Kokeile kuukausi maksutta

Talotekniikkainsinööri sähköurakointiin

Skanska
Sijainti Pääkaupunkiseutu
Päivämäärät Julkaistu 22.3.2022 Hae viimeistään 10.4.2022

Haemme talotekniikkainsinööriä sähköurakointiin pääkaupunkiseudulle

Kanssamme pääset mukaan moniin pääkaupunkiseudun mielenkiintoisimmista hankkeista; Esimerkiksi Helsingissä uudistamme Yleisradionkin käytössä olleen toimistorakennuksen korkeatasoisiksi asunnoiksi Pasilassa ja rakennamme Hyperion-nimisen 24-kerroksisen tornitalon Vuosaareen.

Talotekniikkainsinöörinä hoidat kulloisenkin asunto- tai toimitilarakentamiskohteen söhköurakoita pääkaupunkiseudulla. Tavoitteesi on, että sähkötyöt tulevat tehdyksi ajallaan, laadukkaasti ja kannattavasti, unohtamatta meille erityisen tärkeitä asioita, työturvallisuutta ja ympäristöasioita. Johdat asentajien työtä ja huolehdit, että tiimilläsi on edellytykset onnistua. Tehtävääsi sisältyy myös teknistä asiantuntijuutta vaativia tehtäviä, kuten toteutusvaihtoehtojen vertailua ja valintoja sekä hankintoja. Teet tiivistä yhteistyötä projektien muiden osapuolten kanssa, ja osallistut aktiivisesti muun muassa työmaa- ja urakoitsijakokouksiin.

Tämä tehtävä soveltuu erityisen hyvin uransa alkumetreillä olevalle henkilölle; Ensimmäiset kohteesi ovat yllä mainitut Pasilassa ja Vuosaaressa, joilla pääset työskentelemään kokeneiden kollegoiden tukemana. Monipuolisten tehtävien lisäksi saat mahdollisuuden kehittyä ja toinen toistaan kiinnostavimmille kohteille. Toteutamme hankkeita sekä omana tuotantona että projektinjohtourakointina niin Skanskan omaperustaisille kohteille kuin ulkoisillekin asiakkaille. Tässä tehtävässä työskentelet oman urakoinnin parissa. Tehtävänkuvaa voidaan tarkentaa osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja kokoaikainen.

Osastopäällikkö Simo Helskä (p. 0400 870 819, simo.helska@skanska.fi) kertoo mielellään lisää tehtävästä, tiimistä ja projektista. Ota yhteyttä!

Mitä toivomme sinulta?

  • soveltuvaa koulutusta (esim. sähköinsinööri, DI)
  • kokemusta rakennusalalta tai sähköurakoinnin, -projektinjohdon tai -suunnittelun parista
  • halua oppia uutta ja kehittyä alan osaajana
  • järjestelmällistä ja oma-aloitteista työskentelyotetta
  • tiimityöskentely- ja vuorovaikutustaitoja
  • kykyä priorisorisoida
  • arvojemme kokemista omaksesi.

Haluatko tehdä tulosta osana tehokasta tiimiä ja työn, jolla on tarkoitus? Tule meille töihin!

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat