Kokeile kuukausi maksutta

Kunnaninsinöörin virka

Virolahden Kunta
Päivämäärät Julkaistu 9.5.2018 Hae viimeistään 22.5.2018

Kunnaninsinöörin virka

Virolahden kunnassa julistetaan haettavaksi kunnaninsinöörin virka. Kunnaninsinöörin virka korvaa eläkkeelle jäävän kunnallistekniikan päällikön viran.

Viran kelpoisuusehtona on teknillisessä oppilaitoksessa tai ammattikorkeakoulussa suoritettu yhdyskuntatekniikan tai vesihuollon insinöörin tutkinto tai aiempi vastaava soveltuva opistotasoinen tutkinto ja perehtyneisyys kunnallistekniikkaan. Kunta-alan kokemus katsotaan eduksi.

Kunnaninsinööri vastaa Kaakon Kaksikon (Virolahden ja Miehikkälän kunnat) yhdyskuntatekniikan ja vesihuoltolaitosten hoidosta ja rakennuttamisesta. Kunnaninsinööri toimii työturvallisuuskoordinaattorin tehtävissä omalla vastuualueellaan ja toimii lisäksi Kaakon Kaksikon varatyösuojelupäällikkönä. Kunnaninsinööri sijaistaa muita Kaakon Kaksikon teknisen toimen viranhaltijoita. Oman auton käyttö on viran hoidon kannalta välttämätöntä.

Palkkaus määräytyy kunnallisen teknisen henkilöstön virkaehtosopimuksen mukaisesti. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Tehtävässä noudatetaan 4 kk:n koeaikaa.

Hakemukset opinto- ja työtodistuksineen on toimitettava viimeistään 22.5.2018 klo 16.00 Virolahden tekniseen toimistoon osoitteeseen Opintie 2b, 49900 Virolahti.

Lisätietoja antavat tekninen johtaja Markku Uski, puh. 050 3892 150 ja kunnallistekniikan päällikkö Jukka Salmi, puh. 050 3892 151.

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat