Toimitusjohtaja

JV-Betoni Oy
Sijainti Kokemäki
Päivämäärät Julkaistu 11.10.2021 Hae viimeistään 31.10.2021

Pitkäaikaisen toimitusjohtajamme keskittyessä hallitustyöskentelyyn haemme yrityksillemme

TOIMITUSJOHTAJAA

Saat vastuullesi nuorekkaasti perinteisen toisen polven perheyrityksen. Tunnistat itsestäsi vahvan myyntihenkisyyden, ja viihdyt erilaisten ihmisten parissa. Ymmärrät yritystalouden perusteet, ja hahmotat nopeasti yrityskulttuurimme kulmakivet, joiden varassa haluamme viedä yhtiötämme kohti seuraavia tavoitteita. Johtamistaitosi perustuvat tuloshakuisuuteen, vastuunottokykyyn ja haluun toimia ihmisten parissa.

Rakennusteollisuuden tuntemus on eduksi, mutta koulutustaustasi voi olla myös tekniseltä tai kaupalliselta puolelta. Sinulla on aiempaa kokemusta johtamisesta ja/tai tuloksellisista myyntivastuista.

Luovutamme johdettavaksesi osaavan ja sitoutuneen henkilöstön sekä vakiintuneen ja vakavaraisen yhtiön. Perehdytämme sinut perusteellisesti toimialaamme ja asiakaskuntaamme. Saat tueksesi kokeneen ja aktiivisen hallituksen varmistamaan alkutaipaleesi meillä. Toimipaikkasi sijaitsee Kokemäellä.

 

Rekrytointiprosessia hoitaa puolestamme Talent Center.

Lisätiedot tehtävästä ja luottamukselliset yhteydenotot  mika.niininen@talentcenter.fi tai puhelimitse 040 730 3327. Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan kesken, joten lähetä hakemuksesi pikaisesti, mutta viimeistään sunnuntaina 31.10.2021, osoitteessa www.talentcenter.fi/tyonhakijalle.

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi