Kokeile kuukausi maksutta

Kustannusasiantuntija

JM Suomi Oy
Sijainti Espoo
Päivämäärät Julkaistu 14.12.2020 Hae viimeistään 3.1.2021

JM:llä olet mukana viemässä kehitystä eteenpäin ja olet mukana rakentamassa tulevaisuuden yhteiskuntaa.

Haemme nyt Espooseen

Kustannusasiantuntijaa

uudisasuntotuotannon laskennan tehtäviin. JM Suomen fokus on suuremmissa aluehankkeissa ja omaperusteisessa kerrostaloasuntotuotannossa, mutta hankkeet voivat toisinaan sisältää muutakin kuin asuntoja.

Rooliisi sisältyy tuotantokustannusten laskemista määrälaskelmien mukaan sekä tavoitehintalaskelmien ja rakennusosa-arvioiden laatimista suunnitteluvaiheen aikana. Osallistut projektien taloudellisiin ennustepalavereihin, tarkistat määrälaskelmia, keräät ja dokumentoit jälkilaskentatietoa sekä osallistut kustannusten hallinnan kehittämiseen yleisesti. Isompien hankintojen osalta tuet hankintaa ja tuotat tietoa erikoissuunnittelun ohjaamiseen päätöksenteon tueksi. JM Suomella hyödynnetään myös tietomalleja kustannuslaskennassa.

Työskentelet laskennan kasvavassa tiimissä, jonka esimiehenä toimii laskentapäällikkö. Pääset myös mukaan laskennan kehitysprojekteihin niin halutessasi. Laskennan tehtävät liittyvät vaihteleviin ja haastaviinkin projekteihin, joita edistetään pitkäjänteisesti ja tiiviissä yhteistyössä koko laskentatiimin ja muiden yksiköiden kanssa.

Toivomme sinulta

Laskentakokemus rakennustuotannosta on toivottavaa, mieluiten uusien asuntojen tuotannosta. Toimitilapuolen laskenta voi kuitenkin tarjota myös hyvät valmiudet kustannusasiantuntijan tehtävään.

Tarjoamme sinulle

Pääset osaksi pitkän kehityksen mukanaan tuomaan vakaan kasvun vaiheeseen, jonka positiivisen kehittymisen jatkumiselle on olemassa hyvät edellytykset. Tehtävässä on mahdollisuus nähdä oman käden jälki ja vaikuttaa JM Suomen tekemiseen, rakenteeseen ja joukkueeseen sekä tulevaisuuden rakentamiseen Suomessa.  JM Suomella on avoin työyhteisö, jossa on hyvä yhteishenki, hierarkia on pientä, työntekijöiden hyvinvointiin panostetaan ja kaikki työntekijät ovat meillä yhtä tärkeitä. Saat itsenäisen vastuun, mutta yritys tarjoaa sinulle myös vahvan tuen niillä alueilla, joihin tukea toivot.

Lisätietoja ja hakeminen

Lähetäthän hakemuksesi ja ansioluettelosi mielellään palkkatoiveesi kera mahdollisimman pian, mutta viimeistään 3.1.2021 mennessä oheisesta linkistä: https://bit.ly/2VSsP4O

Lisätietoa tehtävästä antaa Compass HRG:n konsultti Sini Kalalahti 010 320 2417, sini.kalalahti@compasshrg.fi

JM tarjoaa olosuhteet, joissa voit suoriutua hyvin, tehdä uraa ja saada uusia haastavia työtehtäviä, kun vanhat käyvät liian pieniksi. Haluamme tarjota hyviä uramahdollisuuksia, jotta voit tuntea ylpeyttä työurastasi. Pyrimme tähän ajattelemalla pitkäjänteisesti kaikessa, mitä teemme.  Talojen, kaupunginosien ja elinympäristöjen tulee kestää ainakin 100 vuotta, minkä vuoksi vastuullisuus on vastuumme ja kunnianhimomme. Olemme ottaneet YK:n kestävän kehityksen tavoitteet osaksi toimintaamme, mikä tarkoittaa erilaisia toimenpiteitä, kuten esimerkiksi sitä, että vuoteen 2030 mennessä JM:n ilmastopäästöjen tulee olla lähellä nollatasoa ja 20 % rakennustyöläisistämme on naisia. Työntekijämme ovat mukana muuttamassa alaa. Tule mukaan rakentamaan yhteistä tarinaamme!

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat