Taas heinäkuussa lehdet ovat pullollaan asuntomessujen suurellisten talojen esittelyjä. Niissä messutalot kilpailevat keskenään tuhlatuilla neliöillä ja sisustuksilla. Asuntosuunnittelun kehitystyöstä ei jaeta mitaleja, sillä siinä sarjassa ei ole riittävää kilpailua.
Elokuun puolenvälin jälkeen tulee arki, ja talot alkavat elää omaa elämäänsä omistajaperheensä kanssa. Sisustukset lähtevät, mutta hulppeus jää.
Mihin niitä asuntomessujen vuodesta toiseen esittelemiä rippi- ja ylioppilasjuhliin sopivia tiloja tarvitaan arkipäivinä, kysyy Jyväskylän yliopiston psykologian professori Lea Pulkkinen osuvasti tässä lehdessä.
Samaa kysyn usein itsekseni, kun kuuntelen niiden parikymmentä vuotta nuorempien statuskeskustelua, joille asunnon neliömetrit ovat arvon mitta.
Hulppeus itseisarvona on itselleni vieras. Asumisen arvoihini kuuluvat tuhlailematon tilasuunnittelu ja yhteisöllisyyden korostus niin kuin 1950-luvulla syntyneen ja 1970-luvulla nuoruutensa eläneen arvoihin voi kuulua.
Siksi viisitoista vuotta kestänyt asuntomessuasuntojen arviointi on jättänyt joka vuosi jälkeensä saman toiveen: jospa joku taho ryhtyisi tosissaan miettimään erilaisten väestöryhmien asumistarpeita ja tekisi kehitystyötä sen mukaisesti.
Kuka kehittää esimerkiksi perin yleisiksi tulleille yhden ja kahden hengen talouksille tai vanheneville ihmisille erilaisia asuntotyyppejä? Vai eivätkö he voi asua neliöitä tuhlailematta muualla kuin kerrostaloasunnoissa?
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Turhaa neliöiden tuhlausta”