Hippos-hankkeessa satsattiin esivalmistukseen ja tahtituotantoon
Hartela Pirkanmaa rakentaa parhaillaan Tampereen opiskelija-asuntosäätiö Toasille Pirkanmaan suurinta asuintuotantokohdetta. Kyseessä on myös ensimmäinen allianssimallilla toteutettava asuinrakennushanke.

Kortteliin rakentuu opiskelija-asuntojen ohella myös toimisto- ja liiketilaa, ravintola, kauppa, kuntosali sekä muita yhteiskäyttötiloja.
Hippos-allianssin projektipäällikkö Tero Ahokangas A-Insinöörit Rakennuttaminen oy:stä kertoo, että asuntorakentamisessa allianssimalli on hyvin epätyypillinen hankemuoto, mutta tässä hankkeessa se on koettu voimavaraksi. Allianssimalliin päädyttiin, koska hanke on kooltaan merkittävä ja pitkäkestoinen.
Vaiheistuva rakennustyömaa on ollut yhtäjaksoisesti käynnissä vuodesta 2021 alkaen, ja ensimmäinen asuintalo otettiin käyttöön elokuussa 2024. Osassa kohdetta on jo asuttukin elokuusta 2024 alkaen. Pitkäkestoisen projektin kustannusennuste on saatu pidettyä budjetissa hankkeen aikaisista poikkeuksellisen vaikeista (pandemia, sota, inflaatio, korkojen nousu, matalasuhdanne) markkinaolosuhteista huolimatta.
Tilaajan tavoitteena on ollut vähähiilisyys, ja siihen on panostettukin parhaan mukaan. Toasin ykkösprioriteetti on kuitenkin tuottaa kohtuuhintaista asumista opiskelijoille, tilaajan projektipäällikkönä hankkeessa toimiva Noora Mäkinen muistuttaa.
”Toinen keskeinen tavoite on toteuttaa laadukkaita, terveellisiä ja turvallisia asuntoja sekä yhteisöllisyyttä tukevia tiloja.”
Hankkeessa on hyödynnetty laajalti teollisesti esivalmistettuja tuotteita ja rakenteita huomioiden niiden paras mahdollinen soveltuvuus sekä rakentamismarkkinan kulloinenkin suhdannetilanne. Modulaariset rakenteet näkyvät korttelissa esimerkiksi clt-tilaelementti- ja kylpyhuone-elementtiratkaisuissa.
”Rakentamisessa on lisäksi sovellettu tahtituotantoa, mikä on mahdollistanut tehokkaan ja rytmitetyn työvaiheiden etenemisen sekä parantanut aikataulujen hallintaa ja resurssien käyttöä”, Ahokangas kertoo.
Hiilijalanjäljen säästöä on tavoiteltu massiivipuun ja vähähiilisten betonituotteiden käytöllä sekä A-energialuokalla. Kohteessa onkin vuokrataloksi hyvin edistyksellisiä ratkaisuja, kuten kaupan lauhdelämmön hyötykäyttö, viherkatto sekä aurinkopaneelit. Huomioitavaa on myös asumismukavuutta parantava vesikiertoinen lattialämmitys ja -viilennys.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Hippos-hankkeessa satsattiin esivalmistukseen ja tahtituotantoon”