Lakimies

Sijainti Espoo
Päivämäärät Julkaistu 29.3.2019 Hae viimeistään 9.4.2019

Rakennusliike Lujatalo Oy on kolmannen polven perheyritys ja yksi Suomen suurimmista rakennusalan konserneista. Yritys on toiminut alalla yli 65 vuotta. Luja-konserniin kuuluvat Lujatalo Oy ja Lujabetoni Oy tytäryhtiöineen. Yhdessä Fescon Oy:n kanssa ne muodostavat Luja-yhtiöt, jonka liikevaihto on 633 miljoonaa euroa ja se työllistää yli 1500 työntekijää 33 paikkakunnalla. Lujalla on Suomen lisäksi toimintaa myös Ruotsissa ja Venäjällä.

Haemme nyt pääkonttorillemme Espooseen

Lakimiestä

Odotamme sinulta:

  • oikeustieteellistä korkeakoulututkintoa
  • hyvää sopimusjuridiikan tuntemusta
  • 3-5 vuoden työkokemusta rakennus- / yritysliiketoiminnasta tai asianajotehtävistä
  • hyviä vuorovaikutustaitoja sekä aktiivista ja ratkaisukeskeistä työskentelyotetta

 

Tarjoamme mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtäväkentän asiantuntijaorganisaatiossamme, kilpailukykyiset edut sekä mahdollisuuden koulutukseen ja ammattitaitosi kehittämiseen. Tehtävässä pääset vaikuttamaan näköalapaikalta rakennusyhtiön kärkihankkeisiin. Olemme nopeatempoinen ja vauhdikas porukka ja meillä on vahva yhdessä tekemisen meininki!

Haluatko kuulla lisää? Kysymyksiisi vastaa lakiasiainjohtaja Olli Porokka,
puh. 044 585 2729

Hae paikkaa 9.4.2019 mennessä kotisivuillamme: luja.fi/tyopaikat

 

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi