Kokeile kuukausi maksutta

Kattava peruskorjaus tyhjentää Finlandia-talon pariksi vuodeksi

Vuonna 1971 valmistunut Alvar Aallon suunnittelema Finlandia-talo on tullut peruskorjausikään.  Nyt tehtävässä perusparannuksessa Finlandia-talon tekniikka sekä rakenteet käydään läpi kattavasti. Toiminnot siirtyvät remontin ajaksi väistötiloihin.

Finlandia-talo menee perusteelliseen remonttiin. Kuva: Kalle Koponen/HS

Vuonna 1971 valmistunut Alvar Aallon suunnittelema Finlandia-talo on tullut peruskorjausikään. Päärakennuksen sekä vuonna 1975 valmistuneen kongressisiiven perusparannus alkaa vuoden 2022 alussa. Kaupunki kilpailuttaa urakoitsijat tämän vuoden aikana.

Finlandia-talon remontti tyhjentää aluksi koko rakennuksen. Koko Finlandia-talon toiminta siirtyy Töölönlahdelle rakennettaviin väistötiloihin noin vuodeksi. Keväällä 2023 remontti valmistuu kongressisiiven osalta, joten osa toiminnoista voi palata sinne. Päärakennuksen tilat valmistuvat syksyllä 2024.

Helsingin kaupungin vs. tekninen johtaja Sari Hildén kertoo, että väistötilojen rakentamisen ansiosta koko remontti nopeutuu noin 1,5 vuodella, mistä syntyy myös kustannusäästöjä. Finlandia-talon perusparannuksen on arvoitu maksavan kaiken kaikkiaan 119 miljoonaa euroa. Väistötiloista tulee sen päälle kustannuksia vielä noin 10 miljoonaa euroa.

Julkisivuun useita materiaalivaihtoehtoja

Hildénin mukaan Finlandia-talossa on tehty vuosikorjauksia pitkin matkaa. Ulko-ovia ja ikkunoita on korjattu ja alumiinikattoa uusittu. Viimeisestä isosta remontista on noin kymmenen vuotta. Silloin Verandalle rakennettiin lisää tilaa.

Nyt tehtävässä perusparannuksessa Finlandia-talon tekniikka sekä rakenteet käydään läpi kattavasti. Sisätilat korjataan. Talotekniikan järjestelmät uusitaan kauttaaltaan. Toiminnallisuutta, esteettömyyttä ja hissiyhteyksiä parannetaan.

Erityisenä haasteena on saada nykyaikainen tekniikka talon sisällä piiloon niin, ettei se pilaa Aallon suunnittelemia sisätiloja.

Julkisivun haasteet ovatkin suurelle yleisölle entuudestaan tuttuja. Tällä kertaa kaupunki on teettänyt kattavan suunnitelman eri materiaalivaihtoehdoista. Päätöstä materiaalista ei ole vielä tehty.  Hildénin mukaan vaihtoehtoja on useita, mukana on myös erilaisia marmorivaihtoehtoja.

”Olemme tehneet kansainvälistä tutkimustyötä siitä, mitkä asiat vaikuttavat marmorin kestävyyteen”, Hildén sanoo.

Arkkitehtiopiskelijat suunnittelivat väistötilat

Pikku-Finlandiaksi nimetyt väistötilat rakennetaan Finlandia-talon ja Töölönlahden puiston väliselle Karamzininrannan katuaukiolle.

Väistötilan suunnitteluratkaisu on kehitetty yhteistyössä kaksivaiheisena studioharjoitustyönä Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen opiskelijoiden ja opettajien kanssa. Väistötilan tavoitteena on toteuttaa kaupungin puurakentamisen ja kiertotalouden tavoitteita siten, että rakennuksen osia voidaan jatkossa siirtää ja muokata muuhun väistötilakäyttöön esimerkiksi koulujen tai päiväkotien tarpeeseen.  Rakennuksen arvioitu käyttöikä on yli 20 vuotta.

Väistötilojen urakoitsijaa ei ole vielä valittu. Hildénin mukaan valittava urakoitsija tulee tekemään yhteistyötä Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa, jotta konseptia saadaan kehitettyä.

Väistötilojen pinta-ala on 2 750 bruttoneliömetriä. Sen rakennustyöt alkavat kevätkesällä 2021, ja rakennus avautuu alkuvuonna 2022.

Finlandia-talo on suojeltu rakennussuojelulailla, ja suunnittelussa kuullaan museovirastoa ja Alvar Aalto -säätiötä. Arkkitehti, akateemikko Alvar Aallon konsertti- ja kongressitaloksi suunnittelema Finlandia-talo on yksi Suomen merkittävimpiä moderneja rakennuksia. Se on osa kansallisomaisuttamme.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kattava peruskorjaus tyhjentää Finlandia-talon pariksi vuodeksi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat