Rakentaminen ei ole sosiaalista liiketoimintaa

Rakentamisen niskaan sataa lokaa vähän joka suunnalta. Suurin osa ali- ja sivu-urakointiyrityksistä on leimattu harmaan työn ja veronkierron pesäkkeiksi, ja kaikki yhteiskunnan ongelmat ovat enemmän tai vähemmän rakennusliikkeiden syytä. Viime viikonloppuna muistettiin asunnottomia. Hyvä niin, sillä Suomessa on noin 8 000 asunnotonta, mutta ihan kaikki näistäkään eivät ole syyntakeettomia nykytilaansa, vaikka sellaisiakin toki joukossa on. Kun tähän perään kerrotaan, että rakennusyritysten asuntotuotanto notkahtaa, löydetään helposti syypää asunnottomien kurjuuteen.

Irlannissa – maassa joka on väkiluvultaan Suomea pienempi – on samaan aikaan holtittoman rahankäytön seurauksena yli 300 000 tyhjää asuntoa ja maa laman kourissa. Korttitalo kaatui vähän samaan malliin kuin Suomessa 1980-90-luvun vaihteessa. Tästäkin voidaan syyttää rakennusliikkeitä, kun ne rakensivat liian paljon taloja osaamatta ennustaa valuuttakriisiä ja lamaa.

Rationaalisempi tarkastelu osoittaa, että ensimmäisessä tapauksessa epäonnistuja on sosiaalipolitiikka ja jälkimmäisessä talouspolitiikka. Rakennusyritykset ovat tehneet sen, mikä kuuluukin niiden kontolle: ne ovat rakentaneet asuntoja arvioidun kysynnän ja tarpeen mukaan. Irlannissa mopo karkasi käsistä, suomalaisia rakennusyrityksiä taas haukutaan siitä, että täällä on opittu menneistä ja osattu kääntää jarrukahvaa ajoissa.

Irlannin malli osoittaa myös sen, että varastoon rakentaminen ei tee ketään onnelliseksi ja rakentaminen on aina paikallista liiketoimintaa. Tyhjiä asuntoja ei voi tuoda Suomeen asunnottomille, vaikka ilkeämieliset saattavat ehdottaa, että viedään sitten asunnottomat Irlantiin – konstihan toimii kuntatasolla täällä Suomessakin.

Asunnottomuudella hurskastelussa unohdetaan, että ratkaisu ongelmaan olisi helppo löytää, jos se olisi kiinni vain rakennusliikkeistä. Kyllä niin YIT kuin Skanskakin rakentavat kerrostaloja ihan kenelle vaan, kunhan maksaja löytyy. Todellisuudessa kunnat ja kaupungit eivät halua tätä väkeä pysyvästi rastikseen, eivätkä kuntien asukkaat heitä naapureikseen.

Suurimpia syyllisiä asunnottomuuteen eivät siis ole rakennusliikkeet, vaan me kaikki: sinä ja minä.