Perhesuhteita ja perheasuntoja

Perheasunto. Mikä se oikeastaan on? Siellä asuu isä, äiti ja kaksi samanikäistä lasta. Näin on, jos on uskominen asuntorakentajia, sillä tähän asuntosuunnittelu pitkälti perustuu. Ongelma on vaan, että yhä harvempi perhe täyttää näitä ”perheen” kriteereitä. Maailmassa on mitä moninaisempia uusperheitä, joissa asutaan eri aikoina hyvinkin erilaisissa muodostelmissa. Tällä on iso vaikutus arkeen, ja se asettaa vaatimuksia myös asunnolle.

Realiteetti on se, että kaikki uusperheen jäsenet eivät ole verisukulaisia keskenään. Murrosikäisillä on muutenkin iso oman reviirin vaade, mutta erityisen suuri se on uusperheissä. Tarvetta ei ole niinkään yhteiselle lauantaisaunavuorolle tai jättimäiselle spa-osastolle kuin pikemmin useille pienemmille kylpyhuoneille, jotka sijaitsevat makuuhuoneiden lähellä.

Toinen kysymys on makuuhuoneiden sijoittelu. Uusperheissä on usein monen eri-ikäisiä lapsia, joilla saattaa olla hyvin erilaiset nukkumisrytmit: teinit roikkuvat yötä myöden mesessä ja kuorsaavat kesälomalla puoleen päivään, mutta vaippaikäiset vaativat hiljaisuutta iltakahdeksalta ja heräävät puurolle yhdessä aamuauringon kanssa. Kannattaako kaikkia lastenhuoneita tällöin ryhmitellä samaan nurkkaan? Entä miten on vanhempien yksityisyyden laita?

Kolmas kysymys ovat perheessä osa-aikaisesti asuvat lapset. He tarvitsevat ehdottomasti oman tilansa, mutta neliöistä tulee todella kalliita, jos niitä käytetään esimerkiksi vain joka toinen viikonloppu. Tilaa voisi olla järkevää jakaa esimerkiksi siirrettävillä liukuoviseinillä, jolloin sängyt ja yksityiset tavarat pysyvät yksityisinä, mutta muu huone voisi toimia väliaikoina esimerkiksi työtilana.

Kaikki tämä ei ole ongelma, jos käytössä on yli 200-300 neliötä, mutta kuka osaa suunnitella tämän paletin alle 130 neliön kaupunkiasuntoon? Niin, ja kuka rohkea uskaltaa brändätä ja markkinoida kotia, joka särkee kuvitelman ydinperheestä?