Kokeile kuukausi maksutta

Lehto rakentaa päiväkodin Kouvolaan ja monitoimikoulun Utsjoelle – päiväkodin pihalle kota, ulkovessa ja viljelyalue

Havainnekuva päiväkodista. Kuva: Lehto

Lehto Groupiin kuuluva Lehto Tilat Oy on allekirjoittanut kesällä Kouvolan kaupungin ja Utsjoen kunnan kanssa sopimukset päiväkodin ja monitoimikoulun rakentamisesta. Sopimusten arvo on yhteensä noin 5,4 miljoonaa euroa. Kohteiden rakennustyöt ovat käynnistyneet. Hankkeet toteutetaan suunnittele ja rakenna -mallilla.

Utsjoen Karigasniemen monitoimikoulun sopimus on arvoltaan noin 2,4 miljoonaa euroa. Yksikerroksiseen kouluun sisältyy luokkatilojen lisäksi monitoimitilaa ja päiväkotitiloja. Kohteen bruttoala on 856 neliötä ja se käsittää noin 50 oppilaspaikkaa sekä 15 päiväkotipaikkaa aina varhaiskasvatuksen parista yhdeksänteen luokkaan asti.

Koulun suunnittelussa on huomioitu erityisesti monikulttuurisuus. Rakennustyöt alkavat syyskuussa ja maatyöt viikolla 37. Kohde valmistuu elokuussa 2020 ja rakentuu vanhan, sisäilmaongelmista kärsineen koulurakennuksen pihapiiriin.

Lehto Tilat teki kesäkuussa sopimuksen myös Kouvolan Haanojan päiväkodin rakentamisesta. Kaupan arvo on noin kolme miljoonaa euroa ja päiväkoti rakentuu yhteen kerrokseen. Päiväkoti on 120-paikkainen, sisältäen muun muassa pienen liikuntasalin. Huoneistoalaa kohteessa on noin 1100 neliötä talotekniikan lisäksi.

”Suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota ulkoalueisiin ja virikkeelliseen toimintaan. Päiväkodin pihalle rakentuu muun muassa kota, ulko-wc ja viljelyalue”, Lehto Hyvinvointitilojen myyntipäällikkö Asko Hämäläinen kertoo.

Päiväkodin rakennustyöt ovat perustusten tekovaiheessa ja kohde valmistuu arvioidusti vuoden 2020 alkupuolella.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Lehto rakentaa päiväkodin Kouvolaan ja monitoimikoulun Utsjoelle – päiväkodin pihalle kota, ulkovessa ja viljelyalue”

  1. Onko Utsjoella somaleita? Vai mitä hiivattia tuo multikulttihöpinä tarkoittaa?

Vastaa käyttäjälle Asko Liukkonen Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat