Kokeile kuukausi maksutta

Työnjohtaja/vastaava työnjohtaja Rakennusliike Olavi Järvinen Oy:lle

Värväämö
Sijainti Pääkaupunkiseutu, Uusimaa, Kerava
Päivämäärät Julkaistu 12.11.2021 Hae viimeistään 12.12.2021

Rakennusliike Olavi Järvinen Oy on Lahdesta käsin toimiva uudistalojen rakentamiseen keskittynyt rakennusliike. Yritys on rakentanut yli 50 vuotisen historiansa aikana yli 1000 kotia Etelä-Suomen alueelle. Valtaosa kohteista on omaa tuotantoa Uudenmaan ja Päijät-Hämeen alueilla. Laadukkaan rakentamisen taustalla on ammattitaitoinen henkilökunta, laadun takeena on RALA-pätevyys. Työllistämme noin 40 rakennusalan ammattilaista ja lisäksi tarpeen vaatiessa liudan aliurakoitsijoita.

Etsimme vastaavaa työnjohtajaa tai muutaman vuoden työnjohtokokemuksen omaavaa työnjohtajaa loppuvuodesta käynnistyvään rivitalokohteeseen Keravalle. Vastaavan työnjohtajan pätevyys on suotavaa, muttei pakollinen. Työnjohtajana vastaat itsenäisesti työmaan päivittäisestä toiminnasta ja pidät huolen töiden etenemisestä sovitussa aikataulussa. Tarkempi työnkuva muodostuu kokemuksesi ja osaamisesi mukaan, vastuuta annetaan sen verran, kuin pystyt kantamaan. Kohteen kesto noin vuoden, seuraavat kohteet toiveesi mukaan Uudellamaalla tai Päijät-Hämeessä.

TYÖTEHTÄVÄ: Työnjohtaja/vastaava työnjohtaja uudistalojen rakentamiseen.
TYÖPAIKAN SIJAINTI: Kerava, jatkossa kohteesi toiveesi mukaan joko Uudellamaalla tai Päijät-Hämeessä.
TYÖN LUONNE: Vakituinen ja kokoaikainen tehtävä. Työsopimus tehdään Rakennusliike Olavi Järvinen Oy:n kanssa. Aloitus sovittavissa joustavasti loppuvuoden aikana tai heti ensi vuoden alussa.

Mitä toivomme sinulta:

-Rakennusmestarin tai -insinöörin tutkintoa.
-Muutamia vuosia kokemusta työnjohdosta. Vastaavan työnjohtajan pätevyys on eduksi, muttei välttämätön.
-Vähintään kohtuullisia tietoteknisiä taitoja
-Aikaansaavaa ja ammattitaitoista otetta työhön, halua kehittyä ammatillisesti.
-Hyviä yhteistyötaitoja, sujuvaa suomen kielen taitoa.

Mitä tarjoamme sinulle:

-Vakituisen ja kokoaikaisen työtehtävän.
-Maineikkaan ja laadukkaasti rakentavan työnantajan.
-Perinteikkään ja nykyaikaisen yrityksen matalalla hierarkialla, yritys on perustettu vuonna 1969.
-Palkkaus kokemuksen ja osaamisen mukaan, mahdollisuus tulospalkkioihin.
-Työnkuvaa voidaan muokata sinulle sopivaksi, vastuuta annetaan kantokykysi mukaan.

Rekrytointia hoitaa Värväämö ja kaikki yhteydenotot Värväämön kautta. Hae työpaikkaa oheisesta linkistä, voit myös soittaa tai laittaa viestiä: Juho Palosaari 0505149958, juho.palosaari@varvaamo.fi. Haku tehtävään päättyy 12.12.2021. Aloitamme hakijoiden haastattelun hakuaikana, joten toimi nopeasti. Olemme sinuun yhteydessä kahden viikon sisällä hakemuksen jättämisestä, mikäli tulet valituksi jatkoon.

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat