Ympäristökeskus edellyttää tarkennuksia PVO:n merituulipuiston YVA:han
Länsi-Suomen ympäristökeskuksen mukaan Pohjolan Voiman tytäryhtiön PVO-Innopower Oy:n Kristiinankaupungin ja Närpiön edustalle suunnitteleman merituulipuistohankkeen YVA-ohjelmaan tarvitaan tarkennuksia. Tarkennuksia halutaan muun muassa teknisistä ratkaisuista, liittymisestä alueen muihin hankkeisiin sekä vaihtoehtojen vertailutapaan perusteluineen. Hankkeen selvitysalueen koko on noin 100 hehtaaria, josta varsinaisia sijoitusalueita olisi 4 kappaletta eli yhteensä 42 hehtaarin verran.

Yhteysviranomaisena lausunnon hankkeen YVA-ohjelmasta antaneen ympäristökeskuksen mielestä voimalan todennäköisiä haitallisia ympäristövaikutuksia voivat olla vaikutukset maisemaan, luonnon monimuotoisuuteen sekä kulttuuriperintöön. Myös vaikutukset muinaismuistoihin ja meriarkeologiset kohteet tulee myös selvittää. Hankkeella on ympäristökeskuksen mukaan vaikutuksia myös alueen liikenteeseen.
Ympäristökeskus muistuttaa, että hankkeen 10 vuotta kestävästä rakennusajasta johtuen rakentamisaikaiset vaikutukset voivat kohdistua erityisesti vedenalaiseen ja luotojen luontoon sekä linnustoon ja kalastukseen.
Merituulipuistohankkeen pienimmälle alueelle suunnitellaan 7 ja suurimmalle 41 tuulivoimalayksikköä. Tuulivoimapuisto käsittää alustavien hankesuunnitelmien mukaan enintään noin 80 tuulivoimalaitosyksikköä, joiden yksikkötehot ovat noin 3-5 megawattia.
Hankkeen valmisteltavaan ympäristövaikutusten arviointiselostukseen ympäristökeskus yhteysviranomaisena edellyttää, että asiasta saadut lausunnot tulee ottaa huomioon selostusta laadittaessa.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Ympäristökeskus edellyttää tarkennuksia PVO:n merituulipuiston YVA:han”