Lähiöiden korjaaminen on ratkaistava

Viime aikoina on lehdissä jälleen uutisoitu ja esitetty mielipiteitä lähiöiden kunnosta ja korjaukseen liittyvistä haasteista. On jopa ennakoitu lähiökerrostalojen purkubuumia ja taloudellisia menetyksiä asunto-osakeyhtiöiden omistajille. Keskusteluissa vedetään usein yhtäläisyysmerkki lähiökorjauksien kasvutarpeen ja sen välille, että monet lähiöt on rakennettu betonielementeistä. Päätelmä on yhtä oikein kuin se, että jäätelön myynnin kasvu lisää hukkumistapauksia. Yleisesti lähiömme eivät ole purkamisuhan alla. Ne ovat korjattavissa nykypäivän vaatimukset täyttäviksi järkevällä työllä.

Kaikki rakennukset tarvitsevat ammattitaitoista ja oikea-aikaista huoltoa ja peruskorjauksia, eikä tämä riipu rakennuksen materiaaleista tai rakennustekniikasta. Kunkin aikakauden rakennuksiin liittyvät myös omat erityishaasteensa: viime vuosisadan alkupuolen taloissa on lahoavia paaluperustuksia, jälleenrakennuskauden taloissa ruostuvien kannakkeiden varaan tehtyjä parvekkeita ja lähiötaloissa taas puutteellisesti säätä kestäviä julkisivuratkaisuja. Nykypäivänkin rakennuksista paljastunee aikanaan omat ongelmansa, erityisesti, jos otamme suin päin käyttöön uusia ratkaisuja ilman huolellista harkintaa.

Miksi sitten juuri 1960- ja 1970-lukujen lähiöitä pidetään julkisessa keskustelussa erityisen ongelmallisina? Yksi syy on epäilemättä korjausten määrän ja sen myötä kustannusten kasvu, sillä lähiöt rakennettiin lyhyenä aikana, erityisesti 1970-luvulla. Nyt rakennukset sekä niiden tekniikka ovat peruskorjausiässä. Lähiöongelmaa on vielä ylikorostettu kertomalla lähiötalojen määrä yläkanttiin arvioiduilla korjauskustannuksilla.

Kustannukset eivät kuitenkaan ole asian varsinainen ydin. Perinpohjaisen korjaamisen kustannukset edustavat rakennuksen käyttöajalle jaettuna alle euron huoneistoneliölle kuukaudessa. Korjauskustannus on likimain samaa luokkaa kaiken ikäisissä rakennuksissa rakennustavasta riippumatta. Tämä on kohtuullinen hinta siitä, että asukkaiden elämän suurin investointi säilyttää arvonsa.

Siitä huolimatta rakennusten huolto ja kunnossapito jäävät liian usein retuperälle juuri lähiöissä. Erityisesti tämä koskee asunto-osakeyhtiömuotoisia kohteita, joissa yksittäinen osakkeenomistaja pystyy estämään tai vähintään jarruttamaan tarpeellisten korjauksien oikea-aikaista suorittamista. Ongelma on pahimmillaan lähiöissä, joissa väki vähenee ja alueen arvostus laskee. Asunnoilla ei ole enää kysyntää, jolloin myös asuntojen hinnat laskevat. Kierre on valmis.

Asuinrakennuksia puretaan harvoin siksi, että ne muuttuisivat teknisessä mielessä kelvottomiksi. Yleisimmät purkamisen syyt ovat, että asunnoilla ei ole enää kysyntää edes peruskorjattuna, kaava sallii voimakkaan lisärakentamisen tai kiinteistö on poikkeuksellisen pahoin vaurioitunut. Tyhjäksi jäävien kiinteistöjen purkaminen on monissa tapauksissa palvelus lähiympäristölle. Negatiivinen kehitys on keskeytettävä oikea-aikaisesti, odottamatta sen tuomia ongelmia.

Nyt on Suomessakin aika ryhtyä toimeen. Kun lähiötaloja peruskorjataan, ne pitää laittaa kerralla kuntoon – asukkaan maksukyky tai rakennusalan maine ei kestä yhtään virhekierrosta.