Kokeile kuukausi maksutta

Työnjohtaja, maanrakennus- ja louhintatyöt

Skanska
Sijainti Tampere
Päivämäärät Julkaistu 14.7.2021 Hae viimeistään 8.8.2021

Haemme työnjohtajaa maanrakennus- ja louhintatöille Tampereelle.

Työnjohtajana maanrakennus- ja louhintatöille johdat tiimisi ja aliurakoitsijoiden töitä osana isompaa projektitiimiä teollisuus- ja toimitilarakentamishankkeella. Päävastuualueenasi ovat maanrakennustyöt uudella alkavalla projektilla, jossa johdat ja koordinoit ensin louhintavaiheen töitä ja jatkossa perustusvaiheen- ja pintarakennusvaiheen töitä. Vankalle osaamisellesi on käyttöä jatkossa myös muissa vaiheissa ja/tai muilla projekteilla. Vastaat omalta osaltasi siitä, että työmaa etenee sille asetettujen tavoitteiden mukaisesti ja että asiakas on tyytyväinen sekä toimintaamme että lopputulokseen. Huolehdit, että työt toteutetaan laadukkaasti, kustannustehokkaasti ja ajallaan, unohtamatta meille erityisen tärkeinä asioina ympäristöä ja työturvallisuutta. Sinulla on mahdollisuus osallistua työnsuunnitteluun ja -toteuttamiseen hankintavaiheesta alkaen, ja työmaan perustamisesta aina ulkoalueiden luovutukseen asti.

Työnkuvaasi voidaan muokata osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan. Taustoistasi riippuen voit johtaa töitä esim. vastaavana työnjohtajana, aluevastaavana tai vanhempana työnjohtajana, tai sinulla on mahdollisuus haastaa itseäsi ja menestyä osaavien kollegoiden tukemana.

Työpäällikkö Matti Sunell (p. 040 830 1151, matti.sunell@skanska.fi) kertoo mielellään lisää tehtävästä, tiimistä ja projekteistamme. Tavoitat Matin parhaiten soittamalla ja jättämällä viestin. Ota yhteyttä!

Mitä toivomme sinulta?

  • arvojemme kokemista omaksesi
  • kykyä ja halua varmistaa turvallinen tapa työskennellä
  • tiimityöskentely- ja vuorovaikutustaitoja
  • järjestelmällistä ja oma-aloitteista työskentelyotetta
  • kykyä priorisoida ja tuloshakuista toimintatapaa
  • rakennusalan koulutusta (esim. rakennusmestari tai -insinööri)
  • aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä
  • riittävää suomen kielen taitoa.

Haluatko tehdä tulosta osana tehokasta tiimiä ja työn, jolla on tarkoitus? Tule mukaan rakentamaan parempaa yhteiskuntaa!

 

 

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat