Lukuoikeudet kuntoon ryhmätilauksella!

RKL vaatii lisää aloituspaikkoja rakennusmestarikoulutukseen

Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry on 4. helmikuuta lähettänyt ammattikorkeakoulujen hallituksille kirjelmän, jossa järjestö vaatii lisää aloituspaikkoja rakennusmestarikoulutukseen. RKL on huolestunut ammattikorkeakoulujen 15 prosentin rahoitusleikkauksien kohdentamisesta ja uhkaavasta rakennusalan työnjohdon koulutusohjelmien aloituspaikkojen vähenemisestä.

Kuuntele juttu

RKL katsoo, että rakennusmestarien kysyntää vastaava tavoite on yhteensä noin 500 aloituspaikkaa. Viime vuoden aloituspaikkamäärä oli noin 390, ja ensi vuonna aloituspaikkojen määrä on vähenemässä 312:een.

RKL:n mukaan rakennusalalla on jopa laskusuhdanteessa pula osaavista työnjohtajista ja lisäksi työelämästä eläköityy jatkuvasti iso määrä työnjohtajia ja valvojia.

Rakennusmestarien koulutuksen käynnistyttyä ammattikorkeakouluissa vuonna 2007 on tuotantopainotteinen insinöörikoulutus muuttunut työmaainsinöörin tehtäviin ja kiinteistöjen ylläpitoon valmentavaksi. Työnjohtotehtävään valmistutaan ainoastaan rakennusmestarin tutkinnolla. Leikkauksien keskellä aloituspaikkajakoa insinööri- ja mestarikoulutuksien välillä on RKL:n mielestä tasapainotettava ja rakennusmestarikoulutuksen aloituspaikkoja lisättävä.

Rakennusmestarikoulutuksen vetovoimaluvut ovat olleet koko ajan erittäin hyvät. RKL:n mukaan rakennusalan koulutus sijoittuu kärkipäähän koulutuksen vetovoimalla, läpäisyasteella ja työllistymisellä mitaten.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “RKL vaatii lisää aloituspaikkoja rakennusmestarikoulutukseen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat