Kokeile kuukausi maksutta

Rakennuttajainsinööri, talotekniikan asiantuntija (sähkö) ja talotekniikan asiantuntija (LVI)

Lahden kaupunki
Sijainti Lahti
Päivämäärät Julkaistu 22.4.2022 Hae viimeistään 11.5.2022

Tule RAKENNUTTAMISEN JA YLLÄPIDON ASIANTUNTIJAKSI Lahden Tilakeskukseen 1.6.2022 alkaen. Etsimme osaavaan ja innostuneeseen työyhteisöömme kolmea (3) uutta motivoitunutta osaajaa erilaisiin tehtäviin. Tehtävien tarkemmat kuvaukset ovat tässä alla. Tehtävät ovat uudelleen haettavana.

Lahden Tilakeskus on kunnallinen taseyksikkö, jonka tehtävänä on huolehtia kaupungin omistamasta toimitilakannasta sekä järjestää kaupunkiorganisaatiolle toimitilat ja niihin sovitut kiinteistöpalvelut. Hallinnassamme on yhteensä noin 500 000 m2 toimitilaa ja liikevaihto on noin 71 milj. euroa. Organisaatiossamme on tällä hetkellä 35 kiinteistöhallinnon, rakennuttamisen ja ylläpitopalveluiden ammattilaista.

Rakennuttajainsinööri (433712)

Tehtävässäsi sinulla on mahdollisuus kehittyä rakennuttajana ja kehittää samalla alan toimintakulttuuria. Monipuolisiin tehtäviisi kuuluu talonrakennushankkeiden työmaavalvonta, Tilakeskuksen valvontatoiminnan kehittäminen ja muut sovitut rakennuttamistehtävät

Koulutukseltasi olet talonrakennusalan insinööri vähintään opistosta tai ammattikorkeakoulusta, ja merkittävä osuus opinnoistasi on suuntautunut rakentamisen tuotantotekniikkaan. Lisäksi sinulla on kokemusta talonrakentamisen työmaatehtävistä. Arvostamme myös kokemusta työmaahallinnan ohjelmistoista sekä aikataulutekniikoiden tuntemusta. Olet aktiivinen, järjestelmällinen sekä kehityskykyinen. Sinulla on hyvät tiimityöskentelytaidot ja viestit selkeästi sekä suullisesti että kirjallisesti. Suomen kielen taitosi on hyvä.

Otamme huomioon myös vastavalmistuneet hakijat ja tarjoamme mahdollisuutta täydentää rakennuttajainsinöörin tehtävissä tarvittavaa koulutusta rinnan työtehtävien kanssa.

Palkkaus määräytyy Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan ja tehtäväkohtainen palkka on 3 585,98 €/kk. Tämän lisäksi on mahdollista saada aiempaan työkokemukseen perustuvaa lisää.

Lue lisää ja hae tehtävää >

Talotekniikan asiantuntija, sähkö (434589)

Etsimme osaavaan ja innostuneeseen työyhteisöömme aktiivista ja motivoitunutta osaajaa ylläpitämään ja kehittämään kaupungin kiinteistöjen talotekniikkaa ja kiinteistöomaisuutta. Talotekniikan asiantuntijan monipuolisiin tehtäviin kuuluvat mm. sähkö-, tele- ja tietoliikennejärjestelmien sekä suurkeittiölaitteiden ylläpidon koordinointi, taloteknisten järjestelmien kehittäminen ja hankkeiden rakennuttamis- sekä valvontatehtävät.

Odotamme hakijalta vähintään sähkötekniikan insinöörin tutkintoa, kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä päätöksentekoon, hyviä yhteistyötaitoja, asiakaspalveluhenkisyyttä, hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa ja ennen kaikkea aktiivista asennetta ja tekemisen meininkiä!

Tehtävässä menestyminen edellyttää ammattitaidon jatkuvaa kehittämistä. Et vierasta digitaalisuutta ja koet, että uuden teknologian tuomat haasteet ovat vain mukavaa vaihtelua arkirutiinien lomassa. Arvostamme osaamistasi tietoliikenne-, kulunhallinta-, turvallisuus-, valaistuksenohjaus- ja rakennusautomaatiojärjestelmistä. Eduksi tehtävässä on sähköpätevyys S2, kokemus alan suunnittelu-, urakointi- tai rakennuttajatehtävistä sekä julkisen hankintamenettelyn ja tilaajavelvoitteiden tuntemuksesta. Valinnassa huomioidaan myös vastavalmistuneet henkilöt. Työnantaja on valmis tarjoamaan lisäkoulutusta tehtävään tarvittavilta osin.

Palkkaus määräytyy Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan ja tehtäväkohtainen palkka on 3 585,98 €/kk. Tämän lisäksi on mahdollista saada aiempaan työkokemukseen perustuvaa lisää.

Lue lisää ja hae tehtävää >

Talotekniikan asiantuntija, LVI (434588)

Etsimme osaavaan ja innostuneeseen työyhteisöömme aktiivista ja motivoitunutta osaajaa ylläpitämään ja kehittämään kaupungin kiinteistöjen talotekniikkaa ja kiinteistöomaisuutta. Talotekniikan asiantuntijan monipuolisiin tehtäviin kuuluvat mm. LVIA-järjestelmien sekä keittiö- ja taloteknisten kylmäjärjestelmien ylläpidon kilpailutus ja koordinointi, taloteknisten järjestelmien kehittäminen, sisäilmaan liittyviin selvityksiin osallistuminen sekä hankkeiden rakennuttamis- ja valvontatehtävät.

Odotamme hakijalta vähintään LVI-tekniikan insinöörin tutkintoa, kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä päätöksentekoon, hyviä yhteistyötaitoja, asiakaspalveluhenkisyyttä, hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa ja ennen kaikkea aktiivista asennetta ja tekemisen meininkiä!

Tehtävässä menestyminen edellyttää ammattitaidon jatkuvaa kehittämistä. Et vierasta digitaalisuutta ja koet, että uuden teknologian tuomat haasteet ovat vain mukavaa vaihtelua arkirutiinien lomassa. Eduksi tehtävässä on kokemus alan suunnittelu-, urakointi- tai rakennuttajatehtävistä sekä julkisen hankintamenettelyn ja tilaajavelvoitteiden tuntemuksesta. Valinnassa huomioidaan myös vastavalmistuneet henkilöt. Työnantaja on valmis tarjoamaan lisäkoulutusta tehtävään tarvittavilta osin.

Palkkaus määräytyy Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan ja tehtäväkohtainen palkka on 3 483,19 €/kk. Tämän lisäksi on mahdollista saada aiempaan työkokemukseen perustuvaa lisää.

Lue lisää ja hae tehtävää > 

Hakemukset tehtäviin Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta viimeistään 11.5.2022 klo 15.00.

Yhteystiedot

Rakennuttajainsinöörin tehtävästä:
Rakennuttajapäällikkö Leena Pirttilä puh. 050 658 61, sähköposti: leena.pirttila@lahti.fi

Talotekniikan asiantuntija tehtävistä:
Kiinteistöpäällikkö Ossi Leppisaari puh. 050 559 4239 (6.5.2022 klo. 12–15 tai 9.5.2022 klo. 9–12),
sähköposti: ossi.leppisaari@lahti.fi

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat