Kokeile kuukausi maksutta

Olympiastadionin työmaalla syttyi tulipalo – lattian väli­pohja syttyi palamaan tulitöiden takia

Helsingissä Olympiastadionin työmaalla on syttynyt tulipalo. Päivystävän palomestarin mukaan lattian eristeinä käytetyt sanomalehdet kytevät edelleen.

Helsingissä Olympiastadionin työmaalla on syttynyt tulipalo. Päivystävän palomestarin mukaan lattian eristeinä käytetyt sanomalehdet kytevät edelleen.

Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle tiistaina aamupäivällä hieman puoli yhdentoista jälkeen. Paikalle lähti 13 pelastuslaitoksen yksikköä. Paikan päällä tulipalo osoittautui kuitenkin pieneksi.

Helsingin pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Kari Ursinin mukaan yhden huoneen lattian välipohja syttyi palamaan työmaalla tehtyjen tulitöiden seurauksena. Huone, jossa tulipalo on, on noin kymmenen neliön suuruinen, Ursin kertoo.

Pelastuslaitos on saanut tulipalon eristettyä, eikä palolla ole vaaraa levitä.

”Kyseessä on Olympiastadionin alkuperäinen lattia. Eristeenä käytetyt vanhan ajan sanomalehtipaperit ja purut kytevät edelleen”, Ursin kertoi noin puoli kahdentoista aikaan. Hän arvioi pelastuslaitoksen saavan tulipalon sammutettua kokonaan puoli yhteen mennessä.

Työmaan työntekijä huomasi tulipalon. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut tulipalon takia, Ursin kertoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Olympiastadionin työmaalla syttyi tulipalo – lattian väli­pohja syttyi palamaan tulitöiden takia”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat