Kokeile kuukausi maksutta

Toimitilajohtaja

Kirkkonummen kunta
Sijainti Kirkkonummi
Päivämäärät Julkaistu 26.8.2022 Hae viimeistään 12.9.2022

Vireä ja kasvava Kirkkonummen kunta hakee aktiivista ja innostunutta

TOIMITILAJOHTAJAA

johtamaan yhdyskuntatekniikan palvelualueeseen kuuluvaa toimitilapalvelujen yksikköä. Virkasuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja täytetään sopimuksen mukaan.

Toimitilajohtaja, tukenaan asiantunteva organisaatio, vastaa kunnan toimitilakannasta, sen hallinnan kehittämisestä, tehokkaasta käytöstä, ylläpidosta ja kehittämisestä sekä investointien suunnittelusta ja rakennuttamisesta. Toimitilajohtaja on yhdyskuntatekniikan palvelualueen johtoryhmän jäsen.
Hakemallamme henkilöllä on näyttöjä ja kokemusta kiinteistöjohtamisesta ja/tai rakennuttamisesta ja kiinteistöomaisuuden kehittämisestä sekä onnistuneesti toteutuneista projekteista.

Viran kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto, esimerkiksi insinööri (AMK) tai aiempi vastaava tutkinto, DI tai arkkitehti, sekä riittävä työkokemus tehtäväalueelta.
Odotamme kokemusta asiantuntijoiden johtamisesta ja toimintamallina kehittävää ja kannustavaa työotetta.

Toivomme saavamme joukkoomme dynaamisen rakennus- ja kiinteistöalan ammattilaisen. Taustasi voi olla esimerkiksi kiinteistöjohtamisen tai rakennuttamisen tehtävistä. Odotamme yhteistyökykyistä osaajaa, jolla on näkemystä tilojen käytön ja ylläpidon kehittämisestä pitkällä tähtäimellä, joka kykenee suunnittelemaan pitkän tähtäimen investointiohjelmia, ja jolla on sopimus- ja hankintaosaamista sekä rakennusten elinkaaritalousosaamista. Eduksi katsotaan kuntakentän toimintaympäristön tuntemus, esimieskokemus toimialalta, hyvät vuorovaikutustaidot sekä ruotsin kielen taito.

Tarjoamme sinulle:

  • Merkityksellisen ja monipuolisen tehtävän, jota voidaan suunnata vahvuuksiesi mukaisesti
  • Merkittävän kiinteistöomaisuuden kehittämisen ja suurten julkisten rakennushankkeiden suunnittelun sekä rakennuttamisen vaikuttavia hankkeita – hyväksytyssä budjetissa on mittava investointiohjelma
  • Vastuullinen ja itsenäinen rooli organisaatiossa (Kirkkonummi on sopivan kokoinen kunta!)
  • Työnantaja tukee kouluttautumista
  • Julkisen sektorin lomaedut ja selkeät työehdot
  • Viran palkkaus on Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) mukainen
  • Hyvä työterveyshoito
  • Hyvät kulkuyhteydet; HSLn lipulla pääsee Kirkkonummelle, ja uusi kunnantalo on aseman vieressä. Pysäköintimahdollisuudet ja moottoritieyhteys autolla kulkevalle.
  • Kunta suhtautuu joustavasti myös etätyön tekemiseen.

Hakemukset toimitetaan 12.9.2022 klo 16.00 mennessä Kuntarekryn sähköisellä lomakkeella www.kuntarekry.fi (työavain 457172).

Lisätietoja kunnassa antaa yhdyskuntatekniikan johtaja Anna-Kaisa Kauppinen, p. 050 4140754. Teemme rekrytoinnissa yhteistyötä InHunt Group Oy:n kanssa. Heillä lisätietoja antavat Senior Headhunter Janne Ilomäki, p. 050 3640028 ja Senior Headhunter Harri Roivainen, p. 0500 918939.

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat