Kokeile kuukausi maksutta

Porari Jani Himanen, Lemminkäinen: ”Aina voi kysyä kokeneemmilta”

Lemminkäisen porari Jani Himanen arvostaa vanhempien työntekijöiden osaamista. Heiltä kannattaa kysyä neuvoa. Silloin välttää aloittelijan virheet, ja Himasen tapauksessa pääsee finaaliin Rakentamisen laatuteko -kilpailussa.

Jani Himanen sanoo, että porarin ehdotuksia kuunnellaan hyvin. Hän pystyy siis vaikuttamaan omaa työhönsä, mutta korostaa, ettei työ ole sooloilua.
Kuuntele juttu

”Tehdään hyvin, mitä tahansa tehdään. Aina voi kysyä itseään kokeneemmilta. Vanhempia työntekijöitä ei pidä vähätellä”, porari Jani Himanen kertoo reseptinsä hyvän laadun tuottamiseen.

Mies on itse edennyt porariksi ilman muodollista koulutusta, apumiehestä ammattitekijäksi. ”Jäin omasta tahdostani apumieheksi viideksi vuodeksi, vaikka minulle tarjottiin jo porarin työtä. Halusin saada oppia kokeneilta porareilta niin, ettei samoja virheitä olisi tarvinnut toistaa”, hän kertoo uransa alkuvuosista.

Mäntyharjulta kotoisin olevalla 32-vuotiaalla Jani Himasella on mielenkiintoinen tausta ammattiporariksi. ”Isäni on toiminut 50 vuotta rakennusalan yrittäjänä. Kun olin 12-vuotias, hän osti ensimmäisen kaivinkoneensa. Tästä lähtien minua ovat kiinnostaneet kaikenlaiset koneet. Olen ajanut ja huoltanut koneita pienestä pitäen”, hän kertoo.

Himanen kouluttautui sähkömieheksi ammattikoulussa, mutta ei ole tehnyt sähkötöitä koskaan, kun Mäntyharjulla ei ollut työtä tarjolla. Hänen ensimmäinen työpaikkansa isän yrityksen jälkeen oli porarin apumiehenä Imatran Kaukopään tehdastyömaalla. Lemminkäisellä hän aloitti parikymppisenä eli noin 12 vuotta sitten. ”Minun ei olisi pitänyt mennä ammattikouluun lainkaan, vaan kouluttautua porariksi oppisopimuksella”, hän harmittelee jälkikäteen.

Vaativin työmaa Presidentinlinnan kellarissa

”Spesiaalihommaani ovat tukiseinät ja ankkuroinnit. Tunneliporausta en ole tehnyt. Kun kysyin, osaisinko porata tunnelissa, minulle vastattiin, että jos osaat käyttää pankkikorttia, osaat myös porata tunneleita. Minun työssäni on jokainen päivä erilainen. Kaikki reiät ovat kallion laadusta riippuen erilaisia”, Himanen kertoo toimenkuvastaan.

Työmaita Himasella on ollut eri puolilla Suomea niin, että pohjoisin on ollut Oulussa ja eteläisin Kirkkonummella. ”Vaativin työmaani on ollut Presidentinlinnan kellarin pohjavahvistus suihkupaalutuksena, jota olin tekemässä Tarja Halosen kauden aikana”, hän muistaa.

Jani Himanen poraa reikiä suihkupaaluseinän ankkurointeja varten.

Himasen haastattelu oli sovittu Seinäjoen toriparkkityömaalle, mutta mies oli jo ehtinyt siirtyä Espoon Suomenojalle Länsimetron asematyömaalle. Siellä hänen tehtävänään on tehdä suihkupaalutuksia ja ankkurointeja vaativissa kaivannoissa. Haastattelupäivänä hän porasi reikiä suihkupaaluseinän ankkurointeja varten.

”Teen omasta mielestäni aina parhaani”

Kun Himaselta kysyy, missä hän on niin hyvä, että hänen pitäisi menestyä Rakentamisen Laatuteko -kilpailussa, hän vastaa tekevänsä aina parhaansa.

”Jos kehun vähän itseäni, voin sanoa, että opin jo isäni koneiden kanssa toimiessani pitämään koneet hyvässä kunnossa. Ulkopuolisilla teetettävät huollot tulevat liian kalliiksi.”

Himasen työnjohtaja Mikael Lammassaari kertoo tunteneensa Himasen vasta noin vuoden ajan, mutta uskaltaa sanoa, että hän on monipuolisin porari, jonka hän on nähnyt.

”Jani on taustaltaan yrittäjä, joten hän miettii kustannuksia ihan eri tavalla kuin muut työntekijät.”

Espoon Suomenojalla Länsimetron asematyömaalla Himanen työskentelee vaativissa kaivannoissa.

Himasen työn laadusta Lammassaari sanoo, että paalut ovat oikeassa paikassa ja suorassa, suihkuinjektoinnit on tehty kunnolla ja ankkuroinneista Jani tekee hyvät pöytäkirjat, ei vain kirjaa pelkästään metrimääriä. Hän on lisäksi sekä työnjohdon että työntekijöiden mielestä pidetty kaveri. Janin ammattitaito vähentää Lammassaaren mukaan työnjohtajan työn tarvetta.

”Jos Janin kanssa ei tule toimeen, kannattaa katsoa itseä peiliin.”

 

 

 

 

 

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Porari Jani Himanen, Lemminkäinen: ”Aina voi kysyä kokeneemmilta””

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat