Katukalustaja Lehtovuori kasvaa yrityskaupalla – Pohjoismaiden ykkönen suuntaa myös Saksaan ja Puolaan
Ruotsin markkinaykkönen Team Tejbrant on myynyt pysäkkikatoksia ja erilaisia katettuja ratkaisujaan yli 20 maahan.
Katukalusteita valmistava ylöjärveläinen perheyritys Lehtovuori oy on ostanut ruotsalaisen kilpailijansa Team Tejbrant ab:n. Ruotsalaisyhtiö on myynyt pysäkkikatoksia ja erilaisia katettuja ratkaisujaan yli 20 maahan. Se on kotimaansa markkinajohtaja ja valmistanut suurimman osan muun muassa Berliinin, Tukholman ja Varsovan pysäkkikatoksista.
Kaupan myötä Lehtovuoren liikevaihto tuplaantuu 30 miljoonaan euroon ja henkilöstömäärä nousee 150:een. Samalla se saa tehtaat Ruotsiin ja Puolaan sekä myyntiyksikön Saksaan.
Lehtovuorella on nykyisin maayhtiöt Suomessa, Ruotsissa, Puolassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Myös Ylöjärvelle on luvassa lisää työpaikkoja.
Yrityskauppa tuo teräsrakenteisiin erikoistuneelle Lehtovuorelle sen kaipaamaa alumiiniprofiilien osaamista ja tuotantoa. Lehtovuorella on nykyisin maayhtiöt Suomessa, Ruotsissa, Puolassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Kaupan jälkeen noin 70 prosenttia Lehtovuori Groupin liikevaihdosta tulee viennistä,
”Tämä on meille tärkeä kasvuaskel kaupunkikalusteiden toimittajasta strategiseksi kumppaniksi. Oli hienoa, että Team Tejbrantin omistajat valitsivat sijoitusyhtiöiden sijaan toisen perheyrityksen,jatkamaan työtään”, toimitusjohtaja Eero Ojanen toteaa.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Katukalustaja Lehtovuori kasvaa yrityskaupalla – Pohjoismaiden ykkönen suuntaa myös Saksaan ja Puolaan”