Kalasataman ensimmäinen tornitalo Majakka elokuun alussa. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

Kalasataman tornitalon kalleimpia asuntoja ei ole vieläkään myyty – Nyt torneja markkinoimaan palkattiin ”Suomen kuningas” Philipp von Hessen

Kaikkein kalleimmat kahden ylimmän kerroksen asunnot ovat vielä myynnissä Kalasatamaan nousevassa SRV:n Majakassa.

Kirjoittaja(t) Maija Aalto / HS

Helsingin Kalasatamaan valmistuvien kerrostalojen ylimpien kerrosten luksuskämpät käyvät hitaasti kaupaksi, vaikka avuksi on värvätty ”Suomen kuningas”.

Sen sijaan tornitalojen alemmista kerroksista ja keskivaiheilta asuntoja myydään poikkeuksellisen nopeaan tahtiin. Varaustilanteella on merkitystä siksi, että pääkaupunkiseudulla on meneillään varsinainen korkean rakentamisen buumi.

Ensi vuonna valmistuvasta Majakasta suurin osa asunnoista varattiin taloa rakentavan SRV:n mukaan ennätysajassa eli vain parissa viikossa. Jäljellä on seitsemän asuntoa, kun kaikkiaan huoneistoja on 282.

Tosin viimeiset neliöt ovat kaikkein kalleimmasta päästä tornin kahdesta ylimmästä kerroksesta. Kalleimman asunnon hinta hipoo melkein kahta miljoonaa euroa.

Toisen eli vuoden 2020 lopulla valmistuvan Loiston ennakkomarkkinointi on alkanut heinäkuun alussa. Siitä talosta vajaa puolet on varattu, mutta suunta on sama kuin Majakan kohdalla.

”Erittäin hyvältä varaustilanne meistä näyttää”

Maltillisemman hintaiset asunnot kiinnostavat, ylimpien kerrosten luksuskämpät ovat vielä tässä vaiheessa tyhjillään.

”Erittäin hyvältä tämä varaustilanne meistä näyttää”, sanoo kuitenkin myyntipäällikkö Merja Rainio SRV:ltä.

SRV:llä on parhaillaan menossa näyttävä markkinointikampanja, jossa Kalasatamaa myydään ”Suomen kuninkaalla” eli Philipp von Hessenillä, jolla tällainen arvonimi voisi tänä päivänä olla, jos Suomesta olisi aikoinaan tullut monarkia.

”Hän on antanut kasvonsa tälle kampanjalle ja kyllä me ihan oikeasti selvitämme, että olisiko hänen mahdollista asua tornissa jonkin aikaa. Ideana on, että ei tarvitse olla kuningas, vaan täällä saa kuninkaan palveluja ihan tavallinen ihminenkin”, Rainio perustelee.

Tulossa kahdeksan tornia

Tornitaloissa on esimerkiksi aulapalvelu ja yhteistiloja sekä niiden alapuolella tänä syksynä aukeava kauppakeskus Redi.

Kalasatamaan aiotaan rakentaa yhteensä kahdeksan tornia. 134-metrinen ja 35-kerroksinen Majakka on valmistuessaan Suomen korkein asuinrakennus, mutta lähelle myöhemmin nouseva Kapteeni on sitäkin mittavampi.

Korkeaa rakennetaan nyt kiivaasti muuallekin. Uusia torneja on tulossa esimerkiksi Pasilaan ja Espooseen.

Tätä artikkelia on kommentoitu 10 kertaa

10 vastausta artikkeliin “Kalasataman tornitalon kalleimpia asuntoja ei ole vieläkään myyty – Nyt torneja markkinoimaan palkattiin ”Suomen kuningas” Philipp von Hessen”

  1. No jos mä olisin kerrostaloasujia ja mulla olis pari miltsiä heittää kämppään, niin en kai mä nyt sitä mistään Kallion k*senpolttamilta liepeiltä ostais vaan eteläisestä kantakaupungista.

  2. on se ikävä asua 2M€ ”luksus”kämpässä, kun silti joutuu käyttämään samaa hissiä sijoittajien pikkuluukuissa asuvien köyhien kanssa ja vielä samaa parkkihallia niiden perus Toyota-kuskien kanssa. Parin miltsin budjetilla lohkeaa kyllä ihan oikeitakin luksuskämppiä Ullalinnasta, Bulevardilta jne…

  3. Kerrostalosta en ostaisi miljoonan tai kahden asuntoa koskaan. Asumisen ja elämisen rajoitukset niin isot.

    1. Joo, omiksessa on kivaa enkä itekkään meinaa enää kerrostaloon muuttaa. Mutta jos tulis pakkotilanne ja sitä fyffendaalia olis parimiltsiä, niin ei kai nyt herranjumala sentään mihinkään Kallion liepeille 😀 Varsinkin kun kyseistä seutua tuli jo kolme vuosikymmentä aiemmin siedettyä…

  4. Käytiin tutustumassa tuolla mutta materiaalit eivät vaikuttaneet laadukkailta. Sijainti voi olla jollekin tärkeä mutta meille iso tekijä on laatu ja se ettei tarvitse heti miettiä parannuksia uudessa kodissa. Heti näkee materiaalivalinnoissa mitä,rakennusyhtiö on ajatellut. Lisämaksusta valittavissa vaihtoehtoissakaan ei ollut riittävästi laatua. Majakasta sen sijaan jäi k…tuksen maku suuhun. Ystävät ostivat Tapiolan keskustasta asunnon ja siellä on laadukasta. Meillä etsintä jatkuu.

  5. Vähän alempien kerrosten asuntoihin olisi kyllä varaa, ja vaikka haluaisinkin asua korkealla, niin en sentään niin pöljä ole, että ostaisin noin järkyttävän rumasta tornista asunnon. Jostain kumman syystä Tallinnassa ja Ruotsissa (esim. Norra Tornen) on kyllä mahdollista rakentaa muutakin, kuin pari vuosikymmentä vanhalla tyylillä? Tuohon viereen vielä seitsemän muuta identtistä tornia, niin saadaan tämän vuosikymmenen Merihaka.

  6. Miten muuten mahdollisen laajan tulipalon sattuessa ihmisten poistuminen on järjestetty? Tikasautolla ei taida ylettyä kovin korkealle

  7. Vaasassa taannoin sattunut kerrostalon palo ei houkuttele ostamaan asuntoa ylhäältä, ellei ole paikallisen laskuvarjokerhon jäsen.

  8. Noissa torneissa pääsee asumaan työmaan keskellä ensimmäiset 10 vuotta. Melua, pölyä, epäjärjestystä ja muuta herkkua luvassa. Kyllä siitä pari miltsiä kehtaa maksaa.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi