Kokeile kuukausi maksutta

Peili tunnistaa kahvin himosi, robotti kasvosi – älykkäät järjestelmät menevät kuin kuumille kiville

Älykkään, verkossa toimivan rakennusautomaation myynti on vahvassa kasvussa ja kysyntä on suurempaa kuin koskaan.

Trend Onen kehittämä Pepper-robotti on ohjelmoitu analysoimaan ihmisten kasvojen ilmeitä ja liikkeitä. Kuva: Johanna Aatsalo

Euroopassa nousussa ovat muun muassa äänen tai kasvojen tunnistamisen avulla käynnistyvät laitteet esimerkiksi kotitalouksiin tarkoitetuissa järjestelmissä. Ne tunnistavat käyttäjänsä ja kytkevät päälle tai pois äänikomentojen tai ilmoitettujen esiasetusten perusteella valaistuksia, pistorasioita ja turva- tai ilmanvaihtojärjestelmiä.

Vuosia sitten rakennusten erilaiset järjestelmät olivat kukin omia, erillisiä ja suljettuja järjestelmiään. Nyt korostetaan avoimia rajapintoja ja verkostomaista toimintaa sekä yhteyksiä rinnakkaisiin tai ulkoisiin järjestelmiin eli pilviin.

”Kaiken takana on kaupungistumisen megatrendi ja laitteiden verkottuminen toisten laitteiden ja pilvipalveluiden kanssa. Älykkään rakennusautomaation vuosittaiset kasvuluvut voivat olla jopa 40 prosenttia”, ABB:n rakennusautomaatio-yksikön kaupallinen johtaja Michael Lotfy kertoo.

Äly ja verkottuminen

Älyliikenne, jakamistalous ja itseajavat autot sekä muiden laitteiden lisääntyvä älykkyys ja verkottuminen asettavat omat vaatimuksensa kaupunkien infrastruktuurille, älykkäille sähköntuotanto- ja jakomenetelmille sekä esimerkiksi terveydenhuollolle.

Jopa jo viiden vuoden kuluessa ihmiset, liikenne, kaupunkien infrastruktuurit ja rakennukset kommunikoivat keskenään. Ne voivat vaihtaa keskenään tietoa, joka puolestaan lisää toimintojen fiksuutta. 

”Verkottuminen avaa uusia mahdollisuuksia. Syntyy älykäs rakennus älykkääseen kaupunkiin, jossa voidaan liikkua älyllä varustetuilla kulkuneuvoilla. Uutta teknologiaa omaksutaan nopeammin kuin voimme uskoa”, Lotfy sanoo.

Esimerkiksi maailman suurimmilla kuluttajaelektroniikkaan keskittyneillä CES-messuilla Las Vegasissa esiteltiin tammikuussa peilejä, jotka muun muassa osaavat arvioida käyttäjänsä nestetasapainon tilan.

”Peilailun alkaessa aamulla kahvinkeitin käynnistyi. Pian esimerkiksi kahvinkeittimen toimintaan voi verkottua myös vaikka auton esilämmitys, joka taas herättää portin valmiustilaan sijaintitiedon eli niin sanotun geofencing-palvelun avulla. Kun turvajärjestelmään tulee kuittaus esimerkiksi portilta, kodin poissaoloasetukset kytkeytyvät päälle”, Lofty toteaa.

Turvallisuutta ja älykästä valoa

Tutkimuslaitos Frost & Sullivanin arvioiden mukaan online- eli verkottumista hyödyntävien asumisen markkinoiden arvioidaan kasvavan 588 miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä. Vuodesta 2012 markkinan lasketaan kolminkertaistuvan. Älykotien osuus näistä lukemista on noin kolmannes. Euroopassa arvioidaan vuonna 2020 olevan jo yli 45 miljoonaa älykotia.

Kysynnän kasvu on johtanut kuitenkin markkinoiden pirstaloitumiseen. Aidosti älykkäässä tilassa kaikki laitteet ja järjestelmät pesukoneesta lämmitykseen ja kaihtimiin ovat helposti ja turvallisesti yhteydessä niin toisiinsa kuin myös uudenlaisiin apu- ja vartiointijärjestelmiin. Sovelluksissa käytetään yhä enemmän keinoälyä ja koneoppimisen tuomia mahdollisuuksia.

Nähtävissä on myös trendi, jossa globaalit jättiyritykset ottavat esineiden ja asioiden internetin IoT:n kautta toimivaa markkinaa haltuunsa. Esimerkiksi ABB, elektroniikkajätti Bosch ja it- ja verkkoyhtiö Cisco ovat mozaiq-alustan perustajajäseniä. Alusta auttaa kaikkien alojen laitevalmistajia ja kuluttajamerkkejä luomaan yhteensopivia tuotteita ja palveluita.

”Yksi suuri trendi on turvallisuus sekä datan käytössä että asumisessa. Olemme kehittämässä parhaillaan älykästä lampputekniikkaa, johon voidaan yhdistää esimerkiksi läsnäoloa imitoivaa toimintaa”, Mozaiqin toimitusjohtaja Axel Godoy kertoo.

Bosch taas kehittää parhaillaan mozaiqiin henkilökohtaista, mukana kulkevaa turvapalvelua, johon sisältyy savuilmaisin, mutta myös paniikkinappula ja tarvittavat hälytys- ja turvapalvelut.

Otsikkoa muokattu klo 11.34.

Otsikkoa muokattu klo 13.58.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Peili tunnistaa kahvin himosi, robotti kasvosi – älykkäät järjestelmät menevät kuin kuumille kiville”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat