Kokeile kuukausi maksutta

Rakennuttamisen asiantuntijoita

Boost Brothers Oy
Sijainti Helsinki
Päivämäärät Julkaistu 1.2.2022 Hae viimeistään 18.2.2022
Liity Boostin kasvavaan ja nuorekkaaseen rakennuttamisen ammattilaisten joukkoon.
Innostutko työtehtävistä, joissa pääset haastamaan itseäsi sekä luomaan onnistumisen edellytyksiä myös asiakkaalle? Arvostatko hyvää tiimihenkeä ja kannustavia työkavereita?
  • “Meillä on töissä nuorta porukkaa, jolla on avoin asenne ja tuoreita ajatuksia. Tiimin tuki on jatkuvasti saatavilla, ja Boostilla työkaverin hyvinvoinnista ja jaksamisesta välitetään.”
  • “Hain Boostille töihin, koska olen kiinnostunut rakentamisen kehittämisestä. Boostilla kehitystyötä tehdään ihan käytännön tasolla, ideoidaan, haetaan tietoa ja tutkitaan. Samalla pääsen haastamaan ja kehittämään myös itseäni.”
  • “Täällä annetaan vastuuta ja saan itsenäisesti viedä projekteja eteenpäin ja muokata työntekoa oman näköiseksi. Tunnen, että minuun luotetaan.”
  • ”Meillä on merkittäviä ja innovatiivisia hankkeita, joissa asiakkaan kanssa yhdessä työskentely on mielekästä.”

Me, Boost Brothers, olemme kotimainen, alati kasvava ja ketterän kokoinen rakennuttamisen ratkaisutoimisto, jossa työntekijästä pidetään huolta. Boostilaisia yhdistää aito kiinnostus kehittää rakennusalaa ja löytää uusia toimintatapoja ja teknologioita, jotka auttavat asiakkaitamme menestymään.

Meidät tunnetaan luotettavana ja asiantuntevana kumppanina, jonka osaavat asiantuntijat varmistavat sovittuihin tavoitteisiin pääsemisen yhdessä asiakkaan ja muiden hankeosapuolten kanssa.

Toimimme tilaajan rakennuttamisen asiantuntijana talonrakennus- ja infrahankkeissa, joilla on suuri yhteiskunnallinen merkitys ja vaikuttavuus. Saamme työskennellä erittäin monipuolisissa ja toimialaa muuttavissa hankkeissa oppimisympäristöistä päiväkoteihin, sairaaloihin, lentoasemiin, kirkkoihin, kohtuuhintaisiin asuntoihin, tieomaisuuteen, voimalaitoksiin ja energiavarastoihin. Hankkeita yhdistää Boostin tavoite viedä uusia toimintamalleja ja teknologioita käytäntöön.

Käy tutustumassa esimerkiksi Järvenpään uuden yhteiskoulun rakennushankkeeseen, allianssiasiantuntijan rooliimme Väyläviraston siltahankkeessa tai vaikkapa yhteistyöhömme Vantaan Energian, Helenin tai Business Finlandin kanssa.

Nyt avoinna oleviin tehtäviin haemme rakennuttamisen osaajia, joilla on jo muutaman vuoden verran työkokemusta rakennushankkeista esim. hankinnoista, suunnittelun ohjauksesta tai kustannuslaskennasta. Myös erilaisten hankemallien tuntemus tai rakennuttamisen ympäristöosaaminen katsotaan eduksi.

Tahtotila kehittyä rakennuttamisen kärkiosaajaksi sekä rakennusalan korkeakoulutausta auttavat sinua menestymään tehtävässä.

Teet mielelläsi töitä tiimissä, ja haluat luonnollisesti kantaa vastuun myös omasta tekemisestä. Haluat auttaa asiakasta onnistumaan ja ylittämään tavoitteet. Olet avoin ja kiinnostunut kehittämään sekä omaa että koko tiimin toimintaa.

Boostia arjen työhön meillä tuovat sparraus- ja mentorointisessiot, monipuoliset työsuhde-edut sekä kuukausittaiset tiimi- ja virkistystapahtumat.

Käynnissä on myös haku suosittuun Fast Track -harjoitteluumme, johon etsimme tulevaksi kesäksi jo hieman pidemmällä opinnoissaan olevia alan opiskelijoita.

Haluatko mukaan luomaan tulevaisuuden rakennuttamista sekä osaksi innostavaa työyhteisöämme? Tsekkaa tarkempi tehtävänkuvaus nettisivuillamme, ja lähetä meille vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen rekry@boostbrothers.fi. Kerro meille itsestäsi, osaamisestasi ja mikä rakennuttamisessa saa sinut liekkeihin.

Hakuaikaa on 18.2.2022 asti.

Miksi töihin Boostiin?
  • Erityisen hyvin meillä viihtyvät henkilöt, jotka haluavat kehittyä rakennuttamisen kärkiasiantuntijoiksi ja työskennellä merkityksellisten tehtävien parissa itseohjautuvassa tiimissä. Meillä ajatellaan, että työntekijät, joilla on hyvä mieli ja intoa, tekevät Boostin. Hyvän mielen ja innon saavuttaakseen tiimimme on muokannut Boostista yhdessäohjautuvan työpaikan.
  • Työskentelemme yhteisen onnistumisen eteen, luotamme toisiimme ja autamme toisiamme. Jokainen saa tehdä päätöksiä ja kehittää itseään. Boostia kehitetään boostilaisten yhteisissä sessioissa. Meillä pääset vaikuttamaan oman työn ja roolisi sisältöön kiinnostuksen kohteittesi mukaisesti.
  • Saat jatkuvaa Sinulle kohdennettua tukea ja apua niin päivittäisessä tekemisessä kuin lyhyen ja pitkän aikavälin oppimisessa ja kehittymisessä tiimikavereiltasi ja mentoriltasi.
  • Nautit viihtyisästä työympäristöstämme, jonka kulmakiviä ovat alan mukavimmat ja osaavimmat kollegat, joustavuus eri elämäntilanteissa, inhimilliset työajat, etätyömahdollisuus, laadukas työterveyshuolto ja laajat edut toimiston kuntosalista virkistäytymistapahtumiin.
  • Nopeasti kehittyvänä ja kansainvälistä kasvua tavoittelevana kasvuyrityksenä tarjoamme Sinulle rohkean, innovatiivisen ja innostavan työpaikan rakennusalan muutoksen edelläkävijänä.

Testaa sopisitko tehtävään >

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat