Ihmisten turvallisuushakuisuus on lisääntynyt, vaikkei todellisten yksilöön kohdistuvien rikoksien määrä tilastotasolla ole merkittävästi kasvanut. Kansainvälinen terrorismi, viime aikojen koulusurmat ja käsittämättömämmäksi muuttunut maailma ovat luoneet tarpeita tehdä omasta kodista murtamaton linnoitus. Kaupunki on täynnä kameroita, sillä me haluamme isoveljen valvomaan tuhmia tuhrijoita ja kännäävää nuorisoa. Me vaadimme metallinpaljastimia kouluihin, mutta emme halua kieltää käsiaseita yksityishenkilöiltä.
Tampereen Turvallisuusmessuilla palavasilmäinen myyjä esitteli kotiin asennettavaa turvakamerajärjestelmää. Kamerat asennetaan ovelasti piiloon ja perheen vanhemmat voivat työpäivän aikana tarkkailla internetin kautta, mitä lapsenvahti puuhaa. Tai laittaa kameran ulko-ovelle ja tarkistaa, minkälaista hiipparia kodin lähettyvillä pyörii. Turvallisuusyritysten tarjonta on vainoharhaisen märkä uni.
Mihin olemme matkalla? Onko edessä keskiluokan asuinalueiden muuttuminen aidatuiksi turvaparatiiseiksi, joista huono-osaiset pidetään poissa vartijoiden ja koirien avulla? Jo nyt syntyy meteli, kun ”paremman väen” asuinalueille suunnitellaan esimerkiksi asunnottomien palveluja. Asuinalueiden monimuotoisuus koetaan uhkaksi, vaikka erilaisten ihmisten sietäminen on tärkeä terveen sosiaalistumisen edellytys.
Ystäväni muutti vuosia sitten Kolumbian pääkaupunkiin Bogotaan. Lapset käyvät ranskalaista koulua, jonka portteja vahtivat aseistetut vartijat. Yksikään aikuinen, joka ei ole koulun opettaja, ei pääse koulun alueelle. Lapsista on ihanaa tulla Suomeen kesäisin, koska he saavat liikkua yksin kaupungilla. Se on vielä mahdollista, kun Suomi on edelleen turvallinen maa.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Elämää muurien sisäpuolella”