Kokeile kuukausi maksutta

Sädesientä löytyi ala-asteen kahden luokkahuoneen rakenteista Helsingissä – kaupunki pimitti tiedon vuoden ajan, vaikka lapset oireilivat koulussa

Tieto lasten ja opettajien oireilusta ei kantautunut peruskorjausta suunnittelevaan työryhmään.

Puotilan ala-asteella on lähes 460 lasta. Kuva: Joonas Vohlakari / HS

Itähelsinkiläisen Puotilan ala-asteen sädesienilöydökset ja purku-uutinen ovat saaneet lasten vanhemmat kritisoimaan kaupungin huonoa tiedotusta ja puutteellisia toimia.

Myös Helsingin vanhempainyhdistysten kattojärjestö Helvary kritisoi julkisesti kaupunkia Puotilan tapauksessa.

Koulun huono tilanne nousi julkisuuteen viime viikon lopulla, kun Yle uutisoi, että koulu puretaan sisäilmaongelmien vuoksi. Kaupunki ei tässä vaiheessa tiedottanut Puotilan ala-asteen kunnosta mitään.

Vanhemmat ovat kritisoineet kaupungin huonoa tiedotusta ja puutteellisia toimia.

Sädesienilöydökset ja mikrobikasvustot oli kuitenkin kirjattu jo vuosi sitten valmistuneeseen kuntotutkimukseen.

Kuntotutkimus tehtiin 1960-luvulla rakennetun koulun peruskorjausta varten.

”Vanhemmat olivat vihaisia”

Puotilan ala-asteella on lähes 460 lasta. Lisäksi koulun pihalla on väistötiloissa ruotsinkielisen Botby grundskolanin lapsia noin 200.

Koulun vanhempainyhdistys järjesti keskustelutilaisuuden koulun tilasta tiistaina. Tilaisuudessa vanhemmat moittivat kovasanaisesti muun muassa tiedotuksen puutetta.

”Seurasin suoraa striimausta Facebookin kautta, ja kyllähän vanhemmat olivat vihaisia”, luonnehtii Helvaryn puheenjohtaja Sanna Valtonen.

Tilaisuudessa ilmeni, että lapset ovat oirehtineet paljon, mutta perheille on tähän mennessä kerrottu, että koulu on puhdas. Myös henkilökunta on oireillut.

Koulu on vasta nyt maaliskuussa eli vuosi löydösten jälkeen sulkenut kaksi opetustilaa, joiden rakenteista on löydetty sädesientä.

Vyyhti alkoi purkautua joulukuussa

Helsingin rakennetun omaisuuden hallintapäällikkö Sari Hildén sanoo, että peruskorjauksen valmistelijoilla oli ymmärrys, ettei Puotilan ala-asteella oireiltu. Kouluterveydenhuollon mukaan edellinen oireilmoitus on tullut vuonna 2011, jolloin koulussa oli putkivuoto.

”Kerä alkoi purkautua viime joulukuussa, jolloin rehtori kertoi saaneensa tietoja henkilökunnan ja oppilaitten oireilusta”, Hildén sanoo.

Samoihin aikoihin peruskorjausta valmisteleva työryhmä alkoi suosia uuden koulun rakentamista vanhan peruskorjauksen sijaan. Linjaukseen vaikutti myös se, että tiedot peruskorjaustarpeesta olivat tarkentuneet.

Lapset ovat oirehtineet paljon, mutta perheille on tähän mennessä kerrottu, että koulu on puhdas.

Talo olisi pitänyt käytännössä rakentaa uudestaan lattiasta kattoon rakenteiden ja teknisten järjestelmien uusimistarpeen vuoksi. Myös uuden opetussuunnitelman toiminnalliset tarpeet edellyttivät muutoksia.

Virallista purkupäätöstä ei kuitenkaan ole tehty. Asia tulee luottamusmieskäsittelyyn tämän vuoden aikana.

Tiedoituksessa puutteita

Vanhempien näkemyksen mukaan kuntotutkimuksen tulosten olisi pitänyt olla niin hälyttäviä, että löydöksistä olisi kerrottu oikopäätä.

”Herää kysymys, kuinka monta sisäilman kannalta huolestuttavaa kuntokartoituksen tulosta on tehty, joista emme tiedä mitään”, Sanna Valtonen sanoo.

Hildén myöntää, että tästä kokemuksesta on otettava opiksi, ja jatkossa on tiedotettava myös peruskorjauksia varten tehdyistä tutkimuksista. Myös koulun vanhan huonokuntoisen pihaparakin vaihto uuteen viime kesänä olisi pitänyt tiedottaa paremmin. Pihaparakistakin oli tehty mikrobilöydöksiä.

Puutteellisen viestinnän aiheuttama kriisi sai alkunsa, kun erään koululaisen perhe osasi kysyä kuntotutkimuksen perään. Silloin sädesieni- ja mikrobilöydökset levisivät kulovalkeana vanhempien tietoon.

”Sädesienestä on tullut mörkö, vaikka sen haitallisuus riippuu siitä, missä kohtaa rakennetta sitä löytyy. Tässä tapauksessa on tehty yksi löydös, sädesienikasvustoa betonirakenteen sisällä, eristysvillassa. On eri asia, jos sädesientä löytyy paikasta, josta on suora yhteys opetustilaan”, Hildén sanoo.

Hildén kuitenkin myöntää, että jos vuosi sitten olisi ollut tiedossa lasten tai opettajien oireilua riskianalyysissä, nyt käynnissä olevia korjauksia ja viestintää olisi kiirehditty.

”Ihmettelen, miksi oireilu ei ollut tiedossa.”

Uusi koulurakennus suunnitteilla

Parhaillaan valmistelu jatkuu uuden koulurakennuksen suunnittelulla. Sen sijainti selviää suunnittelun yhteydessä. Uudisrakennus voisi olla käytettävissä aikaisintaan vuonna 2021.

Todennäköisesti uusi koulu tulee nykyisen koulun paikalle, joten opetus jatkuu vanhoissa tiloissa siihen asti, kun vanhan koulun purku alkaa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 7 kertaa

7 vastausta artikkeliin “Sädesientä löytyi ala-asteen kahden luokkahuoneen rakenteista Helsingissä – kaupunki pimitti tiedon vuoden ajan, vaikka lapset oireilivat koulussa”

  1. Mitä tarkoittaa muotisana ”oireilu” ja miten se eroaa normaalista flunssasta, nuhasta, yskästä, allergioista?

    1. Ei mitenkään ja sehän se tässä koko sopassa on iso ongelma, kun kaikista eri syistä johtuva oireilu laitetaan homeongelman syyksi. (kohta alkaa siitepölykausi ja kylläpä taas oireillaan homeiden takia)

      Minun silmiini tuo näyttää siltä, että kaupunki on tehnyt kuntotutkimusta korjaustarveselvitystä varten, jossa kaiken muun ohessa on otettu myös mikrobinäytteitä ja seassa on ollut myös muutama sädesieni (siis niitä pöpöjä, joita on jokaisessa rakennuksessa ja rairuoholautasella). Nyt sitten tämä kuntotutkimus on päätynyt vanhemmille ja vanhemmat kuvittelevat, että on olemassa jonkinlainen salaliitto, jossa pimitetään tietoa ja tahallaan sairastutetaan lapsia ja henkilökuntaa. Käytännössä kaupunki on vain toiminut hyvin ja oma-aloitteisesti selvittänyt rakennuksen kuntoa peruskorjauksen suunnittelua varten jo etukäteen ennen kuin heillä oli tietoa oireilusta. Muutama löydetty sädesieni kuntotutkimuksessa ei muuta asiaan mihinkään suuntaan.

  2. Saako koulu sanktioita jos kerran on suorastaan valehdellut kysyttäessä? Terveyden vaarantaminen ja harhaan johtaminen taudin lähdettä selvitettäessä.

  3. Keskustelin Anni Sinnemäen kanssa homeongelmista ja keskustelun tuloksena hän käski ottamaan yhteyttä Sari Hildeniin. Sari Hildenin puhelimeen ei koskaan vastata koska hän on niin kiireinen eikä ymmärrä rakentamisesta mitään. Tuntuu uskomattomalta kuinka pihalla päättäjät ovat sädesieni ja homeongelmista. Minulla olisi ollut tarjolla väline kosteuden seurantaan rakenteessa mutta se ei kiinnosta näitä niin sanottuja päättäjiä. Taas korjataan koulu ja muutaman vuoden kuluttua hometta , sädesientä ja huonoa sisäilmaa taas ihmetellään. Kukaan kaupungin johdossa tai rakennuttamisessa ei saa potkuja. Rakennusliikkeet nauravat kun rahastavat tyhmiä ja asiantuntemattomia hyvin koulutettuja päättäjiä. Ainoa joka voisi olla kiinnostunut hyvästä rakentamisesta on omistaja. Näissä yleisissä rakentamisprojekteissa ei omistajaa näe. Ja sen kyllä huomaa. Koska piikki on auki ja veronmaksajat hyväksyvät huonon rakentamisen ilman vastuuta tämä tulee jatkumaan ja jatkumaan ja jatkumaan…

  4. En oikein tunnista tuota väitettä rakennusliikkeiden nauramisesta virheille. Mutta asuntopuolella ihmettelen, että kun perhe oireilee ja annan heti kehotuksen muuttaa pois – asunnossahan ei oikein voi edes tutkia mitään, jos siellä asutaan pl. pintakosteusmittaukset ja oma nenä – asukkaat eivät suostu muuttamaan pois, vaikka ei olla edes asuntopula-alueella.

  5. Pimittäminen saattaa olla myös Vantaan ja Espoon ongelma. Mielestäni kysymys on rikoksesta, jossa ihmisten ja erityisesti lasten terveys vaarannetaan tietoisesti, yrittämällä säästää kaupungin rahoja. Riittävän laaja tutkiminen ja mahdollisten ongelmien esille saattaminen on varsinkin tällaisissa tapauksissa kiinteistön omistajan velvollisuus. Välillä tuntuu, että tutkiminen on harkittua ”tieto lisää tuskaa” tyyppistä.

    1. No kukapa sen kuntotutkimuksen oli teettänyt ja mitä varten? Kaupunki ja rakennuksen peruskorjausta varten, eikä heillä ollut tietoa poikkeavasta oireilusta.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat