Kokeile kuukausi maksutta

Projektipäällikkö / Rakennuttamispäällikkö

Fortum
Sijainti Riihimäki
Päivämäärät Julkaistu 27.5.2021 Hae viimeistään 13.6.2021

PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ /RAKENNUTTAMISPÄÄLLIKKÖ

Työnkuvasi

Projektipäällikkönä työskentelet Construction-yksikkömme monipuolisissa sisäisen rakentamisen hankkeissa. Hankkeet ovat pääasiassa omien käsittelykeskusten investointi- ja kehityshankkeita. Tehtäviisi kuuluu vastata hankkeiden eteenpäin viemisestä oman suunnitteluryhmän, asiantuntijoiden sekä ulkopuolisen avustuksen voimin.

Tehtäviisi kuuluvat sisäisen rakentamisen eri vaiheissa olevat hankkeet, ulottuen ympäristövaikutusten arvioinnista rakennusprojektien rakennuttamiseen, mm. investointien valmistelu, investointibudjettien laatiminen ja ylläpito, projektien seuranta ja raportointi sekä ennusteiden laatiminen. Rakentaminen sisältää tavanomaisen infrarakentamisen lisäksi mm. kaatopaikkojen ja käsittelyalueiden rakentamista, jossa pyrimme soveltamaan infrarakentamisen uusia materiaaliteknologioita käyttämällä esim. uusiomateriaaleja. Työpaikkasi on ensisijaisesti Riihimäellä.

Tarjoamme sinulle

Olet mukana kasvavassa ja uutta luovassa kansainvälisessä yrityksessä, jossa sinulla on hyvät kehittymismahdollisuudet. Pääset mukaan aitiopaikalle kehittämään tulevaisuuden alaa yhdessä asiantuntevien kollegojen kanssa. Käytössäsi ovat ajanmukaiset työkalut ja ammattitaitoisten kollegoiden tuki. Tuemme kehitystäsi ja otamme tehtävissäsi huomioon vahvuutesi ja kiinnostuksen kohteesi. Räätälöimme sinulle kattavan koulutuksen osaamisesi ja aiemman kokemuksesi pohjalta.

Odotamme sinulta

Sinulla on tekninen koulutus sekä kokemusta infra- ja/tai ympäristörakentamisen alalta. Omaat itsenäisen ja oma-aloitteisen työskentelyotteen. Ennen kaikkea arvostamme valmiutta ja halua oppia uusia asioita, positiivista asennetta ottaa asioista selvää ja etsiä ratkaisuja sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Työskentelysi sujuu tarvittaessa myös englannin kielellä. Eduksi katsotaan rakennuttajan pätevyys sekä kokemusta rakennuttamis-, suunnittelu- tai urakoitsijan tehtävistä.

Kiinnostuitko?

Kerromme mielellämme lisää tehtävistä, niiden tarjoamista haasteista ja kehittymismahdollisuuksista. Lisätietoja tehtävästä antaa Antti Virtanen, p. 050 386 6107.

Jos kiinnostuit, hae mukaan ammattitaitoiseen joukkoomme lähettämällä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään 13.6.2021. Liitä hakemukseen suomenkielinen CV. Voimme kutsua hakijoita haastatteluun jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Tehtävään valittavalta henkilöltä edellytämme hyväksyttyä turva- ja terveystarkastusta, joka sisältää huumeseulan.

Hae tehtävää >

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat