Jouduin kutsumaan viime viikolla sähkömiehen käymään asunnolleni, kaltaiseni poropeukalon kun ei itse kannatta lähteä säätämään keittiön lamppujen kanssa. Miljoonaan firmaan soiteltuani sain lopulta sähkömiehen samalle päivälle. Oven taakse ilmestyi vanhempi mestari nuoren oppipojan kanssa.
Harvinaisella ilolla sain seurata parivaljakon työskentelyä. Vanhempi herra jutusteli rauhallisesti, selitti nuoremmalle, mikä on vialla ja mitä kannattaa tehdä. Nuori mies osallistui omilla kommenteillaan touhuun, ja koko tilannetta leimasi toisen työtä arvostava puheenparsi. Aloin lopulta miettiä, miten paljon helpompi oma siirtymiseni työelämään olisi ollut, jos minullakin olisi ollut vanhempi mestari, joka olisi ehtinyt kädestä pitäen ohjaamaan parempaan työskentelytapaan. Kaikkea ei olisi tarvinnut oppia kantapään kautta.
Nyt, kun rakennusalan töissä ei tilauskirjojen ohuuden takia juosta aivan pää kolmantena jalkana, olisi monellakin yrityksellä aikaa panostaa oppisopimuksiin ja nimenomaan siihen, että työnohjaukselle olisi aidosti aikaa. Nousukaudella ongelma oppisopimuskoulutuksessa oli, että kenelläkään kokeneella ammattilaisella ei ollut kalenterissa sellaista tyhjää koloa, johon kisällintunnit olisi sopinut sijoittaa.
Parin vuoden kuluttua yrityksen käsissä olisi leegio kovia nuoria ammattilaisia, joilla on hallussaan sekä teoria että käytäntö. Pitkän linjan ammattilaisilta oppinsa saaneet nuoret miehet ja naiset pystyisivät hallitsemaan seuraavan nousukauden työpaineet. Parin vuoden panostus ei ole kustannuksiltaan niin hirvittävä, etteikö tulevaisuuteen pidemmälle katsovassa yrityksessä sitä voisi talousjohtajalle perustella.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Mestarin opissa”