kannata ottaa riesakseen. Jos suunnittelijan tulot lasketaan tuntimäärän ja tuntihinnan tulona, on vaikea nähdä, että molempien pienentyessä suunnittelija saisi itse etua tuottavuuden eteen tekemästään työstä.
Olemme pohtineet ratkaisuja tähän hankkeidenkin tuottavuuden kehitystä jarruttavaan dilemmaan.
Toivoisimme näkevämme tarjouskilpailuissa enemmän 1) onnistumisbonuksia (vaikkapa aikatauluun tai tuntien käyttöön liittyen), 2) henkilötyön ja muiden kustannusten erottelua, 3) ohjelmistojen käytön arvostamista laatupisteytyksissä, 4) kiinteähintaisia osia tuntihintojen rinnalla ja 5) riman ylitystä kilpailutuksiin pääsemiseksi.
Kun otin ensiaskeliani rakennusalalla 1990-luvun lopulla, työyhteisössä kiersi legenda menestyneestä vastaavasta mestarista, jota nuorempi, tietokoneisiin vihkiytynyt työpäällikkö käskytti päivittämään työmaan taloudellisen ennusteen. Vastauksena kuultiin legendaariset sanat: ”Teenkö heti vai tietokoneella?”
Nykypäivään soveltaen: ”Teemmekö halvalla, mutta pitkään vai nopeasti ja tuottavasti?” Kumman sinä tilaajana valitsisit? Muutos tapaan ostaa suunnittelua on tarpeen.
Tätä artikkelia on kommentoitu kerran
Yksi vastaus artikkeliin “Tuntihinnoilla kilpailu jarruttaa tuottavuuden kehittymistä”
Pari perustavanlaatuista ongelmaa on näissä Karin ajatuksissa ja vaikea löytää niiden kautta saavutettavia todellisia hyötyjä tai tuottavuuden parantumista.
Ensinnäkin rakennesuunnittelussa (tässä nyt esimerkkinä, kun A-Insinöörit mielletään rakennesuunnittelutoimistoksi, jonka ympärille on rönsyillyt kaikkea muutakin) suunnittelutyöhön käytetty aika säästää kaikkein eniten kustannuksia ja vaivaa toteutuksessa, joten kiirehtiminen kiinteällä palkkiolla kertaalleen suunnittelemalla ei varmasti tuota parasta ratkaisua, vaan nimenomaan ratkaisuvaihtoehtojen vertailut ja monitavoiteoptimointi nimenomaan jäävät silloin tekemättä, puhumattakaan maltilliseen tahtiin muun suunnitteluryhmän tahdissa vuorovaikuttamisesta.
Ei kai kukaan kuvittele, että kannattaa nyt ottaa kehitysloikkia ja panostaa tuottavuuden kehittämiseen tai säästää (rakenne-)suunnittelun hinnasta. Suunnittelun osuus hankkeen taloudessa on muutenkin alhainen 1-4 % hankkeen kokonaiskustannuksista, vaikka se oikein tai väärin tehtynä heiluttaa koko budjettia toteutuskustannusten kautta jopa 70 % suuntaan tai toiseen.
Kysytään toisin päin:
1) onnistumisbonuksia (vaikkapa aikatauluun tai tuntien käyttöön liittyen),
– Miksi pitäisi? Annetussa aikataulussa ja kilpailutetussa tuntikehyksessä tulee pysy ja ne on sanktioitu, jos ovat kriittisiä eli jos hankkeen ohjelmointi on epäonnistunut, suunnittelu hankittu liian myöhäisessä vaiheessa tai sitä ei ole aikomustakaan ohjata. Hyvin hankalasti määritettävissä mihin onnistumista verrataan muutoin kuin aikatauluun tai suunnittelun kustannuksiin, mutta pienet suunnittelupalkkiot, joten mitättömiä ovat kannustevaikutuksetkin bonuksilla
2) henkilötyön ja muiden kustannusten erottelua,
– Eikö tämä nimenomaan käänny itseä vastaan, kun todellinen työ vähenee tehostumisen, tekoälyn, parametrisen suunnittelun jne. myötä, eli painetta on polkea tuntihintoja alemmas kun henkilön työ on pian vain vahtia pilvessä tapahtuvaa numeroidenmurskausta… Vai haluatko Kari paljastaa kuinka ylihintaisia ne softat ovat ja miten vähän niistä tosiasiassa itse suunnittelutyöhön saadaan hyötyä irti?
3) ohjelmistojen käytön arvostamista laatupisteytyksissä,
– Niin, onko ylihintaisten ohjelmistojen ja kehittyneiden tekoälyjen käyttö jotenkin arvostettava asia? Kyllä ne ihan samat softat on kaikilla käytössä, jotka ammattimaisesti haluavat hankkeista kilpailla. Tuskin siellä ohjelmistopiratismia enää on tuomassa kilpailuetua. Joten miksi mittaroida tai luoda arvostusta sille että joku katselee vierestä kun softa tekee työn? Johtaa nimenomaan kehitykseen, jossa kohta rakennesuunnittelija ei enää koneen tuottamasta suunnittelumallista ymmärrä liivintaskukaavojenkaan avulla toimivuutta, taloudellisuutta, terveellisyyttä ja turvallisuutta edellyttäviä seikkoja.
4) kiinteähintaisia osia tuntihintojen rinnalla
Kovin vaikea, kun yleensä hankkeissa lähdetään nimenomaan hyödyntämään suunnittelijan asiantuntemusta ja halutaan mahdollistaa tiedon virtaaminen, suunnitelmien kehittyminen ja optimointi. Suunnittelu ei ole vain yksitäisen suunnittelijan tai suunnittelualan yksinpuurtamista, vaan edellyttää valtavasti vuoropuhelua ja ratkaisujen kehittämistä yhdessä, joten jos kaikki vaan odottavat että saavat tehdä oman hommansa, vain kertaalleen ja kerralla valmiiksi, niin taatusti hanke epäonnistuu.
5) riman ylitystä kilpailutuksiin pääsemiseksi.
Jälleen kovin vaikeasti määriteltävissä tuo rima. Yritysreferenssien käyttö valintaperusteena on mitä surkein, kaikki tietävät, että ihmiset näitä töitä tekevät, eivät yritykset, eivät yritysten hienot ohjelmistot, brändilupaukset, sertifioidut laatu- ja toimintakäsikirjat tai kauniit puheet vastuullisuudesta. Joten kenet ja millä perusteella sulkisit ulos kilpailutuksista? Kaikille pitää antaa mahdollisuus, jos peruskriteerit täyttyvät ja yhteiskunnalliset velvoitteet on hoidettu.
Ehkä kannattaisi tuottavuuden kehittämisen sijaan nyt rakennesuunnittelijankin kehittää jotain hyödyllistä. Jotain joka toisi lisäarvoa tilaajalle parempana suunnitteluprosessina ja nimenomaan hankkeen lopputuotteen laadukkuutena. Moni tilaaja olisi valmis nimenomaan ostamaan lisää niitä tunteja ja ehkä vähän kalliimmalla hinnallakin, jos olisi tuoda tarjouksen mukana pöytää jotain lisäarvoa?
Aika on otollinen kehittämiselle, juuri nyt vastuullisuus-, tietomallinnus, huoltokirja, hiilijalanjälki, energiatehokkuus, elinkaaritalous – ihan regulaationkin kautta on tarjolla keppiä näiden asioiden hoitamiseksi.