Kokeile kuukausi maksutta

Skanska kaavailee kahta tornitaloa Ouluun

Skanska suunnittelee kahden tornitalon rakentamista Ouluun.

Oulun Vaaranpiha. Kuva: Skanska

Tiedotteen mukaan Skanska kaavailee 13- ja 16-kerroksisten asuintalojen rakentamista Vaaranpihan kortteliin kauppakeskus Valkean viereen. Tontilla on aiemmin toiminut Rintamäen urheiluliike.

”Oulun keskusta-aluetta kehitetään aktiivisesti ja yhdyskuntarakenne tiivistyy tulevina vuosina. Rannan ja radan väliin jäänyt keskusta-alue ei mahdu enää laajenemaan sivulle, joten keskusta-asuntojen kysynnän kasvaessa on luonnollista tiivistää kortteleita ja laajentaa ylöspäin”, Skanska Kotien aluejohtaja Mikko Herva kertoo.

Vaaranpiha toteuttaa tiedotteen mukaan luontevasti kehittyvän Oulun keskustavisiota. ”Keskusta-alue tiivistyy, keskustaan saadaan lisää asumista ja palvelut sen myötä kehittyvät. Asemakaavoituksen valmistuttua pystymme lähtemään liikkeelle nopeasti, jolloin rakentaminen voi käynnistyä vuonna 2019.”

”Keskustan korkeat rakennukset ovat perinteisesti sijoittuneet kaupunginojan ja sitä ympäröivän puistoketjun varrelle. Sijainti ja hanke on tärkeä Oulun kaupunkikuvan kehittymisen kannalta. Viheralue yhdistyy suunnitelmissa ulkoportaita pitkin asuinrakennusten kansipuutarhaan. Maan tasoon on sijoitettu ravintola- ja liiketiloja ja niiden toimintaa tukevia keveitä paviljonkeja. Paviljongit yhdessä Vaaranpuiston kehittämisen kanssa muodostavat Letkunpuiston varteen uuden viihtyisän kaupunkilaisten olohuoneen”, kertoo arkkitehti, SAFA Pave Mikkonen.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Skanska kaavailee kahta tornitaloa Ouluun”

  1. Nämä kerrostalot pitäisi ehdottomasti tehdä puusta. Mikä on, eikö puukerrostaloon uskota Oulussa? Vai eikö Skanska osaa/uskalla tehdä puukerrostaloja?

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat