Kokeile kuukausi maksutta

Account Manager

Hilti (Suomi) Oy
Sijainti Useita kaupunkeja
Päivämäärät Julkaistu 25.1.2023 Hae viimeistään 24.2.2023

Haemme Account Managereita kasvavaan tiimiimme ympäri Suomen, erityisesti pääkaupunkiseudulle, Vaasaan, Joensuuhun ja Lahteen.

MIKÄ ON HILTI?

Haluamme tehdä rakentamisesta parempaa. Pohjantähtemme on olla erinomainen työpaikka ja asiakkaidemme paras kumppani. Tarjoamme rakennusalan asiakkaillemme kokonaisratkaisuja, jotka koostuvat työkaluista, ohjelmistoista ja palveluista. Olemme kansainvälinen kasvuyritys, jolla on noin 33 000 työntekijää yli 120 maassa ja näin siis paikka, jossa voit näyttää meille kykysi ja kasvattaa uraasi jopa kansainvälisellä tasolla. Samaan aikaan olemme perheyritys, jonka toimintaa ohjaavat vahvat arvot ja toimintamme keskiössä ovat ihmiset.

MILLAINEN TEHTÄVÄ ON KYSEESSÄ?

Pääset työskentelemään alueesi rakennushankkeiden ja niiden toteuttajien parissa vastaten itsenäisesti nimettyjen asiakkuuksien kehittämisestä omalla vastuualueellasi. Toimit itsenäisesti, mutta ympärilläsi on huipputiimi sekä lähijohtaja, jotka takaavat mahdollisuuden jatkuvaan itsensä kehittämiseen ja tavoitteiden ylittämiseen.

MITÄ TEHTÄVÄ SISÄLTÄÄ?

Account Managerilla ei ole kahta samanlaista päivää, mutta vietät suurimman osan ajastasi asiakastapaamisissa tunnistamassa mahdollisuuksia heidän tukemiseensa. Olet siis siellä missä asiakkaasi liiketoiminta tapahtuu – työmaalla, toimistolla tai varastolla. Sinun tulee olla mukautumiskykyinen erilaisiin asiakastilanteisiin – saman päivän aikana voit tavata ensin yrityksen ylintä johtoa ja seuraavaksi pienurakoitsijan työmaalla.

Liiketoimintamallimme on konsultoiva suoramyynti, joka perustuu aktiiviseen tekemiseen. Se tarkoittaa hihojen käärimistä esitelläksesi ratkaisuja, jotka ovat alan edelläkävijöitä. Lisäksi huolehdit asiakkuudesta ja palvelulupauksemme toteutumisesta. Tehtäväsi on hoitaa nimettyjä asiakkuuksia kylmäsoittelun sijaan ja tarjota heidän tarpeisiinsa ratkaisuja, jotka ovat innovatiivisia ja tuottavia.

Hallitset ajankäyttöäsi itsenäisesti – autosi on toimistosi ja huolehdit kalenterisi hallinnasta itse ollaksesi asiakkaittesi luona silloin, kun he sinua tarvitsevat. Olet osa alueellista kenttämyyntitiimiä, joka on vain puhelinsoiton päässä, mutta työsi on kuitenkin itsenäistä.

MITÄ TARJOAMME?

Pääset osaksi Hiltin erinomaista yrityskulttuuria. Meillä henkilökohtainen kasvu, ammatillinen kasvu ja yrityksen kasvu kulkevat käsi kädessä. Haastamme ja kannustamme ihmisiä kehittämään itseään ja tarjoamaan asiakkaillemme vain parasta mahdollista palvelua. Hilti on yritys, jossa perheyrityksen arvot ohjaavat toimintaamme. Työskentelemme määrätietoisesti ja tuloshakuisesti, mutta samalla työntekijöistä välittäen. Välitämme myös ympäristöstämme ja yhteiskunnasta, jossa elämme.

Hilti on arvioitu Suomen kahdenneksitoista, Euroopan neljänneksi ja maailman 8. parhaaksi työpaikaksi vuonna 2022.

Great Place to Work – mielipidetutkimuksen 2022 mukaan 89 % työntekijöistämme pitää yritystämme erinomaisena työpaikkana.

Haluamme olla suunnannäyttäjä vastuullisuudessa ja tavoitteemme on olla päästöneutraali vuoden 2023 loppuun mennessä. Olemme saaneet Ecovadiksen kultastandardin.

Saat sähköauton työautoksi ja kaikki tarvittavat varusteet.

Tarjoamme jatkuvaa koulutusta mukaan lukien kattavan perehdytyksen ja paljon vastuuta alusta alkaen.

Meiltä saat kaikki työkalut, joita tarvitset tehtävien onnistumiseen.

MITÄ ODOTAMME SINULTA:
  • Kiinnostusta asiakkaiden tarpeiden ymmärtämiseen ja ratkaisumyyntiin
  • Halua jatkuvaan itsesi kehittämiseen ja tavoitteiden saavuttamiseen
  • Kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja toimia osana tiimiä
  • Sujuvaa suomen- ja tyydyttävää englanninkielentaitoa
  • Kokemus myynnistä tai rakennusalalta lasketaan eduksi, mutta ei ole edellytys
KENEN TULISI HAKEA?

Meillä on erinomaisen monimuotoinen tiimi ja meillä voi menestyä monenlaisilla taustoilla. Meillä menestyminen edellyttää tiimityötä ja valmiutta oppia taustastasi riippumatta. Jos olet kiinnostunut urasta tavoitteellisen ratkaisumyyntityön parissa, itsesi kehittämisestä ja tiimityöstä, tulet viihtymään Hiltillä erinomaisesti.

Jätäthän hakemuksesi pian, sillä paikat täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Kiinnostaako yritys, mutta tehtävä ei ole sopiva? Tutustu kaikkiin avoimiin työpaikkoihimme osoitteessa www.careers.hilti.fi tai laita avoin hakemus!

Lisätietoja antaa Talent Partner Ahmed Mohamud, careersfi@hilti.com

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat