Lukuoikeudet kuntoon ryhmätilauksella!

Omakotirakentamisen vuosi oli jälleen heikko

Pientaloteollisuuden jäsenyritykset odottavat kesää kohti parempaa.

Omakotitalo on edelleen suomalaisten suosikkiasumismuoto, mutta niiden rakentamismäärät ovat jääneet vaisuiksi viime vuosina. Kuva: Jussi Helttunen
Kuuntele juttu

Pientaloteollisuuden (PTT) mukaan omakotirakentamisen määrä pysyi viime vuonna historiallisen matalalla tasolla. Järjestön mukaan merkittävin syy huonoon tilanteeseen on heikko kuluttajaluottamus.

PTT:n jäsenyritysten omakoti- ja paritalojen toimitusmäärä kyllä kasvoi viime vuoden aikana viisi prosenttia edellisvuodesta, mutta uusia kauppoja solmittiin vuoden aikana kaksi prosenttia aiempaa vuotta vähemmän. PTT:n jäsenyritysten suhdanneodotukset vuodenvaihteessa olivat yhä plussalla, mutta laskivat syksyn lukemista.

Suhdannekatsauksen mukaan vuoden 2025 viimeinen neljännes oli aavistuksen parempi kuin vastaava ajanjakso vuotta aiemmin. PTT:n jäsenyritykset toimittivat neljänneksen aikana 334 omakoti- ja paritaloasuntoa eli prosentin edellisvuotta enemmän. Uusia kauppoja tehtiin 461 omakoti- ja paritaloasunnosta, missä kasvua oli neljä prosenttia. Tilauskanta kuitenkin pieneni vuoden viimeisellä neljänneksellä neljä prosenttia.

Heikko kuluttajaluottamus ja rahoitus jarruina

PTT:n jäsenyrityksiltä kysytään suhdannenäkymiä kolmen ja kuuden kuukauden tähtäimellä. Kolmen kuukauden saldoluku laski 1:een ja kuuden kuukauden saldoluku 26:een. PTT:n jäsenyritykset arvioivat näin markkinatilanteen pysyvän samalla tasolla lähikuukaudet, mutta kesällä tilanteen odotetaan parantuvan.

PTT:n mukaan omakotirakentamista jarruttaa heikko kuluttajaluottamus ja rahoitus. Järjestön mukaan jäsenyrityksiltä on tullut yhä useammin viestejä, joiden mukaan rahoituksen saaminen viivästyttää tai jopa keskeyttää suunniteltuja omakotitaloprojekteja.

Rakennustutkimus RTS:n mukaan Suomessa aloitettiin viime vuonna noin 3 900 uuden omakoti- ja paritalon rakentaminen, joista noin 2 400 toteutettiin erilaajuisina talopaketteina. PTT:n jäsenyritykset kattavat talopakettirakentamisesta noin 60 prosenttia.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Omakotirakentamisen vuosi oli jälleen heikko”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat