Korjausrakentaminen Seppo Mölsä 51 kommenttia

Näin Suomi homehtui – hyvä rakentamistapa sai aikaan pahaa jälkeä

”Hyvä rakentamistapa” johti Hometalkoiden vetäjän Juhani Pirisen mukaan hometalojen tekemiseen, sillä moni ratkaisu osoittautui  yhtä riskipitoiseksi kuin liiallinen energiansäästöinto. 1990-luvun puolivälissä professori Kari Reijula uskoi, että homeongelmat ratkeaisivat ennen vuosituhannen vaihtumista. Hän erehtyi vuosituhannesta.

Vuoden 1974 energiakriisi synnytti energiakorjausbuumin, jonka virheet tulivat esiin vuonna 1978 karmealla tavalla.

(päivitetty 22.9.2017)

Mikään ei ole vaikuttanut suomalaisen rakentamisen laatumaineeseen niin pahasti kuin yhä jatkuva homeongelma. Aluksi ongelmaa vähäteltiin, mutta jo 1990-luvulla syyllistyttiin vahvoihin ylilyönteihin. Tästä kierrokset ovat vain lisääntyneet 2000-luvulla.

Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Simopekka Nortamo ”kertoi” 16.1.1998 kirjoittamassaan kolumnissaan, miksi juuri suomalaiset pääsivät rakentamaan Venäjälle sotilaskyliä.

”Idea syntyi Natossa, missä hyvin tunnetaan suomalaisen työn laatu. Siellä laskettiin, että kymmenen vuoden kuluttua ainakin viisi venäläistä divisioonaa on poissa taisteluvahvuudesta homevaivojen takia.”

Kyse oli päätoimittajan huonosta huumorista.

Kosteus-, home- ja sisäilmaongelmat nousivat esiin 1970-luvun puolivälin jälkeen öljykriisiä seuranneen energian säästön sivutuotteena. Eristämisen ja erityisesti tiivistämisen riskeistä varoitettiin, mutta varoituksia ei kuunneltu.

Osasyy kosteusongelmien kasvuun oli siinäkin, että rakentamisen virallisissa ja puolivirallisissa ohjeissa kosteusriskit systemaattisesti aliarvioitiin, kun uusia tuotteita ja menetelmiä tuli markkinoille. Varsinkin tasakatot osoittautuivat epäonnistuneiksi riskirakenteiksi.

Rakennuslehti 50 vuotta – kosteusongelmat

Laatu on aihe, josta Rakennuslehti on 50-vuotishistoriansa aikana joutunut julkaisemaan eniten niin juttuja kuin pääkirjoituksiakin. Aihe on niin laaja, että olen jakanut sen usempaan osaan. Ensimmäisen vuorossa ovat sisäilmaongelmat. Katsauksessa käyn läpi tärkeimmät syyt kosteus-, home- ja sisäilmaongelmien syntyyn. Mukana on mm. energiakriisin vaikutus, lastulevyjen ja muiden materiaalien sisäilmapäästöt, tasakattojen ja liian ohuiden julkisivujen kosteusvirheet, pientalojen virheratkaisut, kiireen ja tingityn suunnittelun vaikutus sekä ilmanvaihdossa tehdyt virheet. Asbestia käsittelen myöhemmin työturvallisuusjutun yhteydessä.

Seppo Mölsä

Vuonna 1978 RIL:tä valmistui apulaisprofessori Pentti Vähäkallion johdolla Lämmön- ja kosteuseristyksen kirja. Siinä otettiin kantaa silloin ajankohtaiseen lisäeristämiseen, ja varoitettiin heti, että eristävyyden muuttaminen jälkikäteen on vaikeaa.

”Huonosta eristämisestä johtuvat vauriot ja niistä aiheutuvat kustannukset ovat kertaluokkaa paria korkeammat kuin enemmän hälyä aiheuttavat rakennesortumat. Kuinka yleisiä tämän päivän Suomessa ovatkaan perustuksien kosteusvauriot, puurakenteiden lahoamiset, julkisivujen rapautumiset, lämpövuodot, vesivuodot jne. Ne tuntuvat olevan jo niin tavallisia ja jopa yleisesti hyväksyttyjä, ettei niihin enää edes jakseta kiinnittää vakavaa huomiota, vaikka alan ammattilehdissä yksinomaan ulkoseinien vääriä pinnoitustapoja käsiteltäessä on puhuttu miljardien markkojen vahingoista.”

”Pahimmat virheet tehdään jo suunnittelussa. Unohdetaan, että kosteusteknisesti seinän on harvennuttava sisältä ulospäin siirryttäessä. Vähäisetkin poikkeukset tästä, kuten tiiviit pinnoitteet ja muovikalvot väärissä paikoissa aiheuttavat usein tuntuvia vaurioita. Tai valitaan väärä rakenneratkaisu. Rakenne jonka toimivuus perustuu pintakerroksen ehjänä säilymiseen, on väärä. Suihkukopin muovitapetti ei tee kiinnitysalustaansa kosteuden- ja vedenkestäväksi vaan päinvastoin tapetin taakse voi kertyä arvaamattomia vesimääriä.”

Myös Finnmapin toimitusjohtaja diplomi-insinööri Lars-Olav Sebbas puuttui vuonna 1978 rakentamisen heikkoon laatuun. Hänenkin huolenaan oli kosteusasioiden heikko hallinta rakentamisessa.

”Suurin osa virheistä on sellaisia, että tarkastajat eivät niihin puutu. Tällaisia ovat liian pehmeät lattiamateriaalit tai seinät, liian heikko tai rikkinäinen höyrynsulku, liian pienet salaojat tai liian vaativat toleranssirajat. Mineraalivillojen huolimaton paikalleen sijoittaminen on erittäin yleinen virhe. Tuulensuojan särkyminen on niin tavallista, että voidaan sanoa, että lähes aina käytetään tuulensuojana liian heikkoja materiaaleja. Höyrynsulku on kaikkien rakentajien varsinainen murheenaihe. Sen pitäisi olla ehdottoman tiivis, eikä se yleensä sovi rakennustyön laatuun. Höyrysulun osuus rakennuksen hinnasta on niin pieni ja sen tehokas toiminta niin tärkeä, että kaikki säästäminen sen suhteen on laskettava pahaksi virheeksi.”

”Katteiden kiinnitys tehdään usein huonosti ja huono tuuletus on suhteellisen tavallinen vesikattorakenteissa, mikä lyhentää niiden ikää huomattavasti. Kaikissa rakenteissa pätee se seikka, että jos päästetään vettä sisään, on tuuletuksella huolehdittava, että vesi pääsee myös ulos. Puupaneeli kiinnitetään joskus kiinteästi tiiviiseen alustaan, kuten bituliittilevytys. Tällä tavoin rakenteesta tulee lyhytikäinen. Tiiviillä maalilla maalattua betoni- tai tiiliulkoseinää ei pelasta mikään”, Sebbas varoitti.

Rakennusmestarien keskusliitto RKL kokosi vuonna 1982 alan järjestöjä yhteistyöhön laadun saamiseksi kuntoon.

”Uutuuksien käyttöönottaminen ilman riittävää kokeilua, tutkimusta ja luotettavia tuotteiden käyttöohjeita saattaa aiheuttaa seurauksia, jotka luokitellaan virheiksi ja joihin rakentaja leimataan syylliseksi”, liitto kirjoitti ja nimesi tällaisiksi virheiksi muun muassa tasakatot ja lastulevyjen formaldehydihaitat.

Mitä insinöörin pitää tietää muoveista ja kosteudesta

Rakennusfysiikan osaamisen puute oli niin ilmeinen, että Rakennuslehti tilasi vuonna 1983 diplomi-insinööri Dick Björkholzilta kirjoitussarjan rakennusfysiikasta eli kosteuden käyttäytymisestä rakenteissa. Hän antoi myös ohjeita pientalojen julkisivujen kosteustekniikasta ja siitä, miten tuuletus hoidetaan kerrostalojen tiilijulkisivuissa.

Hän kiinnitti erityisesti huomiota siihen, milloin uusi betonirakenne on niin kuiva, että sen voi maalata tai siihen voi liimata tapetin tai muovimaton. 1980-luvun alussa käytössä oli ruotsalaisten tekemät kuivumistaulukot, mutta Björkholz huomautti, että taulukoiden antama tulos ei ole tarkka vaan antaa vain suuruusluokan kuivumisajasta.

Tätä neuvoa noudatettiin huonosti, kun rakentajat ottivat käyttöön helppoja muistisääntöjä (sentti viikossa), joiden uskottiin kertovan kuinka nopeasti betonilaatta kuivuu. Niiden luotettavuus osoittautui kyseeenalaiseksi.

muovimatotOngelma ei ole ratkennut 2000-luvullakaan, sillä muovimatoista paljastui terveydelle vaarallisia kemiallisia aineita, kuten PVC:tä.  Vielä vuonna 2016 julkisuuteen nousi tapauksia, joissa märän betonin päälle asennetut muovimatot aiheuttivat sisäilmaongelmia.

Muovipäällysteisissä lattioissa ilmeni lattianpäällysteiden, kiinnitysliimojen ja tasoitteiden hajoamista betonin alkalisen kosteuden vaikutuksesta. Syynä oli se, että päällyste liimattiin liian märäksi jääneen betonin päälle.

Ongelmia lisäsi 2000-luvulla se, että kuorilaattarakenteen päälle alettiin tehdä jopa yli 20 senttiä paksu betonivalu. Siten vanhoja ohjeita betonin kosteuspitoisuuden arviointisyvyydelle ei voitukaan enää sellaisenaan soveltaa. Myös itse kuorilaatan paksuus kasvoi pidentyneiden jännevälien myötä.

Vuonna 2016 pidetyssä Sisäilmastoseminaarissa Pertti Metiäinen ja Helena Mussalo-Rauhamaa kertoivat, että 2000-luvulla asuintilojen lattioiden materiaalipäästöepäilyt ovat painottuneet lähes yksinomaan tapauksiin, joissa lattiarakenteena oli käytetty PVC-muovimatolla päällystettyjä betonilaattoja.

Vuosina 1999–2015 tehdyissä kyselyissä kartoitettiin sellaiset sisäilman laadusta johtuvat epämääräiset valitukset, joissa ei ollut selkeää mikrobivauriota tai riittämätöntä ilmanvaihtoa.

Parketti- ja laminaattipintaisissa asunnoissa näitä ongelmia ei juuri ollut. Osin näistä syistä esimerkiksi Upofloor toi vuonna 2004 markkinoille PVC-vapaat lattianpäällysteet.

Rakennuslehden järjestämässä seminaarissa toukokuussa 2016 käsiteltiin lattiaratkaisujen vaikutusta sisäilman laatuun. TTY:n rakennusfysiikan professori Juha Vinha totesi, että rakentamisaikatauluihin pitää suhtautua täydellä vakavuudella ja ottaa huomioon betonin riittävä kuivuminen. Tämä koskee hänen mukaansa myös seinärakenteita. Elementin pitää olla riittävän kuiva ennen kuin sen voi pinnoittaa. Tältä osin kosteusriskejä ovat lisänneet hybridirakenteet, joissa käytetään solumuovi­eristeitä, jotka hidastavat kuivumista villaan verrattuna.

Joskus myös tasoite on voinut jäädä liian kosteaksi. ”Ehkä liimoihinkin pitäisi voida vaikuttaa, että ne kestäisivät paremmin kosteutta eivätkä olisi kastuttuaan niin haitallisia kuin nyt”, Vinha totesi.

Kiilto Oy:n kehitys- ja innovaatiojohtaja Raija Polvinen sanoi, että tuotekehittäjät ovat eräänlaisessa noidankehässä. ”Kun jokin aine todetaan hyväksi esimerkiksi säilöntäominaisuuksiltaan, sen käyttö yleistyy moniin tuotteisiin rakentamisen ulkopuolellakin. Sen myötä yhä useampia ihmisiä herkistyy, ja pian tuote kielletään ja pitää kehittää uusi.”

Edes ontelolaattavälipohjan kosteusmittausten tekeminen tunnollisesti ei välttämättä takaa sitä, että betoni on kuivunut riittävästi pinnoitusta ajatellen. Mittaukset kertovat betonin kosteuden kussakin mittauspisteessä, mutta tietoa koko välipohjan kosteudesta ei aina saada.

Jos asuinhuoneiston asukkailla alkaa olla tavallista useammin hengitystieoireita, on syytä mitata huoneilmaan päätyneitä päästöpitoisuuksia. Haihtuvien orgaanisten yhdisteiden kokonaismäärä TVOC kertoo, onko sisäilmassa epätavallisen suuria määriä kemiallisia aineita, mikä edellyttää lisäselvityksiä yksittäisten yhdisteiden määristä.

Terveyshaittojen indikaattorina on usein sisäilman tavanomaista korkeampi 2-etyyliheksanolipitoisuus. Tämän yhdisteen kohonnut pitoisuus johtuu todennäköisimmin muovimaton ja/tai sen kiinnitykseen käytetyn liiman hajoamisprosesseista esimerkiksi kosteuden ai-heuttamana. Itse 2-etyyliheksanoli ei ole terveydelle haitallinen yhdiste, mutta sen hajoamistuotteet ovat.

Vahanen Rakennusfysiikka Oy:n yksikönpäällikkö Sami Niemi  totesi, että suurin osa muovimattoihin nykyisin liitetyistä uutisista johtuu spekulaatioista ja huhuista ja turhankin mittaamisen lisääntymisestä. 2-etyyliheksanolin päästöille asetettiin tiukat rajat vuonna 2015. Aineen myrkyllisyydestä ei ole näyttöä, mutta se on indikaattori mahdollisista ongelmista, jotka liittyvät muovimattoihin, liimoihin ja mikrobivaurioihin.

Niemen mielestä asian saama julkisuus on johtanut myös selviin ylilyönteihin. Mikrobiologian ja kemian asiantuntijat käyvät mittaamassa pitoisuuksia ja tekevät niistä mutkat oikovia johtopäätöksiä rakenteista.

”Monissa Keski-Euroopan maissa, joissa pohjavedenpinta on korkealla, käytetään muovimaton sijaan tyypillisesti keraamista laattaa, koska se sietää kosteutta”, Ruduksen kehitysjohtaja Pentti Lumme neuvoi.

Skanska ilmoitti vuoden 2017 alussa, että se ei käytä enää muovimattoa omissa kohteissaan ja urakkakohteissa se suositteli muovimaton vaihtamista riskittömämpään tuotteeseen.

Myös NCC teki samoin. Joulukuussa 2016 MTV kertoi, että Vantaalla ja Espoossa neljän kerrostalon asukkaat olivat joutuneet muuttamaan kodeistaan pois muovimattojen aiheuttamien sisäilmaongelmien takia.

Ongelma koskee myös julkisia rakennuksia, kuten kouluja ja virastotaloja. Varsinkin kouluissa urakan valmistumispäivämäärä on ehdoton, mitä edes rakennusvalvonta ei välttämättä ota huomioon omassa päätöksenteossaan. Urakoitsija saattaa siksi miettiä, onko edullisempaa maksaa mahdolliset korjauskustannukset kuin myöhästymisestä aiheutuvat sanktiot.

Julkisessa rakentamisessa siivousvaatimukset ovat lisänneet muovimattojen tiiviysvaatimuksia moninkertaisiksi. Kun samalla välipohjien paksuus on kasvanut, on betonin päällystettävyyskelpoisuuden saavuttamiseksi tarvittava aika pidentynyt merkittävästi. Skanska on joissakin kohteissa tehnyt kylpyhuoneen kololaatan valun osittain lecabetonilla, sillä harva betoniosuus kuivuu paremmin kuin tiivis.

Weberin tekemät mittaukset osoittavat, että ongelmat voitaisiin välttää käyttämällä betonin päällä vähintään viiden millimetrin kerrosta matala-alkalista tasoitetta muovimaton asennusalustana sekä varmistamalla, että betonin suhteellinen kosteus on enintään 93 prosenttia. Tämän rajan alapuolella kosteus liikkuu höyrymuodossa.

Rakennusteollisuus ja Tampereen teknillinen yliopisto käynnistivät vuonna 2017 muovimattojen emissioihin liittyvän laajan tutkimushankkeen, jossa on mukana niin urakoitsijoita kuin muovimattojen valmistajiakin. Siinä haetaan syitä ja ratkaisuja ongelmaan.

Tarvitaanko muovisia höyrysulkuja?

Muovin käyttö rakentamisessa herätti keskustelua jo 1980-luvulla ja vielä tänä päivänäkin osa arkkitehdeista haluaisi tehdä talot ilman muoveja.

Muovikalvon käyttöä puurakennuksessa Dick Björkholz piti liioitteluna. ”Riittävä suoja saadaan rakennuslevyillä ja niiden pinnoitteilla. Läpivientien kohdalla muovikalvo on kuitenkin rikki, koska sen on ollut pakko puhkaista. Tilanne tiivistämisen kannalta on siis suurin piirtein sama kuin, jos muovikalvoa ei olisi lainkaan.”

Hänen mukaansa tiivistäminen vaatisi paljon kehittämistä, sillä hyviä ratkaisuja ei silloin(kaan) vielä ollut.

Asia oli varsin kiistanalainen. Vuonna 1985 VTT:n professori Juho Saarimaa totesi, että Björkholzin suosittelema höyrysuluton rakenne voisi yleistyessään aiheuttaa ongelmia, sillä se on altis työvirheille. Hän myönsi, että muovikalvo oli vaikeuttanut pientalojen ilmanvaihto-ongelmia, mutta totesi, että liikutaan kuitenkin henkimaailman asioissa, kun väitetään muovikalvon tekevän taloista lasipulloja.

Tänään muoveihin suhtaudutaan kriittisesti myös siksi, että sen muovia kasautuu ympäristöön vaarallisella tavalla ja valmistus kiihdyttää ilmastonmuutosta.

Energiakriisi synnytti home- ja sisäilmaongelman

Juho Saarimaa arvioi vuonna 1985 kosteuden aiheuttamien vaurioiden taloudelliseksi vaikutukseksi miljardi markkaa. Tällöin varsinaisesta homeongelmasta ei tiedetty juuri mitään vaan se oli vasta hiipimässä rakentamiseen siellä pysyäkseen.

Homeongelmat tulivat osin 1970-luvun puolivälin energiakriisin myötä. Sitä ennen kosteuden aiheuttamana ongelmana pidettiin rakenteiden lahoamista.

Vanhoissa maalaistaloissa homeongelmat olivat lähes tuntemattomia osaksi siitä syystä, että ongelmaa ei tiedostettu, osittain siksi, että rakennukset oli tehty niin, että pienet kosteusongelmatkaan eivät synnyttäneet rakenteisiin merkittävästi hometta. Tästä piti huolen perustuksen rossipohja ja hyvä tuuletus hatarien ja energiaa tuhlaavien rakenteiden vuoksi”, kirjoitti TKK:n korjausrakentamisen professori Seppo Huovinen vuonna 1999.

”Home ei liity rakennuksen ikään. Sata vuotta vanhat, perinteisillä menetelmillä rakennetut hirsitalot ovat monesti terveempiä kuin 1970-1980-luvuilla rakennetut talot.”

1940-1960-luvuilla oli tehty harjakattoisia rintamamiestaloja, joissa eristeenä oli sahanpuru. 1960-luvulla käyttöön tuli paremmin eristävä mineraalivilla, mikä johti tiivistävien rakenteiden, kuten kosteussulun ja tuulensuojalevyn käyttöön, jotta kostea sisäilma ei pääsisi kostuttamaan rakenteita sisältä ja tuuli heikentämään eristyskykyä ulkoa. Aiemmin tätä tehtävää hoitanut pahvi korvattiin muovikalvolla.

1970-luvun puolivälissä öljykriisi pakotti lisäämään energiansäästöä. Asuntohallituksen antamissa, toimistopäällikkö Heikki Riipisen laatimissa, energiamääräyksissä eristemääriä lisättiin hieman (5-10 senttimetriä), ikkunoihin tulivat kolminkertaiset lasit, vesijohtokalusteet tulivat vettä säästäviksi ja kauko- ja aluelämmitystä alettiin suosia sähkölämmityksen kustannuksella. Rakenteet pysyivät kuitenkin edelleen hatarina eli ilmaa läpäisevinä ja painovoimainen ilmanvaihto oli edelleen pääilmanvaihtojärjestelmä.

Asuntohallituksessa pitkän uran tehnyt diplomi-insinööri Markku Hainari arvoi omana kantanaan, että homeongelma saatiin aikaan myöhemmin koneellisella ilmanvaihdolla ja pullotaloajattelulla muovikelmuineen. Kauppa- ja teollisuusministeriön energiaosaston johtaja Erkki Vaara vaati hänen mukaansa ensimmäisenä, että talon on oltava tiivis kuin pullo.

”Rakenteista pyrittiin tekemään tiiviitä. Homevaarasta ei tiennyt silloin kukaan mitään. Siksi tehtiin myös virheitä, kun tuuletus jäi heikoksi”, professori Seppo Huovinen kirjoitti tuosta ajasta.

Hainari pitää myös virheenä keskustalaisen Eino Uusitalon määräystä, että massiivisten rakenteiden lämpökapasiteettia ei saa ottaa huomioon energialaskelmissa. Puu- ja kivitaloihin saatiin siten sama lämmöneristemäärä.

Alapuolelta tuuletettu rossilattia oli jo 1950-luvulla korvattu maanvaraisella betonilattialla. Sitä kehitettiin edelleen 1970-luvulla niin, että täytemaan päälle laitettiin lämmöneriste, jonka päälle valettiin raudoitettu betonilaattta. Sisäpinnaksi tuli muovimatto tai parketti.

Mukavuusvaatimusten kasvettua pesu- ja saunatilat sijoitettiin asuintiloihin. Veden käyttö lisääntyi räjähdysmäisesti. Tämän seuraukset otettiin Huovisen mukaan huonosti huomioon rakenteita suunniteltaessa.

”Myös rakenteiden vauriotietämys oli heikkoa. Kaikki uusi kiehtoi ja vanhakin korjattiin uuteen uskoon. Kukaan ei osannut kyseenalaistaa uusien rakenteiden kestävyyttä ja toimivuutta. 1990-luvulla havaittiin, että uudet rakenteet eivät kestäneetkään, kuten oli luvattu tai kuviteltu.”

Valtaosa 1970-1980-lukujen talojen home- ja kosteusvaurioista johtui Huovisen mukaan vääristä rakentamismenetelmistä. 1960-luvun taloissa yläpohjan ja seinien kosteusvauriot olivat yleisiä. 1970-luvun taloja kiusasi erityisesti yläpohjan kastuminen. 1980-luvun pientaloissa seinärakenteen kastuminen oli yleisin vaiva. Ongelmia tuli myös kerrostalojen tiilijulkisivuista, kun ne rakennusoikeuden maksimoimiseksi pyrittiin tekemään mahdollisimman ohuiksi ja samalla huonosti tuulettuviksi.

1870_001

”Hyvä rakentamistapa” tuotti sairaita taloja

Ympäristöministeriön kosteus- ja hometalkoiden vetäjänä tunnetuksi tullut Juhani Pirinen osoitti vuonna 1999 lisensiaattityössään, että niin sanottu hyvä rakentamistapa on usein ohjannut homerakennusten tekoon.

Rakennustietosäätiön määritelmän mukaan hyvä rakentamistapa on oman aikansa käsitys hyvästä lopputuloksesta. ”Se esitetään RT-kortiston säännöksissä ja ohjeissa, jotka Rakennustietosäätiö on laatinut asiantuntijoiden kanssa.”

Todellisuus oli karumpi. Hyvän rakentamistavan pohjana olivat alan järjestöjen laatimat ohjeet, jotka olivat sisältäneet kompromisseja ja virheitä, joita oli sitten korjattu yritysten ja erehdysten kautta. Elinkaaritarkastelut niistä puuttuivat lähes kokonaan.

IMG_2630

”Useimmat nyt kosteusteknisesti epäkelvoiksi havaitut rakenneratkaisut löytyvät erilaisista rakennusalaa ohjaavista ohjeista. Huonoja ohjeita löytyy niin rakentamismääräyskokoelmasta, RT-ohjekorteista, RIL-ohjeista kuin alan oppikirjoistakin, puhumattakaan materiaalivalmistajien esittämistä käyttöohjeista”, keuhkovammaliiton sisäilma-asiantuntijana silloin toiminut Pirinen kirjoitti Rakennuslehteen.

Esimerkkinä hän otti vuonna 1970 valmistuneen RT-ohjekortin saunan rakenteista. Siinä todettiin, että löyly- ja pesuhuoneiden lämmöneristetyt alapohjat tiivistetään tarvittaessa. Kortissa esitettiin alapohjarakenteen leikkauskuva ilman vedeneristettä.

Tämä ”tarvittaessa” ajatus meni jopa vuoden 1976 rakentamismääräyksiin, osaan C ja RIL:n vuoden 1981 veden- ja kosteudeneristysohjeisiin. Vasta vuonna 1994 RT ohjekortti neuvoi vedeneristämään aina myös maanvastaiset alapohjat.

Pientalojen kosteiden tilojen seinät neuvottiin 1970-luvulla tekemään tuuletetulla taustalla varustetulla kosteudenkestävällä levyllä tai paneelilla. ”Kosteusrasitus pyrittiin siis hoitamaan tuulettamalla”, Pirinen ihmetteli.

Laatoitus yleistyi pientalojen märkätiloissa 1960-1970-luvuilla. Kosteussulkua levyrakenteen päälle vaadittiin kuitenkin vasta vuoden 1983 RT-ohjeessa ja kivirakenteisille seinille vaadittiin kosteussulku vasta vuonna 1994.

”Surullisen kuuluisa bituminen kulmanauha kipsilevyn ja betonilaatan kulmassa esiteltiin vuoden 1987 Keraamisten laattojen laatoitustyöohjeeksi tehdyssä RT-kortissa”, Pirinen kirjoitti.

”Kellariseinät on ohjeiden ja oppikirjojen mukaan saanut tehdä täysin ilman ulkopuolista kosteudeneristystä. Esimerkiksi RIL:n Lämmön- ja kosteudeneristyksen käsikirja vuodelta 1979 esittelee kosteuseristämättömät kellariseinät omassa luvussaan.”

IMG_2627

Valesokkeli oli yleisin omakoti- ja rivitaloissa käytetty rakenneratkaisu 70- ja 80-luvuila. Ensimmäinen RT-kortti on vuodelta 1957 ja se oli hyväksytty rakenne 36 vuotta ennen kuin kortti poistettiin vuonna 1993. Valesokkelirakenne on herkkä kastelemaan ulkoseinän alaosan rakenteita. Ne ovat nyt peruskorjausiässä ja erilaisia korjausratkaisuja on jo markkinoilla.

Tuulettuvan rossipohjan korvannut maanvastainen alapohja tehtiin vielä 1970-luvulla kaksoislaattaratkaisuna, jossa pohjabetonin päällä oli kosteusherkkää lastuvillaa. Näistä levyistä saattaa löytyä mikrobikasvustoa, mutta kaksoislaattarakenteen vuoksi ilmatiiveys voi Vahasen toimiston selvitysten mukaan olla kuitenkin niin hyvä, että mikrobit eivät pääse sisäilmaan.

Nykyaikainen ratkaisu ei ole välttämättä tuota vanhaa rakennetta parempi, vaikka eriste on vaihtunutkin parempaan. Nykyaikaisessa lattiarakenteessa ei tehdä pohjabetonia, eikä käytetä salaojasoraa vaan sepeliä. Siksi eristeenä käytetystä polystyreenistäkin löytyy usein mikrobikasvustoa. Rakenteen tiiveys on siten tänään vielä kriittisempi asia kuin aiemmin, sillä sisätiloissa on aina sen verran alipainetta, että ilmavirrat nousevat sinne.

Vanhojen ohjeiden arveluttavuuteen otti kantaa myös Insinööritoimisto Hansonin toimitusjohtaja Erkki Tikkanen, joka tutki 1980-luvulla erityisesti tasakattojen virheitä.

”Arveluttavia ovat kattorakenteet, jossa on betonikattotiilen alla pahvinen aluskate varsinkin, jos tiilet on limitetty väärin. Aluskatteen päälle joutunut vesi valutetaan pois räystään puurakenteiden kautta. Homehtumisriski on olemassa, mutta rakenne on RT-kortin mukainen.

Oppaita homekorjauksiin ja kosteusturvallisuuteen

Pirisen ja Tikkasen esittämät huolet oli havaittu myös ympäristöministeriössä. Se julkaisi Kosteus- ja homevaurioituneen rakennuksen korjausoppaan eli Ympäristöoppaan vuonna 1997. Siinä keskityttiin erityisesti pientalojen kosteus- ja homeongelmien korjaamiseen. Nuo ohjeet ovatkin säilyneet sellaisenaan tähän päivään saakka. Vuonna 2016 niitä alettiin kuitenkin uudistaa, koska oli tullut niin paljon uutta tietoa rakenteiden rakennusfysikaalisesta toiminnasta ja myös korjausmenetelmät ja -tuotteet olivat kehittyneet.

Vanhoista ”tyyppivioista” on silti edelleen ollut harmia asukkaille. Eero Nippalan ja Terttu Vainion ympäristöministeriölle vuonna 2017 tekemässä selvityksessä todetaan, että lukumääräisesti eniten kosteusvaurioita aiheuttivat putkirikot sekä laitteiden tai kalusteiden ja putkien väliset liitokset. Toiseksi eniten niitä aiheuttivat aikoinaan hyväksytyt, mutta nykytietämyksen mukaan virheelliset rakenteet, kuten puuttuva vedeneristys märkätilojen seinissä ja lattioissa tai puuttuva aluskate, salaojitus tai alapohjan kapillaarisen vedennousun estävä maa-aines.

Kosteusvaurioitunut rakennusosa oli yleisimmin alapohja tai välipohja.

Kun ympäristöministeriöltä tuli veden- ja kosteudeneristysmääräykset vuoden 1999 alussa, Rakennuslehdessä rakennusarkkitehti Pekka Luotonen epäili, etteivät nekään poista kosteus- ja homeongelmia. Hän ihmetteli esimerkiksi kohtaa, jossa todettiin, että haitallisen veden valuminen rakenteiden sisään tai läpi estetään. Luotosen mielestä painimme homeongelmissa juuri ”haitattomaksi” tulkitun kosteuden tai veden vuoksi. Hän vaati määräysten virheiden ja epäloogisuuksien korjaamista ja samalla vaati selvitystä siitä, mitkä vanhat säännökset ja ohjeet ovat johtaneet nykyiseen rakennusvauriokantaan.

Parasta näissä uusissa ohjeissa oli märkätilojen vedeneristämisvaatimusten selvä tiukkeneminen.

VTT jatkoi tästä tutkimalla, miten tehdään takuulla kosteusvarma kylpyhuone ja miten markkinoilla olevat ratkaisut ja materiaalit toimivat ja kestävät. Mukana oli 25 valmistajaa 83:lla tuotteella. Valmistajia piti maanitella mukaan, mikä ilmeisesti johti siihen, että sen sijaan, että VTT olisi julkistanut testituloksia, se suositteli yrityksille VTT:n tuotesertifiointia.

märkätilaRakennuslehteä tietojen salailu ärsytti, mutta sertifiointia se kannatti.

”Tällä hetkellä kylpyhuoneiden lattioiden vedeneristykseksi valitaan usein pelkkä muovimatto, jolla on vain kymmenen vuoden takuu. Useimmiten työmaalla perustellaan puutteellista vedeneristystapaa sillä, ettei ohjeita riittävästä vedeneristämistä ole olemassa”, Auri Häkkinen kirjoitti.

Lastulevyt ärsyttivät hengitystä

Sisäilmaongelmat nousivat ensimmäistä kertaa julkisuuteen ei suinkaan homeen vaan lastulevyjen takia. Vuonna 1975 lastulevyjen formaldehydin ärsyttävä haju oli ykkösuutinen päivälehdissäkin.

Ongelman syitä olivat lastulevyteollisuuden huono laatu ja heikko moraali. Osassa levyissä liiman kondensoituminen ja kovettuminen ei ollut tapahtunut oikealla tavalla. Näitä levyjä teollisuus myi ns. hylkylastulevyinä ilman, että kuluttajille kerrottiin materiaaliin liittyvistä terveyshaitoista.

Myös tavallisista levyistä vapautui jonkin verran formaldehydiä ja se lisääntyi, jos levy maalattiin vesiliukoisella maalilla. Lääkintöhallituksen osastopäällikkö Olavi Elo sanoi Rakennuslehdessä, että ärsytyksen vaikutus terveyteen on hidas ja vasta vuoden päästä voi ilmetä nenän limakalvojen pysyvää kuivumista.

Vuoteen 1980 mennessä kävi selville, että kyse ei ollut vain Suomessa myydyistä sekundalevyistä vaan lastulevyn formaldehydihaju oli maailmanlaajuinen ongelma. Sen johdosta urehartsiliimojen formaldehydipitoisuutta oli jo vähennetty rajusti.

”Lastulevytehtaissa tuotantoa seurataan tarkasti hajun suhteen ja niin sanottua liimaraakkilevyä ei myydä”, vakuutti Lastulevy-yhdistyksen toimitusjohtaja Veikko Savolainen.

Lääkintöhallitus asetti vuonna 1981 lastulevyteollisuuden formaldehydipitoisuudelle tiukat rajat. Sen seurauksena lastulevyteollisuus toi markkinoille ammoniakkikäsittelyllä neutraloidun levyn.

”Lastulevyjupakka paisui valtaviin mittasuhteisiin teollisuuden salailun vuoksi. Teollisuuden asiantuntijat olivat hiljaa ongelmasta ja antoivat yleisölle perättömiä tietoja. Rakennusliikkeet saivat jupakassa syyttä tahroja takkiinsa, sillä tuskin kukaan mestari arvasi rakentavansa asukkaille epäterveitä taloja”, kirjoitti toimittaja Auri Häkkinen tapauksesta vuonna 1984.

Myrkky-Savolaisen lempinimen medialta saanut Veikko Savolainen oli silloin Rakennuslehden hallituksen puheenjohtaja ja pari vuotta myöhemmin toimitusjohtaja, mitään kaunoja tuo lehden kriittinen kirjoittelu ei häneen jättänyt.

Materiaaleista sisäilmapäästöjä

Se, että rakennusmateriaalit ovat osasyynä huonoon sisäilmaan, alkoi selvitä 1980-luvun lopulla.

”Haihtuvien orgaanisten yhdisteiden arvellaan olevan yksi sairaan rakennuksen aiheuttavista tekijöistä”, arvioi VTT:n tutkija Kristiina Saarela vuonna 1989. ”Esimerkiksi PVC-lisäaineet sisältävät yhdisteitä, jotka saattavat siirtyä sisäilmaan.”

Ongelmana olivat heikot tiedot siitä, mitä lisäaineita materiaalit sisältävät. Tuoteselostukset vaikenivat niistä tuotesalaisuuksina. Kuluttajan oli mahdoton erottaa sisäilman kannalta hyvät materiaalit huonoista. Esimerkiksi lattiamateriaalia ostettaessa ei ollut mitään tietoa, mitä se päästää ilmaan.

”Rakennusmateriaalien valvonta pitäisi saada tutkimuksen kautta kuriin, jotta päästäisiin riittävään ilman laatuun. Näin ilmanvaihto voitaisiin mitoittaa tilana ihmisten toimintojen eikä rakennusmateriaalien perusteella”, LVI-tekniikan professori Olli Seppänen TKK:sta sanoi.

Tämä rakennusmateriaalien sisäilmaluokitus saatiinkin sitten käyntiin.

1990-luvulla huomattiin, että eläinperäistä valkuaisainetta, gelatiinia, sisältävien kuivien tilojen seinä- ja kattotasoitteet voivat pilaantua kosteuden vaikutuksesta ja aiheuttaa asukkaille haju- ja terveyshaittoja.

”Kosteuden vaikutuksesta gelatiini pilkkoutuu, jolloin tasoiteaine pilaantuu ja ilmaan vapautuu typpi- ja rikkiyhdisteitä”, kertoi ympäristönvalvontapäällikkö Pertti Forss Helsingin kaupungin ympäristökeskuksesta vuonna 1995.

”Ongelman laajuus ei ole iso, mutta uusia ongelmatapauksia tulee joka toinen viikko.”

Optirocin tuoteryhmäpäällikkö Gunnar Forsman kertoi, että gelatiinipohjaiset seinä- ja kattotasoitteet olivat olleet jo 30 vuotta yleisimpiä kuivissa tiloissa käytettyjä tasoitteita. Hänen mielestään ongelman syy ei ollut tasoitteissa vaan ohjeiden vastaisessa käytössä. Optiroc oli kuitekin siirtynyt käyttämään myös muovipohjaisia tasoitteita, joissa gelatiinia ei ollut.

Vantaalainen työterveyslääkäri Esko Sammaljärvi sanoi, että yhdeksän kymmenestä valkuaisainepohjaisella tasoitteella käsitellyn asunnon asukkaasta kärsi tasoitteen aiheuttamista terveydellisistä ongelmista, kuten väsymyksestä ja apatiasta.

Ammoniakki nousi keskustelunaiheeksi vuonna 1997, kun Helsingin Talissa viisi vuotta vanhassa talossa löytyi liian korkeita pitoisuuksia. Se oli VVO:lle jo toinen tapaus. VVO:n taloissa oli aiemmin ollut myös homeongelmia. Niiden syynä oli ollut riittämätön ilmanvaihto. Se ratkaistiin estämällä asukkaita sulkemasta ilmanvaihtoa. Samaa aiottiin kokeilla ammoniakkiongelmaankin.

Yksi syy ongelmaan oli kasetiinipitoiset tasoiteaineet, jotka toimivat hyvin vain kuivissa olosuhteissa. Betonilaatan pitäisi antaa kuivua ennen päällystämistä.

Pentti Lumme Lohja Ruduksesta sanoi,että ympäristöministeriöllä ei ole terveyteen perustuvia ohjearvoja ammoniakille. Siksi hänen mielestään asukas ei hyödy mitään siitä, että joku käy mittaamassa korkeita ammoniakkipitoisuuksia. Hän muistutti, että eri ihmiset reagoivat eri tavalla samanlaisiin ammoniakkipitoisuuksiin ja varoitti siksi ammoniakkihysteriasta.

Tasakatosta tuli ongelmakatto

tasakatot.

Kosteusongelmia aiheuttivat myös epäonnistuneiksi riskirakenteiksi osoittautuneet tasakatot.

Tasakatot alkoivat yleistyä eräänlaisena arkkitehtuurimuotina 1960-luvulla. Kun harjakatot tekivät paluun vuoden 1972 Kangasalan asuntomessuilla, Rakennuslehden toimittaja ihmetteli, mihin kunnon harjakatot olivat ehtineet kadota runsaassa kymmenessä vuodessa. Hän arveli, että asemakaavat ohjasivat tekemään lähes pelkästään tasakattoja, jotka olivat arkkitehtien ja kaavoittajien suosiossa.

Asuntohallitus oli ollut yksi suunnannäyttäjistä. Lahelan asuntomessuille vuonna 1970 valmistui Asuntohallituksen koetalo, jonka oli suunnitellut Pentti Petäjä. Se oli neliönmuotoinen, matalaperustuksinen, tasakattoinen ja räystäätön. Lämmitysmuotona oli suora sähkölämmitys. Siinä oli siten kaikki mahdolliset virheet. Kangasalan messuille tehtiin samalla pohjalla kerrostalo, jonka rakensi ilman kilpailua sittemmin lahjusoikeudenkäynneissä surullisen kuuluisaksi tullut Noppa. Talo oli pesubetonipintainen, tasakattoinen, räystäätön ja parvekkeeton eli kaikkea muuta kuin hyvä esimerkki.

Tasakatot oli ilmeisesti aika suomalainen ilmiö, sillä vuonna 1974 Kattohuopayhdistys moitti harjakattojen yleistyessä, että uusien talojen ulkomuoto alkaa muistuttaa kovasti ruotsalaisia taloja, mitä liitto ei ilmeisesti pitänyt hyvänä.

Yhdistys tilasi vuonna 1974 kyselyn kattomuodoista. Vastaajina oli arkkitehteja, insinöörejä ja mestareita sekä rakennustarvikemyyjiä. Pientalon suosituimmaksi katoksi tuli loiva. Sitä kannatti lähes puolet, tasakattoa 28 prosenttia ja harjakattoa vain 22 prosenttia. Arkkitehdeista tasakattoa kannatti 35 prosenttia eli he olivat tässä valikoidussa porukassakin innokkaimmin tasakaton puolella.

Kun RIL teki ensimmäiset rakennusten veden- ja kosteuseristysohjeet eli RIL 107:n vuonna 1976, oltiin jo sen tosiasian edessä, että täysin vaakasuoria kattoja oli tehty paljon. Vaikka ongelmista oli jo jonkin verran tietoa, tasakattoja ei uskallettu kieltää, vaan niiden teko hyväksyttiin seuraavalla ehdolla: mikäli pitkäaikainen kokemus tai suoritetut kokeet osoittavat, että ratkaisu kestää veden jäätymisen aiheuttamat rasitukset tai veden jäätyminen on estetty.

Pari vuotta myöhemmin tuota ”hyvän rakentamistavan” ohjetta laatimassa ollut diplomi-insinööri Mikko Vahanen totesi, että jyrkkään kieltoon ei voitu mennä, koska kokemusta ei ollut riittävästi.

”Nyt alkaa olla jo riittävästi negatiivista kokemusta”, hän totesi.

Huopakattomateriaalien murtuminen oli tasakatoissa yleinen ongelma. ”Melkein aina yhtenä syynä on alimitoitus. Työselityksessä on ollut merkintänä 3-kertainen huopakate, ja siitä urakoitsijan on ollut helppo etsiä halvin 3-kertainen kate. Työselityksen määräys on täyttynyt ja urakoitsija on ollut tyytyväinen halpaan kattoon. Näin on syntynyt kuin huomaamatta otollinen rakenne murtumille”, sanoi rakennusmestari Sauli Kuntsi vuonna 1977.

Hän muistutti, että paras ja kalleinkaan katto ei kestä ilman säännöllistä tarkastusta ja huoltoa.

Vuonna 1978 Tasakattourakoitsijat laativat ohjevihkosen ”Toimiva tasakatto”, mutta se oli myöhässä. Vuotavia tasakattoja vaihdettiin jo yleisesti harjakatoiksi.

”On vaikea tehdä pysyvästi vedenpitävä vaakasuora katto”, Mikko Vahanen sanoi. ”Kylmässä ilmanalassamme sen tekee vieläkin vaikeammaksi kermien ominaisuuksien muuttuminen kovalla pakkasella. Vetolujuus pienenee ja bitumi kovettuu. Murtopinta on lasiin verrattava. Katolle lammikoitunut vesi repii jäätyessään syksyisin kermejä irti toisistaan sekä alustasta.”

Vahasen mukaan arkkitehtien epäterve vaakasuorien kattojen esteettinen ihannointi sekä rakennesuunnittelijoiden välinpitämättömyys ja kritiikitön suhtautuminen arkkitehtien vaatimuksiin, oli syynä siihen, että tasakatoista tuli ongelmakattoja.

”Yksi syy tehtyihin virheisiin oli myös kattourakoitsijoiden asenne: laajenevasta markkinakakusta piti saada valtaosa mihin hintaan tahansa”, Vahanen sanoi Kattourakoitsijaliiton kokouksessa.

Liiton nimikin oli jo vaihtunut tasakattojen heikon maineen vuoksi Tasakattourakoitsijoista Kattourakoitsijoiksi.

Kun diplomi-insinööri Erkki Tikkanen teki vuonna 1982 tutkimuksen tasakattojen vaurioista, hän yllättyi suunnitteluvirheiden edelleen suuresta määrästä. Monet virheelliset tasakatot olivat vielä niin uusia, että ne kuuluivat katteille annettavan 10 vuoden takuun piiriin. Hän arveli, että urakoitsijat olivat ilmeisesti vähin äänin korjanneet kattoja kertomatta suunnittelijalle suunnitteluvirheistä.

Erityisesti rakentamisen huippuvuosina 1973-1974 tehdyt tasakatot osoittautuivat vaurioalttiiksi. Virhelista oli pitkä: suunnitteluvirhe, joista pahimpana liian pieni kattokaltevuus, lujuudeltaan liian heikot katemateriaalit, riittämätön kateainekerrosten määrä, väärä katteen alusta, riittämätön lämmöneristeen tuuletus sekä läpivientien, räystäiden, liikuntasaumojen virheelliset tai huonot ratkaisut.

60 prosenttia tasakatoista ei saatu kuntoon edes korjaamalla.

Ongelmia oli ammattikohteissakin, sillä Rakennushallituksen 402 tasakattokohteesta yli sadassa eli neljäsosassa oli vikoja vuonna 1982.

Tilanne rauhoittui, kun suunnittelu, materiaalit ja työtekniikat paranivat, kattoihin tulivat minimikaltevuudet eikä pientaloihin enää tehty puhtaita tasakattoja.

Uusia riskejä tuli kuitenkin katemateriaalien maahantuonnin kautta. Yksikerroskatteilla pelataan kattokasinoa, otsikoi Rakennuslehti 19.4.90. Maassa oli kattosota, kun maahan oli tuotu yksikerroskatteita, joiden toimivuudesta ei ollut tietoa.

”RIL 107 vedeneristysohjeet eivät koske yksikerroskatteita. Ne ovat kateaineiden villiä aluetta”, Mikko Vahanen varoitti.

Katteille saatettiin antaa kilpailumielessä pitkiä takuuaikoja, mutta 1990-luvun lamavuosina yritys oli saattanut lopettaa toimintansa jo ennen takuuajan loppumista. Takuu kesti vain niin kauan kuin työmaalta lähteneen tekijän auton perävalot näkyivät.

Liian ohuista tiilijulkisivuista pääsi vesi läpi

Tasakatot olivat osa 1960-1970-lukujen laatikkoarkkitehtuuria. 1980-luvulla arkkitehtuuri vapautui tuosta laatikostaan, mikä toi uusia osaamishaasteita.

”Rakentaminen muuttui 80-luvulla monimuotoisemmaksi, mutta monimuotoisen ja ilmeikkään rakentamisen vaativat detaljit jäivät paikoin ratkaisematta”, Erkki Tikkanen sanoi.

Hän varoitti 1980-luvun alussa muun muassa yleistyneistä erkkereistä, joiden kautta vesi saattoi päästä rakenteisiin.

Ongelmia oli myös uuden paluun tehneissä tiilijulkisivuissa, jotka eivät olleet kuitenkaan entisen tyylisiä massiivirakenteita vaan hyvin ohuita ”kuorrutuksia” betonitalossa.

Koska rakennusoikeus mitattiin silloin rakenteen ulkopintojen mukaan, tilasivat rakentajat mahdollisimman ohuita julkisivuja. Varsinkin meren rannalla ne osoittautuivat riskirakenteiksi joutuessaan alttiiksi vaakasateille ja tuulelle, jotka painavat helposti vettä sisään.

Julkisuuteen pääsi Alkon Salmisaaren varasto- ja pullottamorakennus, jonka puhtaaksimuurattujen seinäpintojen saumat päästivät vuonna 1981 vettä lämmöneristeisiin. Alkon teknillisen osaston päällikkö Ahti Valpas varoitti sen seurauksena rakentajia puolen kiven tiiliseinien riskeistä.

”Niiden kanssa on oltava tarkkana. Puolen kiven paksuisen muurin läpäisseelle vedelle ei ole suunniteltu poistumistietä vaan se on päässyt kerääntymään rakenteisiin ja vesi on imeytynyt lämmöneristeisin. Se, että muuraukset pystysaumat vuotavat, näyttää johtuvan ilman nokkalaastia toteutetusta muuraustavasta.”

Nokkalaastin pois jättäminen oli hieman nopeuttanut työtä.

Professori Pentti Vähäkallion mukaan paluuta koko kiven tai puolentoista kiven rakenteisiin ei ollut vaan ohuen rakenteen erityisvaatimukset piti hänen mukaansa ottaa huomioon suunnittelemalla vedelle helppo valumistie.

Samanlaisia ongelmia paljastui 1980-luvulla Katajanokan asuinkerrostaloissa Helsingissä. Seinät oli rakennusoikeuden maksimoimiseksi tehty mahdollisimman ohuiksi. Talot oli tehty Tiilikeskuksen ohjeilla, mutta silti tiilen takana oleva tuuletusrako jäi niin kapeaksi, että laasti tukki sen. Vuonna 1980 valmistuneessa talossa havaittiin vaurioita pian sen valmistumisen jälkeen, mutta niitä korjattiin vielä 2000-luvulla. Samalaisiin julkisivutiilien vaihtamisiin jouduttiin monissa muissakin tuon aikakauden ”tiilitaloissa”.

Jopa presidentti Koiviston ostamassa talossa sadevesi tunki tiiliseinän läpi ja valui alaspäin.  Kun vastaan tuli ikkunakarmi, niin vesi haki erilaisia reittejä:  sisälle, seinärakenteisiin ja ehkä uloskin.

Suuret rakennuttajat, kuten Helsingin ATT tai Helsingin Sato tai heidän käyttämänsä suunnittelijat eivät reagoineet ongelmiin. Rakennusliikkeidenkin oli vaikea puuttua asiaan, sillä laskentavaiheessa suunnitelmat olivat valmiit ja niiden muuttaminen olisi ollut todella kallista. Esimerkiksi Otto Wuoriolla oli kuitenkin tapana lähettää urakkasopimuksen jälkeen tilaajalle kirje, jossa edellytettiin julkisivun suunnittelua vettä pitäväksi.  Eräs ratkaisu oli lisätä ikkunakarmin päälle pelti, joka ohjasi sadeveden ulos, kertoi Otto Wuoriolla työskennellyt Timo Sääksvuori.

Hänen mukaansa hämmästyttävän samanlaisia virheitä on tehty vuosista ja vuosikymmenistä toisiin.

Kun Helsingin rakennusvalvonta kartoitti yleisimmät rakennusvirheet vuonna 1993, kerrostaloissa riesana olivat edelleen julkisivut ja pientaloissa kosteusvauriot.

Yli-insinööri Keijo Sihvosen mukaan yksi syy ongelmiin oli rakennusinsinöörien koulutuksessa. ”Rakennussuunnittelija koulutetaan lujuuslaskijaksi, ei rakennusfysiikan asiantuntijaksi. Rakentajilla puolestaan on jatkuvasti ollut taipumus omaksua ratkaisuja ja toimintatapoja, joiden riskejä ei ole riittävästi testattu ja tunnettu.”

Rakennusvalvonta ei voinut puuttua edes selviin riskirakenteisiin. Sihvonen mainitsi esimerkkinä Ruoholahden Jaalapuistoon rakennettavan talon. Sen seinärakenne oli samanlainen, joka oli osoittautunut Katajanokan vastaavanlaisissa merenrantaolosuhteissa huonoksi.

”Mutta koska se täytti määräykset, ei rakennusvalvonta voinut estää sen käyttöä.”

Tingittyä suunnittelua ja vaarallisia kokeiluja

Rakentamisen laatua paljon tutkinut Erkki Tikkanen arvioi jo 1990-luvun alussa, että osa rakenteilla olevista rakennuksista tulee kärsimään kosteusvaurioista. Tinkiminen suunnittelukustannuksista oli hänen mukaansa yksi syy tähän.

”Suunnittelukustannusten minimoimiseksi toimistoissa on kyllä kehitetty runsaasti vakioratkaisuja. Heikkoutena on, että niiden soveltuvuutta kyseessä olevaan tapaukseen ei selvitetä.”

YIT:n talonrakentamisen toimialajohtaja Matti Haapala kirjoitti 1990-luvun puolivälissä, että yksi syy suunnitteluvirheisiin on kansallinen mieltymyksemme kaikkeen uuteen, jonka seurauksena rakentamisesta on tullut käytännön kokeilujen kenttälaboratorio.

”Rakennetussa ympäristössä erottuvat selkeinä viidestä kymmeneen vuoteen kestäneet kaavoituksen ja arkkitehtuurin virtaukset. Milloin on rakennettu betonipintaa, milloin tasakattoa, milloin erkkeriä, uloketta ja klinkkeriä ja toisinaan taas teräsrakennetta, lasia ja pian ehkä kerrostalotkin ovat puuta.”

”Kun yhden muotivirtauksen edellyttämästä tekniikasta on saatu käytännön kokemuksia ja erehdyksistä olisi otettavissa oppia, ollaan jo siirtymässä uuteen kokeilemattomaan arkkitehtuuriin ja materiaalivalikoimaan.”

Hänen mielestään on tämän kulttuurimme syytä, että olemme rakentaneet homeelle alttiita, räystäättömiä, peltoon vajonneita lättänöitä vailla kunnon kivijalkaa. Tähän kulttuuriin kuului hänen mukaansa myös se, että tilaaja ajattelee vain halvinta hintaa ja muutenkin riisuttuja suunnitelmia riisutaan lisää.

Betoni ei ehtinyt kuivua kovassa kiireessä

1990-luvulla rakentamisen kustannuspaineet ja pian myös kiire kasvoivat. Nokian rakennuttamat toimistohankkeet näyttivät mallia siihen, kuinka rakennusaikoja pystyttiin puristamaan. Sama ajattelu tuli muuhunkin rakentamiseen. Riskien toteutumista ei tarvinnut odottaa kauaa.

Kylpyhuonelaattojen irtoilu yllätti vuonna 1996 YIT:n Helsingissä Ruoholahteen tehtävässä asuntokohteessa. Siitä aiheutui miljoonan markan kulut. Joissakin kohteissa kaikkien asuntojen laatat halkeilivat jo ensimmäisen vuoden aikana.

”Yksi syy irtoilulle on se, että rakentamisen entistä kiivaamman tahdin vuoksi seinät eivät ehdi kuivua riittävästi ennen laatoitusta. Nopean rakentamisen vuoksi seinäelementit ovat suhteellisen tuoreita laattoja kiinnitettäessä. Syynä ovat myös työvirheet, kun on valittu halvimmat tekijät”, Rakennuslehti kirjoitti.

”Vikaa on ollut myös laasteissa ja liimoissa, jotka eivät sovellu nykyiseen kiivastempoiseen rakennusrytmiin”, kertoi YIT:n Uudenmaan aluerakentamisyksikön päällikkö Kari Toikka.

Taloon tehtiin ääneneristyssyistä kaksinkertainen ns. uiva betonilattia. Uuden rakenteen kuivumisesta ei ollut riittävästi testattua tietoa, mikä tuli ilmi kaakeleiden irtoamisina, ja myös parketit jouduttiin vaihtamaan. Kuivaustöitä tehneestä Fuktorista kerrottiin, että yhtiöllä riittää vastaavanlaisia töitä monissa uusissa taloissa.

”Taloja rakennetaan nyt niin kireällä aikataululla, ettei betoni ehdi kuivua kunnolla.”

Helsingin ATT:n kohteissa laattoja oli irronnut sekä betoni- että kipsilevyseinissä. Tällä kertaa syyksi paljastui liian nopea laastin kuivuminen. Ongelmia oli myös seinien kosteuseristyksissä.

”Eristystöiden vähäisen arvostuksen vuoksi siihen saatetaan sysätä ammattitaidoton harjoittelija tai apumies”, sanoi Gyprocin tuotepäällikkö Seppo Leimala.

Rakennuslehti käynnisti keskustelun siitä, pitäisikö rakennusaikojen lyhentämistä rajoittaa. ”Tumput suorana odottelusta ei hyödy kukaan”, YIT:n pääkaupunkiseudun asuntotuotannon johtaja Kari Inkinen vastasi tähän.

YIT:llä aikataulun lyhentäminen oli yrityksen yksi keskeisistä tulostavoitteista. Siitä kuitenkin luovuttiin vuonna 1997 kosteusriskien paljastuttua. Kehityshankkeeseen ”Kosteuden hallinta rakentamisessa” se otti kumppanikseen Lohja Ruduksen, Vaisalan ja Hummitestin.

Uivien lattioiden lisäksi myös runkorakenteissa ryhdytttiin käyttämään tavallista nopeammin kuivuvia ja tavallista vähemmän vettä sisältäviä betonimassoja. Merikannonrannan luksusasuntokohteessa Helsingissä betonirakenteille jätettiin noin viisi kuukautta aikaa kuivua.

Kosteuskysymysten vaativudesta kertoo se, että näistä ponnisteluista huolimatta YIT:llä on ollut vielä viime vuosinakin ongelmia niin Vantaalla Kanniston koulun kuin Helsingissä Malmin sairaalankin lattioiden kosteudehallinnnan kanssa.

Oulun rakennusvalvonta otti uuden virastopäällikkönsä Tapani Mäkikyrön myötä tässä asiassa edelläkävijän roolin.

”Oulun rakennusvalvonta edellyttää rakentajilta erillisen kuivatussuunnitelman laatimista rakentamiskosteuden hallitsemiseksi nopeutetussa rakennustuotannossa, Mäkikyrö kirjoitti vuonna 2001 Rakennuslehdessä.

Hän oli huolissaan siitä, että Oulussa 20 000 neliön laajuisia tai kahdeksan kerroksen korkuisia rakennuksia valmistuu kuudessa kuukaudessa. Erityisesti tällaista vauhtia oli vaadittu Nokian hankkeissa.

”Rakennustyön maksimaalisesta nopeudesta on tullut tärkeä kilpailutekijä rakentajaa valittaessa. Nopeissa suorituksissa on kuitenkin omat riskinsä, jotka voivat realisoitua tuntuvina jälkilaskuina.”

Uudessa,vuonna 2015 esitellyssä Kuivaketju10-hankkeessa Oulun rakennusvalvonta on listannut keskeisimmät kosteudenhallinnan riskit, jotta suunnittelija ja työmaa osaisivat löytää kulloiseenkin tapaukseen oikeat keinot niiden välttämiseksi.

Koneellisesta ilmanvaihdosta tuli ilmanvaihto-ongelma

Rakennusten sisäilmaongelmien syynä oli paitsi veden pääsy rakenteisiin myös se, että ilmanvaihto ei toiminut kunnolla eristeiden lisäämisen ja rakenteiden tiivistämisen jälkeen.

Vanhoissa rakennuksissa käytettiin painovoimaista ilmanvaihtoa ja ikkunatuuletusta. Ilmaa ulosvieviä hormeja oli keittiössä, pesutiloissa ja vessoissa. Ilmaa tuli sisään sitä varten suunniteltujen aukkojen kautta.

Koneellinen ilmanvaihto yleistyi 1970-luvulla. Rakennuksen ullakolla oli huippuimuri, joka veti ilmaa huoneistoista. Ulkoseinissä saattoi olla tuloilmaventtiili, mutta usein ajateltiin, että riittävästi korvausilmaa saadaan ikkunatiivisteiden vuotojen kautta. 1970-luvun puolivälin energiakriisin myötä niitäkin alettiin tukkia.

Energiakriisi synnytti laajasti julkisuutta saaneen käsitteen pullotalo, kun ilma ei kiertänytkään entiseen tapaan hyvin eristetyissä ja tiivistetyssä talossa.

Pullotaloista keskusteltiin Rakennuslehdessä vuonna 1979. ”Sellaisen tiiveyden saavuttaminen on vaikeaa eikä enää suotavaakaan. Mutta valitettavasti ei kylliksi tunneta pullon haittapuolia eikä etuisuuksiakaan. Toisaalta ei tunneta riittävästi myöskään vuotoja ja niiden vaikutuksia”, lehti tasapainoili kysymyksen kanssa, josta alan professoritkin ovat vääntäneet vuosikymmeniä kättä.

Viranomaiset siirsivät tässä asiassa asiantuntijavaltaa alan yhdistyksille eli lobbareille.

Ympäristöministeriö antoi vuonna 1984 uusien ilmanvaihtomääräysten laatimisen Lämpöinsinööriyhdistyksen tehtäväksi. Lehdistö villiintyi toimistoinsinööri Pirjo Kimarin mukaan tästä. Hän paheksui kirjoituksia, joissa pahasti riepoteltiin valmisteilla olevia määräyksiä. ”Eräs lehti puhui jopa ministeriön uudesta hukkaputkesta, toinen ministeriön ilmanvaihtovillityksestä tai uusista pakkomääräyksistä.”

Kimarin mukaan näiden kirjoitusten tarkoitus oli varmaankin ministeriön mustamaalaaminen, mutta samalla kielteisestä kirjoittelusta sai osansa koko ilmanvaihtoala. Kimari kiisti, että ministeriö olisi valmistelemassa mitään koneellisen ilmanvaihdon pakkomääräyksiä.

”Innokkaimmat LVI-miehet ovat tuomassa koneellista ilmastointia myös asuntoihin. Ilmastointilaitteiden myyntiä tämä ainakin lisäisi. Halvempi vaihtoehto on asunnon tuuletus tuuletusikkunan kautta”, todettiin TKK:n LVI-tekniikan laitoksen raportissa Tuuletuskäyttäytyminen ja sen vaikutus sisäilmaan.

TKK:n mukaan ikkuntatuuletus ei juurikaan lisää energiahukkaan ja oikein toteutettuna se on energiataloudellisesti edullisempi kuin pelkkä poistoilmanvaihto.

”On monia tilanteita, joissa koneellinen ilmanvaihto ei kykene vastaamaan tilapäisen ilmanvaihdon lisätarpeeseen. Tämä koskee esimerkiksi ruoanlaittoa ja suihkussa käyntiä. Oikeaoppinen, korkea ja kapea tuuletusikkuna aiheuttaa niin voimakkaan ilmavirtauksen huoneessa, että tuuletus voidaan hoitaa nopeasti”, raportti toteaa.

Toimistopäällikkö Risto Aurola sosiaali- ja terveysministeriöstä ihmetteli ilmanvaihtoalan hidasta tuotekehitystyötä. Hän arveli, että asia ei tule kuntoon ilman viranomaisten määräyksiä.

”Ei luulisi olevan mahdotonta rakentaa sellaista ilmastointia, jossa korvausilma tulee myös makuuhuoneeseen. Asuintaloissa pysäytetään usein energiansäästösyistä keskuspuhallin yöksi, jolloin ilmastontia kaivataan kuitenkin enemmän kuin päivällä.

Tiiviit talot edellyttivät hänen mukaansa sitä, että tuuletus on kunnossa. Pelkästään ilmastoinnin tehoa parantamalla ja johtamalla korvausilma järkeviä teitä asuntoihin, voitaisiin monet ongelmat välttää.

”Jos tiiviissä asuintalossa kosteutta pääsee kertymään rakenteisiin, saattaa seurauksena olla bakteerien, sienien, hiivojen ja homeiden pesiytyminen”, hän arvioi.

Ruotsissa jo tunnistettu Sairaan rakennuksen syndrooma esiteltiin vuonna 1984 VTT:n järjestämässä tilaisuudessa. Sairas-rakennus-oireyhtymäksi kutsuttii uusissa, koneellisesti ilmastoiduissa taloissa havaittuja sairausoireita.

”Sairaassa rakennuksessa asuvat tai työskentelevät ihmiset valittavat epämiellyttävistä hajuista, väsymyksestä, päänsärystä ja hengitysteiden ärsyyntymisestä”, määriteltiin tämä syndrooma myöhemmin.

LVI-alan mukaan energian säästö oli osasyyllinen sisäilman heikkenemiseen. ”Kun rakennusta on tiivistetty, on samalla ilmanvaihtoa pienennetty, vaikka sitä olisi pitänyt lisätä.”

Joidenkin mielestä ongelman syy oli uusissa materiaaleissa, jotka erittävät sisäilmaan erilaisia kemiallisia tai biologisia aineita, jotka aiheuttavat sitten oireita. Monet tutkijat arvelivat, että oireet johtuvat eri aineiden yhteisvaikutuksesta.

Joidenkin mielestä kyse oli myös psykologiasta. Kun ihmisille kerrotaan sisäilmaongelmista, he alkavat niitä myös tuntea, ajateltiin jo 1980-luvulla.

Vuonna 1987 ympäristöministeriön insinööri Esko Kukkonen kävi katsomassa Ruotsissa sairaiksi todettuja lastentarhoja. ”Ne on nyt tutkittu ja todettu, että kyseessä ovat olleetkin syntymävirheet. Ne ovat olleet susia syntyessään”, hän kirjoitti.

Lämmöntalteenotolla varustetut ilmanvaihtokoneet syntyivät 1970-luvulla maksimoimaan energian hyväksikäyttöä. Päätavoite, hyvä sisäilman laatu, jäi kuitenkin toteutumatta. Vuonna 1988 julkaistu tutkimus LTO-koneista paljasti, että tuloilma oli liian kylmää ja sisäilman laatu heikkoa. Huolto ja puhdistus oli vaikeaa ja epäkäytännöllistä. Kojeiden käyttöaste oli olematon, vain 5-20 prosenttia, vedon ja jäätymisen vuoksi. Energian säästön nimissä tai melun takia koneita pysäytettiin yöksi. Bakteerikannan kasvu kanavistossa ja kondenssivesi aiheuttivat ongelmia.

terve

”Huonosti hoidettu ilmanvaihtojärjestelmä aiheuttaa suurimman osa ilman epäpuhtauksista”, todettiin silloin Healthy Building kongressissa Tukholmassa.

Kuopion yliopiston yhdyskuntahygienian laitos tutki vuonna 1987 kolmea erilaista ilmanvaihtojärjestelmää. Tulos oli, että asukkaat kokivat koneellisen ilmanvaihdon repivänä. Lisäksi he kokivat ulkoilman puhtaammaksi kuin putken kautta tulevan, vaikka todellisuudessa näin ei olisi ollutkaan.

Tutkijoiden johtopäätös oli, että rakentamismääräysten ohjetta ilman vaihtumisesta tulisi laskea eli kerroin pitäisi laskea 0,5:stä 0,2:een, jolloin ilmanvaihto ei olisi niin repivää.

Toivomukseen ei tartuttu.

”Ympäristöministeriön kiinnostus jatkotutkimuksen on ollut laimeaa”, apulaisprofessori Taisto Raunemaa totesi.

Hän ihmetteli, että kun Suomessa käytettiin vuosina 1983-86 suuressa sisäilmaprojektissa rahaa yli viisi miljoonaa markkaa, niin lähes kaikki meni tekniikan tutkimiseen, mutta vain vähäinen osa terveysvaikutusten tutkimiseen.

LVI-tekniikan professori Olli Seppänen TKK:sta totesi vuonna 1990, että tiiviissä rakennuksessa painesuhteiden hallinta on oleellisesti vaikeampaa ja toisaalta mitättömätkin vuotoreitit voivat generoida sisäilmaongelmia, kun korvausilmaa vuotaa rakennukseen hallitsemattomasti.

Ruotsissa yksi syy huonolle sisäilmalla löydettiin vuonna 1996 huonosti toimivista ilmastointilaitteista. 80 prosenttia puutteista johtui huonosta hoidosta ja ylläpidosta. Likaiset kanavat oli tyypillinen vika. Hoidonpuute johtui pitkälti siitä, että asennukset olivat liian monimutkaisia.

”Jos on hankkinut koneellisen ilmanvaihdon, on syytä huolehtia, että se on päällä jatkuvasti”, yli-insinööri Helena Vuorelma (nykyisin Säteri) ympäristöministeriöstä sanoi. ”Ilmanvaihto alkaa helposti virrata putkistossa väärään suuntaan, jos ilmanvaihtokoneet välillä pysäytetään. Näin poistokanaviin takertunut lika voi pöllähtää takaisin.”

Energiakriisin aikana tuli ohje, jonka mukaan ilmanvaihto tulee sulkea yöksi. ”Ohje oli täysin väärä”, Vuorelma sanoi.

Ilmanvaihto levittää eristeistä irtoavia kuituja

Lähes kaikkien 1970-90-luvulla valmistuneiden julkisten rakennusten ilmakanavissa ja akustoinnissa käytettiin villapohjaisia tuotteita.Vasta 2010-luvulla paljastui, että kuidut irtovat ikääntyessään aiheuttaen ärsytystä, joka muistuttaa paljon homeoireita.

Villalevyjen kuitujen korkea pitoisuus huoneilmassa voi nousta ongelmaksi varsinkin, jos pintoja ei siivota säännöllisesti. Hyväksymisen raja-arvona on keskimäärin 0,2 kuitua neliösenttimetrillä.

Kuidut voivat aiheuttaa erilaisia ylähengitysteiden, silmien ja ihon ärsytysoireita ja ne saattavat altistaa ylätiehengitysteiden tulehduksille. Silmiä ärsyttävä vaikutus perustuu siihen, että kuidut silmiä räpytettäessä hankaavat ja rikkovat silmän ja luomien pintoja.

Hengenvaaralliseen asbestiin mineraalivillakuituja ei voi kuitenkaan verrata, sillä niiden vaikutukset ovat tutkimustiedon pohjalta lähinnä lyhytaikaisia. Suomessa kaupan olevia lasivilla- ja vuorivillakuituja ei ole luokiteltu Työterveyslaitoksen mukaan syöpävaarallisiksi.

Eristeissä sideaineena käytetty fenoliformaldehydi voi valmistusvaiheessa herkistää ihoa. Merkittävämpää on se, että kostuessaan sen sidokset heikkenevät ja eristemateriaali vähitellen hajoaa. Lisäksi hartsin kastuessa tuotteesta pääsee epämiellyttäviä hajuja.

Irtoavat kuidut ovat varsin painavia, joten ne pyrkivät laskeutumaan tasomaisille pinnoille. Niiltä ne tarttuvat ihmisen iholle käsien kautta.

Työterveyslaitoksen erikoismittaushygieenikko Reima Kämppi kertoo löytäneensä 25 vuoden aikana analysoimistaan useista tuhansista sisäilmanäytteistä runsaasti villakuituja.

”Homeongelmasta on ollut kyse vain muutamia kymmeniä kertoja”, Kämppi kertoo.

Reima Kämppi pitää selviönä, että hengitystieoireilu päiväkodeissa ja kouluissa on monissa tapauksissa ei niinkään homeen kuin villakuitujen aiheuttamaa tai ainakin myötävaikuttamaa.

Helsingin kaupungin tilakeskuksen projektinjohtaja Veikko Saukkonen, jolla on pitkäaikainen kokemus myös VTT:llä, kertoo kohdanneensa uransa varrella lukuisia tilanteita, joissa on esiintynyt hengitystieoireilua rakenteiltaan terveeksi todetussa talossa.

”Esimerkiksi keskisuomalaisessa terveyskeskuksessa puolet henkilöstöstä poti hengitysteidensä takia. Kun asia tutkittiin, selvisi että voimakas ilmavirta irrotti kuituja äänieristyskanavasta. Siinä oli suojaamattomana reikälevyn takana jätevillapaloja, joista kuidut olivat irronneet huoneilmaan”, Saukkonen kertoo.

Vuoden 2017 Sisäilmastoseminaarissa puhunut Tuomo Kollanen Vahasen toimistosta nosti  esiin korjauskeinoiksi vanhojen tuotteiden vaihtamisen uusiin, mineraalivillapintojen peittämisen kuituja läpäisemättömällä alumiinipaperilla tai akustiikkalevyjen reunojen sidontakäsittelyn esimerkiksi maalaamalla.

Lisäksi on syytä huolehtia puhdistamisesta ja mahdollisesti myös rakenteiden tiivistyksistä. Muuten riski on, että oireita esiintyy korjausten jälkeenkin.

Kämppi pitää riittävää ylläpitosiivousta järkevänä tapana ratkaista ongelma, jos ei ole mahdollista tai varoja vaihtaa rakenteita tai muuttaa ilmanvaihtoteknisiä yksityiskohtia. Ongelmaksi voi tosin jäädä se, että monissa julkisissa tiloissa on katon rajassa pintoja, joihin on hankalaa ulottua päivittäisessä puhtaanapidossa.

Ilmanvaihtokanavien äänenvaimentimien kuitukorjauksissa on otettava huomioon sekin, että äänenvaimennus heikkenee merkittävästi käytettäessä pinnoitteita.

Suodattava päätelaite saattaa auttaa

Ilmanvaihdon kuitulähteet koetaan Kollasen mukaan aina ongelmallisemmiksi ja tärkeämmiksi korjata kuin akustiikkalevyjen.

Ilmanvaihtolaitteiden suodattavasta huonekohtaisesta päätelaitteesta on Suomessa kokemuksia muutaman vuoden ajalta. Kuvassa on Climeconin FIXI-M-tuotteita luokkahuoneessa. Tuloilmalaite varmistaa puhtaan ja vedottoman sisäilman luokkahuoneisiin, suodattaa tuloilmasta epäpuhtaudet sekä estää kanavien kautta kulkeutuvien villapölyjen ja muiden epäpuhtauksien pääsyn huonetilaan.

Sisäilmastoseminaarissa Piia Markkanen Insinööri Studiosta esitteli helsinkiläisen vuonna 1986 valmistuneen toimistorakennuksen, jonka käyttäjät olivat valittaneet silmien oireista, kasvojen ihottumasta ja pään tuntumiselta raskaalta. Rakennuksesta ei löytynyt mikrobivaurioita, mutta sen sijaan mineraalivillakuitujen määrä oli iso. Niiden lähteeksi paljastuivat ilmanvaihtokanavat. Kuitupäästöt saatiin kuriin F7-luokan kasettisuodattimella.

Korjaustapa on yksinkertaisuudessaan sellainen, että ilmanvaihtokanavien huoneenpuoleisiin päihin asennetaan kasettisuodattimella varustettu päätelaite. Ilmamäärät saatiin säädettyä huonekohtaisesti, jolloin päästiin eroon isoista paine-eroista. Lisäksi vuosien aikana kertyneet mineraalivillakuidut puhdistettiin pinnoilta.

Laajempaan remonttiin ei haluttu lähteä, koska rakennuksen peruskorjaus oli lähestymässä.

Veikko Saukkonen kertoo tunnistavansa tilanteet, joissa tällainen ratkaisu voi tulla kyseeseen.

”Noin 95 prosentissa 1970- ja 1980-luvuilla valmistuneista kouluista ja päiväkodeista sisäilmaongelmat johtuvat nimenomaan villakuiduista”, Saukkonen sanoo omana arvionaan.

”Joskus tähän yhdistyy homevaurioita, mutta ilmanvaihtokanavien ja -koneiden villaeristys on kyllä yleisin syy. Kaikkia rakennuksia ei voi eikä edes tarvitse perusteellisesti saneerata, joten on hyvä asia, että ongelma on yleensä korjattavissa muutenkin.”

2000-luvun taloissa villatuotteet on varustettu kuitujen irtoamisen estävillä pinnoitteilla. Myös sideaineiden tartunta on parantunut. Itse sideaineet ovat pitkälti samat, mutta ne ovat nykyisin jakautuneet tasaisesti levyn koko pintaan

”Eristystuotteita, joista kuituja ei irtoa, on toki ollut tarjolla jo vuosikymmeniä, mutta yleensä kysyntä kohdistuu halvempiin tuotteisiin, joita käytettäessä kuitujen irtoaminen on edelleen ongelma. Tuotteen tilaaja ei runsaiden esimerkkien valossa yleensä sitä tiedä”, Kämppi sanoo. Tämä selittää sen, että kuituongelmia on jonkin verran tavattu myös 2000-luvun taloissa.

”Villapohjaisia akustiikkalevyjä saa nykyään erilaisilla pinnoitteilla päällystettynä. Vastaavat akustiikkaominaisuudet saa kyllä aikaiseksi myös täyssynteettisillä levyillä tai puukuitulevyillä”, Saukkonen sanoo

Painovoimaiseen ilmanvaihtoon ei haluttu palata

Vuonna 1979 LVI-päivillä todettiin, että peruskorjauksissa painovoimaista ilmanvaihtojärjestelmää ei ole syytä muuttaa koneelliseksi, jos ilmanvaihto on ollut tyydyttävä ja ellei ikkunoita ole tehty avaamattomiksi. Taustalla oli sisämininisteriön ohjekirja, jonka mukaan painovoimaista ilmanvaihtojärjestelmää ei ole syytä muuttaa tarpeettomasti koneelliseksi.

”Uusin ja monimutkaisin tekniikka, jossa on lämmön talteenotto tai ilman kostutus, sopii vanhalla tekniikalla varustettuihin taloihin usein varsin huonosti. Laitteet saattavat myös osoittautua vanhassa rakennuksessa paitsi epätaloudellisiksi myös huonosti toimiviksi.”

Alhaiset investointikustannukset, sähköenergian säästö ja tyytymättömyys koneelliseen ilmanvaihtoon nostivat 1990-luvun alussa painovoimaisen ilmanvaihdon suosiota Pohjoismaissa. Suosion kasvu loi paineita ajantasalla olevan tiedon tuottamiseen painovoimaisen ilmanvaihdon suunnittelua varten.

Jorma Säteri VTT:stä (nykyisin Sisäilmayhdistyksen johtaja) oli projektinjohtajana pohjoismaisen rakentamismääräyskokoelman sisäilmavaliokunnan teettämässä painovoimaista ilmanvaihtoa ja sen suunnittelua koskevassa tutkimuksessa.

”Painovoimaisen ilmanvaihdon mitoitus on selvästi vaativampi työ kuin koneellisen järjestelmän mitoitus”, hän sanoi Auri Häkkisen haastattelussa vuonna 1996.

”Tiivis rakentaminen on painovoimaisenkin ilmanvaihdon perusedellytys. Se asettaa suuria haasteita ilmanvaihdon suunnittelulle. Koska tiivis vaippa ja liian pienet korvausventtiilit yhdessä johtavat riittämättömään ilmanvaihtoon, on poistohormit ja korvausventtiilit mitoitettava tarkasti.”
IMG_2634

Painovoimaisen ilmanvaihdon suurimpia ongelmia oli Säterin mukaan ilmavirtojen hallitseminen muuttuvissa sääolosuhteissa.

Eräs ratkaisu on korvausilman kanavointi katolta huoneisiin. Siihen on mahdollista lisätä ilman suodatus ja lämmön talteenotto. Tällöin hormien virtausvastus kuitenkin kasvaa niin paljon, että poistopuolelle tarvitaan matalapaineinen apupuhallin, joka toimii tarvittaessa. Järjestelmässä yhdistyvät painovoimaisen ilmanvaihdon hyvät puolet, alhainen sähkönkulutus ja meluttomuus ja koneellisen ilmanvaihdon hyvä energiatalous sekä tuloilman suodatusmahdollisuus, Säteri arvioi.

Painovoimaista ilmanvaihtoa lähdettiinkin kehittämään tältä pohjalta, vaikkakin esimerkiksi Pauligin Vuosaareen suunnittelema toimistokohde jäi tältä osin pelkäksi ideaksi osin teollisuuden vastustuksen vuoksi. Kun Rakennuslehti esitteli sen, niin suuren ilmanvaihtolaitteita tekevät yrityksen toimitusjohtaja soitti ja kysyi, aiotteko te lopettaa kaiken ilmanvaihtoalan ilmoittelun lehdessä.

Allergiatalo tehtiin vanhan töölöläistalon opeilla

Tekniikan lisensiaatti Yrjänä Haahtela sai vuonna 1997 Allergialiitolta haastavan tehtävän. Hänen piti rakennuttaa liitolle ns. terve talo Helsinkiin. Hän kertoi vierastavansa Keuhkovammaliiton Kuopiossa kokeilemaan hitech-mallia ultrapuhtaine tiloineen. Haahtelan mielestä terveellinen talo syntyisi nojautumalla vanhaan, hyvään rakentamisperinteeseen.

Esikuvaksi hän otti 1900-luvun alun töölöläinen kerrostalon, joka on rakennettu massiivimuurauksena ilman lämmöneristeitä ja koneellista ilmanvaihtoa. Hyvän sisäilman edellytyksiä parantaa 3,5 metrin huonekorkeus, joka valittiin Allergiataloonkin.

Haahtela sanoi, että näissä vanhoissa taloissakin on ollut ongelmia, mutta talojen vahvuus on siinä, että vaikka niihin pääsisi kosteutta, rakenteet ovat kuitenkin niin anteeksiantavat (vikasietoiset), että kosteus ei yleensä aiheuta ongelmia.

Ainoastaan vilkkaan Paciuksenkadun puolelle tuli koneellinen ilmanvaihto.

Ratkaisu vaati eduskunnalta poikkeusluvan, sillä se ei täyttänyt energiamääräyksiä. Tätä kompensoitiin vaatimustasoa paremmilla ikkunoilla ja ylä- ja alapohjan lisälämmöneristyksellä.

Talotekniikka-lehden entisen päätoimittajan Martti Lohen Rakennuslehteen kirjoittama juttu valmiista talosta kertoi, että tavoitteisiin oli kohtuullisen hyvin päästy.

”Olemme pystyneet osoittamaan, että hyvän sisäilmaston synnyttäminen on hyvin pitkälle tahtotilakysymys. Tietämys ja keinot ovat olemassa”, Allergia- ja Astmaliiton sisäilma-aseman johtaja, tekniikan tohtori Risto Ruotsalainen sanoi.

”Sisäilmaluokituksen S1-luokan vaatimukset eivät aivan täyty, vaikka sisäilman laatu on hyvä. Ilmanvaihtojärjestelmään ei sisällytetty kostutusta, joten pakkaskeleillä ilma on ajoittain tavoitearvoja kuivempaa. Myöskään huonekohtaista lämpötilan säätöä ei ole, joten S1-luokan vaatimuksia ei saavuteta kaikkein helteisimmillä säillä.”

Kokeilu ei saanut jatkoa.

2000-luvun jatkuvasti kiristyneet energiamääräykset johtivat siihen, että painovoimainen ilmanvaihto ei ollut meillä enää realistinen vaihtoehto. Tanskalaisissa kouluissa se on yleinen, mutta vaikka Suomi muuten on pitänyt Tanskaa esikuvana energiansäästössä, niin tässä asiassa näin ei ole tehty.

Yhtenä selityksenä tälle on käytetty sitä, että Suomen ilmasto on Tanskaa kylmempi, millä olisi vaikutusta painovoimaisen ilmanvaihdon toimivuudelle ja energiansäästötavoitteille. Toisaalta painovoimainen ilmanvaihto toimii myös Ruotsissa, jossa myös on kylmää ja Suomen ohella Euroopan puhtain ulkoilma.

Helsingin rakennusvalvontaviraston nykyinen johtaja Lauri Jääskeläinen kirjoitti vuonna 2000, kuinka painovoimainen ilmanvaihto on herätetty henkiin Ruotsissa. Jo kymmenissä koulu- ja toimistorakennuksissa on toteutettu uuden sukupolven täsmäilmanvaihtoa jota kutsutaan hybridiksi.

”Painovoimainen ilmanvaihto on tullut Ruotsiin jäädäkseen. Koneellinen ilmanvaihto, joka teoriassa toimii hyvin, ei käytännössä ole vastannut odotuksia. Suurin yksittäinen ongelma on ollut kanavat ja niiden puhtaus.”

Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa vuonna 2010 Harri Hurme vertaili sisäilman laatua painovoimaisen ja koneellisen ilmanvaihdon kohteissa. Tutkimuksessa mitattiin sisäilman laatua (hiukkaset, IO-suhde, lämpötila, kosteus ja hiilidioksidi) omakotitaloissa, joissa oli painovoimainen ilmanvaihto, ilmanvaihto- lämmitys tai koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto. Koneellisella ilmanvaihdolla ei tulosten perusteella saavuteta merkittävästi parempaa sisäilman laatua tutkittujen parametrien osalta – suurin alenema oli CO2-pitoisuuksissa.

”Jos koneellisen ilmanvaihtojärjestelmien oikeat säädöt ja huollot olisi tehty ennen mittauksia, koneellisen ilmanvaihdon vaikutus olisi voinut olla parempi”, Hurme arvioi.

Ehkä vaikutusta on ollut myös päättäjien henkilökohtaisilla kokemuksilla.

Helsingin Sanomissa 5.2.2016 ympäristöministeriön ylijohtaja Helena Säteri kertoi tööläisasunnosta: ”Ilma oli likaista, ja sitä piti suodattaa. Ihmiset olivat tapetoineet venttiilejä kiinni. Painovoimainen ilmanvaihto ei pystynyt pitämään ilman laatua niin hyvänä.”

Ympäristöministeriössä on pidetty huolta siitä, että painovoimaiseen ilmanvaihtoon ei ole enää paluuta. Asumisterveysasetus määrittää, että kouluissa opetustilan ilman pitää vaihtua kertaalleen kahdessa tunnissa. Tähän päästään vain koneellisella ilmanvaihdolla. Jatkossa vaatimus kiristyy entisestään, kun ulkoilmalle asetetaan suodatusvaatimukset.

Kouluja remontoitaessa painovoimainen ilmanvaihto on vaihtunut joitakin suojelukohteita lukuun ottamatta aina koneelliseen. Monesti tätä on perustettu esimerkiksi energian säästöllä, vaikka tämä lupaus ei läheskään aina ole toteutunut.

Helsingissä on enää alle kymmenen koulurakennusta, joissa on painovoimainen ilmanvaihto. Näille kouluille on annettu ohjeet ikkunoiden avaamisesta ja tuuletuksesta, ja oppilasmäärää on luokissa rajoitettu.

Ennen homeongelmaa syntyi lattiasieniskandaali

IMG_2628

1960-luvun hatarissa pientaloissa ei ollut juurikaan sisäilmaongelmia. Esimerkiksi lattiasienitapauksia oli ennen vuotta 1975 vain pari kolme vuodessa. Kun peruskorjaustoiminta ja energiaremontit alkoivat energiakriisin myötä vilkastua, alkoi vauriotapaustietoja virrata VTT:lle. Lattiasieniä esiintyi usein rakennuksissa, joihin oli saneerauksen yhteydessä rakennettu sauna ja pesuhuone.

VTT:n mukaan ilmoituksia lattiasienestä oli tullut jo kuutisenkymmentä, kun tavallisesti määrä oli yhdestä kahteen vuodessa. Jokaisen ilmoituksen yhteydessä oli lisäksi kerrottu naapureista, joilla oli sama ongelma. VTT:n mukaan osa niistä johtui vaahtomuoviruiskutuksista, joita oli tehty runsaasti edellisinä vuosina.

VTT suositteli saneerausten lopettamista, kunnes on ehditty selvittää lattiasienten torjuntakeinot.

Virheellisesti peruskorjatut talot olivat alkaneet lahota lattiasienen leviämisen vuoksi noin parin vuoden kuluttua saneerauksesta. Erityisen paljon tapauksia oli Pohjanmaalla. Lapualla oli asian johdosta noussut jopa kansanliike.

Lattiasieni aiheuttaa ruskolahoa, jonka seurauksena puu muuttuu rusehtavaksi ja halkeilee etenkin poikkisuunnassa. Sienen kasvu alkaa rakennuksen kosteassa ja tuulettamattomassa tilassa. Tietyn kasvuvaiheen jälkeen sieni muodostaa itiöemän ja tämä itiöpöly leviää laajalle alueelle. Sientä levittävät juuri nämä itiöt.

Tehtyjen selvitysten mukaan lattiasieni heräsi aktivoitui, jos puurakennuksessa muutettiin pohjarakenteiden tuuletusolosuhteita. Esimerkiksi tiiviin lattiapinnoitteen asentaminen vanhan lautalattian päälle näytti olevan riittävä ärsyke.

Viranomaisten taholta oli nimenomaan suositeltu peruskorjausta vaihtoehdoksi uuden rakennuksen rakentamiselle. Lainoja myönnettäessä oli jouduttu hyväksymään melko puutteellisiakin peruskorjaussuunnitelmia. Kirvesmiehet tekivät korjaustyöt kuten naapurissakin, joten sama ”ruttotauti” levisi talosta taloon ja kylästä kylään.

1764_001

Joensuun kartano Halikossa, joka nykyisin kuuluu Björn Wahlroosille, oli tunnetuin esimerkki lattiasienen turmelemasta talosta. Sieni ilmaantui pari vuotta talon saneerauksen jälkeen. Saastuneet tammipaneelit poistettiin, mutta sieni ilmaantui kahden kuukauden kuluttua uudestaan. VTT kutsuttiin apuun ja lattiasta poistettiin kaikki puuosat ovenkarmeja myöten, betonilattia revittiin pois ja maata kaivettiin puolen metrin vahvuudelta. Tilalle tuotiin soraa, joka käsiteltiin boraksilla. Uusi betonilaatta bitumoitiin ja päälle valettiin vielä toinen laatta, jotta betoniin ei jäisi edes mikroskooppisia halkeamia. Oven puukarmi korvattiin teräksellä. Tiiliholvit käsiteltiin myrkkyliuoksilla.

VTT:n assistentti Alli Stenbäck totesi vuonna 1976, että kenellä tahansa maanviljelijäperheellä ei ole mahdollisuuksia näin laajoihin korjaustoimenpiteisiin eikä mahdollisuuksia kutsua asiantuntijoita Helsingistä saakka.

Maatilahallitus antoi hätäohjeet lattiasienen torjumiseksi. ”Sieni näyttää lähteneen liikkeelle vanhoissa rossipohjaisissa, ryömintätilan kanssa rakennetuissa maalaistaloissa. Sienen synnyn pääsyitä ovat rossipohjan aukkojen tukkiminen tai rossipohjan korvaaminen betonilattialla. Betoni ja puu ovat kosketuksissa ilman riittävää kosteuseristystä, puurakenne on jäänyt täytesorakerroksen kanssa kosketuksiin, kosteuseristys on sijoitettu virheellisesti tai sokkelin sisäpuolelle jäänyttä vettä ei ole johdettu pois.”

Yliarkkitehti Eero Väänänen totesi, että peruskorjauksen yhteydessä rakenteita ei tulisi muuttaa oleellisesti entisestään.

Asuntohallituksen ylitarkastaja Antti-Pekka Miettisen mukaan peruskorjaussuunnitelmien vajavaisuuteen ei voitu puuttua, koska silloin korjaukset olisivat vähentyneet melko olemattomiin.

Asuntohallituksen korjausohjeissa kiellettiin vaahtomuoviruiskutusten käyttö purutäytteellä eristettyjen lautatalojen lisälämmöneristeeksi. Syynä oli vaahtomuovin kutistuminen. Alalle oli tullut paljon yrityksiä näitä ruiskutuksia tekemään.

”Polyuretaanivaahto olisi muotonsa pitävä, mutta kohtuuttoman kallis”, totesi rakennusarkkitehti Risto Eräpohja Asuntohallituksesta.

”Asuntohallitus on pohtinut vesiklosetin kieltämistä liian kalliina. Käytännössä on vain erittäin vaikeaa lähteä muuttamaan nykyistä vesikuljetukseen perustuvaa järjestelmää”, sanoi rakennusmestari Okko Laiho.

Lahottajasieniongelma jatkui Lapualla pahana jopa uusissa rakennuksissa. ”Vauriot ovat yleistyneet sen jälkeen, kun sauna- ja pesutilat alettiin suunnitella ja rakentaa päärakennuksen yhteyteen”, sanoi Lapuan rakennustarkastaja Toivo Mäki vuonna 1977.

Sienivauriotapausten määrä näytti Mäen mukaan olevan suoraan verrannollinen maapohjan laatuun ja kosteusolosuhteisiin. Kosteapohjaisilla savimaa-alueilla vaurioita esiintyi erityisen runsaasti. Useissa tapauksissa alapohjan tuuletus oli ollut heikkoa tai puuttunut kokonaan.

Tutkija Hannu Viitanen VTT:n puulaboratoriosta sanoi, että kuudessa tapauksesta kymmenestä lattiasieni oli aiheutunut putkiston vuodosta. Putkien sijoittamiseen oli hänen mukaansa kiinnitettävä enemmän huomiota, sillä rakenteiden sisällä niiden vuotoihin on vaikea kiinnittää huomiota. Lattiasienellä altistuivat helpoiten ryömintätilaiset ja betonisandwich-elementtilattiat.

Lattiasienen etenemistä ei onnistuttu vielä moneen vuoteen pysäyttämään. VTT:n tutkija Tuija Vihjavainen arvioi vuonna 1978 kohteiden kokonaismääräksi tuhat.

”Uutena lahoamiskohteena ovat tulleet mukaan kerrostalojen asuntokohtaiset sauna, joissa useinkin käsitellään vettä lähes päivittäin. Tavallisesti sähkökiuas kytketään pois päältä heti saunomisen jälkeen ja heitetään kiukaalle vielä viimeiset makoset.”

Puurakenteiden kolmevuotisessa lahotutkimuksessa päädyttiin vuonna 1979 siihen, että rakenteellinen lahontorjunta on ensisijainen suojaustapa. Kemiallista lahontorjuntaa eli kyllästetyn puun käyttöä suositeltiin sitä täydentämään.

Erityishuomiota VTT kiinnitti puuikkunoiden kestävyyden heikkenemiseen. Lahovaurioita oli tullut jo muutaman vuoden päästä asennuksesta. Syinä pidettiin teollista ikkunanvalmistusta ja aiempaa lahonalttiimpaa pintapuumateriaalia sekä rakenteellisen suojauksen laiminlyöntejä ja huonoja pintakäsittelyaineita. Lahovauriot keskittyivät ulkopuitteen alakappaleeseen, johon sadevesi helpoiten pääsi. Tyypillisiä ikkunoiden vauriokohteita olivat räystäätön pientalo ja kerrostalojen ylimmät kerrokset.

Vuonna 1980 lattiasienitapauksia tuli VTT:n tietoon edelleen 80-100 tapausta vuodessa. Useimmissa tapauksissa kyseessä oli muutama vuotta aikaisemmin virheellisesti peruskorjattu talo, mutta joukossa oli uusiakin taloja.

Alla olevassa kuvassa on VTT:n ohjeiden mukaan oikein korjattu rakenne.

kaavio1

 

Vaurioilla oli ollut tapana uusiutua korjausten jälkeen. Näin oli käynyt 20 tapauksessa 59 selvitetystä. Jos lahoa puuta oli jätetty poistamatta, oli onnistumisprosentti ollut vain 18, ja poistamisen jälkeen 89. Yksi syy epäonnistuneisiin korjauksiin oli se, että suunnittelijat olivat tietämättömyyttään käyttäneeet vääriä ratkaisuja.

Alla olevassa kuvassa on VTT:n ohjeiden mukaan oikein korjattu rakenne.

kaavio2Onnistumisiakin alkoi olla

”Joensuun kartanossa vuonna 1976 tehty korjaus on toiminut eikä uusia rihmastoja ole ilmaantunut”, kertoi isännöitsijä Holger von Knorring vuonna 1982. Myös Mikkelin ja Mäntyharjun kirkoissa lattiasienen leviäminen onnistuttu torjumaan.  Lattiasienimyrkkynä oli monissa kohteissa käytetty hyvällä menestyksellä ruokasuolaa.

Aivan täysin lattiasienestä ei päästy eroon, mutta epidemiaksi se ei ole enää yltynyt.

Turun Ruissalossa entisöidyssä Rettigin huvilassa Villa Saarrossa löytyi vuonna 1997 Suomen suurin lattiasieni, jonka halkaisija oli kaksi metriä. Sienirihmaston tappamiseksi rakenteet piti saada yli 40 asteen lämpöisiksi 36 tunnin ajaksi. Kellaritilat liekitettiin ja käsiteltiin boorilla, jotta sieni ei lähtisi uudelleen kasvuun. Ryömintätilaan tehtiin koneellinen tuuletus sen pitämiseksi kuivana.

Homeesta kasvoi edelleen jatkuva riesa

Pitkään vain lahoa pidettiin ongelmana puurakennuksissa. Pintapuun homehtumista tai sinistymistä sen sijaan pidettiin luonnollisena ilmiönä. Tämä ajattelu vallitsee edelleen monissa Keski-Euroopan maissa.

”Home- ja sinistäjäsienet aiheuttavat puussa lähinnä vain värivikaa, mutta lahottajasienet heikentävät puun lujuutta hyvinkin nopeasti”, Hannu Viitanen VTT:n puulaboratoriosta kirjoitti vuonna 1982 artikkelissaan rakennusten lahovaurioista. Toisessa kohtaa hän kirjoitti: ”Joka tapauksessa kasvavan sienen, olipa se vain homettakin, esiintyminen rakenteessa on osoitus siinä olevasta liiasta kosteudesta.”

Homeen yhteys sisäilmaongelmiin huomattiin pian 1970-luvun puolivälin energiakriisin jälkeen. Sisäilma oli heikentynyt, kun perustusten tuuletusaukkoja oli tukittu ja seiniin oli vedetty muovikalvoja ja uusia eristekerroksia. Vuonna 1982 Rakennuslehti uutisoi ensimmäistä kertaa homepölyongelmasta lattiasieniä koskevan jutun yhteydessä.

”Syynä on ilmeisesti asuntojen parantunut tiiveys mahdollisesti yhdessä tiettyjen rakennusvirheiden kanssa, jotka aiheuttavat sen, että kosteus ei pääse haihtumaan pois rakenteista. Joillakin paikkakunnilla terveysviranomaiset ovat mitanneet homepitoisuutta. Se on todettu normaalia huomattavasti korkeammaksi. Mitään homepesäkkeitä ei ole pystytty toistaiseksi paikantamaan.”

Ruotsista oli kantautunut tietoja homehtumisilmiöistä jo pidempään.

”Yli puolta miljoonaa ruotsalaista vaivaa kosteus ja home asunnossaan. Päivittäin tulee uusia hälytyksiä epätoivoisilta kiinteistönomistajilta. On nostettu rintama rakennusyrityksiä vastaan ja jopa hallitusta vaaditaan puuttumaan tilanteeseen. Kosteus rikkoo talouksia, aiheuttaa sairauksia ja särkee perheitä”, kertoi Rakennuslehden lainaama uutistomisto SIP vuonna 1983.

”Rakennusurakoitsijayhdistyksen puhemies Gunnar Lindgren pyrki vähättelemään ongelmaa. Hänen mielestään kosteusvahingot ovat hyvin vakava pulma, mutta ei niin laaja mitä nyt väitetään. Hän piti kohtuuttomana sitä, että vastuu kosteusvaurioista on asetettu pelkästään rakennusliikkeille. Muuttuneet rakennusnormit, uudet rakennusaineet ja talonomistajien tapa hoitaa kiinteistöjä pitäisi ensi harkita, jos aiomme torjua kosteusvahinkoja.”

Lääkärit riitelivät oikeudessa

valkeakoski

Valkeakoskelaisessa rivitaloyhtiössä huomattiin vuonna 1984, että siellä haisee muukin kuin selluloosa. Hajua kuvattiin helvetilliseksi ja aamuista oloa krapulaiseksi, vaikka illalla ei ollut otettu mitään. Asukkaat valittivat allergisia oireita ja vaativat kaupan purkamista. Asunnot rakentanut MNK-yhtiö kumosi kaikki väitteet perusteettomina. Kiistassa oli niin vahva ennakkotapauksen maku, että lehti arvioi, että tapaus menee korkeimpaan oikeuteen asti.

Rakennusliikkeen aluepäällikkö Jussi Heiskanen ilmoitti, että asunnonvaihtajia riittäisi, jos näillä perusteilla saataisiin kauppa puretuksi.

Molemmilla osapuolilla oli lääkäreiden lausuntoja väitteiden tueksi. Heiskanen vetosi lääkintöneuvos Pertti Sumarin lausuntoon, jonka mukaan asunnoissa mitatut homemäärät ovat niin pieniä, etteivät ne aiheuta allergisia sairauksia tai herkistymisiä homepölylle. Rakennesuunnittelija Erkki Juvalta pyydetyn lausunnon mukaan kiistellyt väliseinärakenteet olivat asianmukaiset (eli ajankohdan niin sanotun hyvän rakentamistavan mukaiset).

Lääkäri Paula Kuusisto oli asukkaiden kannalla. Heiskanen ihmetteli, miten tämä on ryhtynyt rakennusalan asiantuntijaksi suositellessaan asuntojen rakenteisiin suuria korjaustöitä.

Rakennuslehti puolestaan ihmetteli rakennusliikkeen joustamattomuutta. ”Kaiken lisäksi ikävä tapahtuma on omiaan heikentämään rakennusalan ennestäänkin alhaista arvostusta julkisuudessa”, Arto Rautiainen kirjoitti ja ilmoitti seuraavansa tapauksen etenemisen loppuun saakka.

Seurattavaa ja kirjoitettavaa homeesta onkin riittänyt, sillä tiedon lisääntyessä ongelma on pikemminkin laajentunut kuin helpottunut.

Oikeusmurhia ja mittausbisnestä

Oikeustapauksista on tullut näytön vaikeuden vuoksi hankalia kaikille ja joskus oikeudenkäyntikulut ovat olleet suuremmat kuin riidan kohteena olleen talon ostohinta.

juristitHomekorjausaalto toi 1990-luvun lopulla alalle uusia yrittäjiä analysoimaan sisäilman terveellisyyttä. Mikrosem-niminen yritys selvitti hometta elektronimikroskooppikuvilla. Niitä alettiin käyttää todisteina oikeudenkäynneissäkin. Tutkija Teija Mecklin varoitti, ettei mikrobimenetelmien tuloksia pidä käsitellä rakennusteknisistä selvityksistä irrallaan.

Vuonna 1998 Suomen Lääkärilehdessä julkaistiin laaja kirjoitus siitä, mitä lääkäreiden pitäisi tietää hometaloista ja homeongelmasta. Syynä oli se, että tieto oli hajanaista ja erilaisia mielipiteitä oli esiintynyt lääkärikunnan sisälläkin. Kirjoitus perustui 30 alan asiantuntijan kokoukseen. Suositus päätyi ohjeeseen, miten menetellä oikeustapauksissa. Siinä todettiin, että mikrobialtistuksen vaikutusta sairauteen ei voida osoittaa varmuudella vaan vain todennäköisyyksiin perustuen viisiportaisella asteikolla erittäin todennäköisestä erittäin epätodennäköiseen.

VTT:n erikoistutkija Jouko Rantamäen johtopäätös suosituksesta oli, että on parempi, että lääkärit varmentavat terveysriskit ja rakentajat vastaavat korjaustoimenpiteistä. Ongelmaksi jäi  luotettavien, nopeiden homemittareiden puute.

Mittareita kyllä kehitettiin ja mittaamisella bisnestä tekeviä riitti, mutta tulosten luotettavuus oli kyseenalainen oli kysymys sitten homeista otetuista elektronimikroskooppikuvista kuin muistakin homeitiöiden tunnistuskeinoista.

Eläinlääketieteen tohtori Eeva-Liisa Hintikka epäili vuonna 2011 Helsingin Sanomissa virheelliseksi sitä näkemystä, että sisäilman terveyshaitat olisivat nimenomaan vain homeista selittyviä.

Näin hän kirjoitti:

”Sisäilmaongelmat paisuivat 1990-luvun alussa vakavaksi terveyskysymykseksi. Syylliseksi löydettiin homeet, ja ihmisiä sairastuttavaa, monisyistä sisäilmaongelmaa ruvettiin ratkaisemaan yksinkertaisena homeongelmana. Sosiaali-ja terveysministeriö (STM) hyväksyi tutkimusmenetelmät sekä itiöpitoisuuksien raja-arvot ja siten vahvisti virallisen tutkimuslinjan.

Ympäristössämme on homeita kaikkialla, eikä steriiliä, homeetonta maailmaa ole. Suuri osa homeista on harmittomia, mutta osa niistä muodostaa myrkyllisiä aineita, mykotoksiineja, jotka on tunnettu elintarvikehygienian puolella vahvoina myrkkyinä jo vuosikymmeniä.”

STM on määrittänyt Asumisterveysohjeessa mikrobien aiheuttaman terveyshaitan tarkasti, mutta ohjeessa on ongelmia. Esimerkiksi näytteestä etsittävistä homeitiöistä ehkä vain noin kymmenen prosenttia saadaan viljelymenetelmillä esille eli 90 prosenttia tutkittavista itiöistä voi jäädä löytymättä. Toisaalta väärällä näytteenotolla homemäärät voidaan kasvattaa tähtitieteellisiksi.

Tapahtuiko virhe jo kaksi vuosikymmentä sitten, kun ruvettiin näkemään sisäilmaongelmat vain homeongelmana ja luotiin raja-arvot ja yksinkertaiset mittarit homeisuuden arvioimiseksi puutteellisin tiedoin?

Rakennusalan ammattilaiset ovat saaneet arvot annettuina: korjausten jälkeen homeitiöiden määrien pitää olla normaalitasolla tai korjaus täytyy uusia. Homeet on demonisoitu, ja kysymys siitä, miksi homeet ovat päässeet pesiytymään rakenteisiin, on liian usein unohtunut.

Oikeusasteissa on purettu talokauppoja ja maksatettu korvauksia, kun laboratorion mukaan itiöiden määrä saattaa aiheuttaa terveyshaittaa. Tähän tulkintaan riittää, että homeitiöitä on näytteessä riittävästi ja joukossa on toksiineja muodostava home. Oikeus on pitänyt tulkintoja pätevinä, mutta ei ole mahdotonta, että osa tulkinnoista täyttäisi oikeusmurhan kriteerit.

Homeiden demonisoinnin sijaan sisäilmaongelmien ratkaisua tulisi hakea rakennustekniikasta, ilmanvaihtoratkaisuista, ilmanvaihtokanavien puhtaudesta ja asumiskäyttöön kelpaavien rakennusmenetelmien valvonnasta.”

Toksisuusmittaukset epäonnistuivat

Vuonna 2013 päättyi suuria odotuksia herättänyt TOXTEST -tutkimushanke. Sen tavoitteena oli kehittää sisäilman pölynäytteille soveltuva toksisuuden arviointimenetelmä. Se ei onnistunut syistä, joista tiedeyhteisö kiistelee edelleen.

Erityisesti näytteiden otto osoittautui oletettua haastavammaksi. Tutkimuksessa kerättiin pölynäytteitä taloista, joissa oli todettu vakavia kosteusvaurioita ja joissa ihmiset oireilivat, sekä näiden vertailutaloista. Laskeutunutta huonepölyä kerättiin imuroimalla yläpinnoilta, pyyhkäisynäytteillä ja keräyslaatikoilla sekä laskeumamaljoilla, joihin kasvanut kasvusto kerättiin talteen. Kerätyt näytteet uutettiin ja uutosten toksisuus mitattiin erilaisilla menetelmillä. Tuloksia verrattiin tietoihin kohteen kosteusvauriotilanteesta sekä asukkaiden oireilusta. Olettamuksena oli, että vaurioituneiden kohteiden pölyissä olisi enemmän myrkyllisyyttä kuin vertailukohteena olevissa näytteissä.

Tutkimus osoitti, että pölystä tehdyt toksikologiset mittaukset eivät pysty selvästi erottelemaan oireilevia tapauskohteita lähes oireettomista vertailukohteista.

”Tulosten perusteella pölyn myrkyllisyyden mittausta ei voida vielä käyttää kosteusvauriokohteiden korjaustarpeiden priorisoinnin perusteena eikä terveyshaitan arvioinnissa. On myös huomioitava, että huonepölyn myrkyllisyys ei välttämättä selitä kosteusvauriorakennuksiin liitettyä oireilua.”

Tästä tuloksesta huolimatta toksisuusmittauksia tarjoavat yritykset ovat kasvattaneet huimasti sekä liikevaihtoaan että henkilömääriään. Asiakkaina ovat olleet lähinnä kunnat.

Turun yliopisto on ympäristölääketieteen professori Tuula Putuksen johdolla jatkanut yksinkertaisen toksisuus- eli homemittarin kehittämistä, sillä hänen mukaansa aiempi tutkimus epäonnistui osin sen vuoksi, että aineisto ei ollut tilastollisesti riittävän laaja. Tohtori Janne Atosuon tutkimuksessa katsotaan, voisiko pölyn toksisuus tulla ilmi bakteerin bioluminenssilmiön kautta.

”Suomalaisten koulujen sisäilmanäytteistä mitatut immunologiset vasteet, kuten toksisuus, ovat alhaisemmat kuin muissa maissa. Se on ristiriidassa sen teorian kanssa, että suomalaisten koulujen sisäilmaongelmia selittäisi vaarallisten mikrobien myrkyistä johtuva toksisuus”, THL:n tutkija Anne Hyvärinen sanoi vuonna 2016 Rakennuslehden haastattelussa.

Hänen mukaansa menetelmä ei kerro toksisuuden syytä, sillä epäpuhtauslähteenä voi olla moni muukin kuin home, kuten pakokaasut.

Uudelleen hän joutui ottamaan kantaa asiaan, kun emeritaprofessori Mirja Salkinoja-Salosta haastateltiin laajasti Helsingin Sanomissa hänen vanhojen tutkimustulosten uudelleenjulkaisusta kansainvälisessä tiedelehdessä.

Tohtori Mirja Salkinoja-Salonen oli arvioinut syksyllä 2015, että rakennuksessa, jossa puhdistetaan liikaa, mikrobeja tuhoavat kemikaalit jättävät jälkeensä ainoastaan vahvimmat mikrobit. Tätä havaintoa ei voitu yhdistää kuitenkaan suoraan tuohon eri maiden kouluvertailuun, koska eniten desinfiointiaineita käytettiin espanjalaisissa eikä suinkaan suomalaisissa kouluissa.

Salkinojan väitteet ja toksisuusmittaukset kuitattiin vuoden 2017 Sisäilmastoseminaarissa maltillisella THL:n ja Työterveyslaitoksen tiedotteella, jossa todettiin Mirja Salkinoja-Salosta nimeämättä, että näyttö ei vielä riitä ja lisää tutkimusta tarvitaan.

”Tätä teoriaa ei ole tieteellisessä tutkimuksessa testattu eikä todistettu, Hyvärinen totesi. ”Syitä kosteusvauriorakennusten aiheuttamille haitallisille terveysvaikutuksille ei vielä tunneta. Monia mielenkiintoisiakin hypoteesejä on esitetty, kuten tämä mikä liittyy rakennuksissa käytettäviin kemikaaleihin. Ne ovat kuitenkin vasta olettamuksia”, hän arvioi Sisäilmauutisille.

Pientalojen homeongelmat paljastuivat vuonna 1993

Kansanterveyslaitoksen tutkimus Kuopiossa paljasti vuonna 1993, että pientalojen kosteusvauriot ovat yleisiä. Satunnaisotannassa oli 1950-1970-luvuilla rakennettuja pientaloja. 83 prosentissa tutkituista taloista oli tapahtunut kosteusvaurio jossakin muodossa, kertoi tutkija Pertti Partanen. Järkyttävimpänä havaintona hän piti sitä, että 1970-luvulla rakennetuissa taloissa 73 prosentissa eli 42 talossa oli yläpohjan kosteusvaurio. Vuodon aiheuttamat vauriot yläpohjaan oli kuitenkin tarkastettu vain seitsemässä talossa.

Ongelmaa pahensi hänen mukaansa se, että 1970-luvun taloissa on höyrysulku, jonka päältä vesi ei voi poistua kuin haihtumalla ylöspäin. ”Kun kysymyksessä on tasakatto, jossa tuuletus on muutenkin ongelma, niin vesi saattaa olla höyrysulun päällä niin pitkään, että kattokannatteet alkavat lahota.

1970-luvun taloissa muita vaurioita olivat putkisto- ja laitevauriot 27 prosentissa taloista sekä ilmanvaihtokanavien kautta tapahtunee vuodot 22 prosentissa.

Partanen sanoi, että 1950-luvun taloissa yläpohjan hengittävä rakenne ja hyvin tuuletetut yläkerrat kuivuivat aikaa myöten toisin kuin 1970-luvun talojen yläpohjat.

Kosteusvauriotutkimuksella oli tuettu Kuopiossa tehtyä sisäilmatutkimusta. Partasen mukaan useimmiten huonon sisäilman syynä oli kosteuden pääsy rakenteeseen, mikä aiheutti lahoja ja hometta. Hän pelkäsi, että homeongelmia oli piilotettu maalaamalla kosteusvaurioiden jäljet.

Suomessa on luvattoman paljon homesienten kiusaamia rakennuksia, ilmeni Kuopion yliopiston tekemässä selvityksessä vuonna 1994. Home pesi sen mukaan joka viidennessä 1970-luvun pientalossa.

Kansanterveyslaitoksen tutkimuksessa arvioitiin vuonna 1995 satunnaisotannalla 1950-1980-lukujen talojen kunto. Kosteusvaurio tai vähintäänkin tarkastustarve arvioitiin olevan 55 prosentissa kiinteistöistä. Huonoin tilanne oli 1980-luvun taloissa, sillä niiden vaurioista yli kolme neljäsosaa oli korjaamatta. Vaikka valtaosa vaurioista oli pieniä, tutkimusta johtanut dosentti Aino Nevalainen korosti, että korjaamaton kosteusvaurio voi aiheuttaa homekasvustoa.

Kuopion tutkimuksista voitiin tehdä johtopäätöksiä eri vuosikymmenten rakennusten kosteusvaurioihin. 1960-luvun taloissa yläpohjan ja seinien kosteusvauriot olivat yleisiä. 1970-luvun taloja kiusasi erityisesti yläpohjan kastuminen. 1980-luvun pientaloissa seinärakenteen kastuminen oli yleisin vaiva. Yli puolet vaurioista oli aiheutettu jo rakentamisvaiheessa puutteellisella suunnittelulla, virheellisellä tai huolimattomalla työllä tai väärillä materiaalivalinnoilla.

homeVTT

Oulun VTT:n tutkija Jouko Rantamäki kirjoitti vuosina 1996-1998 Rakennuslehteen juttusarjan pientalojen tyypillisistä virheistä kosteusvaurioiden kannalta. Hänen mukaansa suunnitteluvirheiden osuus homeongelmiin oli 35 prosenttia, rakennuksen kulumisen ja materiaalivirheiden 30 prosenttia, käyttövirheiden ja hoidon laiminlyönnin 20 prosenttia ja rakennusvirheiden 15 prosenttia.

Virheiden painottuminen suunnitteluun kertoi hänen mielestään siitä, että rakennusfysiikan koulutus oli laiminlyöty meillä.

”Arkkitehdeilla koulutuksen painopiste on ollut ulkonäkökysymyksissä ja insinööreillä lujuuskysymyksissä. Heikoin tilanne on omakotirakentajilla, jotka ovat rakennusmiesten tai rautakaupan myyjien osaamisen varassa.”

VTT laati vuonna 1997 yhdessä Puurakentamisen teknologiaryhmän kanssa ohjeet pientalojen rakennusfysikaalisesta toiminnasta. Siinä Oulun VTT:n asiantuntijat Jouko Rantamäki, Hannu Kääriäinen ja Kauko Tulla nostivat esiin tyypilliset riskirakenteet. Heidän mukaansa 80 prosenttia pientalojen riskeistä keskittyy lattiarakenteisiin ja märkätiloihin.

Tutkijoiden mukaan riskitalo on tyypillisesti tällainen:

”Talo, joka on tehty alavalle paikalle siten, että lattian pinta on maanpinnan tasolla ja yhdellä suunnalla on vielä ylärinne. Lattiassa on kaksi betonilaattaa, joiden välissä on lämpöeriste. Lattian alapuolinen täyttö on hienoa hietaa. Lämpö- ja vesijohdot ovat suojaamattomina lattiarakenteen sisällä. Salaojitus puuttuu. Väliseinät ovat puuta ja ne alkavat alemman laatan tasolta. Ulkoseinäverhous on tehty valesokkelin varaan ja puuseinän alasoiro on maanpinnan alapuolella. Räystäät ovat lyhyet ja ullakon tuuletusrako olematon. Verhomuurauksen alareunassa ei ole jätetty joka kolmatta saumaa auki. Kylpyhuoneen seinät ovat levyrakenteisia. Katto on hyvin loiva ja mitään tarkastusluukkua ullakolle ei ole. Ikkunat ovat suoraan runkoon kiinnitetyt lämpölasi-ikkunat. Hometalon merkkejä tuollaisesta talosta saattoi epäillä löydettävän, jos kaakelilaattoja oli irti ja laattasaumat olivat tummentuneet tai pinnoitteissa oli vesivaurioita, katon vuotokohtia oli peitetty sisältä maalaamalla tai kattoikkunan reunoissa oli jälkiä kosteudesta.”

Rantamäki otti kantaa myös materiaalivalintoihin, sillä Gyproc markkinoi silloin aktiivisesti kipsilevyn käyttöä jopa märkätiloihin. Ruotsissa se oli jo hyvin yleistä. Rantamäkeä tuo suuntaus arvelutti, sillä kipsilevy on kiviseinää huomattavasti arempi rakennusvirheille ja kosteudelle.

Hän kirjoitti, että kylpyhuoneiden keveinä seininä on käytetty tehtaiden suosituksesta kipsilevyä, joka on pinnoitettu muovimatolla tai laatoitettu. Usein kosteussulku on unohtunut tai jätetty tietoisesti pois uskoen, että laatoitus tai muovimatto riittävät. Kosteus on kuitenkin ajan oloon imeytynyt laatoituksen tai muovimaton saumoista alustaan.

Erkki Tikkanen kiinnitti Rantamäen tavoin huomiota pientalojen märkäryhmiin. ”Riskirakenteita ovat maanvaraiset betonilaatat, joissa normit eivät vaadi vesieristystä eikä sitä siksi ole myöskään tehty.”

Pääkaupunkiseudulla paljastui vuonna 1998 tapaus, jossa ainakin 13 rivitalon ja useiden yksittäisten talojen kylpyhuoneet homehtuivat talovalmistajien tyyppivirheen takia. Kylpyhuoneiden seinät oli tehty kipsilevystä ilman, että laatoituksen alla oli minkäänlaista vedeneristystä. Sen sijaan seinän toisella puolella oli rakennusmuovi. Vesi pääsi laattojen saumoista vapaasti kastelemaan levyn pysähtyen sitten muoviin. Seiniä avattaessa paljastui musta homematto.

Kyse oli kahden tunnetun talovalmistajan kohteista. Ne olivat toimittaneet elementit työmaalle, jossa laatoitus oli sitten tehty suoraan kipsilevyjen päälle ilman, että kukaan olisi pitänyt huolta vedeneristeiden oikeellisuudesta.

Tekniset järjestelmät vanhenevat

Tällä hetkellä asuinrakennusten korjauksiin käytettävistä rahoista puolet menee vanhojen omakotitalojen korjauksiin. Niiden riskirakenteet on jo varsin hyvin voitu tunnistaa ja ongelmiin on voitu puuttua. Toisaalta suunnittelu- ja rakennusvirheiden suuresta määrästä kertoo se, että virheellinen rakenne on syypäänä korjauksiin yli kolmannessa tapauksista ja kustannuksista niiden osuus on 40 prosenttia, selviää VTT:n Terttu Vainion selvityksestä.

Ongelmana on nyt varsinkin teknisten laitteiden vanheneminen. Kotitalouksien kannattaa tarkkailla varsinkin vanhenevien kodinkoneiden ja taloteknisten laitteiden tilaa, koska näiden tekninen toimivuus heikkenee ajan oloon. Suurin syy vahinkoihin on putkirikko.

Myös omistajan omalla käyttäytymisellä on vaikutusta. Esimerkiksi sairauskohtaus tai sammuminen suihkussa voi johtaa vesivahinkoon, jos tilassa ei ole toista lattiakaivoa.

Jos vesi on talossa tilapäisesti poikki, niin hanaa ei kannata jättää auki, varsinkaan jos ollaan menossa pitkälle matkalle.

Ongelmia rappauksista ja lasikatoista

Ruotsissa paljastui vuonna 2001 laaja homeongelma Hammarby Sjöstadin ekoasuntoalueella. Vaurioituneita asuntoja löytyi aluksi 50, mutta määrä kasvoi siitäkin. Puurakenteiset elementit olivat vaurioituneet niin pahasti, että ne oli vaihdettava kokonaan.

Skanskaa oli huomautettu rakenteiden suojaamisesta syksyn pitkällä sadekaudella. Skanska oli reagoinut siihen torjumalla hometta Boracolilla, joka on terveydelle vaarallinen aine.

Ruotsissa tuli myöhemmin ilmi laaja homeongelma myös puurakenteisiin taloihin tehtyjen julkisivujen eristerappausten takia. Menetelmää markkinoitiin Suomessakin, mutta Ruotsin skandaalin takia se ei ehtinyt yleistyä.

Suomessa sen sijaan uusien lasijulkisivujen vuodot kiusasivat kiinteistöjen omistajia. Esimerkiksi Oopperan lasijulkisivu vuoti. Oopperatalon käyttöpäällikkö Seppo Korhonen kysyikin, sopivatko isot lasijulkisivut ollenkaan Suomen olosuhteisiin, kun niitä ei kerran saada pitämään vettä. ”Lasijulkisivuista tulee helposti moniongelmaisia kohteita”, hän sanoi.

Työterveyslaitos oli liian toiveikas

Lääketieteen dosentti Kari Reijula Työterveyslaitokselta oli Sisäilmasto-ohjelman vetäjä vuosina 1994-1998. Hän myönsi silloin, että kosteus- ja homeongelman laajuus yllätti viranomaiset ja asiantuntijat. Reijulan mielestä lääketiede ei tuntenut toistaiseksi riittävän hyvin hometauteja, minkä vuoksi hometaloihin liittyvää terveysriskiä oli hyvin vaikea tai jopa mahdoton arvioida. Vuosittain todettiin sata kosteus- ja homevaurion aiheuttama ammattitautia, mutta Reijulan mukaan tämä oli vain jäävuoren huippu.

”Rakentamiseen liittyvä tehotalous puree meitä voimakkaasti nilkkaan”, Reijula sanoi rinnastaen sisäilmaongelman tehomaatalouden tuomiin eläinsairauksiin.

”Nopeutettujen aikataulujen takia materiaalit eivät ehdi kuivua ja valintoja tehdään muiden kuin terveystekijöiden perusteella”, hän arvioi rakentamista.

Huonon sisäilman kustannukset olivat sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen mukaan 7-9 miljardia markkaa vuodessa. Välitön korjaustarve oli 2-3 miljardia markkaa. Jopa puolen miljoonan henkilön arvioitiin altistuneen homepölylle.

Työterveyslaitoksen painostuksesta eri ministeriöissä oli käynnistynyt mittava määrä toimia homeongelman ratkaisemiseksi. Reijula oli vuonna 1996 toiveikas siitä, että työ tuottaisi tulosta.

”Elämme parhaillaan homeongelman vaikeinta aikaa. Tiedon lisääntyessä, korjaustöiden käynnistyessä ja homeisten rakenteiden saneerauksen jälkeen olemme varmasti pääsemässä voiton puolelle ennen vuosituhannen vaihtumista.”

Vuosikymmentä myöhemmin Reijula joutui toteamaan, että homeongelma oli kaikkea muuta kuin ratkaistu.

”1950- ja 1970-luvuilla rakennetut sairaalat kärsivät homevaurioista ja huonosta sisäilmasta. Niiden takia puolensataa sairaanhoitajaa sairastuu vuosittain esimerkiksi astmaan. Lisäksi vuosittain noin parikymmentä vakavasti sairasta potilasta kuolee altistuttuaan huoneilmaan kulkeutuneille mikrobeille”, kertoi sairaaloiden kiinteistökannan kehittämisprojektissa mukana ollut, silloin jo professoriksi nimitetty Reijula vuonna 2008.

Vuonna 2012 Reijula oli luovuttamassa eduskunnan tarkastusvaliokunnalle raporttia, jossa todettiin:

”Korjausvelka kasvaa koko ajan, minkä vuoksi kosteus- ja homevaurioille altistuu asuintaloissa noin 320 000-600 000 ihmistä ja päiväkodeissa, kouluissa, hoitolaitoksissa ja toimistoissa noin 240 000-360 000 ihmistä. Kosteus- ja homeongelmien laajuudeksi arvioidaan vuosittain 500 miljoonaa euroa.”

Jo vuonna 1996 suuren osan rakennusten sisäilmasto-ongelmista oli arvioitu johtuvan ilmanvaihtolaitteiden puutteellisesta käytöstä ja huollon laiminlyömisestä. Talotekniikkajärjestelmien käytön ja huollon arvioitiin tarkastusvaliokunnan raportissa tulevan entistä tärkeämmiksi energiatehokkaissa rakennuksissa.

KOULUJEN JA JULKISTEN RAKENNUSTEN HOMEONGELMA

Koulut homehtuivat kuntien säästötalkoissa

homekoulu

Koulujen homehtuminen nosti 1990-luvulla homekysymyksen ilmeisen pysyvästi päivälehtienkin otsikoihin.

Opetusministeriö käynnisti vuonna 1996 homekouluprojektin. Koulujen ilmanvaihdossa havaittiin paljon puutteita ja noin puolessa Suomen 5000 koulusta arvioitiin olevan kosteusvaurioita, jotka vaatisivat pikaista korjausta. Pääkaupunkiseudulla tämä tarkoitti noin 250 koulua.

Vakavat vauriot näkyivät myös mikrobilöydöksinä. ”Homeongelma ei ole korvien välissä”, tiivisti tulokset Pekka Roto Tampereen aluetyöterveyslaitokselta. Syynä lausuntoon oli se, että kunnissa vanhempien ja opettajien huolia oli usein vähätelty, kun selvää yhteyttä oireiden ja vaurioiden välillä ei ollut löytynyt.

Vantaalla hometta tutkittiin vuonna 1995 muun muassa Mikkolan koulussa, mutta vaikka oppilailla todettiin homeoireita, korjaustöiden aloittamista lykättiin vuosi vuodelta. Sama ilmiö oli havaittavissa monissa muissakin kunnissa. Investoinneista oli helpointa leikata, kun poliitikot tekivät tiukkoina aikoina päätöksiä. Kun homeongelmaan oli lopulta pakko tarttua, oli korjaustarve kasaantunut.

Vuosien 1999-2001 aikana Vantaalla korjattiin kosteus- ja homeongelmien vuoksi jo noin sataa koulua ja päiväkotia. Mikkolan koulukin pääsi joukkoon mukaan, kun terveystarkastajat vuonna 2000 totesivat Mikkolan koulun sisäseinien olevan pahasti homeessa ja vanhemmat kieltätyivät lähettämästä enää lapsia kouluun.

Erikoisinta tuossa koulussa oli kaikkien tyypillisten virheiden (vesikatto korjaamatta, salaojat tukkeutuneet, ilmanvaihtosuodattimet vuosikausia vaihtamatta) lisäksi se, että hometta oli jopa jopa kuivien tilojen väliseinissä metrin korkeudelle lattiatasosta. Seinät olivat tyypillisiä kartonkikipsilevyväliseiniä. Kosteutta oli päässyt siivouskoneista, jotka heittivät eteensä vettä, joka jäi harjauksesta huolimatta seinän rajalle, josta se nousi sitten kapillaarisesti imupaperimaista seinää ylös. Märkätiloissa kipsilevyjen alaosien homeongelma oli ollut yleisesti remontoijien tiedossa.

Espoossa homeongelmiin tartuttiin nopeasti ja kaupunki koulutti vuosina 1997-2002 työntekijöitänsä homekorjauksiin yhteistyössä Kuopion ympäristöhygienian laitoksen kanssa. Samalla kartoitettiin kaikkien kaupungin koulujen, päiväkotien ja sairaaloiden homevauriot. Esimerkiksi Espoon Puolarmetsän sairaalassa paljastui iso homeongelma. Sairaala oli valmistunut 1977. Tuolta vuosikymmeneltä on hyvin moni homekoulukin.

Vastuuaikoja pidemmäksi

Yksi havainto oli, että kaupunki ei ollut huolehtinut omaisuutensa kunnosta hyvin. Sen vuoksi kaupunginjohto kiinnostui elinkaarimallista, jossa vastuu koulun ylläpidosta voitiin siirtää rakentajalle. Sen arvioitiin nostavan samalla myös rakentamisen laatua.

”Ei enää homekouluja Espooseen”, perusteli apulaiskaupunginjohtaja Olavi Louko 25 vuoden vastuun sisältävän yksityisrahoitus- eli elinkaarimallin käyttöä Kuninkaantien lukion rakentamisessa.

Kaupunginjohtaja Marketta Kokkosen mukaan mallissa ei ollut tärkeintä rahoitus vaan vastuu. ”Tavallisissa kouluissa on saatu vain kahden vuoden takuu ja kaikki homeet sen päälle.”

Jo 1990-luvun alussa Suomen takuuajat oli todettu Euroopan lyhimmiksi. Kun meillä takuuaika on vuosi, niin Ruotsissa, Saksassa, Ranskassa ja Italiassa se on kaksi vuotta, Tanskassa ja Hollannissa viisi vuotta, Englannissa kuusi vuotta ja Belgiassa kymmenen vuotta. Monissa maissa vastuu törkeän tuottamuksellisesta virheestä on jopa 30 vuotta, mutta meillä se on 10 vuotta.

Rakennusliikkeet vastustivat takuuajan nostamista aina siihen saakka, kun joutuivat itse elinkaarivastuuseen hankkeesta. Kuninkaantien lukiossa NCC vaati aliurakoitsijoilta normaalia pidempiä takuuaikoja ja saikin ne kaikilta muilta paitsi kattourakoitsijalta. Kattoliitto vastusti takuuaikojen pidentämistä siitä syystä, että pitkistä takuuajoista oli sen mukaan tullut takavuosina epäreilu kilpailukeino.

Onko home koulujen erityisongelma?

Koulujen sisäilmaongelmien laajuudesta on osin ristiriitaista tietoa, mutta se on selvää, että ongelma on laaja ja koskee satoja kouluja. Ongelma koskee myös uusia kouluja, joissa ongelmana ei ole kuitenkaan home vaan lähinnä märän betonin päälle liimatuista muovimatoista vapautuneet kemikaalit.

Helsingin Sanomat uutisoi vuosien 2015-2016 aikana, että Kuntaliiton mukaan yli tuhat suomalaista koulua kärsii jonkinlaisista kosteus- ja homeongelmista.

Opettajien ammattijärjestön mukaan jopa 4 prosenttia opettajista on saanut homekouluissa niin pahoja oireita, että he ovat joutuneet vaihtamaan työtilaa.
Opetusalan ammattijärjestön selvitykseen perustuva arvio tarkoittaisi 4000:ta opettajaa. Helsingin kaupungin työterveyshuollon mukaan 200-250 opetusviraston työntekijää on ilmoittanut sisäilmaoireistaan.

Vuonna 2007 tehdyssä THL:n tutkimuksessa todettiin, että joka toisessa Suomen alakoulussa on riittämätön ilmanvaihto.

Monesti sisäilmaongelman syynä on yksinkertaisesti se, että ilma ei vaihdu tarpeeksi. Aiemmin oppilaat menivät 45 minuutin oppitunnin jälkeen välitunnille, jolloin luokka tuuletettiin ikkunaa avaamalla. Enää tähän ei ole mahdollisuutta siitäkään syystä, että välituntien määrä on vähentynyt.

Kosteus- ja homeongelmaisia kouluja oli noin 20-30 prosenttia alakouluista.

Vaikka esimerkiksi Helsingissä niin sanottuja homekouluja on korjattu koko tämä vuosituhat, oli viime vuonna 250 koulusta 30-60:ssä sisäilmaongelmia. Iso vaihteluväli johtuu siitä, että osassa ongelmat voivat rajoittua muutamaan luokkaan tai kellariin. Yli kymmenessä koulussa ongelmat ovat tätä vakavampia.

”Jotta koulurakennukset saataisiin vastamaan nykyvaatimuksia, tulisi esimerkiksi Helsingissä korjata kouluja joka vuosi noin 100 miljoonalla eurolla”, Helsingin tilakeskuksen kiinteistöpäällikkö Sari Hildén on arvioinut. Tällä hetkellä rahaa käytetään 60 miljoonaa. Se riittää viiden koulun korjaamiseen ja 12 miljoonalla eurolla tehtyihin kiireisiin sisäilmakorjauksiin.

Rakennuslehti kokosi alkuvuonna 2016 eri lähteistä, lähinnä lehden vanhoista jutuista, asiantuntijoiden kommentteja aiheeseen.

Miksi niin moni koulu Oulussa on homeessa?

Entinen VTT:n tutkija Kauko Tulla otti vuonna 2016 lähempään tarkasteluun ongelmarakennuksia Oulun seudulla. Lähteenä hänellä oli Kalevassa julkaistut homekoulu-uutiset.

”Ongelmien yhtenä alkusyynä on mitä ilmeisimmin rakennusten laiminlyöty ylläpito. Näyttää siltä, että nyt koulurakennuksia korjataan silloin, kun niissä alkaa ilmetä sisäilmaongelmia ja selviä kosteusvaurioita. Tuolloin peli on jo menetetty.”

Metsokankaan koulussa
Oulussa on lattian kosteusongelmia ja ilmoitustaulujen hajuongelmia. Epäilyn kohteena on mattoliimojen vaurioituminen betonilattian korkean kosteuden takia. Tämän tyyppinen ongelma on tunnettu jo pitkän aikaa, vaikka lehtikirjoituksissa vedotaan siihen, että ongelma olisi uusi. Ydinsyynä yleensä on betonilaattaan rakennusvaiheessa jäänyt tai siihen myöhemmin kulkeutunut kosteus. Kummassakin tapauksessa on kyseessä selkeä rakennusvirhe.

Jäälin koulua
vaivaa sisäilmaongelma. Koulua voidaan lehtitietojen mukaan käyttää korkeintaan viisi vuotta sillä edellytyksellä, että tiloissa käytetään sisäilmanpuhdistimia ja siivous sekä kunnossapito pidetään erittäin korkeana. Koulua ei korjata, vaan se tullaan purkamaan (onneksi näin). Mielenkiintoista olisi tietää, miten em. käyttöikä on määritelty sisäilmaongelmaisessa rakennuksessa ja kuka tuollaisia määritelmiä kykenee tekemään luotettavasti.

Liminganlahden yhtenäiskoulussa (Linnukan koulu)

Limingassa kiistellään sisäilman laadusta. Koulu on rakennettu 1960 ja saneerattu mm. 1995. Tutkimuksia on tehty, mutta ongelman syytä ei ole kunnolla löydetty. Vanhemmat ovat kovasti huolissaan koulukkaiden terveydestä ja hyvä niin. Ongelmat on paikannette alapohjarakenteisiin ja kellariin. Lehtitietojen mukaan kellarin laajalla korjaamisella saataisiin rakennukselle lisää elinaikaa kolmekymmentä vuotta ja kapseloinnilla kymmenen vuotta. Eli tässäkin kohteessa esiintyy noita maagisia vuosiarvioita (ks. Jäälin koulu edellä). Mistähän tullevat? Rakennuksessa tehtiin alapohja- ja seinärakenteiden korjauksia ja kellarirakenteiden kapselointia.

Temmeksen koulua Tyrnävällä
vaivaa home. Tyrnävän kunta ja oppilaiden vanhemmat ovat käyneet melko kovaa sananvaihtoa koulun kunnosta ja sen korjaustavasta. Kyläyhdistyksen edustajat ovat jopa ottaneet ”luvatta” näytteitä koulun sisäilmasta saadakseen todellista tietoa asioista. Lehtitietojen perusteella rakennuksen todellisesta kunnosta ja korjauksen laajuudesta sekä tavasta näyttäisi vallitsevan kovin suuri erimielisyys. Ehkäpä kaivattaisiin lisää osaavan ammattilaisen apua ja osapuolten ratkaisukeskeistä yhteistä pohdintaa?

Iin Haminan vanhassa koulussa
ovat käyttäjät saaneet oireilua. Oppilaat on onneksi voitu siirtää uuteen koulurakennukseen. Noin 50 vuotta vanhan rakennuksen kuntoa tutkitaan, minkä jälkeen tehdään jatkopäätökset. Rakennus on peruskorjattu 1990-luvun alkupuolella.

Osekk:n (Oulun seudun koulutuskuntayhtymä) Myllytullin koulukiinteistössä painiskellaan jatkuvan sisäilmaongelman kanssa. Käyttäjien terveysongelmat alkoivat runsaat kuusi vuotta sitten. Rakennusta on remontoitu rankalla kädellä ja ongelmat on saatu vähenemään, mutta ei täysin loppumaan. Kyseessä on rakennuskokonaisuus, joista vanhimmat osat on rakennettu 1894 ja sen jälkeen laajennettu 1956 ja 1973. Lehtitietojen mukaan harkinnassa on jopa koulutoiminnasta luopuminen ko. tiloissa ja ehkäpä rakennusten purkaminenkin. Vanhat tilat eivät oikein sovellu nykyaikaiseen koulukäyttöön. Vaikea ongelmakohde kaupungin ytimessä.

Osekk:n Pirilän kampuksessa Kempeleessä ns. Tiilipirilän rakennuksessa on havaittu sisäilmaongelma. Tilat on tyhjennetty ja tutkimusten jälkeen tehdään päätökset, mitä 1970 valmistuneille tiloille tehdään. Näin ollen ainakin lehtitietojen mukaan ongelmaan tarttuminen on ollut jämäkkää.

Osekk:n Kontinkankaan
2012 valmistuneessa hallintorakennuksessa on havaittu työntekijöiden oireilua. Epäilyn kohteena on mattoliiman ja maton vaurioituminen alla olevan betonilaatan korkean kosteuden vuoksi. Lattiamateriaaleja on vaihdettu. Lehtitietojen perusteella kyseessä näyttäisi olevan selkeä rakennusvirhe. Betonilaatan on oltava riittävän kuiva ennen sen päällystämistä.

Honkalan ongelmakoulu Muhoksella
myydään. Vuonna 1957 valmistunut ja 1982 peruskorjattu koulu myydään purkukuntoisena. Koulu on ollut tyhjillään jo jonkin aikaa. Ilmeisesti turhaksi jäänyt rakennus, jonka ylläpitoa on siitä syystä laiminlyöty.

Leinonpuiston koulun päärakennusta
Oulussa ehdotetaan purettavaksi. Lehtitietojen mukaan koulu on tehty niin omaperäisillä ratkaisuilla, että sen kunnostaminen tulisi kalliiksi. Mikrobiarvot kertovat, että rakennuksessa on kosteusvaurioita. Pitoisuudet eivät kuitenkaan ylitä raja-arvoja. Käyttäjillä on ollut oireilua 1-2 vuoden ajan.

Oulunsalon seurakuntatalo puretaan
Rakennus on ollut käyttökiellossa toukokuusta 2014 lähtien sisäilmaongelmien takia. Rakennus on rakennettu 1976 ja sitä on laajennettu 1992. Rakennuksesta on teetetty neljä kuntotutkimusta vuosina 2006 – 2010 ja sitä on korjattu tutkimusten suositusten mukaan, mutta sisäilmaongelmaa ei ole saatu pois. Vuonna 2012 kohteesta teetettiin vielä rakenne- ja lvis-tekniikan kuntoarvio. Viimeisten arvioiden mukaan rakennuksen korjauskustannukset yltäisivät 90 %:iin vastaavan uuden talon rakentamisesta. Kohteessa on tehty uskomaton määrä tutkimuksia ja selvityksiä, mutta onneksi niiden perusteella on viimeinkin uskallettu tehdä lopullinen ratkaisu eli purkupäätös.

Ylivieskan Reisjärven Kisatien
koulun oppilaat joutuivat evakkoon. Kiinteistön seinärakenteista on löydetty sädesieniä, niin suurina pitoisuuksina, että ne ovat terveydelle vaarallisia. Kiinteistö tyhjennettiin välittömästi ongelman havaitsemisen jälkeen. Reipasta toimintaa.

Yli-Iin koululaiset
pääsevät vuosien home- ja rakennustyöevakosta uusiin tiloihin. Vanhan koulurakennuksen sisäilmaongelmat olivat pitkäaikaisia ja vaikeita. Vuonna 2010 rakennusta korjattiin, mutta tilanne vain paheni. Lattiarakenteista mitattiin kohonneita bakteeri- ja homesieniarvoja. Tämän seurauksena vanha koulurakennus purettiin pois ja rakennettiin täysin uusi koulu. Todennäköisesti täysin oikea ratkaisu.

Oulun rakennusvalvonta listasi kouluongelmien syyt

Oulun rakennusvalvonnan ja VTT:n vuonna 2017 tekemässä selvityksessä todettiin, että suurimpana syynä korjaustarpeisiin kaupungin rakennuskannassa ovat olleet sisäolosuhteet ja rakennusvauriot sekä erityisesti käyttötarkoituksen muutokset.

Merkittävänä syynä sisäilmaongelmiin todettiin rakenteista sisäilmaan joutuneet pitoisuudet, jotka ovat lisääntyneet esimerkiksi tiivistyskorjausten, rakennusosien korjausten (esimerkiksi ikkunoiden vaihto) ja ilmanvaihdon tehostamisen jälkeen. Tuloilmareitit ovat ohjautuneet olemassa olevien tuloilmareittien lisäksi rakenteiden vuotokohtiin, erityisesti jos painesuhteita ei ole tarkistettu. Painesuhteet saattavat vaihdella myös säästöjärjestelmissä olevien puutteiden ja erilaisten käyttöaikojen vuoksi, jos on useita eri ilmanvaihtokoneita.

Esimerkiksi yhdessä koulussa sisäilmaongelmat alkoivat esiintyä 2000-luvulla tehdyn iv-korjauksen jälkeen. Ulkopuolista kosteutta oli päässyt rakenteisiin kattovuotojen ja pintavesien kautta sekä myös sisäilman kosteuden tiivistymisen kautta pitkän ajan kuluessa. Kun ilmanvaihtojärjestelmä uusittiin, niin tehostuneen ilmanvaihdon ja suurentuneen alipaineen takia rakenteista pääsi haitallisia pitoisuuksia sisäilmaan.

Selvityksessä listattiin keskeisimmät syyt sisäilmaongelmien syntyyn rakennuskannassa:

1) Ajan myötä rakennuskantaan kertynyt korkea korjausvelka, koska peruskorjauksia ja osin kunnossapitoakin on jouduttu siirtämään tulevaisuuteen rahan puutteen vuoksi.
2) Ongelmat korvausilman ja painesuhteiden hallinnassa. Tämä näkyy erityisesti kohteissa, joissa on lisätty tai tehostettu koneellista ilmanvaihtoa. Korvausilmaa tulee tiloihin vääristä paikoista, esimerkiksi epäpuhtauksia sisältävien rakenteiden läpi.
3) Ilmanvaihtokanaviston tiiviyden heikkous. Ulkoilmasäleikön ja kanaviston eristekerroksessa olevassa liitoskohdassa on vuotoja, jolloin kanavaan kulkeutuu ulkoseinän mahdollisia epäpuhtauksia.
4) Puutteellinen sisäilmaohjaus ja –valvonta sekä uudisrakennus- että korjauskohteissa. Tämä koskee sekä suunnittelu-, toteutus-, että käyttövaiheita.
5) Puutteet säänsuojauksessa.
6) Urakoitsijan valinta pelkästään hintakilpailun pohjalta voi johtaa laadultaan heikkojen heikkotasoisten urakoitsijoiden valintaan.
7) Liian kiireelliset aikataulut, mikä johtaa kriittisen lyhyisiin kuivumisaikoihin ja liian lyhyeen rakennuksen koekäyttöaikaan ennen käyttöönottoa.

Onko eristäminen ja koneellinen ilmanvaihto lisännyt koulujen ongelmia?

Tampereen teknillisen yliopiston rakennusfysiikan professori Juha Vinha vastasi Rakennuslehden kysymykseen vuonna 2016 näin:

”Kun koulujen aiempi painovoimainen ilmanvaihto on muutettu koneelliseksi, sisätiloihin on saatettu luoda alipaine, joka imee mikrobeja rakenteista tai likaisten korvausilmareittien kautta sisäilmaan.

Vanhat rakentamisratkaisut olivat yksinkertaisempia ja kosteusteknisesti turvallisempia. Tehtiin massiivisia yksiaineisia seiniä tiilestä tai hirrestä. Lämmöneristys oli heikompi, jolloin sisältä tuleva lämpö pääsi kuivattamaan rakenteita paremmin. Rakenteissa oli vähemmän erilaisten materiaalikerrosten rajapintoja, joihin kosteus tyypillisesti kertyy.

On kuitenkin muistettava, että näihinkin rakennuksiin on syntynyt kosteusvaurioita, jos rakenteisiin on päässyt maakosteutta tai sadevettä. Riesana oli myös vedon tunne, eikä ilmanlaatukaan ollut aina hyvä. Sitä parannettiin avaamalla ikkunat välitunnilla.

VTT:n entinen tutkija Hannu Viitanen:

”Alipaine tuo hajua ja joissakin tapauksissa myös mikrobeja sekä homesieniä sisäilmaan. Ongelma korostuu, kun vanhoihin rakennuksiin asennetaan koneellinen ilmanvaihto. Rakenteiden pitää olla riittävän tiiviitä ja toisaalta korvausilman saanti riittävää, jotta hallitsemattomat ilmavuodot saadaan hallintaan ja sisäilman laatu paremmaksi.

Koulujen sisäilmaongelmien syy on puutteellinen ilmanvaihto ja yksi syy siihen on kouluissa tehdyt energiaremontit, joiden myötä ikkunatuuletus korvattiin koneellisella tuuletuksella ilmanvaihdolla. Ilmanvaihto on voitu välillä otettaa pois päältä, jolloin haitalliset aineet ovat kasautuneet.

Hallittuun ilmanvaihtoon ei riitä pelkkä ilmanvaihdon poiston säätö vaan tarvitaan myös tuloilmasäädöt.

Vanhoissa rakennuksissa voi olla rakenteiden sisään kuivunutta hometta, joka on ollut täysin harmiton niin kauan kuin rakenteet ovat olleet tiiviit ja ilmanvaihto on ollut kunnossa. Rakenteisiin tehtyjen läpivientien jälkeen rakenteisiin on voinut päästä kuitenkin kosteutta, joka aktivoi homeen.

Kosteusvaurion suuruudella on vähemmän vaikutusta kuin vauriokohdalla. Pieni vaurio ikkunakarmissa voi olla vakava, jos sitä kautta pääsee homehtunutta ilmaa sisälle. Sen sijaan lattiassa oleva kosteusvaurio voi olla ongelmaton, jos rakenne on tiivis, eikä ilmaa pääsee vauriokohdasta vuotamaan.”

Rakennetekniikan asiantuntija, tekniikan tohtori Matti Ollila kirjoitti vuonna 2014 paljon huomiota keränneessä kolumnissaan Ilmastoitu painajainen, näin:

”Luonnollinen painovoimainen ilmanvaihto ja tuuletus on monissa rakennuskohteissa korvattu koneellisella ilmastoinnilla ja pullotiiviillä rakentamisella. Näin on aikaisemmin hyvin toimineiden koulurakennusten tilalle saatu mikrobien ja homeen kehittymiselle otolliset olosuhteet, joissa oppilaat eivätkä opettajat pysty työskentelemään. Muutostöiden perusteluna on pidetty kuvitteellista energiakustannusten säästöä. Huomiotta on jätetty itse muutostöiden, niiden korjausten ja huollon kustannukset.”

Miten voi tunnistaa homekoulun terveestä?

Johtava tutkija Anne Hyvärinen THL:stä:

Tutkituissa homekouluissa opettajilla oli vertailukouluihin verrattuna enemmän nenän tukkoisuutta, oireita kipeästä tai kuivasta kurkusta sekä äänen käheydestä.

Muutkin asiat kuin home, voivat aiheuttaa ihmisissä oireita. Näitä ovat muun muassa sisäilman lämpötila ja kosteus.

Herkkyytemme saada oireita on hyvin yksilöllistä ja emme tunne tarkaan, mille kaikille altistumme, ja mekanismeja, joilla hengitystiehaitat aiheutuvat, joten ei voida sanoa, millainen määrä altistumista on turvallinen.

Me olemme homeherkkyyden suhteen hyvin yksilöllisiä. Kaikkialla ympäristössä on mikrobeja. Sellaista taloa ei olekaan, jossa joku ei voisi saada oireita.

Jostain syystä pahoja terveyshaittoja esiintyy vain osassa kosteusvaurioituneita rakennuksia.

Miksi homeongelmia esiintyy korjatuissa kouluissakin?

Anne Hyvärinen:

Kosteusvauriokorjausten tuloksia heikentävät riittämättömät korjaukset ja väärin toteutettu korjausten jälkeinen siivous.

Tilat on korjattava perusteellisesti niin, että valtaosa voi sinne palata. Mikäli joku yksittäinen henkilö edelleen oireilee, hänelle on löydettävä hänen toimintakykyään tukeva ratkaisu.

Miksi sisäilmaongelmia esiintyy myös uusissa kouluissa?

Juha Vinha:

2000-luvun rakennusten kosteusvauriot johtuvat suurelta osin liian kireistä rakentamisaikatauluista sekä ympärivuotisesta rakentamisesta, jossa kosteudenhallinta on laiminlyöty. Kun urakkaa yritetään painaa tavoiteaikatauluunsa, varsinkin betonirakenteiden kuivumisesta tingitään. Pinnoitteet levitetään liian märille pinnoille. Kosteaksi jäänyt betonirakenne reagoi esimerkiksi mattoliiman kanssa, jonka seurauksena rakenteisiin syntyy homekasvua. Kuntien pitäisi olla tarkempia siinä, mihin rakentaja velvoitetaan. Kuivumisajat ja kosteussuojaukset pitää olla selkeästi määritelty.

Oulun rakennusvalvonnan entinen johtaja Tapani Mäkikyrö:

Tällaiset ongelmat eivät ole hoidettavissa pelkästään oikealla teknisellä tiedolla vaan on puututtava myös ongelman perussyihin: kiireeseen ja asenteisiin.

Osa aikatauluongelmista aiheutuu jopa rakennusvalvonnasta, jos siltä ei tule ajoissa rakennuslupaa. Viive voi olla kuukaudesta kuuteen kuukauteen. Esimerkiksi koulurakennuksessa koulun alkamisaika tiedetään, ja se ei jousta. Valvonnan pitäisi siksi sitoutua sovittuun lupa-aikatauluun.

Mikä estää ottamasta uudelleen käyttöön vanhoja, toimivia ratkaisuja?

Juha Vinha:

Koulurakentamisen laatuvaatimukset ovat tänä päivänä toiset. Vaaditaan energiatehokkuutta, arkkitehtuurista näyttävyyttä, tiloja eri toiminnoille ja laadukasta sisäilmaa.

Onko puu ratkaisu homeongelmiin?

Hannu Viitanen:

Puu on hyvä ja kestävä rakennusmateriaali, kun kosteustekniikka on kunnossa. Toisaalta kastuneisiin puurakenteisiin syntyy helpommin ja enemmän homesieniä kuin esimerkiksi betonirakenteisiin. Yksi uusista, märistä hirsistä tehty asuintalo jouduttiin purkamaan kosteiden hirsien pintaan ja väliin kehittyneiden homekasvustojen vuoksi.

Juha Vinha:

Pudasjärvellä Pohjois-Pohjanmaalla otetaan pian käyttöön pilottihankkeena kuntaan noussut maailman suurin hirsikoulu. Hirsi voi olla yksi vaihtoehto nykyiselle monikerroksiselle rakentamiselle. Sen toteuttaminen energiatehokkaasti on kuitenkin haasteellista.

Mikä estää ottamasta uudelleen käyttöön vanhoja, toimivia ratkaisuja?

Juha Vinha:

Koulurakentamisen laatuvaatimukset ovat tänä päivänä toiset. Vaaditaan energiatehokkuutta, arkkitehtuurista näyttävyyttä, tiloja eri toiminnoille ja laadukasta sisäilmaa.

Voisiko homeen tappaa rakenteita desinfioimalla?

Anne Hyvärinen:

Homeiden myrkyllisyyteen vaikuttaa myös homeenestoaineiden käyttö. Puunsuoja-aineet on tarkoitettu säälle alttiiden ulkorakenteiden suojaukseen. Väärin käytetyt puunsuojakemikaalit ja desinfiointianeet voivat jopa pahentaa sisäilman ongelmaa, koska jäljelle saattavat jäädä myrkyllisimmät homeet, jotka ovat aiempaa aggressiivisempia.

Missään tapauksessa niitä ei saa käyttää homehtuneisiin märkiin rakenteisiin eikä sisäpinnoissa, vaan vasta rakenteiden kuivaamisen ja homeiden poiston jälkeen jäljelle jätettävien rakenteiden puhdistukseen.

Kauko Tulla:

Ruotsalaisen Lundin yliopiston tutkimuksen mukaan kemiallisia desinfiointiaineita ei tulisi käyttää sisätilojen homekorjauksissa ilman perusteellista ja luotettavaa riski- ja hyötyarviota. Aineet saattavat olla vaarallisia ihmisille. Ne voivat kyllä vähentää normaalien homesienten kasvua, mutta jopa edistää vaarallisten, homemyrkkyjä tuottavien lajien kasvua, mikäli rakenteet pääsevät kostumaan uudelleen.

Millä tavalla priorisoisit homeongelmien hoitoa?

Kosteus- ja hometalkoiden entinen vetäjä, Finnish Consulting Groupissa työskentelevä konsultti Juhani Pirinen:

Rakentamisen homeongelma koskee lähes täysin vanhaa kiinteistökantaa. Silti viranomaisvalvonta on kiinnostunut vain rakentamisvaiheesta, joka ajallisesti edustaa vain muutamaa prosenttia kiinteistön elinkaaresta. Tähän olisi saatava muutos.

Tapani Mäkikyrö:

Ohjausta pitää saadaa myös korjausrakentamiseen, sillä sen määrä on jo uudistalonrakentamista suurempi ja vanhan kannan kosteusvaurioiden määrä on valtava. Korjausrakentaminen on perinteisesti huonosti hallittua, vähän suunniteltua.

Ongelmana on kuitenkin se, että uudisrakentaminen hallitsee viranomaistyötä ja tuo valvonnan painopisteen uudelleen suuntaaminen tapahtuu hitaasti ja vaatisi koulutusta ja lisää resursseja. Sitä ei nykyisten leikkausten aikana ole luvassa.

Miten kouluista tuli homekouluja?

Matinkylän Huollon toimitusjohtaja, rakennusinsinööri Mikko Peltokorpi teki kesäkuussa 2016 yhteenvedon siitä, miksi ”uudet” koulut homehtuvat herkemmin kuin vanhat. Yhteenvetoa lukiessa kannattaa muistaa se, että monet korjattavat homekoulut on rakennettu 1960-1980-luvuilla ja monia niistä on (energia)korjattu tässä välissä eli Peltokorven käyttämä ennen-sana on aika suhteellinen käsite.

Ennen koulut oli rakennettu kunnissa ”keskeisille paikoille yläville maille”. Niissä oli painovoimainen ilmanvaihto tai pelkkä koneellinen poisto, ei koneellista sisään puhallusta. Ne olivat yleensä pienempiä ja rakenteiltaan hyvin yksinkertaisia ja suuri osa huonekohtaisilla kakluuneilla varustettuja, jolloin ilmankierto oli aina taattu
niiden käyttö oli hyvin vakiintunutta ja ne olivat rehtorien suorassa ohjausvallassa. Ilmasto-olosuhteet olivat varsin vähän muuttuvia –
luokan ”järjestäjä” pyyhki taulut, avasi ikkunat välituntien ajaksi ja sulki ne ennen tuntien alkua. Kohteissa oli useimmiten omat osa-aika tai päätoimitalkkarit, jotka olivat läsnä ja puuttuivat teknisiin epäkohtiin ne heti korjaamalla.

Nykyään sääolosuhteet ovat merkittävästi muuttuneet, eteläisessä Suomessa on noin 1,5 kertainen kosteusrasitus Jyväskylän tasoon nähden, ennen kun kesä meni, talvi tuli marraskuussa ja kesti maalis-/huhtikuulle saakka. Keväällä ja syksyllä on nykyisin yhteensä useita kuukausia kosteissa nollan molemmin puolin olevia sääoloja, jolloin peruslämmitysjärjestelmät eivät pysty sisäilmaa pitämään hyvänlaatuisena. Ylläpidon ja kiinteistöhuollon osalta ei kukaan hallitse kiinteistöjä kokonaisuutena, vaan näperrellään hyviä ja paljon oikeitakin asioita, mutta nyt ne kiinteistön huonoimmat osatekijät ratkaisevat mielikuvan sen kokonaistoiminnasta.

Kiinteistöissä on koneelliset sisäänpuhallukset ja poistot, mutta ne eivät ole tasapainossa. Kanavien nuohouksesta ja muista puhdistustoimista/säädöistä on tingitty.

Jos poisto on selvästi sisään puhallusta suurempi, kiskoo kone ns. vuotoilmana epäpuhdasta ilmaa mm. alapohjista erilaisten halkeamien ja muiden läpivientien kautta.

Energiansäästöä on selvästikin tavoiteltu itseisarvona mm. minimoimalla koneiden käyntiajat ja äärimmillään pysäyttämällä ne yöksi, jolloin se on tehty hyvän ilman laadun kustannuksella. LVI -tekniikan mitoitus ei vastaa kasvaneiden oppilasmäärien edellyttämää ilmanvaihtomäärää ja erilaisia vaihteluita.

Koulujen normaaliajan ulkopuolinen käyttö on lisääntynyt, josta tulee monenlaisia kuormitustekijöitä. Rakentamisen prosesseissa kukin urakoitsija on tehnyt oman minimisuorituksensa, mutta kiinteistöä ei kukaan ole saattanut toiminnallisesti hyvään kokonaiskuntoon sen luontaisella oppilas- ja henkilöstömäärällä kuormitettuna.

Y-tontit on sijoitettu liian usein niille kaava-alueiden heikommille maapohjille, joista seuraa kalliit perustamiskulut ja vaativat muut olosuhteet.

Hankintalaki on ohjannut siihen, että halvimman tarjouksen tehnyt on aina valittu. Koko hankeketjun ongelma on äärimmillään halvin ja huonoin tontti, halvimmat suunnittelijat, huono ja välinpitämätön valvonta, halvin pääurakoitsija, halvimmat alistetut sivu-urakoitsijat, palastellut urakat(sekoitus omaa tuotantoa ja alihankintaa) jne.

Julkisissa rakennuksissa ollut eniten ongelmia

Koulujen ja sairaaloloiden ohella koko julkinen rakennuskanta kärsii kosteus- ja homeongelmista. Jostain syystä ihmisillä, joilla ei ole oireita kotona tai vapaa- ajan-asunnollaaan, saavat niitä työpaikoillaan, joissa on periaatteessa parempi ilmanvaihto.

THL:n tutkijan Anne Hyvärisen mukaan kunnissa tilanne on kuitenkin parantunut. Rakennuksia ei ole enää jätetty samalla tavalla heitteille kuin 1990-luvun lamavuosina ja korjausrakentamiseen on tullut lisää tietoa ja pitkäjänteisyyttä. Hyvärisen vetämä tutkimus ”Avaimet terveelliseen ja turvalliseen rakennukseen”, päätyi keväällä 2017 johtopäätökseen, että koulujen sisäilmatilanne on parantunut, mutta 10-30 prosentissa kuntia sisäilmatilanne koetaan edelleen vaikeaksi.

Tampereen teknillisen yliopiston Petri Annilan tutkimuksen mukaan korkeimmat korjaustarpeet liittyvät kuntien rakennuksissa maanvastaisiin alapohjiin, puurakenteisiin ryömintätiloihin sekä betonirunkoisten talojen ulkoseiniin. Myös maanvastaisten seinien, väliseinien ja ennen 80-lukua rakennettujen betonirakenteisten välipohjien korjaustarve on korkea. Välipohjien, väliseinien ja alapohjarakenteiden korjaustarve keskittyy 60- ja 70-lukujen rakennuksiin. Tasakattojen korjaustarve ei ole juuri harjakattoja isompi, mitä voi selittää se, että tasakattoja on paljon jo korjattu tai muutettu harjakatoiksi.

Annilan tutkimuksessa on mukana 168 rakennusta, joissa oli todettu kosteusvaurioita. Siten niistä ei voida tehdä suoria johtopäätöksiä korjausvaurioiden yleisyydestä. Se kävi kuitenkin selville, että useimmat näistä taloista olivat moniongelmaisia. Senkin havainnon hän teki, että vaurioiden määrä on laskenut lineaarisesti 1950-luvun rakennuskannasta lähtien. Tämä kertoo siitä, että ikääntyminen on keskeisin vaurioiden selittäjä.

Rakennusalan ylimmät auktoriteetit VTT ja Otaniemen rakennusosasto ovat joutuneet omissa tiloissaan konkreettisesti tekemisiin sisäilmaongelmien kanssa. Otaniemessä hometutkijat jopa ihastelivat vuonna 2015 löytäneensä ihan uusia hometyyppejä professoreiden yskiessä vieressä vähemmän innostuneina.

Energia-asioiden ylin valvoja, kauppa- ja teollisuusministeriö joutui vuosituhannen vaihteessa homeongelman keskelle, kun taloon tehtiin saneerauksen yhteydessä koneellinen ilmanvaihto. Ylimmät virkamiehet ministeriä myöten kärsivät homeoireista.

Ympäristöministeriön talon karmea korjaus

Ympäristöministeriön toimitalon remontissa Suomen ylin rakennusvalvoja joutui yllätetyksi ottaessaan vastaan kelvottomasti korjatun talon. Ministeriö muutti peruskorjattuun Helsingin Kasarminkadun toimistotaloon vuoden 1999 alussa, vaikka talossa tehtiin vielä homekorjauksia.

”Peruskorjauksessa meni kaikki pieleen”, sanoi kehittämisjohtaja Risto Mäkinen tuosta Rauno Puolimatkan ja arkkitehti Benito Casagranden ministeriölle myymästä talosta. ”Kuviteltiin, että kun omistajat ovat tunnettuja rakennusalan ammattilaisia, he osaavat asiansa.”

Rakennustöiden aikana muun muassa tapahtui vesivahinkoja, kun kattoa ei suojattu. Talvella puolestaan ikkuna oli jätetty auki sillä seurauksella että patteri jäätyessään halkesi ja valutti vedet rakenteisiin.

Homeriskejä lisäsi ministeriön vaatima koneellinen ilmanvaihto, joka pani vanhan talon pölyt liikkeelle. Rappauksia oli rikottu niin, että rakenteisiin aikoinaan (jopa toisen maailmansodan pommitusten vaurioiden johdosta) kuivuneet homeet pääsivät ryöpsähtämään sisäilmaan.

Rauno Puolimatka sanoi hävenneensä, että urakoitsija käytti yrityksensä nimessä hänen sukunimeään NCC-etuliitteellä varustettuna. Silti hän kiisti Rakennuslehden haastattelussa, että henkilöstön sairastumisella olisi yhteyttä taloon.

Kakkosvaiheessa urakoitsijana oli Hartela, mutta yhtä huonoin tuloksin, sillä vesivahinko johtui sen valvonnan laiminlyönnistä. Betonitöissäkin tehtiin virheitä, kun betonin ei annettu kuivua ennen päällystämistä.

”Osalle henkilökunnasta runsaan parin vuoden jakso on ollut tuskien taivalta. Jopa kymmenkunnan henkilön pelättiin sairastuneen astmaan. Viimeisin yritys on kapseloida myrkyllisiä itiöitä sisältävät välipohjat ilmatiiviiksi alipaineistamalla. Menetelmää kokeillaan ensimmäistä kertaa Suomessa, mutta silti sille ei ole haettu rakennuslupaa”, Rakennuslehti kirjoitti.

Ihan täydellistä kapselointia ei tehty vaan välipohjat eristettiin ulkoreunoiltaan tiiviskittauksin ja välipohjien sisäosa alipaineistettiin. Välipohjien lattia- ja kattopintoja ei käsitelty mitenkään.

Ympäristöministeri Satu Hassi kertoi vuonna 2001, että jos homeongelmaa ei saada ratkaistua, on harkinnassa uudet talon hankinta. Sellaiset ministeriö sai vasta vuonna 2015. Osa henkilökunnasta oli joutunut siirtymään muihin tiloihin.

Tästä Aleksanterinkadulla sijaitsevasta vanhasta talosta purettiin vanhojen kotelopalkkin muottilaudat ja orgaaniset eristeet pois, jotta niistä ei aiheutuisi uutta homeongelmaa. Päätös tehtiin kesken remontin Kosteus- ja hometalkoiden vetäjän Juhani Pirisen vaatimuksesta. Lisäkustannuksia se aiheutti 5-10 prosenttia.

Tällaiset jopa sata vuotta vanhojen talojen välipohjat voivat sisältää mitä tahansa kreosootista lähtien. Osassa niistä on betoniset kotelopalkit, mutta vanhimmissa taloissa on myös puupalkkeja, joiden suhteen pitää varautua myös lahovaurioiden mahdollisuuteen.

Kiinteistönomistajalla iso kysymys on, ovatko välipohjat niin hyvässä kunnossa, että orgaanista aineista ei tarvitse poistaa, vai onko niissä jo havaittavia kosteusvaurioita. Kalliiden ylilyöntien vaarakin on ilmeinen.

Kaksoislaattapalkistojen korjaamistarve riippuu pitkälti vaurion laajuudesta. Jos vaurioita ei ole tai ne ovat pienet, voidaan riskejä pienentää tiivistyskorjauksella (kapseloinnilla) estämällä ilmavirtausten tulo rakenteista sisäilmaan. Vasta vaurioiden ollessa merkittäviä, joudutaan purkamaan rakenteita, poistamaan orgaaninen aines ja puhdistamaan pintoja mekaanisesti. Silloinkin lisävarmistus on tehtävä rakenteita tiivistämällä ja joskus myös alipaineistamalla.

Kapseloinnista kirjavia kokemuksia

Kapselointia on käytetty hometalojen tiivistyskorjauksissa varsin vaihtelevalla menestyksellä. Esimerkiksi Rovaniemen Arktikumissa ensimmäiset, 2000-luvun alussa tehdyt tiivistykset epäonnistuivat, mutta viimeisin näytti toimineen ainakin vielä vuonna 2015. Vantaalla vuosina 2011-2014 kouluihin ja hoitolaitoksiin tehdyistä tiivistyksistä moni epäonnistui, kun tiivistyksissä ei ollut noudatettu valmistajien ohjeita. Yhtä kirjavia kokemuksia on ollut myös Helsingillä.

Vantaa on ottanut näistä kokemuksista opikseen ja jatkaa tiivistyskorjauksia. Menetelmä oli silti vuonna 2016 vielä kokeellinen ja parhaiten se sopii kohteisiin, joissa ei ole löytynyt selvää korjattavaa homevaurioita tai kohteisiin, joihin tiivistyskorjauksilla halutaan joiksikin vuosiksi lisäaikaa ennen perusteellisempaa korjausta tai talon purkamista.

Onko home kylmien maiden erityisongelma?

Vuonna 2002 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että Venäjän Karjalan väestöllä on 80 prosenttia vähemmän heinänuhaa, 65 prosenttia vähemmän astmaa ja 60 prosenttia vähemmän allergista ihottumaa kuin Pohjois-Karjalan asukkailla. Professori Tari Haahtelan mukaan eroa selittää se, että Suomessa ympäristö on kliinisen puhdas, jolloin lapsille ei muodostu luontaista vastustuskykyä. Sama ero oli havaittu Itä- ja Länsi-Saksan välillä.

Palkitun hometutkija Aino Nevalaisen mukaan rakennuksissa esiintyvä home on luonnossa esiintyvää hometta vaarallisempi. ”Rakennukset ovat homeelle luontoa karumpi kasvuympäristö, joten niiden aineenvaihdunta muuttuu ja ne kehittävät uudenlaisia ”taistelukaasuja” ja kemiallisia yhdisteitä muita mikrobeja vastaan. Valitettavasti nämä yhdisteet ovat aiempaa haitallisempia myös ihmisille”, hän sanoi vuonna 1997.

Hän jatkoi tämä aiheen tutkimista ja vuonna 2003 hän kertoi, että kierrätyskipsistä valmistetut kipsilevyt osoittautuivat kaikkein myrkyllisimpien homeiden kasvualustaksi. Kierrätysmateriaali on tavallista kipsiä pidemmälle hajonnut ja ehkä siksi suosi homemikrobin kasvua.

”Hämmästyttävin havainto on, että mikrobin äkäisyys riippuu kasvuoloista ja rakennusmateriaalista”, Aino Nevalainen totesi. Esimerkiksi puun ja betonin pinnalla mikrobi oli selvästi lauhkeampi.

”Tämä selittäisi sen, miksi pienet pitoisuudet voivat tietyssä talossa johtaa terveyshaittoihin, kun taas suuret itiömäärät muissa sisätiloissa tai ulkoilmassa eivät aiheuta oireita.”

Suomalaiset koululaiset oireilevat puhtaimmissa tiloissa

Kansainvälisessä HITEA-vertailututkimuksessa todettiin vuonna 2013, että Suomessa kosteusvaurioita on joka neljännessä ja Alankomaissa joka viidennessä koulussa. Espanjassa hometta tai kosteusvaurioita oli lähes puolessa kouluista. Suomalaislapset oireilevat kuitenkin homekouluissa enemmän kuin espanjalaiset ja alankomaalaiset lapset.

”Suomessa vauriokoulujen mikrobipitoisuudet olivat siis pienempiä kuin muissa maissa. Siitä huolimatta niillä suomalaisilla koululaisilla, jotka kävivät kosteusvaurioitunutta koulua, esiintyi enemmän hengitystieoireita. Tämä on mielenkiintoinen tulos, eikä sille ole ilmeistä selitystä”,  tutkimuksen vetäjä Anne Hyvärinen THL:stä ihmetteli.

Tulosta ei selitä siivous- ja pesuaineiden käyttö, sillä eniten siivottiin espanjalaisissa kouluissa, joissa mikrobitasot taas olivat korkeimmat. Lisäksi Espanjassa käytettiin enemmän desinfioivia pesuaineita.

”Home on kylmän ilmaston maiden, kuten Pohjoismaiden, Kanadan ja Yhdysvaltain pohjoisosien ongelma. Tiiviissä ja energiatehokkaissa rakennuksissa kärsitään enemmän homeoireista kuin Etelä-Euroopan hatarissa, heikosti eristetyissä taloissa” rakentamistekniikan tutkija Hannu Viitanen arvioi tutkimusta.

Viitasen mukaan selityksensä voi olla se, että etelässä ihmiset ovat tottuneet eli siedättyneet homeeseen ympäri vuoden. Meillä talvi katkaisee tämän siedätyksen. Talvella luonnollinen altistus loppuu, kun ilmassa ei ole siitepölyä eikä homeitiöitä. Esimerkiksi Espanjassa niitä on ympäri vuoden.

Kylmissä maissa myös oleillaan enemmän sisätiloissa. Altistumisen kesto on siten olennaisesti pidempi.

Etelä-Euroopassa ikkunat saattavat olla auki ympäri vuoden. Meillä ikkunoita pidetään talvella yleensä kiinni. Koneellista ilmanvaihtoa käytetettäessä jopa suositellaan, ettei ikkunoita aukaistaisi edes kouluissa, kuten ennen tehtiin, kun käytössä oli painoivoimainen ilmanvaihto.

Kylmässä ilmanalassa rakenteet ovat eristemääriltään paksumpia ja monimutkaisempia kuin leudossa. Jos rakentamisessa tehdään virheitä, niin ylimääräisen kosteuden vaikutukset saattavat olla ovat rakenteiden tiiveyden vuoksi isommat.

Tämä koskee myös energiakorjauksia, joiden yhteydessä esimerkiksi kouluihin yleensä lisätään koneellinen ilmanvaihto. Se on Suomessa huomattavasti yleisempi kuin Keski- ja Etelä-Euroopassa. Kun koulujen aiempi painovoimainen ilmanvaihto on muutettu koneelliseksi, sisätiloihin on saatettu luoda alipaine, joka imee mikrobeja rakenteista tai likaisten korvausilmareittien kautta sisäilmaan.

Kaikista näistä syistä johtuen olemme aiempaa enemmän sisäilman mahdollisen epäpuhtauden varassa. Sisäilmassa on paljon muitakin epäpuhtauksia kuin home. Englantilaiset esimerkiksi moittivat Viitasen mukaan suomalaisten talojen sisäilmaa liian kuivaksi, mikä voi olla yksi syy oireisiin. Kuiva ilma voi herkistää limakalvoja.

Toisaalta kylmä talvi saattaa myös suojata homeelta, sillä homeriskin arvioidaan kasvavan Suomessa siinä vaiheessa, kun ilmastonmuutos lisää lämpimien ja kosteiden talvipäivien määrää.

Talvella voi olla vaikutusta myös itse homeisiin. THL:n tutkijan Anne Hyvärisen mukaan homeiden toksiinituotanto voi lisääntyä, kun kasvuolosuhteet ovat huonommat eli niistä voi tulla samalla tavalla aggressiivisempia kuin silloin, kun homeen torjuntaan käytetään desinfiointiaineita tai otsonointia.

Home on paitsi terveys- myös mielikuvaongelma

Jo 1990-luvun lopulla Terve talo -teknologiaohjelmassa kävi ilmi, että vain 10 prosenttia kosteusvaurioista on sen asteisia, että ne voivat aiheuttaa terveysongelmia ja vain kahdessa prosentissa tapauksista on diagnosoitu varsinaisia oireita. Silti julkisuudessa kosteusvaurion ja homeen välille vedettiin usein yhtäläisyys.

”Kaikissa rakennuksissa on hometta. Olennainen kysymys on, onko homeella vaikutusta rakennuksen terveellisyyteen”, Vahanen-yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja Risto Vahanen sanoi vuonna 2003.

VTT:n entinen tutkija Hannu Viitanen oli samaa mieltä. Kosteusvaurion suuruudella on Viitasen mukaan vähemmän vaikutusta kuin vauriokohdalla. Pieni vaurio ikkunakarmissa voi olla vakava, jos sitä kautta pääsee homehtunutta ilmaa sisälle. Sen sijaan lattiassa oleva kosteusvaurio voi olla ongelmaton, jos rakenne on tiivis, eikä ilmaa pääsee vauriokohdasta vuotamaan sisälle.

”Kosteus- ja homevaurioiden yleisyydestä Suomessa esitetään kovin vaihtelevia arvioita. Keskeinen syy tähän on se, että eri selvityksissä kosteusvaurio on määritelty toisistaan poikkeavalla tavalla. On välttämätöntä sopia, mikä kosteusvaurio on merkittävä, ja arvioida sen jälkeen ongelman laajuus rakennuskannassa”, totesi professori Kari Reijula Helsingin Sanomissa vuonna 2011.

Vahanen kritisoi kosteus- ja homevauriotutkijoiden ja suunnittelijoiden kirjavaa ammattikuntaa. ”Moni ei erota poikkeuksellisia vaurioita rakennuksen normaalista ikääntymisestä”, hän sanoi.

”Mittaviinkin purkutöihin lähdetään usein heppoisin perustein pelkän mikrobiologisen analyysin perusteella. Rakennuksen alapohja tai sisäverhous saatetaan purkaa turhaan.”

Vahanen on ollutkin innokkaimpia tiivistyskorjausten eli kapselointien kehittäjiä.

Homeoireiden ja rakennusten vaurioiden välillä ei ole aina löytynyt selvää syy-yhteyttä. Joskus oireita on löytynyt talosta, josta ei ole löytynyt näkyviä kosteusvauroita ja toisaalta on ollut taloja, joissa on ollut paljon vaurioita, mutta ihmisillä ei juuri mitään homeoireita. Runsaat kymmenen prosenttia ihmisistä ilmoittaa kyselyissä rakennukseen liittyviä oireita, vaikka niitä ei olisi mitään näyttöä.

Hometta korvien välissä

Palmbergin toimitusjohtaja Risto Bono kommentoi vuonna 1997 kansanterveyslaitoksen tutkimusta homeongelmien syistä seuraavasti: ”Ne nyt voi kirjoitella, mitä lystää, tommonen kansanterveysporukka. Mitä ne rakentamisesta tietää.”

Palmbergin henkilöstölehdessä hän jatkoi: ”Muoti-ilmiöön nimeltä home liittyy varmasti yhtä paljon ellei enemmänkin pyskosomaattisia piirteitä kuin todellista asiaa.”

Tämä tiivistettiin Rakennuslehdessä ja monessa muussakin lehdessä muotoon: hometta on korvien välissä.

Rakennuslehti varoitti vuonna 1998 pääkirjoituksessaan homehysteriasta. ”Ihmiset eivät enää uskalla myydä vanhoja omakotitalojaan, sillä huolellisella tutkimisella lähes kaikista taloista löytyy kosteutta ja kosteusvaurioitakin. Oikeustapauksiin tarvittaisiin kohtuutta, sillä 30 tai 50 vuotta vanhaa taloa ei pitäisi arvostella vetoamalla nykynormeihin.”

Lehti siteerasi Kari Reijulaa, joka oli sanonut, että homeesta puhutaan niin paljon, että moni lääkärin vastaanotolle hakeutunut kysyy ensimmäiseksi homeen yhteyttä oireisiin. ”Useimmiten aiheetta.”

Rakennuslehden lainaama Aarno Laitinen kirjoitti Iltalehdessä 2.3.2002 oman, paljon julkisuutta saaneen käsityksensä hometaloista:

”Nerokkain sairauskeksintö on hometalo-ongelma, koska sillä perusteella saa valtiolta ja kunnilta miljardeja talojen remontteihin ja satojentuhansien alennuksen omakotitalon hinnasta. En ole kuullut kenestäkään, joka olisi oikeasti sairastunut hometalosta, mutta kun ei ole 100-prosenttisesti todistettu, ettei hometalosta voi sairastua, jokainen hometalossa asuva tai koulua käyvä voi ilmoittaa olevansa uupunut ja väittää, että hänen yskänsä, nuhansa ja päänsärkynsä aiheutuvat hometalosta.”

Homeongelmista kärsivät olivat aiheestakin kiukkuisia siitä, että heidän ongelmistaan tehtiin pilkkaa. Toisaalta psykiatritkin totesivat, että homehysteriassa on samoja joukkohysterian piirteitä kuin monissa muissakin hysterioissa.

Homeongelman psykologiseen puoleen kiinnitettiin huomiota myös Työterveyslaitoksen eduskunnalle vuonna 2012 jättämässä raportissa.

”Sisäympäristöhaittojen kokemiseen voivat vaikuttaa psykososiaaliset tekijät, kuten esimerkiksi tyytymättömyys työhön ja liian kuormittava työ sekä̈ henkinen hyvinvointi.”

Raportissa todetaan myös: ”On etsittävä oireiden aiheuttaja, mikäli sellainen on löydettävissä̈, mutta on myös osattava luopua aiheuttajan metsästyksestä, mikäli tilanteen taustalla näyttää pikemminkin olevan tavallista herkempi elimistö, joka reagoi epäspesifille ärsykkeelle vielä̈kuukausia alkuperäisen altistumisen ja sairastumisen jälkeen.”

”Osalla työpaikkojen kosteus- ja homevauriorakennuksissa oireilevista oireet ovat niin hankalia, että päädytään siirtymään toisiin työtiloihin. Joissakin tilanteissa sekään ei lopeta oireilua. Pahimmillaan siirtymisiä tarvitaan tämän jälkeen vielä toisiin työpisteisiin ja useisiin eri rakennuksiin eikä sekään ratkaise ongelmaa. Tällöin oireilun taustalla voi todellakin olla tilanne, että korvaavassa työpaikassa sattuu myös olemaan kosteus- ja homevaurio. Todennäköisempää kuitenkin on, että oireilun takana on tällöin jokin muu, kuin oletettu kosteus- ja homevaurio”, raportissa todetaan.

Työterveyslaitoksen kannanotto oli merkittävä muutos sen aikaisemmasta linjasta.

Homehysteriaa ja vaaran liioittelua

Kurkku-, korva-ja nenälääkäri Risto Voutilainen Työterveyslaitoksesta on kritisoinut myös  omaa laitostaan homehysterian synnyttämisestä. Hänen mukaansa, kun teollisuuden ammattitaudit saatiin vähenemään, niin laitos alkoi 1990-luvulla keskittyä toimistotyön ammattitauteihin. Home oli hyvä vihollinen, sillä siinä riitti tutkimista ja tutkimusrahoitusta. Pian toimistot alkoivat vaikuttaa jopa teollisuutta vaarallisemmilta työpaikoita.

Uskotko homeisiin?, Risto Voutilainen kirjoitti (tässä lyhennettynä) Duodecimin aikakauskirjaan vuonna 1998.

”Kun todellista tietoa on liian vähän ja taudilla on paljon uskomussairauden piirteitä, jakautuvat lääkärienkin mielipiteet. On kieltävää torjuntaa ja lähes sokeasti uskovaa entusiasmia ja kaikkea näiden väliltä.

Olemme varmasti laajalti yksimielisiä siitä, että rakennusten ei sovi lahota ja homehtua ja että hengittämämme sisäilman tulee olla mahdollisimman puhdasta ja raikasta. Ongelmakenttä on varsinaisten terveydellisten haittojen alueella. Minkä verran niitä esiintyy, mitä ne ovat, mistä ne syntyvät? Tuleeko lapsi ottaa pois päiväkodista, koulu sulkea? Tuleeko työpaikkarakennuksessa sitkeästi oireileva työntekijä todistaa työkyvyttömäksi? Tarvitaanko terveyden varjelemiseksi kalliimpi remontti kuin itse rakennus tarvitsisi, tai tuleeko asuntokauppa purkaa? Kuka maksaa viulut, kenen syy?

Rakenteisiin päässyt liiallinen kosteus voi luoda suotuisat olosuhteet mikrobikasvustoille: bakteereille, hiivoille ja homeille. Mikrobit voivat puolestaan levittää sisäilmaan itiöitä, sienirihmaston osia sekä omia aineenvaihduntatuotteitaan, joista jotkut ovat myrkyllisiä tai epämiellyttävän hajuisia. Mahdollisten toksiinien tuotto vaihtelee olosuhteiden muutosten myötä. Niiden pitoisuudet ilmassa ovat enimmilläänkin yleensä vähäisiä, eikä vähäisten pitoisuuksien haitallisuutta tunneta.

Näiden päästöjen kulkeutuminen rakenteista sisäilmaan riippuu monesta seikasta. Jos ilmastointi luo tehokkaan poiston mutta korvausilman tuloa ei ole varmistettu, imee alipaine ilmaa rakenteiden läpi ja päästöjä tulee sisäilmaan herkemmin kuin jos korvausilman tulosta on huolehdittu.

Rakennuksen mikrobivaurion laajuutta voidaan tutkia silmämääräisesti ja ottaa näytteitä rakenteista, erilaisilta pinnoilta ja huoneilmasta. Niistä tutkitaan mikrobilajeja, itiömääriä jne. Tunnistaminen on vaikeaa, parhaista mittausmenetelmistä ei ole yksimielisyyttä, ja saaduista tuloksista on vaikeaa tehdä päätelmiä.

Rakennuksen mikrobivauriota koskevien tietojen varassa on erittäin vaikeaa määritellä, mille mahdollisesti terveydellistä haittaa aiheuttaville tekijöille rakennuksessa oleskeleva henkilö altistuu.

Toistaiseksi ei ole mitään laboratoriomenetelmää tai muuta keinoa, jolla voitaisiin selvittää minkä verran tutkittava henkilö on mahdollisesti altistunut kosteusvauriomikrobien terveyshaittoja aiheuttaville tekijöille. Mikrobispesifinen IgG- arvo mahdollisesti antaa karkeita sunntaviivoja siitä, mille mikrobeille asianomainen ainakin on altistunut. Se ei yksilötasolla osoita kvantiteettia eikä kerro, missä ja milloin altistumista on tapahtunut. Niinpä kosteusvauriohomeiden IgG-luokan vasta-ainearvoille ei ole saatu laadituksi yhteisesti hyväksyttävissä olevia viitearvojakaan.

Homekohu on luonut homepelkoa ja toisaalta homeoireista on tullut muotia. Kun positiivisen IgG-tuloksen saanut homeelle altistumistaan säikähtänyt henkilö todetaan ei-allergiseksi mutta hän kuitenkin kokee olevansa homeille herkistynyt, on mukana todennäköisimmin myös vahva psyykkinen komponentti.

Tietoisuus kosteusvaurioista voi aiheuttaa uusia tila- ja tilannesidonnaisia sisäsyntyisiä oireita ja vanhojen vaivojen tulkinta saattaa muuttua. ”Homealtistumista” voi alkaa sairastaa. Omaan konstituutioon kuuluvat ilmiöt, esimerkiksi herkän ihon tai kuivien silmien oireet, saavat ulkoisen syyn. Ulkoisen syyn nimeäminen toistuville hengitystieinfektioille, kuten poskiontelotulehduskierteelle, on helpottavaa sekä lääkärille että potilaalle, sillä se poistaa kummaltakin huonouden tunnetta.

Vaatimuksille epätyydyttävän sisäilman kohentamisesta saadaan vakuuttavuutta, jos löydetään hometta ja siitä ajatellaan aiheutuvan oireita. Oireita saatetaan lääkitä ärsyttävillä tai limakalvoa kuivattavilla lääkkeillä, joiden sivuvaikutukset sitten tulkitaan homeista johtuviksi. Oireille ja vaivoille tulee homeen löytymisen tai IgG-arvojen ylikorostuksen myötä uusi merkityssisältö, ja huomion kiinnittäminen niihin lisääntyy. Oireiden häiritsevyys kasvaa ja niiden tulkinta muuttuu. Jännittyneisyydestä, ahdistuksesta ja peloista voi syntyä uutta oireilua. Mielialahäiriöt, kuten masennus, voivat korostua ja niistä muodostuu osa homeoireilua. Kosteusvaurion olemassaolo ja homeoireilu kietoutuvat ihmissuhteiden ja työyhteisön psykodynamiikkaan, muut ihmissuhde- ja työyhteisöongelmat verhoutuvat taas tähän, ja niin edelleen.

Kun sairastelevien ihmisten ympäristöstä löytyi homevaurioita ja verinäytteistä suuriksi tulkittuja IgG-pitoisuuksia, oli aiheellista varoittaa ja tiedottaa ilmeisestä terveysriskistä. Kun sitten kosteusvauriot ovat osoittautuneet paljon luultua yleisemmiksi, IgG-arvo luultua epävarmemmaksi altistuksen osoittajana, allergia hyvin harvinaiseksi ja muiden mahdollisten homeoireiden osalta syysuhteen osoittamiseen ei ole löytynyt keinoja, on maltti nyt paikallaan. Voimavaroja tarvitaan homevaurioiden ehkäisyyn ja korjaamiseen ja lääketieteen puolella ensisijaisesti perustutkimukseen, ei niinkään homeoireiden selvittelyihin rutiiniterveydenhuollossa”, Voutilainen kirjoitti.

Vuonna 2002 Voutilainen otti homekysymykseen kantaa myös Lääkärilehdessä. Hän kritisoi siinä lehden pääkirjoitusta,jossa käsiteltiin hänen mukaansa liian yksipuolisesti kosteusvaurioiden terveyshaittoja.

”Rakennusteknisesti vakavat kosteusvauriot on toki pikaisesti korjattava. Ongelmallista on suhtautuminen pieniin kosteusvaurioihin ja työntekijöiden ns. homeoireisiin. Onko ainoa keino tehdä mahdollisimman perusteellisia korjauksia mahdollisimman nopeasti että oireilut loppuisivat alkuunsa eikä hysteriaa syntyisi? Samalla silloin epäsuorasti vahvistetaan käsitystä vakavan vaaran olemassaolosta, ja tilanne jatkuu. Tämä tie käy kalliiksi.

Ongelmallisiksi ovat osoittautuneet ne kohtuuttomilta vaikuttavat sairastelut, jotka liittyvät yleensä muualla kuin itse omistetussa rakennuksessa hengitysilman laadun kannalta mitättömän pieniin, kaukaisiin ja etenkin vielä lisäksi esim. syvältä rakenteiden kätköistä todettuihin homelöydöksiin.

Alussa kosteusvaurioiden yleisyyttä aliarvioitiin. Normaalin elinympäristömme runsas ja moninainen sienifloora jäi huomiotta. Kosteusvauriomikrobi on käsitteenä yhä ongelmallinen, koska mitään tarkasti rajattavaa kosteusvauriomikrobien ryhmää ei ole.

Yksilötasolla ei homeille altistumista voida laadullisesti eikä määrällisesti todentaa ja mitata, vaikka niin kuviteltiin. IgG-vasta-ainetasoihin perustuen on tehty ylidiagnostiikkaa. IgE-perusteesta on lipsuttu välitöntä yliherkkyyttä diagnosoitaessa. Psykosomaattista herkistymistä ja välitöntä reagointia on tulkittu allergiaksi. Homeallergiadiagnostiikkaan käytetyt menetelmät ovat osoittautuneet epätarkoiksi. Yhdessä läänissä tehtiin vuonna 1996 homeallergisen ammattinuhan diagnooseja viisikymmentä kertaa niin paljon kuin muualla maassa keskimäärin.

Oireilua on esitetty toksiinien aiheuttamaksi kun ei ole löytynyt allergiaa, ja usein oirekuva ei ole vastannut kumpaakaan. Toksiiniteoriasta on koetettu pitää kiinni, vaikkei löydy toksiiniakaan. Vaihtelevia oirekuvia on sovitettu jo päätettyyn diagnoosiin. Kosteusvauriotietoisuusstressistä suggestiivisesti syntyneitä pahimpia paniikki- tai hyperventilaatiokohtauksia yms. on nimetty anafylaksioiksi tai toksikooseiksi. Psykosomaattista oireilua on hoidettu adrenaliinilla ja kortisonilla.

On nähty lääkärien ja potilaitten alttius uskomuksiin ja koettu näkymättömän ympäristöaltisteen kiehtova pelottavuus. Monien epämieluisien vaivojen selitykseksi on homekohun myötä saatu mieluisa ulkoinen aiheuttaja kuten altistuminen tai myönteisen arvolatauksen omaava allergia. Arkisten infektioiden yleisyys ja ilmenemisen luonnollinen vaihtelevuus on usein unohdettu, ja kolmannen flunssan tai poskiontelotulehduksen jälkeen on alettu puhua homeallergian aiheuttamasta infektiokierteestä. Kuivasilmäisyys on osoittautunut ns. homeallergikoilla yleiseksi silmäoireiden selitykseksi.”

Lehdistö herkutellut homeongelmilla

”Lehtiotsikot ovat tukeneet käsitystä homeiden vaarallisuudesta. On syntynyt lukuisia paikallisia oireiluepidemioita. Työpaikoilla ja asuntokaupoissa on riidelty homeitten löytymisen ja oireilun alkamisen myötä. Kun pienten pitoisuuksien haitallisuuden aiheuttajia ja haittamekanismeja ei tunneta, ei väitettä vaivojen kosteusvaurioperäisyydestä kyetä vahvistamaan eikä kumoamaan. Joudutaan toimimaan uskonvaraisesti.

Terveyshaitaksi esitetään äärimmillään jo homeen olemassaolo, ja pelkkä hajukin. Homeen määrällä ei näytä olevan merkitystä. Lajistoa sanotaan merkityksellisemmäksi. Oireita voidaan taas selittää, jos löytyy edes joku yksittäinen laji, joka teoriassa voi tuottaa toksiineja, jotka teoriassa voisivat ehkä kulkeutua ihmiseen. Kun Stachybotrusta on löytynyt, niin rakennus saa käyttökiellon ja kun korjausten jälkeen oireet vain jatkuvat, ehdotetaan purkamista.

Ei homeissa, itiöissä eikä toksiineissakaan ole oleellista uutta; niiden kanssa olemme eläneet yhdessä aina. Suomessa tosin paljon vähemmän kuin lämpimämmän ja kosteamman ilmaston maissa, missä homeita on asuin- ja työympäristöissä moninkertaisesti, mutta vastaavanlaista syy-suhdepäätelmiä vaikeuttavaa homekohua ei ole herännyt.

Joku homeelle IgE-välitteisesti kovasti herkistynyt henkilö voi kosteusvauriopäästöistä saada todellisia vaarallisia allergisia oireita, mutta ovatko tällaiset tapaukset yleisiä? Eivätkö yleisempiä ole IgE-negatiivisten herkkien ihmisten ahdistus- ja muut rajutkin oireilut, kun he tietävät olevansa kosteusvaurioituneessa rakennuksessa tai siinä rakennuksessa, johon he ovat oppineet vaivansa liittämään?

On loogista, että mitä vähäisempi rakennuksen kosteusvaurion ja sen mikrobiflooran todellinen merkitys on ollut oireiden syntymiselle, sitä vähäisempi on vaurion korjaamisen merkitys oireiden poistumiselle. Oireiden jatkuessa puhtaissakin tiloissa ei ole kyse biologisesta yliherkkyyssairaudesta, vaan psykosomaattisesta yliherkkyysoireilusta. Tiettyyn rakennukseen liittyvien oireiden jatkuminen kohtuullisesta remontista huolimatta ei sen vuoksi ole osoitus homeiden vaan homepelon vaarallisuudesta.

Pidän kosteusvaurioiden terveyshaitallisuuden varomatonta yliarviointia suomalaisen koululääketieteen kaikkein vakavimpana ja kalleimpana harharetkenä”, Voutilainen kirjoitti.

Eduskunta kuuli useita asiantuntijoita

Vuonna 2012 eduskunnan tarkastusvaliokunnan kuulemistilaisuudessa Voutiainen kertoi monen muun asiantuntijan tavoin oman käsityksensä homeongelmasta. Hänen näkemyksensä oli kriittisin ja homekohua kyseenalaistava:

”Kokemukseni eivät anna tukea sille kosteusvaurioiden terveysvaarallisuuskäsitykselle, joka Suomeen on kehittynyt.

Terveyden ja työkyvyn kannalta kosteusvauriotietoisuus ja sairastumisen pelko ovat tänä päivänä paljon vakavampi ongelma kuin itse kosteus- ja mikrobivauriot. Turvattomuutta koetaan nyt paljon enemmän kuin mihin lääketieteellisesti olisi aihetta.

Homeet ja kosteus rakennuksissa nousivat huomion kohteiksi 1990-luvulla. Siitä alkoi kohtalokas epäonnistumisten jatkumo. Alussa vallitsi virheellinen käsitys kosteusvaurion erityisyydestä, homeen löytymisen poikkeuksellisuudesta. Tänään tiedetään, että kosteusvauriot kuuluvat jokaisen vähänkin kookkaamman rakennuksen elämänkaareen, ja mikrobit ovat kaiken kostean ympäristön luonnollinen piirre.

Virheellinen käsitys herkistymisestä ja immunologisten vasta-ainetutkimusten käyttökelpoisuudesta syy-yhteyden osoittamisessa veivät diagnostiikkaa väärille urille. Nyt IgG-vasta-ainetutkimukset ovat jo jääneet pois yksilötason diagnostiikasta. Homeallergisen nuhan diagnooseja tehtiin käyttäen soveltumattomia altistuskoemenetelmiä ja soveltumattomia testiaineita, ja näistäkin on jo luovuttu. Mikrobilajiston merkitystä on korostettu kunnes on todettu, että se ei selitä mitään. Allergiateorian kaaduttua vähenivät puheet homeille herkistymisestä. Tuli välivaihe, jolloin potilaat sairastivat pelkkää ”altistuneisuutta”. Sitten tulivat suurimpiin otsikoihin toksiinit.

Rakennusten kosteusvaurioiden aiheuttamiksi ei enää diagnosoida homepölykeuhkotautia, orgaanisen pölyn toksista oireyhtymää eikä allergista nuhaa. Niin sanotun kosteusvaurioastman aiheuttajaa ei enää nimetä altistuskokeiden perusteella, vaan tähän tarpeeseen on laadittu sopimuksenvaraiset erityiskriteerit.

Kosteusvauriorakennuksista ei siis enää lääketieteen perinteisin menetelmin käytännössä lainkaan diagnosoida sisäilmaperäisiksi nimettäviä sairauksia.

Työssäni olen puolentoista vuosikymmenen aikana todennut vain muutamalla yksittäisellä potilaalla todellisen homeallergisen sairauden, eivätkä ne ole syntyneet oleskelusta kosteusvaurioituneissa rakennuksissa, vaan homehtuneen materiaalin käsittelystä, homeitten pöllyttämisestä. En ole koskaan tunnistanut sairautta tai merkittävää oirekuvaa, jota voisin ajatella nimenomaan hometoksiinien aiheuttamaksi.

Syy-yhteys homeiden ja sairauden välillä on yhä kiistaton maanviljelijöiden tai vastaavien homepölykeuhkotapauksissa, joissa altistuminen on esim. homehtuneen rehun käsittelyssä massiivista. Vastaavasti perinteinen lääketiede tunnistaa entiseen tapaan ne harvinaiset tapaukset, joissa esim. homehtuneen materiaalin käsittelytyössä pitkäkestoinen altistuminen on aiheuttanut siitepölyallergiseen nuhaan verrattavan homepölyallergisen nuhan.

Ne perusteet, joiden varaan käsitys kosteusvaurioiden terveysvaarallisuudesta on rakentunut, ovat jo romuttuneet. Siitä huolimatta tutkijat ja kaupalliset toimijat ovat korostaneet omia näkökulmiaan esim. toksiineista. Katteettomat diagnoosit ovat harhauttavana painolastina tilastoissa, eikä allergisina diagnosoitujen sairauksien selittämisessä toksiiniperäisinä ilman toksistyyppisiä oireita ole nähty ristiriitaa.

Oppi kosteusvaurioiden terveysvaarallisuudesta on virallistunut ja siitä on tullut tabu, jota ei sovi kritisoida, vaikka siinä ilmenevät monet uskomussairauden tyypilliset piirteet. Lääketieteen ja muunkin tieteen perinteinen lähtökohta on, että esim. syysuhdetta ei ole, ellei sitä ole tieteellisesti todistettu. Homeuskolle ominaista on ollut todistustaakan kääntäminen; homesairaudet ovat totta, ellei niitä epätosiksi osoiteta.”

”Rakentajia syyllistetty liikaa”

Tänään Vuotilainen on eläkkeellä, mutta edelleen aktiivinen keskustelija. ”Toksisuusmittaukset ovat täyttä harhautusta, mutta silti niitä jatketaan”, hän kritisoi hometutkijoita, jota ovat tässä bisneksessä taustavoimina.

Maailmalla kuitenkin vaikuttaisi olevan trendinä paluu rakennuksen aistinvaraiseen ja kosteustekniseen tarkasteluun erilaisten sisäilmamittausten sijaan.

”Nyt pitäisi tunnustaa, että homesairauksia on valtavasti liioiteltu ja rakennusalaa turhaan syyllistetty”, Voutilainen sanoi maaliskuussa 2017, kun hän oli tavalliseen tapaansa seuraamassa Sisäilmastoseminaarin antia.

Suorista syy-seuraussuhteista on homeesta mahdollisesti aiheutuvien sairauksien osalta vähän näyttöä. Siksi keskustelu on painottunut epäsuoriin selityksiin, joissa tietoisuus kosteusvaurioiden yleisestä vaarallisuudesta on noussut korostetusti esiin.

Risto Voutilainen on määritellyt kosteusvauriotietoisuuden merkityksen oireiden syy-seuraussuhteen epäsuorana selittäjänä seuraavasti:

1)  Omaan konstitutioon kuuluvat ilmiöt saavat ulkoisen syyn

2)  Tavanomaiset hengitystieinfektiot yms saavat maagisen selittäjän

3)  Tavanomaiset sisäilmaoireet saavat lisää painoarvoa

4)  Lääkkeitten käyttö lisääntyy, sivuvaikutuksia luullaan homeoireiksi

5)  Huomion kiinnittäminen kaikenlaisiin vaivoihin kasvaa

6)  Oireiden häiritsevyys kasvaa ja niiden tulkinta muuttuu

7)  Syntyy uutta oireilua jännittyneisyydestä, ahdistuksesta, peloista

8)  Mielialahäiriöt korostuvat ja konvertoituvat osaksi homeoireita

9)  Kosteusvaurion olemassaolo ja homeoireilu integroituvat osaksi

ihmissuhteitten ja työyhteisön psykodynamiikkaa

10) Muut ihmissuhde- ja työyhteisöongelmat verhoutuvat tähän.

Onko kosteusvauriorakennusten korjauksista osoitettu hyötyä terveydelle?

Tätä kysyivät lääkintöneuvos Riitta Sauni sosiaali- ja tervesministeristö ja työlääketieteen professori Jukka Uitti Tampereen yliopistolta vuonna 2011 julkaisemassaan ja 2015 päivittämässään artikkelissa Lääkärilehdessä.

He totesivat, että kosteusvauriot ovat yleinen, maailmanlaajuinen ongelma omakotitaloissa, työpaikoilla ja julkisissa ­rakennuksissa. Mekanismeja, joilla ­kosteusvauriot vaikuttavat terveyteen, ei kuitenkaan tunneta. Riittävä näyttö homealtistumisen ja hengitystieoireiden syy–seuraussuhteesta puuttuu. Meta-analyyseissa on kuitenkin saatu tilastollista näyttöä siitä, että altistuminen on yhteydessä astman kehittymiseen ja pahenemiseen, hengityksen vinkumiseen, ylähengitystieoireisiin, hengitystieinfektioihin, bronkiittiin ja allergiseen nuhaan

Rakennusten korjaustoimenpiteillä voidaan vaikuttaa hengitystieoireisiin. Tutkimuksia on kuitenkin vähän, ja näytön aste korjausten vaikuttavuudesta astmaoireisiin ja ­hengitystieinfektioihin vaihtelee erittäin heikosta kohtalaiseen.

Siitä, että kosteusvaurioisen toimistorakennuksen korjaus vähensi astma- ja muita hengitystieoireita, saatiin hyvin heikkoa näyttöä yhdessä kontrolloidussa ennen–jälkeen-asetelmalla tehdyssä tutkimuksessa. Toisessa samalla asetelmalla tehdyssä tutkimuksessa ei havaittu eroa osittaisen ja kokonaan tehdyn korjauksen välillä.

Kosteusvaurioisten koulujen korjausten vaikuttavuudesta siellä työskentelevien aikuisten terveyteen ei saatu selvää näyttöä. Oppilaidenkin hengitystieoireiden vähenemisestä saatiin vain heikkoja viitteitä.

Sen, miksi koulujen korjauksilla ei näyttänyt olevan vaikutusta oireiluun, voi selittää esimerkiksi suhteellisen lyhyt päivittäinen altistumisaika tai muut mahdolliset virhelähteet. Oppilaiden seuranta-aika esimerkiksi saattaa jäädä lyhyeksi, jos he vaihtavat koulua kesken tutkimuksen. On myös mahdollista, että vanhemmat eivät osaa tarkkaan raportoida lasten oireita. Muutokset astman ilmaantuvuudessa antaisivat luotettavampaa tietoa kuin muutokset oireiden esiintyvyydessä. Oireisiin voivat vaikuttaa myös muut sisäilmastotekijät, kuten ilmanvaihdon puutteellisuus.

Kun rakennuksen kosteusvauriot korjattiin vain osittain, vaikutukset hengityselinterveyteen jäivät vähäisemmiksi kuin jos rakennukset korjattiin perusteellisesti. Tämä puhuu korjausten tarpeellisuuden ja vaikuttavuuden puolesta. Toisessa kahdesta tutkimuksesta, joissa kosteusvauriot korjattiin vain osittain, hengitystieoireet vähenivät, mutta eivät niin paljon kuin perusteellisesti korjatussa rakennuksessa. Toisessa tutkimuksessa ei havaittu oireiden tai keuhkofunktioiden paranemista, vaan terveys parani vain niillä, jotka siirtyivät työskentelemään rakennuksen toiseen osaan. On mahdollista, että huolellistenkin korjausten jälkeen sisäilmaan jää kosteusvaurioihin liittyviä homeitiöitä.

Aiemmissa tutkimuksissa on saatu näyttöä siitä, että kosteusvaurioihin liittyvät oireet paranevat hitaasti tai eivät lainkaan. Tutkimuksessa, jossa lapsia seurattiin viisi vuotta, hengitystieoireiden havaittiin vähenevän koulun korjausten jälkeen, mutta ryhmässä, joka oli mukana seurannan alusta loppuun, ei tapahtunut paranemista. Ilmeisesti korjaukset siis vähensivät uusien oppilaiden sairastumisia, mutta jo oireilevien oireet saattoivat jatkua pitkäänkin.

Saunin ja Uttin loppupäätelmä tutkimustuloksista oli:

Katsauksessamme saatiin viitteitä siitä, että rakennuksen kosteusvaurioiden perusteellinen korjaaminen voi parantaa oireita etenkin astmaatikoilla ja silloin, kun vaurioituneessa rakennuksessa oleskelevilla on tavallista enemmän hengitystieoireita ja -infektioita. Rakennusten kosteus- ja homevaurioiden korjaaminen voi olla vaikuttavaa hengityselinoireiden vähentämiseksi, mutta näyttö ei ole kovin vahvaa johtuen tutkimusasetelmien vaihtelevuudesta

Jo 32. kertaa järjestetyt Sisäilmastoseminaarit ovat paisuneet paisumistaan, mutta paljosta puhumisesta on seurannnut lähinnä vain se, että ihmiset ovat entistä tietoisempia ja huolestuneempia sisäilmastosta.

Käypä hoito -suositus rauhoittelee kohua

Duodecimin vuonna 2016 julkaisemissa Käypä hoito -suosituksissa todetaan, että ei ole olemassa määriteltyä hometalosairautta, sillä oireet voivat aiheuta myös muista syistä. Tutkimusten mukaan esimerkiksi mikrobikasvulla voi olla merkitys oireisiin tai sitten ei. Siitäkin on vain heikkoa näyttöä, että korjaaminen välttämättä poistaisi oireet. Silti kosteusvaurioiden korjaamista on ohjeiden mukaan syytä suositella.

Käypä hoito -suosituksen mukaan potilaan oireista ei voi päätellä mitä vikaa rakennuksessa on. Kosteusvaurioihin liittyy myös monia muita sisäilmaan liittyviä ongelmia.

Käypä hoito -suosituksessa kyseenalaistetaan jopa termi ’kosteus- ja homevaurio”, koska home-sanaan liittyy ongelmia. Home ei ole taksonominen ryhmä vaan kuvaileva termi ryhmästä sieniä, jotka kasvavat monisoluisena rihmastona.

”Kosteus- ja homevaurio” viittaa kosteusvaurioon, jonka merkkinä usein käytetään poikkeavaa mikrobien, kuten homeiden, hiivojen ja bakteerien, kasvua.

Käypä hoito -suositus perustuu näyttöihin. Vahva tieteellinen näyttö kosteusvaurioiden aiheuttamista sairauksista puuttuu kokonaan. Kohtalaista näyttöä on astmasta ja ylätiehengitystieoireista, yskästä, hengityksen vinkunasta, hengenahdistuksesa ja astman kehittymisestä. Heikkoa näyttöä on hengitystieinfektioista, allergisesta nuhasta, atooppisesa ihottumasta sekä väsymyksestä, päänsärystä ja pahoinvoinnista.

Duodecimin Käypä hoito suositus:

– Kosteusvauriot tulee pyrkiä korjaamaan ja niiden synty ehkäisemään, koska siten voidaan vähentää hengitystieoireilua ja ylläpitää rakennuksen kuntoa.
Rakennuksen kosteusvaurio on yksi hengitystieoireiden ja astman riskitekijä. Ei ole olemassa määriteltyä ”hometalosairautta”.

– Syysuhdetta yhdenkään terveysvaikutuksen ja kosteus- ja homevauriorakennusten välillä ei ole voitu todeta, koska ei tiedetä, mistä tekijöistä ja millä mekanismilla terveysvaikutukset aiheutuvat.

– Vaikka mikrobikasvun on arvioitu olevan merkittävä hengitystieoireiden taustatekijä, näyttö mikrobikasvun yhteydestä terveysvaikutuksiin on ristiriitaista.

– Kosteusvaurioiden yhteydessä esiintyy usein monia muita sisäilmaan liittyviä tekijöitä (esim. puutteellinen ilmanvaihto ja ilmanvaihdon epäpuhtaudet, liian korkea sisälämpötila, kuiva sisäilma, hajut, tupakansavu, mineraalikuidut ja erilaiset allergeenit), jotka voivat vaikuttaa oireiluun. Myös yksilölliset tekijät vaikuttavat oireiluun.

– Oireiden ja sairauksien diagnostiikka, erotusdiagnostiikka ja hoito aloitetaan hoitosuositusten mukaisesti riippumatta siitä, voidaanko oireiden taustalla osoittaa tai olettaa olevan rakennuksen kosteusvaurio.

– Ei ole olemassa laboratorio- tai muita tutkimuksia, joilla kosteus- ja homevaurio voidaan edes kohtalaisen varmasti yhdistää yksilön hengitystieoireisiin tai sairauksiin.

Käypä hoito -suositusta vetäneen työryhmän puheenjohtaja, Tampereen yliopistollisen keskussairaalan (TAYS) allergiakeskuksen ylilääkäri Jussi Karjalainen jopa kritisoi sitä, että Tampereella tehtiin päätös lähes sata vuotta vanhan asuinkerrostalon purkamisesta, kun sieltä oli löytynyt sädesientä.

Karjalaisen mukaan on tärkeää erottaa kaksi asiaa: kuinka vaarallinen sädesieni on ja kuinka vaarallisena sitä pidetään. Hänen mukaansa tämä on olennainen kysymys koko homekeskustelussa. Merkittävä ongelma on se, että sädesientä yleisesti pidetään erityisen vaarallisena.

Karjalainen muistutti, että esimerkiksi Keski-Euroopassa vanhoissa taloissa on epäilemättä sädesieniä, mutta ihmiset asuvat niissä eivätkä valita oireitaan.

Vuoden 2017 Sisäilmastoseminaarissa Karjalainen muistutti, että Käypä hoito -suosituksen taustalla on näyttöön perustuva lääketiede. Sitä kritisoivat eivät hänen mukaansa ole ymmärtäneet tutkimusasetelmien hierarkiaa.

Mikrobikasvulla voi olla merkitys tai sitten ei. Molemmista on Karjalaisen mukaan näyttöä tutkimuksissa, mutta syyssuhdetta ei ole osoitettu. On vain lievää näyttöä, että oireilu vähenee korjaustoimenpiteiden jälkeen. Silti korjaamista suositellaan.

THL:n tutkija, professori Anne Hyvärinen on huomauttanut, että talo pitää korjata niin, että valtaosa voi siinä hyvin. Ihan kaikkia ei voi tyydyttää vaan heidän kohdalla on ryhdyttävä muihin toimenpiteisiin.

Kosteusvaurioriskiä on hyvä verrata muihin riskeihin, joita ihminen ottaa tahtoen tai tahtomattaan. Esimerkiksi astman saannin suhteen tupakointi tai ylipaino on Käypä hoito -suosituksen mukaan selvästi merkittävämpi riskitekijä kuin kosteusvaurio asunnossa. Riski saada astma on kosteusvaurioituneessa asunnossa samaa luokkaa kuin lapsella, jonka äiti on tupakoinut.

Ammatinvalinnallakin on paljon isompi vaikutus kuin kodin sisäilmalla. Leipurilla riski on lähes nelinkertainen ja maanviljelijällä, suutarilla ja pesulatyöntekijällä yli kaksinkertainen. Punaisen ristin työntekijällä riski voi olla vielä isompi. Risto Vuotilainen kertoo Punaisen ristin työntekijästä, joka otti vastaan hätäalueilta tulleita telttoja ja huopia. Ne olivat kaikki märkiä ja homeessa. Työntekijä sairaustui vakavasti, kun hän päivittäin käsitteli näitä telttoja.

Siedätyshoidoa homeeseen

Työterveyslaitoksen neurologian erikoislääkäri, dosentti Markku Sainio on ottanut niin kriittisen linjan homesairauksiin, että Ylen haastattelussa 12.2. 2015 häntä kuvattiin jo otsikossa homeongelmien toisinajattelijaksi.

”Kukaan ei kiellä, etteikö sisäilmaongelmaisissa kohteissa syntyisi hengitys- ja limakalvoreaktioita. Mutta on aivan selvää, että nyt ihmiset sairastuvat liikaa suhteessa sisäilmaongelmiin. Altistukseen nähden oireet ja löydökset ovat osalla aivan epäsuhdassa”, Sainio sanoi.

Sainion mielestä nykyisen sisäilmatutkimuksen ongelmien ydin on siinä, että oireilevan ihmisen kaikkien terveysongelmien syyksi tarjotaan juuri home- ja kosteusvaurioita. Vaikka tarkkaa ja tutkittua tietoa asiasta ei olisikaan.

”Ehkä 40 prosentilla toimistoista työskentelevillä ihmisillä on joitain oireita sisäilmastoon liittyen. Ja samalla tiedetään, että toimistoissa on usein puhtaampi ilma kuin ulkona ja ihmisten kotona. Nyt kun nämä oireet linkitetään suoraan siihen, että juuri toimistossa on kosteus- ja homeongelmista johtuva terveysvaaratekijä, mennään harhaan. Kun kaikki muut lukuisat tekijät unohdetaan ja päädytään vaikka pikaiseen evakuointiin, niin johan se huolestuttaa ihan hirveästi ihmisiä.”

”Mittaukset tehdään sisäilmasta tai rakenteista, mutta kukaan ei osaa sanoa varmaksi liittyvätkö ne ihmisten oireisiin ja onko todellista sairastumisen vaaraa. Ne kuitenkin liitetään usein juuri sisäilmaan ja alkaa suuri huolestumisen aalto. Tämä on pysäyttämätön huoli, joka ei pääty osalla lainkaan. Se on kuin juna, joka ei pysähdy ennen kuin riskitekijä on eliminoitu ylimitoitetuilla teknisillä toimilla tai kun ihmiset on siirretty kokonaan tiloista pois.”

Hysterian merkkejä tunnistettavissa

Sammanlaisia hysterian merkkejä on ollut ennenkin. 1980- ja 1990-luvuilla ihmiset saatiin huolestumaan niin paljon amalgaamipaikoista, että ihmiset vedättivät niitä pois. Todellisuudessa ne aiheuttivat allergioita vain promilleille ihmisiä, eikä Sainion mukaan lopulta näyttöä terveysvaarasta saatu. Toinen Sainion esimerkki ovat ruoka-aineallergiat. Niiden määrä on kasvanut aivan suhteettomasti.

Tänään ihmiset saattavat olla yliherkkiä vaikka mille, jopa sähkölle ja kännyköille, vaikka he sokkotesteissä ovat saattaneet saada oireita jopa kännykästä, joka ei ole ollut päällä. Home ei ole siinä mielessä verrannollinen koivun kukinnan tai kissan aiheuttamaan allergiaan, että lähteen poistaminen ei samalla tavalla välttämättä tehoa sairastuneeseen. Sainio on silti suositellut homeongelmista kärsivillekin  siedätyshoitoja. Tässä asiassa lääkäreiden mielipiteet menevät vahvasti ristiin.

”On aivan eri asia siedättää esimerkiksi koivun siitepölylle tai eri ruoka-aineille kuin toksiineja tuottaville mikrobeille”, professori Tuula Putus Turun yliopistosta on sanonut.

Korkeimman oikeuden linjaus oli tyly

Korkeimman oikeuden linjaus työperäiseen sisäilmasairastumiseen saatiin vuonna 2016. Se oli tyly ja aiheutti melkoista polemiikkia.Sairaalan kätilöt hävisivät vuosien oikeustaistelun: homealtistuksesta ei makseta korvauksia, uutisoi Yle joulukuussa 2016. Korkein oikeus kumosi Vaasan hovioikeuden päätöksen, joka määräsi sairaalan maksamaan kätilöille korvauksia menetetystä työkyvystä.

Työntekijät sairastuivat 2000-luvun alussa. Korkeimman oikeuden mukaan Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä pystyi osoittamaan, ettei työturvallisuutta laiminlyöty. Synnytysosaston puutteet ja kosteusvauriot eivät oikeuden mukaan olleet yhtymän tiedossa eivätkä ennakoitavissa ennen kuin kätilöt sairastuivat.Korkein oikeus totesi myös, että kuntayhtymä oli teettänyt oirekartoituksen ja hankkinut selvityksen kosteusvauriosta ja sen korjaamisesta, kun synnytysosastolla heräsi epäily työntekijöiden homealtistuksesta.

Aiemmin myös käräjäoikeus oli hylännyt kätilöiden vaatimukset. Käräjäoikeus oli todennut, että 1990-luvun hometalokeskustelua oli leimannut suuri epävarmuus myös asiantuntijapiireissä. Tästä ei ollut syntynyt sellaista konkreettisella tasolla hyödynnettävää tietoa, jonka perusteella olisi voitu heti tunnistaa oireilu, sen alkuperä saatikka löytää oikea reagointitapa.

Ilmeistä oli, että sairaalan kasvupoliklinikan rakennuksessa oli 1990-luvulla ollut suuria kosteusongelmia. Käräjäoikeudelle esitetystä selvityksestä ei voitu vetää sellaista johtopäätöstä, että sairaalan johdolla olisi tämän perusteella ollut riittävä tieto muualla sairaalassa todettujen kosteusongelmien terveyshaitoista. Kosteus- ja homeongelmat ja niihin liittyvien sisäilmaongelmien lääketieteellinen kytkentä oireiluun olivat olleet ja ovat osittain edelleen epäselvät. Lisäksi eri tutkimusmenetelmien luotettavuudesta ja tehokkaista korjaamismenetelmistä oli esiintynyt erimielisyyttä.

Käräjäoikeus katsoi, ettei kuntayhtymällä ollut ollut eikä sillä olisi pitänyt olla 1990-luvulla sellaista yleistietoa käsiteltävistä ongelmista, että kuntayhtymän olisi tullut heti oireilun ilmaannuttua ymmärtää sen työperäisyys ja ryhtyä toimiin tilanteen korjaamiseksi.

Kuntayhtymä oli saanut tiedon synnytysosaston kosteusongelmista syyskuussa 2003 valmistuneesta tutkimusselostuksesta. Kuntayhtymä oli osoittanut ryhtyneensä tutkimuksiin ongelmien selvittämiseksi. Käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että kuntayhtymä oli tämän jälkeen täyttänyt kaikki työnantajan työturvallisuusvelvoitteet kantajien työperäisen sairastumisen ja sen pahenemisen estämiseksi.

Hovioikeus ja asiantuntijoista muun muassa professori Tuulas Putus olivat toista mieltä.

Korkeimman oikeuden mukaan merkityksellisiä seikkoja kuntayhtymän väitettyä tuottamusta arvioitaessa ovat 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa vallinnut yleinen tietämys kosteus- ja homevaurioihin liittyvistä terveysriskeistä, kuntayhtymän tietoisuus sen sairaalarakennuksessa ilmenneistä kosteusvaurioista sekä se, onko kuntayhtymän tiedossa ollut seikkoja, joiden perusteella sen olisi tullut varoa sitä, että synnytysosastolla saattaa olla kosteus- ja homevaurioista johtuva sisäilmasto-ongelma. Korkein oikeus toteaa, että ongelmallista 1990-luvulla on ollut, kuten on edelleenkin se, millä tavoin sisäilman tavanomaisesta poikkeavat mikrobipitoisuudet ja -lajistot havaitaan ja mitataan.

Asiassa oli esitetty yksityiskohtainen selvitys kosteusvaurioiden terveyshaittoja koskevasta rakennusteknisestä ja lääketieteellisestä kirjallisuudesta kanteessa tarkoitetulta ajalta. Ympäristöministeriön vuonna 1997 julkaiseman ympäristöoppaan mukaan kosteusvaurion merkkejä ovat yleensä näkyvät kosteusvauriot, homeen haju ja rakennuksen käyttäjien oireilu.

Sosiaali- ja terveysministeriön 1.2.1997 voimaan tulleessa sisäilmaohjeessa on todettu, että terveyshaittana pidetään myös altistumista terveydelle vaaralliselle aineelle tai tekijälle siinä määrin, että sairauden tai sen oireiden syntyminen on

Ulkoilman kanssa tekemisissä olevissa rakenteissa on lähes poikkeuksetta mikrobikasvustoa. Toisaalta rakenteiden kostuminen ei aina aiheuta mikrobikasvustoa tai terveyshaitan vaaraa. Kosteusvaurioon liittyvien oireiden ja sairauksien aiheuttajia ei tunneta tarkasti tälläkään hetkellä. Homealtistuksesta aiheutuvia oireita ei myöskään voida erottaa hengitystieinfektioiden oireista. Oireet, samoin kuin alttius sairastua sisäilmasairauksiin ovat hyvin yksilöllisiä.

Viranomaiset eivät ole antaneet määräyksiä tai suosituksia, jotka koskevat homeiden tai niiden aineenvaihduntatuotteiden sallittuja määriä työpaikoilla.

Korkein oikeus toteaa, että synnytysosastolla havaitut ja kuntayhtymän tietoon tulleet vesivuodot ovat korostaneet kuntayhtymän velvollisuutta tarkkailla seikkoja, jotka viittaisivat siihen, että rakenteisiin on muodostunut työntekijöiden terveyden kannalta merkittävä kosteusvaurio. Tällaisesta ei kuitenkaan ole ollut aistein havaittavia merkkejä.

Korkein oikeus totesi, että edelleenkään ei ole sellaisia testausmenetelmiä, joilla voitaisiin selvittää kosteusvaurioihin liittyvien vahingollisten hiukkasten esiintymistä sisäilmassa niin, että terveysriskejä voitaisiin niiden avulla jatkuvasti seurata.

Oikeustapaus on luettavissa sivulta
http://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/precedent/1482838121921.html

Suomi ei homehdu yksin

Onko home sitten Suomen tai kylmien maiden erityisongelma? Tätä on vaikea sanoa niin kauan kuin kansainvälinen vertailu homeongelmien laajuudesta on vielä puutteellinen. Kansainvälistä vertailua vaikeuttaa Tampereen teknillisen yliopiston tutkijan Petri Annilan mukaan se, että kosteus- ja mikrobivaurion määritelmä vaihtelee eri tutkimusten välillä eikä tutkijoiden keskuudesssa ole yksimielisyyttä määritelmästä. Lisäksi tutkimuskohteet ja tutkimusmenetelmät poikkeavat merkittävästi toisistaan.

Ruotsissa homekeskustelu on kulkenut samoja latuja kuin Suomessakin, mutta viime aikoina hieman vähemmin kierroksin. Monissa muissakin maissa kuumin homekeskustelu on jo rauhoittunut, mutta joissakin maissa se ei ole edes kunnolla käynnistynyt.

Suomi, Ruotsi ja USA erottuvat joukosta siinä, että aiheeseen on tartuttu niin tutkimuspuolella kuin julkisessa keskustelussa paljon aiemmin kuin useimmissa muissa maissa.

Maissa, joissa on samat realiteetit ilmaston suhteen, on samanlaisia ongelmia kuin Suomessa. Esimerkiksi Norjassa maanpaineseinissä on vastaavia rakenneratkaisuja ja vaurioita kuin Suomessa, Pohjois-Amerikassa kevytrakenteiset parakkikoulut ovat usein mikrobivaurioituneita, ja Islannissa vuotavat, säärasitetut ulkoseinät kärsivät vaurioista ja tilankäyttäjät sairastelevat.

Ilmastovyöhykkeestä riippumatta putkivuodot, sisäilman kosteuden tiivistyminen vesiputkien ja ilmanvaihtokanavien pintaan ja kylpyhuoneiden vuotavat vedeneristeet ovat tavanomaisia sisäilmaongelmien aiheuttajia.

Suomen rakennuskannassa esiintyy kosteus- ja mikrobivaurioita 2,5-26 prosentissa rakennuksista riippuen rakennuksen käyttötarkoituksesta. Eniten niitä on kuntien hallinnoimissa palvelurakennuksissa.

Merkkejä kosteusvaurioista löytyy runsaasti myös muiden maiden rakennuskannasta. Monissa maissa esiintyvyys on jopa korkeampaa kuin Suomessa. Uudessa-Seelannissa 613 kotitalouden haastattelussa 35 prosenttia asukkaista raportoi näkyvästä homeesta yhdessä tai useammassa huoneessa. Itävallassa 66 kotitalouden kenttätutkimuksessa näkyvää hometta löydettiin 56 prosentissa asunnoista. Norjassa 205 kodin tutkimuksissa viitteitä kosteusongelmista löydettiin 50 prosentissa rakennuksista.

Kansainvälisessä kouluvertailussa Suomessa merkkejä kosteudesta tai homeesta tehtiin 24 prosentissa rakennuksista, Espanjassa osuus oli 47 prosenttia ja Hollannin 43 prosenttia. Tässä vielä jatkuvassa koulututkimuksessa hämmästyttävin tulos on ollut, että Suomessa on homeoireita eniten, vaikka kosteusvaurioita on vähiten.

Amerikassa tilanne rauhoittunut

Filosofian tohtori, rakennusmikrobiologi Miia Pitkäranta Vahaselta on koonnut seitsemästä maasta (Ruotsi, Tanska, Norja, Islanti, Ranska, USA Kanada) kansainvälisten asiantuntijoiden kommentteja omien maidensa kosteus- ja homeongelmista. Tietoja ei voi välttämättä yleistää, mutta ne antavat vähintäänkin suuntaa.

USA:ssa home ei ole enää samalla tavalla kuuma uutinen kuin aiemmin, mutta erityisesti työpaikoilla ongelmista raportoidaan edelleen herkästi. Aiheeseen liittyvät oikeustapaukset ovat vähentyneet. Yksi syy tähän on rakentamisen kosteusteknisen laadun parantuminen.

Pohjoismaista Ruotsissa ja Suomessa homeongelmiin herättiin jo 80-luvulla. Islannissa ongelmat ovat kasvaneet ja home on uutisissa lähes joka viikko. Tietoisuus sisäilmaongelmista heräsi noin kahdeksan vuotta sitten. Tanskassakin homeongelmista raportoidaan aiempaa enemmän, mutta se voi johtua myös siitä, että ihmisten tietoisuus on lisääntynyt.

Ruotsissa 60-70-luvuilla rakennetuissa taloissa on samat rakenteelliset ongelmat (yläpohja, perustukset, vähäinen ilmanvaihto) kuin meilläkin. Erityispiirteenä Ruotsissa ja Norjassa on uusien rakennusten tuulettumattomissa julkisivuissa havaitut ongelmat. Ongelma tuli esiin 2000-luvun alussa lisäeristysten yhteydessä.

Ilmanvaihtolaitteiden osalta ongelmat ovat samat kuin Suomessakin eli kondenssi ilmanvaihtojärjestelmissä, huollon puute ja sen myötä epäpuhtauksien ja homeen kertyminen kanaviin. Kanadassa homekasvua on havaittu myös äänenvaimenninmateriaaleilla. Ranskassa ongelmana iv-teollisuuden asiantuntijan mukaan on painovoimaisen ilmanvaihdon ihannointi. Sen ongelmia ovat hajut ja vetoisuus talvella.

Materiaalien suhteen oli havaittavissa enemmän maakohtaisia eroja. Ruotsalaisia huolestuttivat kaseiinia sisältävät tasoitteet ja norjalaisia vedeneristeet ja lämmöneristeet maanpainerakenteissa.

Tanskassa riskeiksi on koettu magnesiumoksidilevyjen aiheuttamat kosteusriskit, hygrodiodit kylmissä katoissa sekä elastiset massat.

USA:ssa, Norjassa ja Islannissa ovat nousseet esiin kipsilevyjen käytön ongelmat kosteissa tiloissa.

Kanadassa eritysongelmana on ollut formaldehydi, mistä Suomessa puhuttiin 70-luvulla. Puristelevy on yhdistetty formaldehydiongelmiin.

USA:n tavoin Kanada on puukerrostalovaltainen maa, jossa rakentamisen yksi päätuotteista on OSB-levy. Sen käyttö on mietityttänyt samalla, kun USA:ssa pohditaan, onko tiettyihin puupinnoilla esiintyviin homeisiin ylireagoitu.

Amerikassa kritiikkiä on kohdistettu myös maassa yleisiä kokolattiamattoja kohtaan. Islannissa parketit alusmateriaaleineen ja linoleumilattia ovat herättäneet huolta kostuessaan. Kattorakenteiden puuosiakin pidetään saarivaltiossa ongelmallisina.

”Perusasetelma on sama kaikissa maissa: liialliselle kosteudelle alttiit rakenteet mikrobivaurioituvat ja korjaamattomat vauriot aiheuttavat terveyshaittaa tilankäyttäjille”, Pitkäranta tiivistää kansainvälisen homeongelman.

”Homeongelmat eivät ole alkuunkaan Suomen yksinoikeus.”

Säästetäänkö energiaa terveyden kustannuksella?

hassi

Homeongelmalla on selvä yhteys energiansäästöön ja rakennusten tiivistämiseen. Tulevaisuuden talot ovat tässä suhteessa entistä vaativampia suunnitella ja rakentaa, koska niiden vikasietoisuus on vanhoja, hataria taloja heikompi. Viranomaisetkin joutuvat siksi tasapainottelemaan sen kanssa säästetäänkö energiasta kansalaisten terveyden kustannuksella tai ainakin se riskeeraten.

Suomalaisen rakentamisen homeongelma lähti liikkeelle 1970-luvun energiakriisistä. Energiansäästöhuumassa tehtiin esimerkiksi se virhe, että kun lisättiin eristemääriä ja rakenteiden tiiviyttä, ei samalla parannettu ilmanvaihtoa.

Jatkuvasti kiristyvät energiamääräykset tuovat mukanaan uusia virhemahdollisuuksia, koska rakenteiden virheherkkyys kasvaa paksumpien eristemäärien ja lisääntyvän ja monimutkaistuvan tekniikan myötä. Laboratoriomaailmassa kaikki saadaan toimimaan hienosti, mutta rakentamisen reaalimaailmassa tehdään virheitä; on tehty aina ja tehdään tulevaisuudessakin. Siksi rakennusten on oltava anteeksiantavia eli vikasietoisia.

Tampereen teknillisen yliopiston vetämässä Combi-tutkimushankkeeessa yritetään varmistaa se, että nollaenergitasoon tehtävät palvelurakennukset osattaisiin rakentaa terveellisesti ja kosteusturvallisesti. Nollaenergiavaatimus tulee julkiseen rakentamiseen jo vuonna 2019.

Rakennusfysiikan professori Juha Vinhan mukaan kovan muutosvauhdin seurausta on se, että edes alan tutkimus ei ole pysynyt muutosten perässä.

”Esimerkiksi uudisrakentamisessa lämmöneristysmääräysten tiukentamisen seurauksena rakenteiden muuttuneet toteutusratkaisut ovat jo aiheuttaneet monissa tapauksissa kosteusriskejä rakenteisiin.”

Talotekniikan lisääminenkään ei ole riskitöntä.

”Energiatehokkaat pyöriväkennoiset LTO-laitteet voivat nostaa sisäilman kosteuslisää ja lisätä rakenteille syntyvää kosteusrasitusta. Taloteknisten järjestelmien määrä rakennuksissa kasvaa, jolloin niiden energiatehokas hallinta tulee monimutkaisemmaksi ja ilmanvaihdon säätämiseen kuluu merkittävästi enemmän aikaa. Tämä puolestaan lisää toimivien automaatiojärjestelmien sekä huolto- ja ylläpitopalvelujen tarvetta”, Vinha sanoo.

Kiristyneet energiamääräykset koskevat myös korjausrakentamista, vaikka ohjearvot eivät olekaan yhtä tiukat kuin uudisrakentamisessa. Riskejä ei lisää pelkästää eristeiden lisääminen.

”Sisäilman laatu voi heikentyä väärin toimivan tai huoltamattoman ilmanvaihdon imiessä haitallisia aineita sisäilmaan rakenteista, maaperästä tai muiden likaisten korvausilmareittien kautta. Ilmanvaihdon toiminnassa olevat puutteet voivat nostaa paine-erot rakennusvaipan yli suuriksi varsinkin silloin, kun vaippa on hyvin ilmatiivis”, Juha Vinha toteaa.

Eristepaksuuden kasvaessa on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota liitoskohtien toteuttamiseen, tiivistysvaatimusten täyttymiseen ja jopa tiivistysratkaisujen ja niissä käytettävien materiaalien pitkäikäisyyteen.

Ympäristöministeriössä järjestettiin helmikuussa 2016 tilaisuus, jossa pohdittin energiansäästön ja sisäilmavaatimusten yhteensovittamista.

Kiinteistöpäällikkö Sari Hilden, Helsingin kaupungin tilakeskuksesta toi esiin toiveiden ja vaatimusten ristiriitaisuudet ja niiden näkymisen käytännössä muutamien esimerkkien kautta.

1950-luvun koulun korjaamisessa vaatimuksena oli kosteusvaurioiden korjaaminen, lämpötalouden parantaminen ja hyvä sisäilma.

Mitä saatiin?

Käyttäjät vallittivat että ikkunoissa on paljon lämpövuotoja, vaikka ne oli kunnostettu ja tiivistetty urakkasuunnitelmien mukaisesti. Yläaulan ilma oli tunkkainen, sillä suojelusyistä ilmanvaihtoa ei voitu parantaa. Liikuntasaliin tuo koneellinen ilmanvaihto oli saatu, mutta se aiheutti liian kuivan sisäilman, minkä seurauksena parkettilattia kuivui säleille ja purkukuntoon. Kosteusvaurioita talossa oli edelleen.

Ja miten kävi energinsäästötavoitteille, joita remontin ja uuden talotekniikan luvattiin tuovan? Sähkön kulutus lisääntyi 50 % ja lämmön kulutus kasvoi 15 %.

Toisessa koulussa remontin yhteydessä kaksi koulua yhdistettiin niin, että oppilasmäärä kasvoi. Ratkaisuksi haettiin tarpeen mukaista ilmanvaihtoa hiilidiosidisäätimillä.

Mitä saatiin?

Käyttäjät ovat valittaneeet kaksi vuotta. Ilmanvaihto ei toimi. Sen yleisenä ongelmana on alipaine ja viemärin haju. Kotitalousluokassa ilmanvaihto puolestaan on riittämätön ja huuvat opettajan mukaan täysin turhia.

Lämmityskään ei toimi. Joissakin tiloissa on liian kuumaa ja joissakin tiloissa palelee ja osa pattereista ei lämpene. Jälkimmäiseen löytyi vuosien valituksen jälkeen syykin: putkiurakoitsija oli kytkenyt patterit väärin. Kylpyhuoneissa hanojakin oli irti, mikä kertoo paljon putkityön laadusta.

Miten kävi energiansäästötavoitteille? Lämmön kulutus ei laskenut, mutta ei kasvanutkaan. Sähkön kulutus sen sijaan kasvoi 60 %.

Hildenin yleiskommentti näistä hankkeista oli, että tarpeen mukaisen ilmanvaihdon säätö ja toiminta on jatkuva murhe koneelllisessa ilmanvaihdossa.

”Projekteihin pitäisi saada tältä osin saattohoitoa. Muuten ei saada tyytyväisiä käyttäjiä.”

Tilaisuudessa puhui myös Suomen yliopistokiinteistöjen johtava asiantuntija Mervi Huhtelin. Hän pisti asiat hyvin tärkeysjärjestykseen: ”Hankkeissa pitäisi mennä ihminen eikä säästöt edellä.”

Suomen yliopistokiinteistöjen isossa kiinteistökannassa jo yksi vakava sisäilmaongelma vie mennessään kymmenen vuoden energiansäästöt, mikä sen 400 kiinteistön kannassa tarkoittaa 4000 tuhannen vuoden säästöjä.

 

Yhteenveto

Home on edelleen yhtä vaikea ja kiistoja herättävä asia kuin se oli vuonna 1984, kun ensimmäistä Rakennuslehdessä uutisoitua homeoikeudenkäyntiä käytiin Valkeakoskella.  Mediassa sisäilmaongelmat ja kosteusvauriot yhdistetään suoraviivaisesti homeeseen, vaikka kyse on paljon laajemmasta ongelmasta. Esimerkiksi ilmanvaihtokanavien epäpuhtaudet ja niiden ääneneristysvilloista pölisevät, siivoamatta jääneet hiukkaset saattavat ärsyttää jatkuvasti hengitystä.

Homekeskustelu on käynyt läpi aaltoliikkeen. Aluksi ongelmaa vähäteltiin ja sen odotettiin ratkeavan nopeasti. Sitten laineet roiskuivat yli toiseen suuntaan eikä ylilyönneiltäkään vältytty.

Homeongelmat tulivat esiin 1970-luvun puolivälin energiakriisin myötä. Sitä ennen kosteuden aiheuttamana ongelmana pidettiin vain rakenteiden lahoamista. Homevaarasta ei tiedetty mitään, vaan hometta pidettiin luonnollisena luontoon ja vanhoihin puurakennuksiin kuuluvana ilmiönä.

Riskejä lisäsi myös se, että samaan aikaan rakentaminen teollistui ja uusia materiaaleja tuli markkinoille. Rakenteiden vauriotietämys ja rakennusfysiikan osaaminen oli heikkoa. Käyttöön otettiin materiaaleja ja arkkitehtonisia ratkaisuja, jotka osoittautuivat kosteuden keston suhteen huonoiksi tai tuuletuksen osalta riittämättömiksi. Juuri kukaan ei osannut tai halunnut kyseenalaistaa uusien rakenteiden kestävyyttä ja toimivuutta. Sitä eivät tehneet edes rakennusalan viralliset tai puoliviralliset ohjeet, jotka muodostivat niin sanotun hyvän rakentamistavan. Jopa kipsilevyjä saatettiin markkinoida märkätilojen ratkaisuksi ja vielä kyseenalaisempia tuotteita myytiin tasakattoihin.

Vanhat rakentamisratkaisut olivat yksinkertaisempia ja kosteusteknisesti turvallisempia. 1900-luvun alkupuolella tehtiin massiivisia yksiaineisia seiniä tiilestä tai hirrestä. Lämmöneristys oli nykyistä heikompi, jolloin sisältä tuleva lämpö pääsi kuivattamaan rakenteita paremmin. Silti rakennusten energiatalous oli lämpöä varaavien seinien, pienten ikkunoiden ja painovoimaisen ilmanvaihdon ansiosta parempi kuin 1960-1990-luvun taloilla. Rakenteissa oli vähemmän erilaisten materiaalikerrosten rajapintoja, joihin kosteus tyypillisesti kertyy. Toisaalta pesutilat olivat vielä 1950-luvulla usein ulkorakennuksessa, joten rakennusten kosteuskuormat olivat paljon nykyistä pienemmät.

Valtaosa 1970-1980-lukujen talojen home- ja kosteusvaurioista johtui vääristä rakentamismenetelmistä. 1960-luvun taloissa yläpohjan ja seinien kosteusvauriot olivat yleisiä. 1970-luvun taloja kiusasi erityisesti yläpohjan kastuminen. 1980-luvun pientaloissa seinärakenteen kastuminen oli yleisin vaiva. Tänään kun eri vuosikymmenten rakennuksia korjataan, esiin tulevat paitsi näiden tyyppivirheiden korjaaminen ihan puhtaasti ikääntymisestä johtuvat korjaustarpeet.

Uusista materiaaleista vapautui sisäilmaan myös monia hengitystä ärsyttäviä kemikaaleja, joiden vakavuus tajuttiin lastulevyjen formaldehydiongelman yhteydessä. Ongelmana olivat heikot tiedot siitä, mitä lisäaineita materiaalit sisältävät. Tuoteselostukset vaikenivat niistä tuotesalaisuuksina. Kuluttajan oli mahdoton erottaa sisäilman kannalta hyvät materiaalit huonoista. Vasta 1990-luvulla asia alettiin saada jonkinlaiseen järjestykseen.

Silti edelleenkin esimerkiksi muovimattojen ja niiden kiinnittämiseen käytettävien tasoitteiden ja liimojen yhteenvaikutus tuottaa ongelmia, jos betonilattian kuivumista ei ole riittävästi varmistettu.

Homeuutiset tulivat Suomeen Ruotsista 1980-luvun alussa. Pian sieltä saatiin myös uutisia Sairaan rakennuksen syndroomasta, joka tarkoitti uusissa, koneellisesti ilmastoiduissa taloissa havaittuja sairausoireita. Ne johtuivat huonosta hoidosta ja ylläpidosta. Likaiset kanavat oli tyypillinen vika. Varoituksista huolimatta Suomessa samaan ilmiöön törmättiin 1990-luvulla, jolloin koulut energiansäästösyistä sulkivat ilmanvaihdon yöksi ja viikonlopuksi.

2000-luvulla ongelmaksi on havaittu myös ilmanvaihtokanavien vanhoista ääeneristeistä irtovat mineraalivillakuidut. Kuituja irtoaa myös vanhoista akustiikkapaneeleista. Kuidut aiheuttavat pitkälti samanlaisia, joskin lyhytaikaisia oireita kuin homekin. Siivoukseenkin pitäisi kiinnittää paljon nykyistä enemmän huomiota.

Tänään rakentajat tuntevat jo hyvin uudisrakentamisen kosteusriskit ja monet riskirakenteet ja haitallisia päästöjä aiheuttava materiaalit on voitu karsia pois. Turhaa kiirettäkin on vähennetty samalla, kun kuivaketjun tärkeys on sisäistetty työmailla. Materiaalit eivät loju enää sateessa kastumassa ja sääsuojien käyttö on yleistynyt.

Suurin haaste onkin olemassa olevassa rakennuskannassa. Se suhteen ei kannata ottaa edes energiansäästön vuoksi uusia riskejä. Jo pelkästään painovoimaisen ilmanvaihdon vaihtaminen koneelliseksi on saattanut aiheuttaa ongelmia, koska niin sanottu hallittu ilmanvaihto on usein jäänyt toteutumatta. Pahimmasssa tapauksessa tehostettu ilmanvaihto on voinut pahentaa rakenteiden kastumisesta aiheutuneita ongelmia vetämällä vuotokohdista mikrobeja sisäilmaan. Yksikin vakava sisäilmaongelma tulee paljon kalliimmaksi kuin pieni säästö energialaskussa.

Rakentamisen homeongelma koskee lähes täysin vanhaa kiinteistökantaa. Silti viranomaisvalvonta on ollut kiinnostunut vain rakentamisvaiheesta, joka ajallisesti edustaa vain muutamaa prosenttia kiinteistön elinkaaresta. Jopa eduskunnan tarkastusvaliokunnalle jätetty homemietintö keskittyi toimenpiteissään vain tulevien homeongelmien estämiseen, ei vanhojen korjaamiseen. Tähän olisi saatava muutos.

Vaikeimmat ongelmat koskevat kuntien kiinteistöjä, mutta niiden osalta on tapahtunut myös selvää parannusta, kun hyvän ylläpidon ja jatkuvan kunnossapidon tarve on ymmärretty. Rakennuksia ei ole enää jätetty heitteille, kuten 1990-luvun lamassa tapahtui. Pikemminkin ylilyöntejä on tapahtunut toiseen suuntaan, kun julkisuuden paineissa rakennuksia on purettu tai ylikorjattu.

Korjaamisessa pitää kuitenkin olla tolkku mukana, sillä mitään rakennusta ei voida korjata niin hyvin, ettei joku voisi saada edelleen oireita. Näille poikkeuksellisen herkille pitää tarjota muita, hyviä vaihtoehtoja.

Rakentajia syyllistetty liikaakin

Rakentajat ovat tehneet paljon virheitä, mutta toisaalta rakentajia on syyllistetty liikaakin homeongelmista. Kansainväliset vertailut kertovat, että suomalaisessa koulussa on vähemmän kosteusvaurioita, mutta joistakin vielä selvitettävänä olevista syistä, enemmän homeoireista kärsiviä kuin eteläisemmän Euroopan kouluissa.

Joistakin syistä homeongelmat ovat painottuneet kylmiin maihin. Syitä voi olla monia, kuten se, että niissä hyvin eristetyt, tiiviit talot, joissa oleskellaan paljon sisätiloissa. Voi myös olla, että etelässä ihmiset ovat tottuneet homeeseen ympäri vuoden, kun taas meillä talvi katkaisee tämän siedätyksen.

Vaikka Ruotsi onkin ollut sisäilma-asioissa edelläkävijä, niin tänään siellä tilanne on Suomea rauhallisempi. Kun äskettäin kysyin luulajalaiselta toimittajalta, onko teidän kouluissanne homeongelmia, hän vastasi: ei. Ongelmia oli ollut, mutta kun koulujen vuotavat tasakatot korjattiin, niin niistä päästiin eroon.

Ilmeisesti missään maassa home ei ole noussut sellaiseksi lähes massahysteriaksi kuin Suomessa. Monissa maissa tilanne on jopa rauhoittunut, mutta on niitäkin maita, jossa ongelmaan on vasta herätty.

Mikä on hometalo ja mitä ovat homeoireet?

Homeongelma on vaikea, mutta homeisia rakennuksia on sittenkin paljon vähemmän kuin julkisesta keskustelusta voisi päätellä. Julkisessa keskustelussa on nimittäin usein sekoitettu kosteusvaurio ja homeongelma keskenään. Ei ole ymmärretty, että kosteusvaurio voi aiheuttaa homeongelman vain korjaamattomana ja vain silloin, kun se on rakennusosassa, jolla on suora yhteys sisäilmaan.

”Homekouluista” puhuttaessa kannattaa muistaa, että monesti sisäilmaongelma saattaa koskea vain muutamaa luokkaa tai vaikka vain koulun kellaria. Ongelmakouluja on paljon vähemmän kuin kouluja, joissa on huono sisäilma tai riittämätön tuuletus.

Rakentajat ovat pitkään toivoneet mittareita, jotka kertoisivat yksiselitteisesti, onko rakennuksessa terveydelle vaarallista hometta ja kuinka paljon. Tällaista mittaria ei ole saatu aikaan ja on epävarmaa, onko se edes teoriassa mahdollista.

Sekin on jäänyt mysteeriksi miksi vähemmän kosteusvaurioituneessa rakennuksessa saattaa olla enemmän oirehtivia kuin selvemmin vaurioituneessa. Niin sanotun homekoulussa ja normaalikoulussa käyvillä on ihan samoja oireita, ja ainoa ero on tilastollinen. Silti vielä ei osata määrittää edes rajaa, jossa koulun voidaan katsoa täyttävän homekoulun kriteerit.

On tärkeää erottaa kaksi asiaa: kuinka vaarallinen esimerkiksi sädesieni on ja kuinka vaarallisena sitä pidetään. Tämä on olennainen kysymys koko homekeskustelussa ja siinä mielipiteet jakautuvat jyrkästi kahtia.

Nyt on ainakin lääkärikunnan keskuudessa palattu realistiseen näkemykseen siitä, mitkä oireet aiheutuvat homeesta, mitkä mahdollisista muista sisäilmaongelmista ja mitkä aivan muista syistä.

Osalla sisäilmaoireista kärsivistä sen sijaan on ollut vaikeuksia pysyä mukana tässä tieteellisiin näyttöihin perustuvassa ajattelussa, koska varsinkin sosiaalinen media on täyttynyt homesairaiksi itsensä tuntevien kärsimyskertomuksilla. Hometalopiina aiheuttaa luonnollista psyykkistä stressiä oirehtivissa.

Homeoireiden ja rakennusten vaurioiden välillä ei ole aina löytynyt selvää syy-yhteyttä. Joskus oireita on löytynyt talosta, josta ei ole löytynyt näkyviä kosteusvauroita ja toisaalta on ollut taloja, joissa on ollut paljon vaurioita, mutta ihmisillä ei juuri mitään homeoireita.

Home on ollut niin sanotusti hyvä vihollinen, koska sen piikkiin on voitu laittaa lähes kaikki mahdolliset sisäilmaoireet. Sisäilmasta oirehtivat ovat usein pyrkineet kääntämään todistustaakan ympäri: oireet johtuvat homeesta ellei niitä toisiksi osoiteta.

Duodecimin vuonna 2016 julkaisemissa Käypä hoito -suosituksissa todetaan selvästi, että ei ole olemassa määriteltyä hometalosairautta, sillä oireet voivat aiheuta myös muista syistä. Tutkimusten mukaan esimerkiksi mikrobikasvulla voi olla merkitys oireisiin tai sitten ei. Siitäkin on vain heikkoa näyttöä, että korjaaminen välttämättä poistaisi oireet.

Käypä hoito -suosituksessa kyseenalaistetaan jopa termi ’kosteus- ja homevaurio”, koska home-sanaan liittyy ongelmia. Home ei ole taksonominen ryhmä vaan kuvaileva termi ryhmästä sieniä, jotka kasvavat monisoluisena rihmastona.

Vahva tieteellinen näyttö kosteusvaurioiden aiheuttamista sairauksista siis puuttuu. Kohtalaista näyttöä on astmasta ja ylätiehengitystieoireista, yskästä, hengityksen vinkunasta, hengenahdistuksesta ja astman kehittymisestä. Heikkoa näyttöä on hengitystieinfektioista, allergisesta nuhasta, atooppisesta ihottumasta sekä väsymyksestä, päänsärystä ja pahoinvoinnista

Silti kosteusvaurioiden korjaamista on syytä suositella eikä siinä pidä viivytellä. Korjaamattomana kosteusvauriosta voi kehittyä homeongelma.

Homeongelma helpottumassa ainakin asunnoissa

Ainakin asuntorakennusten osalta pahin vaihe näyttää olevan ohi.

Eero Nippala ja Terttu Vainio Tampereen ammattikorkeakoulusta ja VTT:ltä päivittivät vuonna 2017 osittain jo vanhentuneena Kansanterveyslaitoksen vuonna 1995 tekemän selvityksen, jonka mukaan 1950-1970-lukujen asuinrakennusten kosteusvaurioista olisi ollut korjaamatta 67 prosenttia ja 1980-luvun asuntokannasta 75 prosenttia. Ihmisten valveutuneisuus oli selvästi kasvanut, sillä 2010-luvulla korjauksiin oli ryhdytty nopeasti ja suuri osa oli tehty kahden kuukauden kuluttua vaurioin havaitsemisesta. Vaurioiden ei ole siis enää annettu laajentua tai pahentua. Tästä kertoo sekin, että kosteusvaurioiden kustannukset jäivät 75 prosentissa tapauksista alle 20 000 euroon ja puolessa tapauksista alle 10 000 euroon.

Valistukselle ja tiedottamiselle on kuitenkin vielä runsaasti tarvetta varsinkin, kun suurin osa vaurioista oli asuntokohtaisia eikä talokohtaisia. Noin puolessa tapauksista kosteusvaurion aiheuttama vahinko olisi voitu estää tai sen aiheuttamia vahinkoja olisi voitu selvästi vähentää. Ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä olisivat olleet esimerkiksi astianpesukoneen liitosten tarkastaminen, jääkaapin sulattaminen useammin, pesualtaan viemäritukosten avaaminen, vesikourujen ja kattoviemäreiden puhdistus tai putkien suojaaminen jäätymiseltä.

Asuntojen kosteusvaurioiden korjaamiseen käytetään rahaa vuosittain noin 400 miljoonaa euroa, joka on noin viisi prosenttia asuinrakennusten kaikesta korjausrakentamisesta.

Useimmat rakenneratkaisuista ja materiaaleista johtuvat ongelmat on jo tunnistettu ja niihin on puututtu uusin määräyksin ja ohjein. Näiltä osin uusien, vakavien kosteusvaurioiden syntyminen vähenee.

Kosteusvauriot eivät johdu pelkästään rakennusvirheistä tai Suomen olosuhteissa heikosti toimivista rakenteista. Mihin tahansa asuinrakennukseen voi tulla kosteusvaurio, mikäli yksittäisen asunnon tai koko rakennuksen hoito tai kunnossapito laiminlyödään.

”Hyvällä hoidolla ja kunnossapidolla sekä oikealla käytöllä voidaan noin puolet asuntojen kosteusvaurioita estää tai vähentää niiden aiheuttamien vahinkojen seurauksia”, pitkän urakan korjausrakentamisen tutkijoina tehneet Terttu Vainio ja Esko Nippala tiivistävät näkemyksensä.

 

FAKTOJA HOMEESTA JA HOMEONGELMASTA

Koulurakennusten kosteus- ja homevauriot

Homepientalo
Suunnitteluvirheiden osuus homeongelmiin on 35 prosenttia, rakennuksen kulumisen ja materiaalivirheiden 30 prosenttia, käyttövirheiden ja hoidon laiminlyönnin 20 prosenttia ja rakennusvirheiden 15 prosenttia. 80 prosenttia pientalojen homeriskeistä keskittyy lattiarakenteisiin ja märkätiloihin.
Lähde: VTT Jouko Rantamäki, 1977

Homeongelmien määrä
Suomessa on n. 1,45 miljoonaa rakennusta
Näissä merkittävien kosteus- ja homevaurioiden esiintyvyys:
•pien- ja rivitaloissa 7–10 %
•kerrostaloissa 6–9 %
•kouluissa ja päiväkodeissa 12–18 %
•hoitolaitoksissa 20–26 %
•toimistoissa 2,5–5 % kerrosalasta
Eduskunnan tarkastusvaliokunta 1/2012 (Työterveyslaitos)

Keskustelu artikkelista: 51 kommenttia

  • ensio.laaksonen@iki.fi

    Silmäily: Hyvä Seppo.
    Varmaan kommentoin tarkemminkin.

    Ensio Laaksonen

    Vastaa
    • Uusi vuosituhat. Uudet kujeet materiaaleissa ja menetelmissä.

      Vastaa
    • …tämän aamun YLE:n aamutv:n toimittaja kiteytti asian aika tylysti: ”Täähän on niinku teidän mukaan tilanne”.

      No, isot ongelmat taitavat olla vasta tulossa. Tätä voisi kai parhaiten kuvata – elämää sikarihumidorissa. Ennen ja sen jälkeen. Kosteus on ja pysyy tasaisena mutta mistään kuivuvasta/kuivuvista rakenteista on turha puhua.

      Lisäksi on turha luulotella että erilaisilla tiivistämisillä voitaisiin ratkaista kaasumaisten aineiden esteetön liikkuminen. Näin ne haitalliset aineet lopulta päätyvät hengitysilmaan. Näin käy lopulta mm. tuulensuojalevynä toimivan kipsilevyn kanssa vääjäämättä.

      Tietty koneellinen ilmanvaihto on hyvä ja saattaa pidentää sairastumiseen tarvittavaa aikaa mutta esim. poistoilmalämpöpumppu saattaa jopa lisätä energiankulutusta jos siihen ei kyetä lisäämään energian talteenottoa jostain muusta lähteestä: auringosta, maasta tai varaavasta tulisijasta.

      Halvaksi ei tule mikään. Ruotsissa näyttää olevan mielenkiintoisia kokeiluja; esim. youtube: greenhouse living.

      Vastaa
  • Kiitos hyvästä katsauksesta! Siinä olisi voinut olla maininta Teija Meklinin ja Ulla Lignellin väitöskirjoista, joissa osoitettiin, että lasten terveys paranee sitä enemmän mitä perusteellisemmin koulurakennukset korjataan. Oiretasot putoavat kymmenillä prosenteilla ilman psykoterapiaa! Samoin se, että eläinkokeilla ja soluviljelmillä on varmennettu toksisuuden mekanismit ja mikrobien yhteisvaikutukset jo 90-luvun lopulla. Nyt sitä samaa tutkimusta vielä toistetaan. Jo on tutkittu riittävästi. Nyt pitäisi päästä korjaaviin toimenpiteisiin erityisesti päiväkodeissa ja kouluissa.

    Vastaa
  • Välittäjä LKV

    Sitä hetkeä odotellessa, kun alkaa todellisuus tulemaan julki 0-energiataloista….

    Vastaa
    • Kukaan normaalijärjellä ajatteleva ei edes pysty lausumaan 0-energiaa tai lähes 0-energiaa nauramatta.

      Reaalimaailman lainalaisuudet ja järki ovat paenneet näiden ikiliikkujan kehittäjähörhöjen pääkopasta. Kaikista surkuhupaisinta on se että a) lobbareiden ja b) näiden hyödyllisten hölmöjen annetaan ruuvailla määräyksiä siitä mitä tulevaisuudessa tässä maassa tehdään.

      Zombie apocalypse on totta. Toteutuma on vain erilainen kuin sarjakuvien ja elokuvamaailmassa – Idiootteja joka puolella ja tämä porukka haittaa normaalijärjellä tai paremmalla varusteltujen elämää kaikin tavoin.

      Vastaa
  • Kiitos hyvästä jutusta! On järkyttävää lukea kuinka ala-arvoista rakentamista Suomessa on harjoitettu ja harjoitetaan edelleen. Toivottavasti alalle saadaan tulevaisuudessa uusi sukupolvi, joka ymmärtää elinkaariajattelun merkityksen koko laajudessaan. Rakennusalalle on aina lykätty se korkeakouluinsinöörien ja tohtorien heikoin insinööriaines ja tähän pitää saada muutos. Hävettää.

    Vastaa
    • Ei Suomen rakentamisen laatu ole kiinni insinööri- tai tohtoriaineksen laadusta, todellinen vika on toteutuksen johtamisessa ja valvonnassa – olihan rakennusmestarienkin koulutus välillä lakkautettuna…

      Toinen, se todellinen, ongelma on koulutus.
      Rakennusfysikaalisten ilmiöiden ymmärtäminen jää ainakin Aallossa ja TTY:llä täysin heitteillä, tutkinnot ovat rikkonaisia, eikä asioihin ehditä kunnolla paneutumaan. Ei muutama hassu kurssi ja asioiden sekamelska auto mitään, kun opiskelijalle ei muodostu asian tärkeyden edellyttämään kokonaiskäsitystä. Ei voi olla niin että asiat hallitakseen pitäisi erikoistua rakennusfysiikkaan, nämä kosteustekniset asiat pitäisi olla kaiken perusta.

      Vastaa
      • Kerran oli tekn. korkeakoulun vessaan kirjoitettu tussikynällä:

        30-luvun ammattimies = 50-luvun teknikko = 70-luvun insinööri = 90-luvun diplomi-insinööri = …

        Ehkäpä oli totta, ainakin mitä tulee rakennusten vikasietoisuuteen.

        Vastaa
  • Aarno Oksanen

    Henry H Hakaviivain

    Kun muistelen menneitä, niin mieleen tulee mm. kirjanen 60-luvulta, ” Rakennamme lähelle luontoa”, tai jotain siihen suuntaan. Siinä esitettiin luonnonläheistä pientaloasumista, jossa pihanurmi ikäänkuin jatkui olohuoneeseen! Tämä senjälkeen kun oli luovuttu kellarillisista pientaloista! Nurmi ei jatkunut, muu kasvusto kylläkin.

    Ja sitten, kun havaittiin, että lämpöputkistojen sijoittaminen perustusten lämmittämiseen ja sulana pysymiseen oli energiahukkaa, ne silloisen Asuntohallituksen (70-luvulla) ohjeistuksen mukaan siirrettiin pois rakenteista ja useinkin seinien yläosiin. Pientalon alapohjat kylmenivät, kostuivat ja monesti myös homehtuivat!

    ….jne

    Vastaa
    • Ensio Laaksonen

      Olenpa (liian) voimakkaasti elänyt rakennusalaa Sepon kuvaamana aikana. Kappale kappaleelta Seppo kuvaa (liiankin) hyvin ”energiakorjausbuumia”, joksi tätä vauriosumaa voinee tosiaan kutsua. Onko kukaan Rakennuslehden lukijoista voinut välttyä tältä buumilta? Kainosti toivon, että moni on ollut tekemässä toimivia ja pitkäikäisiä ratkaisuja, niitäkin. Vaan löytyykö ensimmäisen kiven heittäjiä? Energiakriisin aikaan olin asioiden ”nokalla”, ja siitä alkoi rakennusfysiikan ”ammattikorkeakouluni”.

      Jotain kommentoin lyhyesti. Seppo Mölsä aloittaa: ”Vuoden 1974 energiakriisi synnytti energiakorjausbuumin, jonka virheet tulivat esiin vuonna 1978 karmealla tavalla.”
      — Noita vanhojakin virheitä on seuranamme yhä, osin paikoin vaikeasti fokusoitavissa, kun usein on tehty korjailuja korjailujen perään. Eihän kai ns. rintamamiestalojakaan ole käytössä yhtään alkuperäisenä? Virheellisen (korjaus)rakennustoiminnan kulmakerroin on sojotellut ylöspäin jo 40 vuotta. Selvät merkit ovat ilmassa siitä, että – taloudellisessa ja terveydellisessä mielessä – kulmakertoimen suunta kääntyy koko ajan pahempaan päin. Niin, onhan ainakin kaksi suurta voittajatahoa tässä korjailubuumissa: suunnittelijat ja rakennusliikkeet. Alallemme kaivataan mahtitaho ja/tai -henkilö(t) ”diktaroimaan” riittävän suuret marginaalit vikasietoisuusrajoille. Demokratiassamme eduskunta on ylin sääntöjen laatija, vaan kuka opettaisi…!

      ”Kosteus-, home- ja sisäilmaongelmat nousivat esiin vasta 1970-luvun puolivälin jälkeen öljykriisiä seuranneen energian säästön sivutuotteena. Yltiöpäisen eristämisen riskeistä varoitettiin, mutta varoituksia ei noudatettu. Osasyy kosteusongelmien kasvuun oli siinäkin, että rakentamisen virallisissa ja puolivirallisissa ohjeissa kosteusriskit systemaattisesti aliarvioitiin, kun uusia tuotteita ja menetelmiä tuli markkinoille.”
      — Tänäänkin perusteltuja varoituksia on ilmassa, mutta kun ei ole erotuomareita… Eikä säännöstö ja ohjeistus lie kohdallaan. Senhän media todistaa jatkumona.

      ”Juho Saarimaa arvioi vuonna 1985 kosteuden aiheuttamien vaurioiden taloudelliseksi vaikutukseksi miljardi markkaa. Tällöin varsinaisesta homeongelmasta ei tiedetty juuri mitään vaan se oli vasta hiipimässä rakentamiseen siellä pysyäkseen.”
      — Noin kymmenen vuotta myöhemmin alkoi muuttumattomien luonnonlakien selitys- ja muuntelutehtailu. Viime 20 vuoden aikana on tehty yli 100 suurta tai tosi suurta kosteus- ja homeprojektia laajoine raportteineen tai kirjoineen. Niitä on yhä tekeillä. Eivät nämä fysiikan, kemian ja biologian uusselittäjät ole mitään uutta ”tiedettä” luoneet. Kaunokirjallisuudessa tai esim. väitöskirjoissa puhuttaisiin plagioinnista.

      ”…niin sanottu hyvä rakentamistapa on usein ohjannut homerakennusten tekoon.”
      ”Arkkitehdeilla koulutuksen painopiste on ollut ulkonäkökysymyksissä ja insinööreillä lujuuskysymyksissä. Heikoin tilanne on omakotirakentajilla, jotka ovat rakennusmiesten tai rautakaupan myyjien osaamisen varassa.”
      — Tähän Seppo on imenyt keskitetyn totuuden.

      Ja eräässä kohteessa:
      ”Ja miten kävi energiansäästötavoitteille, joita remontin ja uuden talotekniikan luvattiin tuovan? Sähkön kulutus lisääntyi 50 % ja lämmön kulutus kasvoi 15 %.”
      — Näitä vastaavia lienee Suomi pullollaan?

      Olisiko jo aika noudattaa seuraavaa fysiikan totuutta? Pidetään huoli kuivaketjusta rakentamisessa ja rakennuksissa. Tai lyhyemmin: ei kosteutta, ei hometta. Tämän toteuttamiseen riittää yleensä arkijärki. Tarvittaessa löytyy kirjoituksia sadoin, tuhansin sivuin, mutta ymmärtää täytyy.

      Kun eri tahot ovat antaneet aikanaan suosituksiaan tai vahvempia ”käskyjä” – rakennusfysiikan vastaisia! –, kuten Seppo Mölsä kirjoitti, tutkittiinko vikasietoisuusanalyysein, mitä voi tapahtua? Liekö nytkään tällainen käytäntö, kun näitä liki nollaenergiarakennuksia ohjeistetaan? Vikoja nolla – ainakin helposti korjattavissa – pitää olla rakennuksen koko elinkaarella.

      Vastaa
  • Sisäilmatutkija

    Mikä mahtaa olla seuraava suuri tekijä sisäilmaongelmien aiheuttajana. Minkälaisia lisäaineita betonirakentamisessa käytetään ja on aiemmin käytetty? Voisiko betonilla olla m1 luokitus? kuka asiaa voisi tutkia?

    Vastaa
    • M1 -luokitus on suomalaisten – suomalaisille keksimä luokitus. En laskisi sen varaan mitään koska tuotteet sisältävät joka tapauksessa herkistäjiä mm. säilöntäaineiden muodossa. Katso mitä kauppavalmistetta sisältävät maalit ja mikä on herkistävä ainesosa.

      Kysyit aiheuttajia. Jos suljetaan pois nykyiset tunnetut tekijät;
      -ilmanvaihto
      -näkyvä ja rakenteissa oleva näkymätön homekasvusto.
      Niin voidaan siirtyä seuraaviin;
      -liuottimet, myös betonituotteissa
      -harha tiivistämisen korjaavasta vaikutuksesta l. ei estä kaasumaisten aineiden kulkua
      -muovituotteiden käyttö ml. laastit
      -homeenestoaineet, seuraa harmittomien ulkohomeiden sijasta ihan toisen vakavuusluokan ongelmia.

      En erikseen listaa kemikaaleja, koska tästä syntysi mielikuva että kaikki ”kemikaalit” ovat vaarallisia. Esim. pihkapuussa on mm. terpeenejä jotka voivat olla ärsyttäviä.

      Mielenkiintoista on, että aldehydejä ei alkuun ole havaittavissa puun pinnalta mutta myöhemmin niitä tulee. Tämä voi toimia luonnollisena biosidina. Liki jokainenhan tietää puisen leikkuulaudan olevan ”itsepuhdistuva”.

      Vastaa
      • ”Kysyit aiheuttajia. Jos suljetaan pois nykyiset tunnetut tekijät;
        -ilmanvaihto…”

        Miten ihmeessä ilmanvaihto on ”aiheuttaja”? Siis jos ei olisi ilmanvaihtoa niin ongelmista päästäisiin eroon? Lisää samanlaisia ajatuksia mutta ne voisi ehkä julkaista jossain viihteellisemmässä julkaisussa.

        Vastaa
        • -nouhoamattomat kanavat
          -mahdollinen ylipaine
          -eristämättömät tuloilmakanavat.

          Vastaa
          • Nuo kaksi ensimmäistä ovat virheitä ilmanvaihtojärjestelmässä, kolmas kohta taas ei koske normaalia ilmanvaihdon tulo/poistokanavaa. Tuolla logiikalla myös vesikatto on terveydelle haitallinen koska se voi vuotaa (ja usein niin tekeekin).

          • Epänormaali eristämätön tuloilmakanala

    • M1 on testattu kuivana optimi olosuhteissa. Kun tuote saa rakenteessa kosteutta se ominaisuuden muuttuu ja ei vastaa enää M1 luokitusta. Betoni on edelleen tuote jonka lisäaineista teollisuus ei anna tietoa. Talvibetonin lisäaineet näkyvät sisäilman VOC mittauksissa, etenkin jos kuivuminen on ollut puutteellista.

      Vastaa
  • Kaikki hyvin: Nyt tiedetään,että sisäilma ja homeongelmat alkoivat vuoden 1975:n jälkeen,tehtyjen normien ja rakennustapamuutosten ansiosta.Asia on korjattavissa,kun otetaan käyttöön vanhat normit ja hyväksikoetut rakennustavat.Mutta entä sitten,kun ilmastonmuutos toteutuu?

    Vastaa
    • Pertti Heikkinen

      Ei se silloin alkanut vaan 50- luvun puolivälin jäkeen jolloin julkaistiin RT kortit joista löytyvät kaikki riskirakenteet…

      Kuka RT kortit laatikaan mittikääpä sitä.

      Vastaa
      • 50-luvulla sallittiin myös kellarissa asuminen.

        Ongelmia olisi ainakin puolet vähemmän jos näin ei olisi ja maanpaineisiin rakennuksen osiin kuljettaisiin vaikka ulkokautta ilman suoraa yhteyttä asuintiloihin.

        Vastaa
  • Puhutaan asiasta

    ”Hyvä rakennustapa” antaa mahdollisuuden tehdä miten parhaaksi näkee.
    Usein miten halvemmaksi tulee.
    Ammattitaitoa kyllä löytyy, kunhan se sallitaan.
    Vastuun perään pitää mennä raastupaan saakka.
    Silti urakoitsija vedättää, meillä jo kymmenettä vuotta.
    Virheet ovat olleet maallikoillekin yksiselitteisiä.
    Hyvä rakennustapa pitää saada selkeiksi määräyksiksi.
    Ns. tavarantarkastajatkaan eivät ole lahjomattomia.
    Lobbareilla on liikaa vaikutusvaltaa.
    Näin aluksi.

    Vastaa
  • Olen seurannut taas kerran yhden kerrostalon valmistumista läheltä. Pisti silmään että IV-kanavissa käytetyt äänenvaimentimet makasivat loppuvuoden runsaissa sateissa ilman mitään suojia työmaalla. Noissahan on jonkinlaista villaa sisäseinämissä? Mites käy jos ne kastuu läpimäräksi ja asennetaan paikalleen?

    Vastaa
  • Helsingin Myllypuroon rakennetaan urakalla puutaloja. Osa oli runkovaiheessa kuukausia ilman mitään sateensuojaa, taisi puurunko kastui kunnolla vesisateissa

    Vastaa
  • Yllättävän hyvin on Rakennuslehti ollut ajassa mukana tämänkin asian uutisoinissa eri vuosikymmenillä. Toki kokonaisuuden kannalta sieltä paljon puuttuukin, sillä uutisointiinhan on löydettävä se terävä särmä. Yritettiinhän niitä korjaavia toimiakin tehdä, mutta taisivat niiden vaikutukset valitettavasti jäädä melko vaatimattomiksi. Alan laatukulttuuri on niin kovin ohutta ja ”raha määrää”.

    Vastaa
    • Seppo Mölsä

      Tarkoituksenani ei ollut ollut tehdä tietoisen negatiivista historiikkia, mutta silloin, kun lähteenä ovat lehden tärkeimmät uutiset vuosien varrelta, niin kuva väkisinkin hieman vääristyy ja monet pienet edistysaskeleet jäävät liian vähäiselle huomiolle.

      Edistystäkin on tapahtunut, kuten märkätilojen laadun kohoaminen sertifioinnin myötä, tasakatto- ja lastulevyongelmien poistuminen, julkisivujen laadun paraneminen sen jälkeen kun rakennusoikeuden määritelmä muuttui. Lattiasienestä ei ole uutisoitu isommin vuosikymmeniin, ja vaikka rakennusmateriaalien kemikaaleista puhutaan taas paljon, niin niidenkin osalta tuotetieto on kohtuullisen avointa toisin kuin vielä 1990-luvulla.

      Koneellinen ilmanvaihtokin on kehittynyt Sairas talo -syndrooman ajoista eikä se ole enää niinkään ongelma kuin ratkaisu. Toinen asia tietenkin on, jos rakenteissa on mikrobeja, joita ylitehokas ilmastointi vetää sisäilmaan. Eli osaamista ja yhteistyötä tarvitaan vielä lisää tässäkin asiassa ettei mennä ojasta allikkoon.

      Olen samaa mieltä VTT:n erikoistutkija Timo Kauppisen kanssa joka kirjoitti sähköpostiini, kuinka tärkeätä on ymmärtää, että rakennuksen toimivuus on rakennuksen vaipan, rakenteiden ja taloteknisten järjestelmien toiminnan summa lisättynä käyttäjien ja ympäristön vaikutuksella. Rakennuksen kaikkien järjestelmien tulee toimia hyvin yhteen. Muuten voi syntyä ongelmia. Eli jos muutat yhtä tekijää, se saattaa vaikuttaa moneen muuhun. Esimerkiksi rakennusten tiiviyden parantaminen edellyttää hyvin toimivaa, tasapainotettua ilmanvaihtojärjestelmää.

      Kirjoitin jokin aika sitten bloginkin tästä siiloajattelun vaarasta. Se koskee niin talotekniikkaväen putkiajattelua, arkkitehtien ympärilleen rakentamaa kuplaa kuin rakennusinsinöörien kyvyttömyyttä asettautua homeongelmista kärsivien asiakkaidensa asemaan.

      Valitettavasti home on edelleen, vuosikymmenten tutkimisten jälkeenkin, samanlainen mysteeri kuin syöpä tai ihminen itse. Anne Hyvärinen on todennut, että homehtunutta taloa ei saada juuri koskaan korjattua sellaiseksi, ettei joku saisi oireita. Siksi homeen kohdalla ei voida vaatia nollatoleranssia vaan johonkin on vedettävä raja. Yliherkistyneiden kohdalla näiden rajojen vetäminen on totta kai ikävää. Ja sekin on muistettava, että kaikki oireet eivät johdu homeesta vaan niin sanotussa normaalikoulussa podetaan samanlaisia sairauksia kuin homekoulussakin. Tässäkin asiassa noita raja-arvoja vielä haetaan.

      Vastaa
      • ”Hyvärinen on todennut, että homehtunutta taloa ei saada juuri koskaan korjattua sellaiseksi, ettei joku saisi oireita.”

        Tämä saattaa olla Hyvärisen mielipide, muttei perustu mihinkään tutkittiin tietoon. Sanamuoto on sikäli väärä että tulisi sanoa ”ettei joku saisi joskus oireita ko. korjatussa tilassa”.

        Se mitä ei tunneta, kun on aika. Tilanteet muuttuvat, niin rakennuksessa kuin ihmisessä 😉

        Vastaa
      • Hometta on ollut aina ja sitä on kaikkialla. Itseasiassa home on perusedellytys että ihmisiä ja eläimiä on ylipäätänsä voinut olla olemassa. Penisiliinikin eristettiin ensimmäisen kerran rakennuksiin pesiytyneestä homeesta. Jätteet eivät kompostoidu ja muutu mullaksi ilman sädesienen tehokasta työtä jne.

        Ongelma alkoi vasta 60 luvulla kun hygienia olot tulivat liian hyviksi, kuten prof. Tari Haahtelan tieteen päivillä pitämästä esitelmästä: ”Puhtaus on puoli terveyttä lika toinen puoli”, voidaan oppia. Kärjistäen voidaan sanoa, että olemme siivonneet itsemme sairaaksi, eli emme ole antaneet mahdollisuutta omille puolustusmekanismeille kehittyä.

        Vastaa
        • Tuo edellinen kommentti meni nyt aika pahasti asian vierestä.

          Jokainen tietää, että osa homeista on terveydelle vaarallisia ja osa taas ei ole. Rakennusten homeongelmista puhuttaessa tarkoitetaan kuitenkin juuri niitä hometyyppejä, jotka ovat vaarallisia. Eikä tässä tilanteessa auta yhtään, jos joku rupeaa saivartelemaan että onhan niitä haitattomiakin homeita olemassa…

          Vastaa
    • Seppo Mölsä

      Rehellisin kuulemani tulkinta rakentamisen laadusta on se, että se on sittenkin enemmän teknis-taloudellinen kuin asennekysymys. Rakentajat tekevät juuri sitä laatua, joka on niille taloudellisinta tehdä. Hieman ehkä ensin kokeillaan ikään kuin kepillä jäätä, että joko kelpaisi. Pikkuvirheiden korjaaminen jälkikäteen on sittenkin halvempaa kuin täyteen virheettömyyteen pyrkiminen.

      Mielestäni tämä ajattelutapa on heijastunut myös ns. hyvään rakentamistapaan. Ylilaatua on vältetty yhtä paljon kuin ylisuuria varmuuksia rakennesuunnittelussa. Eli jos jää on pettänyt, on ohjeita sitten yhteisessä konsensuksessa viilattu hieman varmemmalle puolelle, mutta vain hieman, jotta kustannukset eivät nousisi liikaa.

      Rakennusalalla normit ovat käytännössä sekä minimi- että maksimilaadun raja. Kukaan ei tee parempaa mitä normit ja hyvä rakentamistapa vaatii. Siksihän rakentajat sitä hyväksi sanovatkin.

      Vastaa
  • Pertti Heikkinen

    Lattiasientä (Serpula Lacrumans) kyllä esiintyy ei se minnekkään ole hävinnyt. Miten käännät homeasian positiiviseksi kun se ei ole minnekkään hävinnyt eikä rakennusten korjaus- ja uudisrakentamisen suunnittelun taso ole parantunut. Nyt kun hometalkoot loppuivat niin ”hysssyttely” alkaa. Ongelmat pitää tuoda totuudenmukaisesti esille ei provosoiden. Niistä pitää puhua oikeilla nimillä ja rehellisesti.
    Yksi suurimmista mokista mitä Suomessa on tehty on RT- korttien rakennedetaljit 50- luvulta saakka. Sieltä löytyvät kaikki meidän riskirakenteet joista. nyt maksetaan lunnaita. Miten tämän totuuden muutat positiiviseksi, mietippä sitä!.

    Vastaa
  • Todella mielenkiintoinen teksti. Hyvä kannan otto asiaan 🙂

    Vastaa
  • Hyvin laadittu tärkeä artikkeli, joka osoittaa rakennus- ja suunnitteluvirheiden yleisyyden ja historian vaativassa ilmastossamme. Vanhat virheet tuppaavat unohtumaan kun uusia ilmaantuu.

    Vastaa
  • Pertti Heikkinen

    Meidän pitäisi pystyä korjaamaan rakennushistoriassa olevat rakennusvirheet, jotta ihmiset voisivat asua ja työskennellä korjatuissa tiloissa. Näiden korjaussuunnittelussa on tällä hetkellä olemassa MUSTA_AUKKO jonka takia pitäisi suunnittelijoiden koulutuksta lisätä.

    Vastaa
    • Ensio Laaksonen

      Hyvä, että keskustelu jatkuu! Vai onko asia niin, että tästä(kin) aiheesta on jo keskusteltu yli kahden sukupolven ajan, mutta huonoin tuloksin? Sitä ennenhän rakenteet olivat yksimateriaalisia, selväpiirteisiä ja ilmaa siirtäviä. Homeaiheet olivat poissa tai toissijaisia.

      Kommenttiaiheita on vaikka tietokirjaksi tai romaaniksi. Heitän mietintään muutaman:

      1. Kokonaisuus.
      Rakentamisessa(kin) kokonaisuuden ymmärtäminen ja sen ymmärryksen kanssa toimiminen on enemmän kuin a ja o. Maankäyttö- ja rakennuslain pykälät 117 ja 117 a-i kertovat talonrakennustekniikan kokonaisuuskehikon aivan selkeästi. Mutta ei riitä alkuunkaan, että hallitsee nuo kymmenkunta pykälää erikseen. NE TÄYTYY YMMÄRTÄÄ KOKONAISUUTENA TOINEN TOISIAAN JA KOKONAISUUTTA VASTAAN ja rakennuksen koko elinkaarelle. Ketkä muistavat joukko-opin, em. pykälien osajoukkojen leikkaus – se yhteinen alue – on rakentamisemme vaatimus, joka pääsuunnittelijan pitää hallita ja MRL:n mukaisesti rakennushankkeeseen ryhtyvän ja edelleen rakennuksen omistajan hallita.

      2. Vastuuta ei voi ulkoistaa.
      Rakennushankkeeseen ryhtyvä (119 §) ja rakennuksen valmistuttua omistaja vastaa hankkeestaan ja rakennuksestaan kaikesta. Töitä voi ostaa, mutta vastuuta ei voi ulkoistaa. Tämä voi olla – ja on ollut – vaikeaa kertarakennuttajille, varsinkin omakotirakentajille. Millaisen pitäisi olla rakennushankkeeseen ryhtyvän ja omistajan koulutus?

      3. Eläinten arkkitehtuuri
      Rakennusfysiikkaan liittyviä tekstisivuja erillisissä tuotoksissa lienee tuhansin sivuin – suurimmalta osaltaan hyllyillä pölyttymässä. Ja projektit jatkuvat hyödyntäen konsultteja, mutta eivät koko rakennusalaa, kuten RL on myös todistanut. Olen yli 20 vuoden ajan luennoissani ja kirjoituksissani esittänyt otteita Eläinten arkkitehtuuri -kirjasta. Sen taustalla on useita suomalaisia maapallomme luonnon kärkituntijoita. Niin silloisen näyttelyn kuin 128-sivuisen kirjan (Suomen rakennustaiteen museo, Helsinki 1995) pääsieluna oli arkkitehti/professori Juhani Pallasmaa. Eläimet eivät ole nojanneet EU-direktiiveihin tms., vaan luonto on karsinut surkeat ja huonot viritelmät. Eläinten arkkitehtuuri -kirja on paras suomeksi kirjoitettu rakennusfysiikan opas.

      Vastaa
  • Esa Laaksonen

    Erinomainen artikkeli! Keskustelun tulee jatkua vaikka todellisuus lyökin märkää (homeista?) riepua kasvoille. Tämä on kansantaloutemme suurimpia ongelmakysymyksiä.

    Vastaa
  • Olen aika varma ettei yhteiskunta halua edelleenkään myöntää mitkä tekijät rakennuksissa ihmisiä sairastuttavat.

    Siksi on mukavaa seurata vaikkapa muurahaisyhteiskuntaa ja nähdä miten se rakentaa ja kantaa vastuuta lajin selviytymisestä.

    Aion ostaa Ension suositteleman kirjan Eläinten Arkkitehtuuri.

    Vastaa
  • Meillä oli wanha, harva (sisällä tuuli), painovoimaisella ilmanvaihdolla ja suorasähköllä lämmitetty 180 neliön umpihomeinen rintamamiestalo jonka vuosittainen sähkönkulutus oli 18kWh. Rakensimme tilalle A-luokan 220 neliön kivitalon johon tuli tuleva ja poistava koneellinen ilmanvaihto lämmönvaihtimella sekä maalämpö.Uusi talo säästää energiaa niin, että sähköä kuluu nyt 26kWh vuodessa.

    Vastaa
    • Meillä on vuoden ikäinen 220 neliön puurunkoinen talo, jossa on maalämpö ja koneellinen ilmanvaihto lämmönvaihtimella. Kaksi autoa lämpiää talvella katoksessa ja viisihenkinen perhe kuluttaa osuutensa, mutta silti sähkön kokonaiskulutus on 11kWh vuodessa. Teillä on joku ongelma?

      Vastaa
      • En tiedä onko kummankin kirjoittajan viestissä sarkaismia, mutta kun yksi kWh maksaa runsaat 10 c niin edellisen kirjoittajan vuotuinen sähkölasku oli ennen n. 2 euroa ja uudistalossa vajaat 3 euroa. Jälkimmäinen kirjoittaja taasen selviää alle 1.5 eurolla vuodessa. Itselläni taasen on 290 neliön vuonna 54 rakennettu talo ja sähköä kuluu 45 – 49 MWh vuodessa. Yksinomaan keskuslämmitteiseen yösähköön 41 000 – 45 000 kWh eli moni tuhatkertainen määrä.

        Jos taasen kWh ja MWh menivät sekaisin niin luvut ovat ihan linjassa keskenään kun jälkimmäinen käyttää maalämpöä. Edellisen kirjoittajan 18 MWh hometalossa panee kyllä hieman miettimään: Miten hän oikein teki sen? (26 MWh vuodessa on nykyaikaiselle talolle ihan OK, tosin hieman yläkanttiin).

        Vastaa
    • En kiistä mitään artikkelissa esitettyjä asioita. Mutta tuon vielä sen lisänäkökulman rakennustapojen noudattamiseen, että meillä on varsin kattava rakennusvalvonta, joka aiheuttaa ainakin pientalorakentajalle melkoisesti vaivaa ja kustannuksia, mutta oman tuoreen kokemuksen perusteella ei kuitenkaan oikeasti valvo yhtään mitään. Jos valvonta ylipäätään mihinkään puuttuu, niin epäolennaisuuksiin – ja niihinkin vasta, kun kyseinen kohta on jo tehty. Kuvien esitarkastus on pelkkää leiman lyömistä. Sisältöä ei katsota ajatuksella.

      Jos rakennusvalvonta toimisi käytännössä siten, kuin sen teoriassa pitäisi, varmasti melko suuri osa rakennusvirheistä pystyttäisi estämään. Tietenkään huonoja viranomaismääräyksiä tämä ei mihinkään muuta, mutta ainakaan rakennustyömailla ei pääsisi fuskaamaan niin pajon kuin nyt. Rakennuttaja saa itse olla koko ajan rakkikoirana vahtimassa, mutta siihen ei riittäisi aikaa eikä aina asiantuntemustakaan.

      Vastaa
      • Rakennusvalvontahan ei nimestään huolimatta olekaan se taho, joka valvoo suunnittelun ja työmaan onnistumista. Rakennusvalvonnan päätehtävä on varmistaa, että hankkeen suunnittelussa ja toteuttamisessa ovat mukana henkilöt, jotka ovat päteviä kyseisiin tehtäviin.

        Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti rakennuttajalla eli rakennushankkeeseen ryhtyvällä on huolehtimisvelvollisuus siitä, että hanke toteutetaan määräysten ja luvan mukaisesti, sekä että valmistuva talo on turvallinen ja terveellinen. Jos rakennuttajalla ei itsellään ole ammattitaitoa tai aikaa valvoa, että hanke toteutetaan oikein, voi hän palkata ammattilaisen hoitamaan tehtävää puolestaan. Tämä ammattilainen ei kuitenkaan ole rakennusvalvonta.

        Rakennushankkeeseen ryhtyvän tehtävänä on asettaa tavoitteet suunnitteluun ja työmaatoteutukseen. Pientalokohteissa rakennushankkeeseen ryhtyvän asettamien tavoitteiden toteutumisen varmistamiseksi voidaan palkata erillinen valvoja tai sitten vastaava työnjohtaja on ryhtyvän palkkaama.

        Vastaa
  • Artikkeli on hieno, en vain ymmärrä miksi asiaa ei saada kuntoon. Enkä hyväksy sitä että erityisesti koulutuspuolella ei ole kannettu vastuuta asiassa.

    Vastaa
    • Erään nimeltä mainitsemattoman kaupungintalon alakerran tutkimuksissa todetaan ongelmien olevan seurausta tavanomaisesta rakennetusta ympäristöstä.

      Tutkimukset on tehnyt muuan Työterveyslaitos.

      Verrataanpa asiaa tavanomaiseen rakentamattomaan ympäristöön. Siellä ympäristön tavanomainen altiste voi olla vaikkapa punainen kärpässieni.

      Tässä kohtaa mm. lääkäreitä kouluttava Työterveyslaitos kertoo huolestumisesta.

      Vastaa
  • YIT:n laatu on sitä että hulevedet tulee betoniseinän läpi autohalliin!

    Vastaa
  • Avain pienessä alipaineessa !

    Puhdas ja raikas ulkoilma saadaan tuloilmakoneissa ja kanavissa hierottua hengityskelvottomaksi. Miksi ikkunoista tai tuloilma-aukoista otettu ilma ei kelpaa?

    Perinteinen painovoimainen ilmanvaihto pelasi hyvin pienellä paine-erolla. Tuloaukkojen ala vähintään 2x vrt poistoon kertoo ainakin että tuloilmalle on selvä reitti.

    Pieni alipaine pyytää ilmaa ja kosteutta myös rakenteista, vakaasti mutta ei väkisin repimällä. Lisätuuletus ikkunasta toimii paikallisesti häiritsemättä kokonaisuutta.

    Poistoilman energian hyödyntäminen tuloilman suoraan lämmittämiseen on nähty tehottomana. Jos lämpö halutaan talteen, poistoilmalämpöpumppu siirtää lämmön paremmin käyttöveteen tai lämmityspiiriin. Sekään ei siis voi ollla syy kierrättää puhdasta ulkoilmaa kanavistoon pilaantumaan.

    Tilosta riippumatta ilmanvaihdon tulee olla käyttöön mukautuva. Tyhjillään ollessa on oiva aika sulkea tuloilma-aukot ja antaa pienen alipaineen imeä korvausilma aina vuotavista rakenteista. Kriittiset kohteet kuten pesu-ja pyykkitilat tulee tarkistaa. Jos ne kaipaavat lisätuuletusta, aukkoja otollinen ilman kulku huomioiden auki.

    Vastaa
  • Matti Nikkilä

    Kävin äskettäin 70 luvulla rakennetussa omakotitalossa.Se sijaitsi laajalla alueella,jossa näitä taloja on satoja.Talon sisälle ulkoa mennessä ei tuntunut mitään hajua,ilma oli raikas. Talo oli korkeusasemaansa myöten 70 luvun tyylinen. Jopa kolminkertaiset lämpölasielementit olivat kunnossa. Väkisinkin tuli mieleeni ensinnäkin talon hinta. Jos se suhteutetaan nykypäivän hintatasoon,on talon hinta korkeintaan kolmasosa siitä.
    Talossa alusta asti asunut,itse monella tapaa rakentamiseensa osallistunut niin kuin ennen oli tapana,kertoi viihtyneensä talossaan hyvin. isompia remontteja ei ole tarvinnut tehdä.Kaukolämpöä kului hyvin kohtuullisesti. Talo oli kaikinpuolin viihtyisä,isojen ikkunoidensa,väljien huoneittensa myötä.
    Kävin myös 70-luvulla rakennetussa päiväkodissa. Talo on edelleen käytössä ilman isompia remontteja,eikä kukaan puhunut homeista mitään. Rakentamisemme historiaa pitäisi valottaa paljon enemmän onnistumisien kautta.Historiaa pitäisi myös kunnioittaa siksi,että nykymääräysten mukaan rakennettu omakotitalo on jo kirohintansa vuoksi karannut yhä useampien normaalien tulojen varassa elävien perheiden ulottumattomiin.
    Viherkiimassa laadituttu älytön määräysviidakko puolimetrisine seinineen vaarantaa myös tekniikan puolelta talon säilyvyyttä.
    Rakentaminen on palveluala. Mutta se on myös teknillisesti vaativaa. Emme voi rakentajina juosta jokaisen mielipiteen perässä.Se on aina käytävän julkisen keskustelun riepoteltavana ja syytettynä riippumatta siitä miten rakennusta on huollettu ja asuttu.Julkisuutta luodaan paljolti huonoksi kuvattujen käyttäjäkokemusten kautta.
    Rakennuksen elinkaari sujuu yleensä ihan hyvin. Vaikka tämän lausuman päästäjä hirtetään lähimpään suojellun kolopuun oksaan välittömästi.

    Vastaa
    • Muutama vuosi sitten Rakennusmaailma -lehdessä avattiin jonkun talon rakenteita.

      Katselemalla mm. eristeitä, pääteltiin, ettei talossa ollut hometta missään. Mikrobitutkimuksia ei tehty.

      Eri oikeusasteisiin saakka on päästetty juttuja, joissa esim. koko perhe on sairastunut mutta myöhemmät, tai edelliset asukkaat ovat todistaneet talon olevan kelvollisen.

      Säännöllisin väliajoin myynnistä poistuu ja myyntiin tulee kohteita, jotka kiertävät ongelmineen seuraavalle ja seuraavalle. Osa kohteista on voitu laittaa käyttökieltoon.

      Sitten on vielä tiettyjen tahojen organisoimat kaupunkien laita-alueiden ongelmat. Ostetaan yhtiölle purkukuntoinen kohde. Muutetaan se asunto-osakeyhtiöksi. Vetäydytään omistuksesta. Vastuu jää osakkeiden omistajille vaikkei kohteella ollut edes tontin arvoa, kun purkukustannukset vähennetään.

      On ihan eri asiaa, mitä kerrot talovierailustasi 70 -luvun kohteeseen, julkisuudesta, käyttäjäkokemuksista ym.

      Vastaa

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia