Kärsämäen kunnassa on haettavana rakennusmestarin virka.
Rakennusmestari on teknisen lautakunnan ja kunnaninsinöörin alaisuudessa toimiva tulosaluejohtaja, joka toimii myös kunnaninsinöörin varahenkilönä. Rakennusmestari toimii kunnan johtoryhmän jäsenenä.
Rakennusmestari vastaa kunnan kiinteistöjen, kaavateiden ja puistojen sekä muiden yleisten alueiden ylläpidon järjestämisestä. Hän toimii vastaavana mestarina kunnan kiinteistöjen kunnossapito- ja investointihankkeissa, sekä asiantuntijana ja valvojana kunnan urakoissa ja rakennustöissä. Työtehtäviin kuuluu myös työnjohto- ja lähiesimiestehtävät sekä hankinnat ja ostopalveluiden hallinta ja kilpailutus.
Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on soveltuva korkeakoulututkinto, kuten rakennusmestari AMK tai rakennusinsinööri AMK, tai muulla koulutuksella osoitettu vastaava pätevyys sekä riittävä aikaisempi työkokemus.
Tehtävä edellyttää hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, aktiivista otetta työhön, oma-aloitteisuutta ja vastuuntuntoa sekä sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista hallintaa. Tehtävä edellyttää henkilöauton ajokorttia ja mahdollisuutta käyttää omaa autoa.
Virka täytetään 1.10.2022 alkaen. Tehtävään perehtymisen voi aloittaa palvelusuhteessa 1.5. lukien tai sopimuksen mukaan.
Viran täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa ja valitun on esitettävä hyväksytty lääkärintodistus terveydentilastaan 30 kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista. Palvelusuhteen edut määräytyvät teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Hakija voi esittää oman palkkatoiveensa.
Hakuaikaa on jatkettu, aiemmin saapuneet hakemukset huomioidaan.
Hakuaika päättyy 21.3.2022 klo 16:00.
Hakemus sekä cv toimitetaan Kuntarekryn kautta täältä >.
Lisätietoja:
Kunnanjohtaja Esa Jussila 044 4457000 ja rkm Esko Hämäläinen 044 4456841