Tuttu nyky-yhteiskunnan kysymyksenasettelu: mitä minä saan tästä? Harvemmin kysyy joku, mitä me suomalaiset yhteisönä saamme, jos toimimme näin? Ihmiskuvasta on tullut yksilöllisyyttä korostava.
Asetelma alkukeväältä: elvytyspaketissa oli neljä infrahanketta, Joensuun ohikulkutie, Kallansillat Kuopiossa, Savonlinnan kohta ja Kantatie 51 Kivenlahdesta Kirkkonummelle. Hurraa Tiehallinto! Mutta milloin saapuvat maaliviivalle Ratahallinto tai joukkoliikennehankkeiden tekijät?
Elvytyshankkeet saivat hetkessä nimiään: Vehviläisen ohitustie, Kataisen sillat. Onneksi joukossa oli tällä kertaa myös yhteisöllisyyttä, kun hankkeet tuovat työtä.
Siitä huolimatta elvytyspaketti näyttää osuvasti liikennealalla vuosia vallinneen virastokuvan. Kukin liikennemuoto on omassa virastossaan saanut lobata investointirahoista kilpailtaessa, ja kokonaisvaltainen liikennepolitiikka on jäänyt niiden hankelistojen jalkoihin. Kukaan ei ole katsonut, miten samalla rahalla saataisiin aikaan nykyistä toimivampi liikennejärjestelmä. Pari kolme viimeistä hallitusta ovat tehneet hankekorinsa, mutta ne ovat olleet vasta hyvin lieviä alkuharjoituksia uudenlaisen liikennepolitiikan teosta.
Tukea on tullut poliitikoilta lähes kaikkiin muihin hankkeisiin paitsi liikenneongelmista kärsivälle pääkaupunkiseudulle. Niinpä Espoo ja Vantaa ovat joutuneet lainaamaan valtiolle rahaa Kehä I:n ja Kehä III:n töiden aloittamiseksi, jotta pahimmista pullonkauloista päästäisiin eroon.
Ensi vuoden alussa vielä nimeämätön uusi väylävirasto pääsee paljon valtiaaksi. Kokonaisvaltainen liikennejärjestelmän suunnittelu laittaa suunnittelijat vaihtamaan ajatustapaansa totutusta. Virastokuva muuttuu itsekkäästä yhteisölliseksi. Iso kysymys on, miten samalla rahalla saadaan enemmän irti liikennejärjestelmästä? Otetaanko äly avuksi?
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Mulle, sulle … vai sittenkin meille?”