Viime vuoden kattovaurioista puolet oli sortumia ja loput rakennemuutoksia. Katto-onnettomuuksista teräsrakenteita 12, liima- ja kertopuurakenteita 10 ja muita puurakenteita 15 kappaletta. Naulalevyrakenteita oli varmasti seitsemän, mutta yli 40 tapauksessa materiaalia ei ole kerrottu, ja nämä ovat olleet tyypillisiä naulalevyrakenteiden käyttökohteita.
Romahtaneiden listalla oli runsaasti navetoita, kalkkuna- ja broilerihalleja, mutta mukana on myös venesuoja ja huonekaluliike. Sipoossa katto romahti peräti sadan lehmän päälle. Tänä vuonna katto tuli Isossakyrössä 5000 kalkkunan niskaan. Raaseporissa selvää jälkeä tuli autoista ja moottoripyöristä.
Jussi Jalkanen KPM-Engineeringistä mainitsi Rakennuslehden Näkökulma-kirjoituksessaan sikalan katon sortumisen Vehmaalla, jossa 900 porsasta jäi taivasalle. Onnettomuuden seurauksena rakennustarkastaja katsoi neljän muunkin maatalousrakennuksen katot. Näistä kaikista löytyi vakavia puutteita nurjahdustuennassa. Jänneväliltään yli 20 metrin navetan ristikkokatto sortui tänä talvena Kauhavalla. Syynä oli lukuisat puuttuvat nurjahdustuet. Vastaavia kohteita käytiin läpi toistakymmentä, joista liki kaikista on löytynyt vakavia puutteita nurjahdustuennassa.
Jalkasen mukaan naulalevykattojen vaurioiden syynä on nimenomaan ristikoiden puutteellinen tuenta, ei itse ristikoiden kantokyky. Lumi on harvoin ollut primäärisyy vaurioihin, vaikka itse romahdusaalto onkin ollut seuraus lumisista talvista 2003, 2006, 2010 ja 2011.
KPM-Engineeringin osastopäällikkö Asko Pajukoski varoitti lumisen talven esiin nostamista riskeistä jo tammikuussa NR-päivillä (http://www.slly.fi/Nrpaivat.html). Vuoden alussa oli silloin romahtanut jo kalustohallin katto Vehmaalla ja autokorjaamon katto Helsingissä ja Maskun kalustetalon katto oli vaurioitunut.
Onnettomuustutkintakeskuksen viime vuonna tutkimista onnettomuustapauksesta yksi oli naulalevyristikkokatto eli tuotantotilan katon sortuminen Teuvalla vuosi sitten maaliskuussa. Siinä onnettomuuden syynä oli ristikkorakenteiden puutteellinen tuenta. Tuenta oli suunniteltu, mutta se oli jäänyt toteuttamatta. Ristikoiden puristettujen sauvojen nurjahdussiteiden puuttumista pidetään sortuman ensisijaisena syynä. Nurjahdustuettavia sauvoja oli 7 kappaletta ja osa sauvoista vaati kaksi nurjahdustukea. Lähes kaikki nurjahdustuet olivat asentamatta.
Onnettomuustutkinta ehdotti viime vuonna, että tieto naulalevyristikoiden tuennan tarpeesta tulisi kulkea suunnittelijoilta työmaalle. Lisäksi tulisi varmistaa, että tuennat on varmasti tehty. Vanhojen rakennusten ristikoiden tuenta olisi myös syytä tarkastaa.
Halpahallit tarkastukseen
Teräshallien puolella eniten ovat keskusteluttaneet Conexxin toimittamat hallit. Keskustelun tuloksena Haapavedelle suunnitteilla oleva navetta meni ulkopuoliseen tarkastukseen ja hollantilainen suunnittelija on käynyt selvittelemässä tilannetta. Valmistuskiellossa ollut halli meni uuteen suunnitteluun, ja todennäköisesti Conexxin uudet hallit tulevat olemaan kelvollisia.
Betoniteollisuus pesi kattoasioissa oman likapyykkinsä 2006 jälkeen ja sai ongelman perussyyksi osoittautuneen itäsuomalaisen suunnittelukäytännön kuriin. RT:n betoniteollisuuden johtaja Olli Hämäläinen arvioi, että kattojen turvallisuutta ei saada kuitenkaan laajemmin rakentamisen nykyisellä vastuu(npakoilu)ketjulla.
”Voisiko rahoittajan ja vakuutusyhtiön selvästi suurempi tarkkaavaisuus olla avain?” hän kysyy. ”Vakuuttajien ja rahoittajien vaatimuksesta viljelijä tai hallinomistaja ryhtyy toimiin, koska hän muutoin menettää vakuutusturvan.”
Laitoin jutun perään otoksen Rakennuslehden katto-onnettomuuksiin ja Onnettomuustutkintakeskuksen suosituksiin liittyvistä jutuista. Ne kertovat karua kieltään siitä, että tietämisestä on pitkä matka tekoihin. Aluksi ongelma pyrittiin jopa kieltämään ja lehtikin sai moitteita siitä, että se pitää tuollaista asiaa liiaksi esillä.
Tätä artikkelia on kommentoitu 8 kertaa
8 vastausta artikkeliin “Sata kattoa ”romahtaa” tänäkin talvena”
Poimin tuosta juttulistasta yhden, joka kertoo hyvin asenteista. Se on vuodelta 2003, mutta siinä viitataan vuonna 1996 tapahtuneen siilo-onnettomuuden suosituksiin, jotka jäivät toteutumatta osittain sen vuoksi, että ala oli niistä erimielinen eikä ministeriö pitänyt niitä tarpeellisena, koska rakenteellisen turvallisuuden kuviteltiin olevan kunnossa.
”Tutkintalautakunta vaati ministeriöitä käynnistämään laajan selvityksen, jolla kartoitettaisiin suomalaisen rakentamisen todellinen turvallisuustaso ja parannettaisiin vallitsevaa rakentamiskulttuuria rakenteiden ja rakentamisen turvallisuuden varmistamiseksi.
Tämä työ jäi pitkälti tekemättä. Turvallisuustaso jäi selvittämättä, samoin ehdotetut menettelytavat suunnitelmien oikeellisuuden varmistamiseksi.
Onnettomuustutkintakeskuksen uusi johtaja Tuomo Karppinen toteaa, että talonrakennusalalla ei ole seurantajärjestelmää, jossa systemaattisesti katsottaisiin, miten onnettomuustutkinnan suosituksia on noudatettu. Merenkulussa, lentoturvahallinnossa ja rautateillä tällainen seuranta on käytössä.
Myöskään ilmailuun ja merenkulkuun verrattavaa läheltä piti -tilanteiden kokoamista ei ole rakennusalalla käytössä. ”Sellaista käytäntöä sietäisi harkita”, Karppinen toteaa.
Rakennusalalta puuttuu myös rakenteiden kunnon systemaattinen tarkastaminen. Karppinen ottaa esimerkin omalta alaltaan, laivanrakentamisesta, jossa luokituslaitokset tekevät jatkuvasti tällaista seurantaa.”
Suomessa rakennusten suunnitteluun suhtaudutaan kuin vastenmieliseen ja välttämättömään pahaan, joka pitäisi saada tehtyä mahdollisimman nopeasti ja kevyesti. Suunnittelu jaetaan osasiin ja kilpailutetaan niin, että homman saa se, joka lupaa tehdä sen pienimmällä työmäärällä (eli halvimmalla). Vapaaehtoisesti mitään ylimääräisiä ja turhia ulkopuolisia tarkastuksia suunnitelmiin ei tietenkään teetetä, koska niistä pitäisi maksaa. Rakennustarkastajan tekemä suunnitelmien ”tarkastaminen” on valtaosassa kunnista lähinnä vitsi, sillä esim. mittavistakaan kohteista ei vaadita edes rakennelaskelmia tai muita suunnitelmia esitettäväksi. Kuvien nimiössä kyllä pitää asioiden olla kunnossa ja korkojen tismalleen oikein omakotitalotyömaalla.
Suomessa on tähän asti käynyt kattosortumien kohdalla uskomattoman hyvä tuuri, sillä henkilövahinkoja ei ole juuri sattunut. Katot tulevat usein alas yöaikaan tai sitten sisällä ei ole montaa ihmistä ja nämä vähät pääsevät ajoissa ulos kuin ihmeen kaupalla pienillä kolhuilla. Tämä on vahvistanut mielikuvaa siitä, että suunnitteluun ei tarvitse nykyistä enempää panostaa. Mitä todennäköisemmin tuuri loppuu kuitenkin kohta kesken ja voi tulla vaikka 10 uhria kerralla. Jyväskylässä 2003 oli jo todella lähellä paljon suurempi onnettomuus.
Olisi todella tarpeen vihdoin ja viimein käynnistää rakennusten katsastustoiminta. On selvää, että tämä ei tapahdu vapaaehtoisesti nykyisessä asenneilmastossa. Tarvitaan viranomaisten asettama pakko. Katseet kääntyvät Ympäristöministeriöön.
MRL: rakennushankkeeseen ryhtyvä vastaa kaikesta rakennushankkeessaan. Onko niin, että ilman korkeimmasta oikeusasteesta haettavaa ennakkopäätöstä, muut rakennusprojektin tahot voivat toimia kuin ”Ellun kanat”? Kyllä on jo riittävästi lentäviä kattoja. Pankki on ikiaikaisestii vaatinut omakotirakentajalta palovakuutuksen; muuten ei ole laina tippunut. YM lienee pessyt katoista kätensä MRL:lla. Vakuutusyhtiöt ja rahoittajat vaatimaan Suomeen turvallista rakentamista. Liikenteessä lapsen liikennekuolema tuo pitkään vaaditun liikennejärjestelyn. Odotammeko nytkin…?
Seppo Mölsän kirjoituksessa viitattiin Valkeakosken säiliösortumaan vuonna 1996. Sen onnettomuustutkinta käytiin huolella läpi ympäristöministeriössä ja valmisteilla olevaan maankäyttö ja rakennuslakiin tuli sen johdosta monia säädöksiä. Samoin uusittaviin rakennusmääräyskokoelman osiin A1, A2 ja pohjarakennusmääräykset. Omituista kyllä Valkeakoskella ei syyttäjä katsonut syytekynnyksen ylittyneen, vaikka oli epäiltävissä suunnitteluvirheitä ja työnaikaisia asiakirjaväärennöksiä (paalutuspöytäkirjat). Myöskään Jyväskylän messuhallin kattosortumassa ei syytekynnys ylittynyt. Muita sortumia en ole tältä kannalta tarkkaillut mutta voisi oikeuslaitoskin vetää tiukempaa linjaa.
Naulalevyrisitikoiden tuennasta julkaistiin erillinen ohje vuoden 2000 tammikuussa. Vuonna 2002 annetussa suunnittelua koskevassa määräyksessä A2 on erillinen määräys ja ohje vastaavasta rakennesuunnittelijasta. Eli jos tehdas toimittaa ristikot, on rakennusvalvonnan huolehdittava että kohteessa on vastaava rakennesuunnittelija, joka vastaa esim katon kokonaisvakavuudesta. Epäilemättä pienissä kunnissa, joissa isännät istuvat rakennuslautakunnissa ei rakennustarkastajalla ole kanttia määrätä nimettäväksi vastaava rakennesuunnittelijaa. Olisi ristikoiden toimittajien etu, että he huolehtisivat vastaavasta rakennesuunnittelijasta, jonka palkkio ja erityisesti työmaakäynnit ja tarkastukset asennusten aikana sisältyvät toimituksen hintaan. Yleensäkin olisi rakennusvalvonnan vaadittava, että suunnittleijat käyvät työmaalla tarkastamassa, että kantavien rakenteiden riskikohdat on oikein tehty. Jokaisen kilpailutetun rakennesuunnittelutehtävän hintaan olisi sisällytettävä erillinen työmaan tarkastussopimus, joka olisi vaadittaessa näytettävä rakennusvalvonnalle. Jos sitä ei esitetä, niin työmaa tulee pysäyttää. Tuntuu kovalta mutta kun ei porkkanat auta on otettava keppi käyttöön.
Vuosikymmeniä sitten kaupunkien rakennustarkastuksissa oli kokeneita rakennesuunnittelijoita rakennetarkastajina. He tarkastivat ja hyväksyivät rakennesuunnitelmat. Rakennuslainsäädäntöä kehitettäessä suunnitelmien hyväksymismenettelystä luovuttiin ja luotettiin siihen, että rakennushankkeeseen ryhtyvä huolehtii rakennusten turvallisuudesta. Kun vuosittaisten sortumien määrä näyttää kasvavan, etsitään uusia keinoja turvallisuuden parantamiseksi. Uusien rakennusten turvallisuutta voidaan parantaa rakennesuunnitelmien ja rakenteiden ulkopuolisella tarkastuksella. Olevien turvallisuus paranee ajan kanssa, jos asiantunteva katsastustoiminta saadaan käynnistymään. Mitä tehdään niille rakennuksille, joiden sortumavaara on ilmeisin ja todellisin? Pelataanko näillä rakennuksilla venäläistä rulettia?
Jos joku yrittäjä on tehnyt samoilla suunnitelmilla ja työtavoilla satoja halleja, niiden vaurioitumisriski on todellinen. Yhden sorruttua mikä tahansa näistä halleista saattaa sortua milloin tahansa. Kun varsinkin liikuntahalleissa järjestetään yleisötilaisuuksia, sortuman alle saattaa jäädä tuhansia ihmisiä.
Eikö sortuman tapahduttua olisi viisasta nopeasti selvittää, onko rakennuksen toimittanut yritys käyttänyt samoja rakenneratkaisuja muissakin rakennuksissaan. Tämän jälkeen olisi keskityttävä näiden riskirakennusten vaurioitumisen estämiseen.
Järvenpään hallisortuman tutkintaraportista antamassaan lausunnossa RIL esitti:
”Rakenteissa havaituista systemaattisista turvallisuuspuutteista tiedottamiseksi Suomeen on luotava valtakunnallinen onnettomuuksien ja vaaratilanteiden seuranta-, raportointi- ja informaatiojärjestelmä, jonka perusteella kunnat sekä rakennusten omistajat ja käyttäjät voisivat nopeasti ja luotettavasti arvioida, onko heidän alueellaan tai vastuullaan riski-rakenteita.”
Näyttäisi siltä, että onnettomuustutkintakeskus on samalla kannalla RIL:n kanssa. Ainakaan julkisuudessa ei vielä toistaiseksi ole näkynyt tietoja RIL:n esittämän järjestelmän luomisesta.
Ympäristöministeriön entiselle kehittämisjohtajalle Risto Mäkiselle voisi vastata hänen Rakennuslehdelle vuonna 2004 antamallaan haastattelulla:
”Miksi turvallisuusongelmat jäivät selvittämättä
15.01.2004 0:00 Lehtiarkisto
Valkeakoskella 1996 tapahtunut massasäiliön kaatumisonnettomuus sai onnettomuustutkintakeskuksen huolestumaan rakentamisemme turvallisuudesta. Ympäristöministeriötä kehotettiin käynnistämään laaja selvitys, jolla piti kartoittaa suomalaisen rakentamisen turvallisuustason puutteet. Selvitys jäi tekemättä. Ympäristöministeriön entinen kehittämisjohtaja Risto Mäkinen vastaa miksi.
Tutkintalautakunta esitti, että ympäristöministeriön tulisi käynnistää laaja selvitys, jolla kartoitetaan suomalaisen rakentamisen todellinen turvallisuustaso. Ministeriön tuli siihen liittyen käynnistää ohjelma, jolla vallitsevaa kulttuuria (asenteita ja arvoja, toimintatapoja ja toiminnan pelisääntöjä) ryhdyttäisiin kohentamaan rakenteiden ja rakentamisen turvallisuuden varmistamiseksi ja parantamiseksi. Tutkintalautakunta esitti myös, että rakennushankkeiden pilkkomisesta ja vastuun jakamisesta sekä hankkeiden äärimmilleen viedystä kilpailuttamisesta aiheutuvat ongelmat tulisi kartoittaa ja korjata.
Risto Mäkinen myöntää, ettei ministeriö koskaan tehnyt tuota onnettomuustutkinnan vaatimaa laajaa turvallisuusselvitystä.
Ilman jälkiviisautta voi Mäkisen mielestä sanoa, että rakennusalan liitot ja ympäristöministeriö eivät pitäneet vuonna 1998 rakenteiden turvallisuutta samanlaisena ongelmana kuin onnettomuustutkintakeskuksen asettamat tutkijat. Keskustelu painottui silloin paloturvallisuuteen ja homeasioihin.
”Yksi satunnainen, joskin vakava säiliöturma ei herättänyt samanlaista huolta kuin esimerkiksi Maaningan vanhustentalon tulipalo, jossa kuoli 18 henkeä”, hän sanoo.
Espoolaisen kauppakeskus Ison Omenan turvallisuusongelmien selvittelyssäkin huomio oli puhtaasti paloturvallisuudessa. ”Rakennusvalvonta vaatii ulkopuolisen tarkastajan käyttöä paloteknillisen suunnitelman suhteen. Eipä tullut mieleenkään esittää samaa ratkaisua kattorakenteille.”
Ministeriön resursseja sitoi valmisteltavana ollut maankäyttö- ja rakennuslaki. ”Sen aikataulu ei sietänyt selvityksiä vaan sinne oli saatava ehdotuksia sen tietämyksen pohjalta mitä oli käytettävissä. Itse koin tilanteen niin, että koska virhe- ja vaurioselvityksiä oli jo olemassa, voimat oli keskitettävä lain ja asetuksen muotoiluun.”
”Valkeakoski oli minun ja monen muun mielestä paljolti pohjarakenteiden mitoitukseen liittyvä ongelma”, Mäkinen sanoo.
Rakenteelliset turvallisuusasiat eivät nousseet esiin edes 2000-luvun alussa, vaikka urheiluhallien kattoja petti vuoden sisällä Iisalmessa, Kajaanisssa, Lahdessa, Oulussa ja Sipoossa. Onnettomuustutkintakeskus joutui toistamaan huolensa, mutta rakennusala ei edelleenkään reagoinut siihen. Rakenteiden pettämisiä pidettiin yksittäistapauksina. Rakenteellisella puolella huolta herätti silloin vain puisten liikuntahallien suunnittelu. Niiden suunnitteluohjeita tarkennettiin vuonna 2000.
”Rakennusalan visio 2010-ryhmässä rakenteiden turvallisuus ei noussut esiin eikä myöskään rakennuspoliittisessa ohjelmassa. Vaikeaa oli myös ministeriön strategian suhteen, jonne ehdottelin mainintaa, että rakentamisessa taataan eurooppalainen turvallisuustaso”, Mäkinen sanoo.
Rakennusalan liitot heräsivät vasta viime talvena, jolloin kaikkia kattojen pettämisiä ei voitu enää kuitata yksittäistapauksiksi.”
Näin siis 2004.
Tuohon Valkeakosken tapauksesta olisi toki voinut kirjoittaa siitäkin näkökulmasta, kuinka vaikea joidenkin (jopa järjestöjen) oli hyväksyä onnettomuustutkinnan tulkintaa, että kuolemaan johtanut onnettomuus aiheutui arvostetun suunnittelutoimiston suunnitteluvirheestä. Tuo asenne, että onnettomuustutkinta leimattiin rakentamisen tutkinnassa asiantuntemattomaksi, saattoi johtaa siihen, että sen suosituksiakaan ei pidetty noudattamisen arvoisina.
Nykyisin voimassa olevan Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kuntien rakennustarkastajilla ei ole velvollisuutta tarkastaa suunnitelmia (vaikka yleisö niin saattaa kyllä luulla). Heidän tulee mm. neuvoa hankkeeseen ryhtyvää hankkimaan itselleen osaavat kumpanit, ja tarkistaa, että rakennuksessa on noudatettu rakentamismääräyksiä (paloturvallisuus, rakennusfysikaaliset asiat yms.) yms.
Rakennesuunnittelu (ja siis rakenteiden kestävyys) perustuu kuitenkin suunnitteluohjeisiin, jotka eivät ole Suomessa olleet velvoittavia! Henki kunnissa tuntuukin nykyisin olevan, ettei suunnitelmien tarkastus kuulu kunnan rakennusviranomaiselle. Isommat kunnat ovat onneksi olleet tästä poikkeus.
Kuorma-arvojen lisäksi yksi olennaisista velvoittavista rakennemääräyksistämme löytyy ohjeesta RakMk B1, kohta 1.2 (olennaiset tekniset vaatimukset). Se koskee rakenteen sortumattomuutta, ja se voidaan todeta vain tarkistamalla rakennesysteemi ja -laskelmat. Sellaisen tarkistaminen ei onnistu pelkistä piirustuksista. Sortumattomuuden ja muut olennaiset tekniset vaatimukset voi lain mukaan tarkastaa myös joku suunnitelmien ulkopuolinen tarkastaja, mutta olen kyllä ihmettellyt, että kuka pienemmissä kunnissa tarkastaa määräyksen voimassaolon, kun kaikissa kohteissa ei ulkopuolista tarkastusta tehdä tai edes vaadita.
Tutkintalautakunnan edustaja selvitti kokemuksia siilo-onnettomuuden syistä muutama vuosi sitten. Näkökulma oli täysin teknillinen , yksisilmäinen , tapahtumaselvitys . Selvityksen esittäjälle oli kokolailla epäselvää ko. siiloja koskeva rak. teknillisen prosessin meno. Mitä esim. tilaaja oli tehnyt rakennuttamisen toiminnallisessa menossa. Kellä oli kokonaisvastuu rakentamisessa ja laitehankinnoissa ja kuinka vastuut oli sopimusteknillisesti määritetty ? Nämä tärkeät , varsinaiset , asiat olivat selvittäjälle täysin tuntemattomia, hän oli ilmeisesti vain koneteknillisesti orientoitunut hankilö.
Kattoromahdusten pääsyy on todennäköisesti vastuitten luisuminen hartioille, jotka eivät kykene vastuuta kantamaan. Esim kokematon tilaaja ”myy ” kattorakenteet kokonaistoimituspakettiin. Urakoitsijan tulisi tällöin omata hyvä suunnitteluttamisen osaaminen ( harvinaista ) , urakoitsijan vastuuhenkilöllä tulisi tällöin olla kokemusta erimittaisten jännevälien pääkannattajarakenteista . Jos ko. vastuuhenkilö nojaa vain suunnittelukonsultteihin tai rakenteita toimittaviin alihankkijoihin, niin päätös, toteutettavasta , rakenteesta saattaa olla liian kapealla pohjalla.
Tulee mieleen Hartvall Areenan katto , johon oltiin puoli väkisin tukkimassa puuristikoita . Alihankkijan apuun tullut kokenut rakennesuunnittelija pelasti projektin osoittamalla ,ettei puu sovi kohteeseen. Tietämäni mukaan sekä tilaaja, että pääurakoitsija olisivat puurakenteen hyväksyneet. Näin voi tapahtua , sattumuksia tai ei.