Kokeile kuukausi maksutta

Rakentaminen on vetänyt Suomen taloutta – muuten investointien tasossa ei ole PTT:n mukaan kehumista

PTT:n tuoreen kansantalouden ennusteen mukaan nousu jatkuu Suomessa, mutta kasvu hidastuu hieman.

Asuntorakentamista Vantaan Tikkurilassa. Kuva: Kalle Koponen / HS

Suomen kasvu on ollut PTT:n mukaan varsin investointivetoista, mutta investointien veto on hidastumassa. Tänä vuonna investoinnit kasvavat 3 prosenttia ja ensi vuonna 3,5 prosenttia.

Eritysesti rakennusinvestoinnit ovat lisääntyneet ja rakentamisen taso on jo niin korkea, että kapasiteettirajoitukset alkavat tulla vastaan.

Suomen investoinnit ovatkin painottuneet vahvasti rakentamiseen. Rakentamisen taso on Suomessa kansainvälisesti varsin korkea, selvästi korkeampi kuin esimerkiksi euroalueella keskimäärin.

Nykyisen noususuhdanteen investointien kasvu on tullut pääosin rakentamisesta, ja varsinkin asuinrakentamisesta.

Asuntotuotannon kasvu on tullut tarpeeseen, mutta muuten investointien tilanne ei ole PTT:n mukaan kovin valoisa.

Investoinnit tuottavuuteen ja osaamiseen kituuttavat yhä

Suomen kasvu on ollut varsin investointivetoista, mutta painotus on ollut vahvasti rakentamisessa. Suomen kone- ja laiteinvestointien taso on edelleen selvästi pienempi kuin esimerkiksi euroalueella keskimäärin.

Tuottavuuden ja osaamisen investoinneissa taso on matala. Aineettomat investoinnit, eli pääasiassa tutkimus- ja kehitysinvestoinnit, ovat olleet laskusuunnassa useita vuosia. Tämä kehitys pitäisi PTT:n mukaan kääntää.

”Nykyisellä investointirakenteella työn tuottavuuden kasvattaminen on haastavaa ja aiheuttaa huolta lisäarvon tuottamisesta jo lähitulevaisuudessa”, sanoo PTT:n ennustepäällikkö Janne Huovari.

Työllisyys kasvanut poikkeuksellisen nopeasti

PTT ennustaa tämän vuoden talouskasvuksi 2,6 prosenttia ja ensi vuonna kasvua olisi 2,4 prosenttia.

PTT:n mukaan työllisyyden kasvuvauhti on ollut viime vuoden lopulta lähtien poikkeuksellisen nopeaa, jopa yhtä nopeaa kuin tuotannon kasvu.

Heinäkuussa työllisiä oli noin 75000 enemmän kuin vuosi sitten. Tämä on ennen muuta seurausta työvoiman kysynnän kasvusta. Erityisesti ikääntyneiden työllisyys on kasvanut.

Kasvun laatua on epäilty. Varsinkin aktiivimallin käyttöönoton myötä heräsi keskustelua, että lyhytaikaiset työsuhteet, joilla aktiivisuusehdon saa täytettyä, lisääntyisivät merkittävästi. Tästä ei ole PTT:n mukaan juurikaan merkkejä.

Esimerkiksi viime vuoden lopulta lähtien palkansaajien työtuntien kasvu on ollut PTT:n mukaan lähes yhtä nopeaa kuin palkansaajien määrän kasvu. Erittäin lyhyitä työpätkiä tekevien määrä on tuskin merkittävästi lisääntynyt.

Poikkeuksellisen nopea työllisyyden kasvu tasoittuu ensi vuonna, ja työllisten määrä kasvaa PTT:n mukaan noin 30 000:lla.

Työttömyyden ”kova ydin” sulaa hitaasti

Hyvä työllisyyskehitys on vihdoin alkanut näkyä työttömyyden selvänä laskuna. Työttömyysaste laskee ensi vuonna 7 prosenttiin, PTT ennustaa.

Toisaalta tämän vuoden aikana työmarkkinatuen saajien määrä on laskenut selvästi hitaammin kuin muiden työttömien. Työmarkkinatuen saajat ovat olleet jo kauan työttömänä tai heidän työhistoriansa on hyvin lyhyt.

Tämä kehitys viittaa PTT:n mukaan siihen, että vaikeimmin työllistyvien joukko, eli työttömyyden “kova ydin”, sulaa hitaasti.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakentaminen on vetänyt Suomen taloutta – muuten investointien tasossa ei ole PTT:n mukaan kehumista”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat