Kiinteistöjohtaja

Sijainti Turku
Päivämäärät Julkaistu 9.10.2020 Hae viimeistään 21.10.2020

Turun Ylioppilaskyläsäätiö (TYS) rakentaa, perusparantaa, vuokraa ja ylläpitää opiskelija- ja nuorisoasuntoja Turun seudulla. TYS on omakustannusperiaatteella toimiva opiskelija-asuntosäätiö, jonka Turun yliopiston ylioppilaskunta on perustanut vuonna 1966 ja joka kuuluu Turun kaupunkikonserniin. TYS:n noin 5 000 asunnossa asuu noin 7 000 asukasta 18 asuntokohteessa Turussa. Säätiöllä on uudisrakennushankkeita eri toteutus- ja suunnitteluvaiheissa. TYS on innovatiivinen toimija, jonka työllä on tarkoitus ja merkitys. Työnantajana TYS on turvallinen ja vakaa sekä työyhteisönä positiivinen ja kannustava. www.tys.fi.

Nykyisen kiinteistöjohtajamme eläköityessä keväällä 2021 etsimme uutta

KIINTEISTÖJOHTAJAA

Työssäsi vastaat uusien kohteiden rakennuttamisesta sekä olemassa olevien kiinteistöjen hoidosta ja kehittämisestä. Olet johtoryhmän jäsen ja johdat omaa 7 hengen organisaatiota sekä kumppaniverkostoa. Osaat pitää langat käsissäsi ja ohjata muiden toimintaa.

Odotamme sinulta vahvaa kokemusta kannustavasta esimiestyöstä, hanke-johtamisesta ja hankekehityksestä sekä kiinteistöpalveluista. Julkisen hallinnon ja kaavoituksen valmistelu- ja päätöksentekoprosessit ovat sinulle tuttuja. Vuorovaikutus- ja sidosryhmätaitosi ovat erinomaiset. Myös järjestelmällisyys ja dokumentointi on sinulle luonteenomaista. Sinulla on tehtävään soveltuva tekninen koulutus. Olet kiinnostunut tulevaisuuden asumisesta, uusista tekniikoista ja digitalisaation luomista mahdollisuuksista. Osaat kehittää toimintaa sekä ympäristön, toiminnan tehokkuuden, että talouden näkökulmista.

Tarjoamme sinulle itsenäisen tehtävän taloudellisesti vakaassa ja modernissa organisaatiossa. Pääset vaikuttamaan tulevaisuuden asumiseen ja kehittämään uutta yhdessä osaavan tiimisi kanssa. Noudatamme kestävän kehityksen periaatteita ja arvomme elävät myös käytännön työssämme. Avoimuus, luovuus ja rohkeus ovat työskentelymme tunnusmerkkejä.

Lisätietoja antaa HRS Advisorsin konsultti Seija Raesola, 040 775 6150, parhaiten tavoitettavissa 14.10. klo 10–12 ja 19.10. klo 14–16.

Jätä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen viimeistään 21.10. osoitteessa www.hrsadvisors.fi/avoimet-tyopaikat/

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi