Koronaviruskeväänä kaupunkien tiivistäminen ja ihmisten kokoaminen lähemmäs toisiaan ei tule ihan ensimmäisenä mieleen. Se kuitenkin on todennäköisin – ja ehkä paraskin – suunta kaupungistumisessa.
Koronan tuomasta pelosta huolimatta kaupungistumisen megatrendi tulee jatkumaan myös Suomessa. Yhä useampi löytää tiensä suurimpiin taajamiin ja yhä useampi pienempi seutukunta ikääntyy, autioituu ja muuttuu vapaa-ajanvieton alueeksi.
Kaupungistuminen on itseään toteuttava kierre: kun koko ajan enemmän ihmisiä muuttaa työn perässä kasvaviin keskuksiin, näillä alueilla mahdollisuudet ja palvelut paranevat, mikä houkuttelee taas lisää ihmisiä. Muilla alueilla kierre kulkee toiseen suuntaan: väki vähenee, palvelut heikkenevät ja taas uusien muuttajien suunta on muualle.
Onkin siis olennaista, millaista kaupungistuminen Suomessa lähivuosina on. Takavuosikymmenien tylyjen nukkumalähiöiden sijaan nyt tarvitaan eläviä kaupunkikeskuksia, joissa työpaikat ja monimuotoinen asuminen limittyvät. Kun väkeä on riittävästi yhdessä paikassa, monipuoliset palvelut voivat menestyä. Yhä useammin tämä vaatii asuntorakentamista yhä korkeammalle.
Samaan pakettiin kuuluvat toimivat yhteydet ja esimerkiksi vanhojen kaupunkialueiden elävöittäminen täydennysrakentamisella. Tähän suuntaan isot kaupungit ovat liikkeessä esimerkiksi raideinvestointien avulla.
Kaupungistumisen edellytysten luominen ei ole missään nimessä helppoa. Usein vaarana on ankeus, kun esimerkiksi samanlaisia toimintoja sysätään liiaksi yhteen paikkaan. Suunnittelijoille ja rakentajille kaupungistuminen antaakin luvan visioida: miten kaupungit ovat tiiviitä, toimivia ja samalla mukavia sekä viihtyisiä – eli ihmisen kokoisia samalla, kun kaikki ympärillä on kuitenkin yhä isompaa.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Lähemmäs, korkeammalle, mukavammin”